KHL – pelin ulkopuolisista asioista

  • 1 109 837
  • 4 071

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
On myös huomioitava se, että kaikille KHL ei edes ole mitään (tervettä) sijoitustoimintaa vaan se on harrastus tai paikka jossa toteuttaa unelmiaan etc.

Ehdottomasti näin ja ylipäätään koko urheilubisnes maailmalla on pitkälti tällaista. Vähissä on oikeasti ne ihmiset, jotka ovat urheiluun sijoittamalla suoranaisesti rikastuneet. Bernie Ecclestone lienee niitä harvoja poikkeuksia.

Koko eurooppalainen huippufutis on pitkälti ulkoisten rahoittajien varassa. Esimerkiksi Chelsean, Man Cityn, Barcan, Real Madridin, Milanin ynnä muiden liiketoiminta on erittäin kannattamatonta ja kukaan järkevä ihminen ei sijoita siihen, jos haluaa sijoitukselleen jotain tuottoa. Sama pätee myös meidän kotimaiseen palloiluun. Kyllähän vaikkapa Kalpan pääomistajien motiivit sijoitukselleen olivat jotkut ihan muut kuin liiketaloudelliset. Suomalaisessa pesäpallossa huippuseurojen toiminta aiemmin lähes järjestään on perustunut yksittäisten paikallisten pesishullujen avokätiseen mesenaattitoimintaan. Futiksesta löytyy näitä Sedu Koskisen (Haka) ja Seppo Sairasen (TPS) seikkailuja, joissa he ovat lyhyessä ajassa hävinneet miljoonia.

Erotus KHL:ään tuntuu olevan lähinnä se, että siellä tappiot ovat vielä suurempia. Se että missä määrin tätä on perusteltua taivastella, on mielipidekysymys.
 
Viimeksi muokattu:

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Futiksesta löytyy näitä Sedu Koskisen (Haka) ja Seppo Sairasen (TPS) seikkailuja, joissa he ovat lyhyessä ajassa hävinneet miljoonia. Erotus KHL:ään tuntuu olevan lähinnä se, että siellä tappiot ovat vielä suurempia. Se että missä määrin tätä on perusteltua taivastella, on mielipidekysymys.

Eikö tosiaan ole mahdollista löytää Sedu Koskisen ja Gennadi Timtšenkon sijoitustoiminnasta muita eroja? Tätä on Jatkoaika!
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eikö tosiaan ole mahdollista löytää Sedu Koskisen ja Gennadi Timtšenkon sijoitustoiminnasta muita eroja? Tätä on Jatkoaika!

Viestisi on monellakin tapaa hämmentävä. Ensinnäkin epäasiallisesti muokkasit lainaamasi sisältöä ottamalla kappalejaon pois. Toiseksi nostat yksittäisen henkilön esiin, josta minä en maininnut sanallakaan. Ilmeisesti et käsittänyt, että tässä oli kyse keskustelusta laajemmissa silmän aloissa eikä yksittäisten sijoittajien motiiveista. Kolmanneksi, jää kovin epäselväksi, että tarkoitatko tässä Koskisen ja Timtsehnkon sijoituksia kokonaisuudessaan vai urheilun saralla. Viestin kruunaa vielä kritiikki Jatkoaikaa kohtaan, vaikka oman viestisi sisältö on erittäin heikkotasoinen ja heikentää sisältöä entisestään. No, minkäs sille mahtaa jos ei yksirivistä rääpäisyä kummempaan kykene.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Justiinsa sai NYI:n ex-omistaja 10 vuoden kakun siitä, että oli huijannut ihmisiltä ja hyväntekeväisyysjärjestöiltä sellaiset 500 miljoonaa dollaria parempiin taskuihin. Miten tämä poikkeaa KHL;stä? Siten että KHL:n johdolla on erilaisten valtio- yms rosvojen siunaus, NHL:ssä ei. Mutta Italiassa ja Italian futiksessa taas on, jos halutaan vastaavaa huijausta lännestä hakea.

Vlad ja minä osaamme erotella KHL:n ongelmat vaikka ongelma kerrallaan ilman että se tuottaa meille tuskaa. KHL on monessa suhteessa hyvin rikollinen liiga. Samoin osaamme nähdä lännessä urheilussa isoja korruptiota ja mafiameininkiä ilman että leimaamme sillä kaikkea mitä lännessä tapahtuu. Joskus toivoisi, että muutaman muunkin silmät avautuisivat sen verran, että keskustelu ei kulkisi juupas-eipäs linjalla vaan saisi ihan oikeaa sisältöäkin.
 
_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Vlad ja minä osaamme erotella KHL:n ongelmat vaikka ongelma kerrallaan ilman että se tuottaa meille tuskaa. KHL on monessa suhteessa hyvin rikollinen liiga. .

Tästä rikollisuudesta olisi hauska kuulla lisää. Eihän me alempiarvoiset tietämättömät näistä tiedetä, niin viittittekö vladin kanssa ohjeistaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tästä rikollisuudesta olisi hauska kuulla lisää. Eihän me alempiarvoiset tietämättömät näistä tiedetä, niin viittittekö vladin kanssa ohjeistaa.

Vladista en tiedä, mutta Putin valtasi Krimin ja suunnittelee mantereelta Krimille siltaa jonka hankesuunnittelussa Jokerien ex-omistajat ovat mukana. Jos hanke joskus toteutuu, voittoja tulee mitä todennäköisemmin siirtää myös KHL:n käyttöön koska kaikki laskutetaan neljän tai viisinkertaisena. Vähintään. Sotsin talviolympialaiset olivat maailman yksi kalleimmista korruptioituneista yksittäshankkeista, jonka jäljiltä Jokerien ex-omistajat kuittasivat miljarditienestit. Rahoja on siirretty isolla todennäköisyydellä myös KHL:n ja Jokerien käyttöön kuten on myös siirretty niitä varoja joita Putinin Jokeriystävät ovat Venäjältä puolirehellisesti ja vähän enemmän rikollisesti tiennanneet. Putin myös - sanokaamme diplomaattisesti - ohjaa ex-tovereita isolla todennäköisyydellä siitä, miten KHL:n tulee edetä ja miten sitä rahoitetaan.

Jos yllä oleva tulee yllätyksenä, olen pahoillani. KHL ei kuitenkaan ole yksinomaan herrojen jääkiekkokerho vaan sillä on useita monimutkaisiakin poliittisia ja taloudellisia aspekteja, jotka mm. liittyvät Putinin Venäjän uuteen sisä- ja ulkopolitiikkaan.

UEFA, FIFA, Olympiakomitea ja monet muut urheilujärjestöt ovat kaikki erittäin korruptoituneita. KHL on - jos mahdollista - vieläkin enemmän korruptoinut jo rahoituksensa takia ja se eroaa näistä muista mainituista siinä, että sen lisäksi KHL pelaa myös Venäjän putinilaisten poliittisten tavoitteiden puolesta.
 
Viimeksi muokattu:

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oma kantani on se, että jos jokin toiminta Venäjällä on Venäjän lakien mukaista, niin se ei ole silloin ainakaan Venäjällä rikollista toimintaa. Minusta olisi hyvä, että erinäköiset kirjoittelijat tekisivät tässäkin ketjussa selkeän eron rikollisen ja omasta mielestä epäeettisen rahan välille. Olisin itse kiinnostunut kuulemaan niistä tapauksista, joissa esim. KHL:ään liittyvät tahot ovat syyllistyneet lakien vastaiseen menettelyyn Venäjällä.
 
Tietenkään mikään Putinien ystävien toiminta Venäjällä ei ole laitonta toimintaa. Jos sellaista löytyisi, lakia joko muutetaan tai jätetään "viheltämättä" kuten muutama jäähy Jokerien vastustajille. Nyt vaan on kovempi panos. Kansainvällisen oikeuden vastaisia toimia sitten kyllä löytyy. Alkaen Krimin valloittamisesta ja mainitsemastani siltahankkeesta josta venäläinen Slon.ru kertoi että menee Putinin judokavereille ja hänen läheisilleen. Koska pakotteet iskivät osin tuonkin takia vanhempaan Rotenbergiin ja Timtshenkoon, Jokerien & Arenan omistus siirrettiin pääosin juniorille. Mutta samat rahat ne on taustalla. Kyse on vain tempusta.

Pointti: sen voi myöntää, että Venäjä on fasistinen valtio ja Putinin rikollinen mm. Ukrainan takia ja että KHL ja Jokerit liittyvät tähän Putinin kavereiden ja Putinin heille ilman mitään urakka- yms kilpailua osoittamien rahojen kautta. Niistä osa tulee käyttää kuten nämä veljet ovat sopineet tai Putin päättänyt.

Silti voi kannattaa Jokereita koska omaa seuraa ei edes tässä tilanteessa jätetä. Kannattaminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin silmänsä sulkeminen siltä mitä Venäjällä tapahtuu. En seuraisi Venäjän aggressioiden takia enää KHL:ää jos Jokerit ei siellä olisi. En myöskään kannata KHL:ää millään tavalla, ainoastaan Jokereita.
 
Viimeksi muokattu:

Tuoppi

Voi mutta minusta taas tuossa on selkeä ristiriita ja vaatii kyllä ainakin jonkin asteista silmien sulkemista. Varsinkin kun ottaa tosiaan huomioon jokereiden omistussuhteet.

Minun kirjoissa jokereista kyllä tuli "samaa sakkia" omistusuhteidensa ja KHL-siirron myötä. Tapahtui kentällä mitä tahansa niin voittaja on aina KHL ja venäläiset. Itse asiassa jokereiden pärjääminen olisi vain hyvää mainosta KHL:lle (ja miksei venäjällekin). Siitä on venäläisten kyykyttäminen kaukana kun jengin takapiruina pyörii kuitenkin kourallinen eri asteisia venäläisketkuja. Tukemalla Jokereita tukee suoraan KHL:ää, Rotenbergejä ja Timotshenkoa. Epäsuorasti Venäjää.

Koska pakotteet iskivät osin tuonkin takia vanhempaan Rotenbergiin ja Timtshenkoon, Jokerien & Arenan omistus siirrettiin pääosin juniorille. Mutta samat rahat ne on taustalla. Kyse on vain tempusta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Voi mutta minusta taas tuossa on selkeä ristiriita ja vaatii kyllä ainakin jonkin asteista silmien sulkemista

Ryhdynpä sitten boikotoimaan HIFK:n otteluita ja koko seuraa siihen asti kunnes ne poistaa Teboilin mainokset sukistaan. CHL menee samalla lopullisesti boikottiin koska siellä on venäläisyhtiö yhtenä pääsponsorina. Saman tien meni Champions Liiga ja Chelsea ja koko Premier koska ne hyväksyy venäläisyhtiöiden mainoksia. Muutan myös huomenna Suomesta vastalauseena sille, että hallitus puuhaa ydinvoimaa Rosatomin kanssa.

Ja niin edelleen.

Toinen vaihtoehto on, että kannatan edelleen Jokereita ja vähän HIFK:takin, mutta pidän ajatukseni siitä mitä Venäjä on. En viitsisi enää lähteä täältä Suomesta kun on ikääkin jo ja perhe täällä ja ulkomailla on tullut aikanaan vuosia asuttua.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tietenkään mikään Putinien ystävien toiminta Venäjällä ei ole laitonta toimintaa. Jos sellaista löytyisi, lakia joko muutetaan tai jätetään "viheltämättä" kuten muutama jäähy Jokerien vastustajille.

Ensinnäkin tuomaritoiminta on minusta ollut hyvää, enkä kutsuisi tämän päiväistäkään esitystä Magnitogorskia vastaan puolueelliseksi. Tuomareiden ratkaisut suosivat kotijoukkuetta jonkin verran, mutta ei siellä mitään oikeusmurhaa tapahtunut.

On hyvä, että keskustelussa huomioitaisiin myöskin se tosiseikka, että KHL-piireihin kuuluvat henkilöt eivät ole syyllistyneet rikoksiin kotimaassaan.

Kansainvällisen oikeuden vastaisia toimia sitten kyllä löytyy. Alkaen Krimin valloittamisesta ja mainitsemastani siltahankkeesta josta venäläinen Slon.ru kertoi että menee Putinin judokavereille ja hänen läheisilleen. Koska pakotteet iskivät osin tuonkin takia vanhempaan Rotenbergiin ja Timtshenkoon, Jokerien & Arenan omistus siirrettiin pääosin juniorille. Mutta samat rahat ne on taustalla. Kyse on vain tempusta

En tajua tätä tekstiä. Siis mitkä rahat on Jokereiden taustalla ja millä tavalla? Minusta on jotenkin vaikeaa hahmottaa, miten mainitsemasi Ukrainan tilanne ja siltaurakka olisi tuonut rahaa Jokereiden taustalle tai koko KHL:lle. Tai edes se, miten Ukrainan tilanne liittyy KHL:llään. Tai jokin muu kansainvälisen lain vastainen toimi. Ainoa asia, josta nähdäkseni voi mielensä pahoittaa ja joka jollain tavalla liittyy sekä Ukrainaan että KHL:ään on se silta. Ehkä suot minulle anteeksi sen, että en nyt vain osaa pitää jotain sillan rakentamista kauhean rikollisena toimintana. En minä ole koskaan ajatellut, että venäläiset maanteiden rakentajat, jotka mahdollisesti rakensivat uusia teitä jatkosodan jälkeen Karjalaan, olisivat kauhean rikollista porukkaa. Tai en ole ajatellut sitäkään henkilöä, jonka vastuulla on ollut venäläisten asuttaminen Karjalaan. Kyllä mä olen enemmän pitänyt koko touhua Stalinin syynä. Ainakin tähän asti.

Pointti: sen voi myöntää, että Venäjä on fasistinen valtio ja Putinin rikollinen mm. Ukrainan takia ja että KHL ja Jokerit liittyvät tähän Putinin kavereiden ja Putinin heille ilman mitään urakka- yms kilpailua osoittamien rahojen kautta. Niistä osa tulee käyttää kuten nämä veljet ovat sopineet tai Putin päättänyt.

Mielestäni Putin on rikkonut kansainvälistä lakia puuttumalla Ukrainan sisäisiin asioihin ja Venäjällä on fasistisia piirteitä. Mutta en vieläkään ymmärrä, miksi tämä on KHL:n kannalta kovinkaan oleellista? Totta kai Putin on ohjannut rahaa KHL;n käyttöön, mutta minusta se on enemmänkin hyvä kuin huono teko. Jos hän kuvittelee, että KHL edistää olemassaolollaan jotain tavoitetta tarjoamalla jotain enemmän kuin viihdettä, niin minun puolestani hän ja hänen hallintonsa saa kuvitella niin. Asia on vähän sama, kuin jos vaikkapa PerSut perustaisivat oman televisiokanavan, jossa näytetään elokuvia ja urheilua 24/7 edistääkseen heidän poliittisia tavoitteitaan. Jos ohjelmisto on laadukasta, niin miksi en katsoisi, vaikka en heitä äänestäisikään?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Blue line, kaikkia hyvää jatkossa. Olemme sen verran eri mieltä, että en näe hedelmälliseksi käyttää aikaani caseen tämän enempää. Sinä näet asiat vain yksittäisinä ja siihen sinulla on oikeus.

Peset valkopyykkiä näin kauniisti (suora lainaus) "Mielestäni Putin on rikkonut kansainvälistä lakia puuttumalla Ukrainan sisäisiin asioihin"

niin minä taas näen, että Putin on rikollisesti hyökännyt Ukrainaan Krimillä ja Itä-Ukrainassa ja tapattanut tuhansia ihmisiä ja miehittää edelleen Krimiä.

Ei näistä aineksista oikein keskustelua synny joten se siitä. Mulla on oma näkemys, muut pitäkööt minun puolestani omansa. Minun näkemys ei kuitenkaan muutu ja toisaalta mulle on ihan sama mitä joku Jatkoajassa Putinista, Venäjästä, KHL:stä ja sen rahoista jatkossa kuvittelee. Mahdollisesti jopa valtaosa täällä huijaa itseään. Osa ei näe Venäjän toimissa ongelmia tai jos näkee, ne eivät missään nimissä koske KHL:ää ja jos vähän koskevatkin, Jokereita ei mitenkään. Osa taas näkee 2+5+20 x Piru jo lyhenteessä KHL. Mutta he taas eivät näe lainkaan, että samaan aikaan Venäjä ja sen yritykset sponssaavat mm. osaa Liigaseuroista, CHL:ää ja Suomen hallituskin rakentaa venäläisten kanssa lisää ydinvoimaa.

Jokereita voi kannattaa. Edelleen. Vaikka ei kannatakaan Venäjää ja Putinia. Voihan Suomessakin asua vaikka yhteistyötä vastoin omaa näkemystäni harjoitetaan Venäjän kanssa erittäin strategisella alalla.

Muut voi jatkaa tästä, mulla ei ole asiasta taatusti enempää sanottavaa kun tuossa on suunnilleen kaikki mitä aiheesta ajattelen.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
On hyvä, että keskustelussa huomioitaisiin myöskin se tosiseikka, että KHL-piireihin kuuluvat henkilöt eivät ole syyllistyneet rikoksiin kotimaassaan.

Ei, olet totaalisen väärässä - käytännössä kaikki Venäjän valtapiiriin kuuluvat oligarkit ja silovikkien edustajat ovat syyllistyneet rikoksiin kotimaassaan ja käytännössä jokaista vastaan olisi mahdollista nostaa syyte rikollisesta toiminnasta, myös Venäjän lakien mukaan korruptio on rikos ja päästäkseen asemaansa näiden oligarkkien on pitänyt tavalla tai toisella turvautua korruptoituneeseen toimintaan ja rahoittaa järjestelmää. Ongelma on vaan siinä, että henkilöitä ei saada oikeuteen tai oikeudessa ei löydetä pitäviä todisteita, koska koko oikeuslaitos on läpensä korruptoitunut - se syyttää tai jättää syyttämättä tai tuomitsematta ihmisiä todella paljon sillä perusteella millaisia tukijoita henkilöllä on tai kuinka hyvin hänen selustansa on suojeltu - tai kuinka hyvin hän voi maksaa lahjuksia. Toisaalta tähän liittyy sitten vääjäämättä se riski, että siinä vaiheessa jossa oligarkin ja valtaapitävien sukset menevät ristiin tai intressit eivät kohtaa, syntyy eturistiriitoja, on tavattoman helppoa nostaa syyte (todellinen tai tarvittaessa tekaistuihin syihin perustuva) henkilöä vastaan ja viedä hänet oikeuteen ja aloittaa oikeudenkäyntien sarja, jossa oligarkki (tai kenestä nyt onkaan kyse) voidaan tuomita rikoksesta vankilaan tai löydetään "perusteltu" syy, jolla hänen omaisuutensa voidaan takavarikoida. Ja kovin usein ensimmäisenä syytteenä on korruptio, ja miksikö? Siksi koska käytännössä koko yhteiskunta on läpensä korruptoitunut, joten jokaisella on sormensa pelissä siinä - mitä enemmän taloudellista valtaa, sitä todennäköisempää, että jossain urasi vaiheessa olet joutunut maksamaan "pimeästi" yhdelle jos toiselle taholle saadaksi jotain tai saavuttaaksesi jotain.

Ukrainan vallankumouksen seurauksena Janukovitshin valta päättyi, ja vaikka Ukraina on samalla tavalla läpensä korruptoitunut maa mitä on Venäjä (ja Ukraina on sitä edelleen vaikka toiminta on muuttunut läpinäkyvämmäksi), oli siltikin monelle ukrainalaiselle yllätys se kuinka järjestelmällistä valtakoneiston ja sen lähipiirin häikäilemätön toiminta oli ollut - kuinka rikollista toiminta oli ollut, mutta kuinka vaikea ketään oli saattaa oikeuteen, koska järjestelmä suojeli tukijoitaan sen ohella, että oikeuslaitos oli läpensä korruptoitunut. Janukovitshin valtakauden aikana jopa kymmeniä miljardeja euroja vastaava summa yksinkertaisesti katosi jonnekin. Ja mitä tämä harha-askel liittyy Venäjään, siten, että samalla tavalla Venäjä on läpensä korruptoitunut ja järjestelmä suojelee itse itseään.

Venäjän puolustusbudjetti oli v. 2013 noin 87,8 mrd dollaria ja läntisten tutkimuslaitosten ja tiedustelulähteiden arvioiden mukaan vuosittain puolustusbudjetista katoaa (korruptioon ja suorina tilisiirtoina) vähintäänkin 10 % mutta puhutaan jopa 15-20 % suuruisesta summasta. Summan suuruutta venäläislähteet eivät ole kertoneet, mutta Venäjälläkin on tähän kiinnitetty huomiota ja huolestuneena tunnustettu, että laajamittainen korruptio hidastaa ja vaikeuttaa modernisointiohjelman toteuttamista. Edellisen puolustusministerin (Serdjukov) kaudella tilanne oli jopa nykyistä heikompi, Sergei Šoigun aikana luuta on lakaissut ja Serdjukovin aikaisia virkamiehiä on pidätetty tai siirretty toisiin tehtäviin - tilanne tosin on tullut uudet virkamiehet, jotka - no maan tapa on maan tapa.

Samalla tavalla Sotšin olympialaisten budjetti ryöpsähti yli äyräidensä, virallisesti toki annettiin selonteko, jonka mukaan korruptio ei olisi ollut taustalla toimintaan - mutta tätä virallista selontekoa ei pidetä kovinkaan uskottavana vaan ennemminkin kasvojen kohotuksena. Kisajärjestelyjen aikana miljardeja ja taas miljardeja katosi - toisaalla sitten kisaorganisaatioon kuuluneet tahot tai rakennustoimintaan osallistuneet suurliikemiehet rikastuivat rikastumistaan ja varoja kanavoitui aina vallan huipulle saakka.

Kertšinsalmen siltaprojektissa vahvoilla ovat myös olleet venäläisyhtiöt Stroitransgaz ja Mostotrest, (joiden taustalta löytyy omistussuhteet seuraavalla tapaa - Stroitransgaz on Gennadi Timtšenkon firma, Mostotrestistä taas 26,4 prosenttia kuuluu Arkadi Rotenbergin pojalle Igor Rotenbergille.) Joskin Timtšenko on kertonut vetäytyvänsä siltaprojektista aivan kuten talouslehti Vedomostin mukaan myös Mostotrest on kieltäytymässä pääurakoitsijan vastuusta siltaprojektissa. Mutta Timtšenko ja Rotenberg aiheuttavat myös närää venäläisoligarkeissa - kukapa sitä useita kokkeja haluaisi soppaa hämmentämään:

"Venäjän taloustilanteen kiristyessä presidentti Vladimir Putinin suosikkien joukko on kaventunut. Aiemmin valtion urakoista nauttineet oligarkit valittavat kulissien takana, että heidät on siirretty sivuun. Eräs miljardööri sanoo, että Rotenberg ja Timtshenko ovat kaapanneet suurimman osan valtion urakoista." (lainaus: taloussanomat.fi).

On naiivia kuvitella, että Venäjällä pystyisi nousemaan Putinin lähipiiriin ilman, että on syyllistynyt myös Venäjän lakien rikkomiseen - korruptio voi olla syytteistä/rikoksista vähäisin, mutta kun puhutaan miljardeista, jotka ovat kadonneet läpensä korrutoituneeseen järjestelmään niin kyse ei olekaan enää "vähäisistä asioista".

Toisaalta Masha Gessen teos "Kasvoton mies - Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi" paljastaa omalta osaltaan sen kuinka armoton nyky-Venäjä on ja kuinka pienestä menestys ja menestymättömyys - tai omaisuuden menettäminen voi olla kiinni. Tai lopulta hengen menettäminen.

Joskin tilanne Venäjällä lienee on se, että järjestelmän muuttaminen on äärimmäisen hankalaa juuri sen tähden, koska korruptio ulottaa lonkeronsa yhteiskunnan jokaiselle portaalle ja se on läsnä kaikkialla. Lyhyessä ajassa ei voida puhdistaa koko järjestelmää, koska siinä menisi lapsi pesuveden mukana - toisaalta jokainen Venäjään edes hiukkaakaan perehtynyt ymmärtää sen, että nykyinenkään meno ei voi loputtomiin jatkua - yhteiskunta alkaa olla jälleen "savijaloilla seisova jätti".

Kirjoittamani viestin tarkoituksena ei ole saada lopettamaan KHL:n seuraamista, vaan ennemminkin edes vähäisessä määrin valottaa sitä millainen tilanne Venäjällä on ja kuinka on naiivia kuvitella, että KHL olisi jollain muotoa yhteiskunnasta erillinen saareke, joka pelaisi omaa tervettä - puhdasta - peliään. Eikä KHL-kiekko toisaalta ole yhteiskunnan kannalta se suurin menoerä ja että siihen uhratut rahat ovat ne jotka yhteiskunnan romahduttavat - se on oma pieni tekijänsä, rikkana rokassa!

vlad.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...koko viesti...

Arvon vlad säästi minulta suuren vaivan mainiolla viestillään, ei tarvitse itse aiheesta yhtä pitkälti siis kirjailla. Sanalla sanoen mielestäni on hämmästyttävää ja älyllistä epärehellisyyttä, mikäli ei osaa vähän yhdistellä pisteitä keskenään. Yksityiskohtia tuskin tarvitsee osata, mutta auttava perusasioiden tuntemus tai vaikkapa aiheesta tehtyjen lukuisien asiaohjelmien seuraaminen riittää kyllä mainiosti.

vlad mainitsi mm. Sothsi-projektin, josta tulikin hyvä (ranskalais?)dokkari vuoden alussa. Kyse on ihan puhtaasta varkaudesta ja suuresta puhalluksesta, eikä todellinen loppulasku selvinne koskaan.

Yhden asian haluaisin kuitenkin lisätä*, nimittäin sen, etten pidä yhtään mahdottomana, että osa KHL-kuvioissakin olevista oligarkeista ja liikemiehistä lopulta istuisi oikeuden edessä. Venäjän poliittiseen historiaan erittäin tärkeänä osana kuuluu entisen johdon syyttäminen, jopa demonisoiminen, jolla traditionaalisesti haetaan legitimiteettiä kansan syvistä riveistä.

Mikäli valta Venäjällä vaihtuu Putinin valtaklikiltä toisaalle jossain vaiheessa, pistäisin pääni pantiksi, että Venäjällä järjestetään useita suuren mediamylläkän näytösoikeudenkäyntejä, näinhän Putinkin on tehnyt vastustajilleen.

Toki käytännössä moni näistä liikemiehistä on siirtänyt omaisuutensa turvaan Eurooppaan, asuu Euroopassa ja lapsensa käyvät koulua Euroopassa. Eli voi olla niinkin, ettei oikeuden eteen käytännössä kovin moni joudu.

* edit. kyllä itse asiassa vlad samaten tätä asiaa vähän sivuaa.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Yhden asian haluaisin kuitenkin lisätä*, nimittäin sen, etten pidä yhtään mahdottomana, että osa KHL-kuvioissakin olevista oligarkeista ja liikemiehistä lopulta istuisi oikeuden edessä. Venäjän poliittiseen historiaan erittäin tärkeänä osana kuuluu entisen johdon syyttäminen, jopa demonisoiminen, jolla traditionaalisesti haetaan legitimiteettiä kansan syvistä riveistä.

...

* edit. kyllä itse asiassa vlad samaten tätä asiaa vähän sivuaa.

Jätin tämän puolen tarkoituksellisesti vain vähäiselle huomiolle, vain viittauksenomaisesti mainiten Masha Gessenin teoksen yhteydessä sekä tietty viittaus Ukrainan tapahtumiin on kartellen kerrottu ilmaus siitä mitä voi seurata ja millainen vaikutus paljastuneilla tosiseikoilla voi olla - tai on. Toki myös huomioiden sen mahdollisuuden, että yksilötasolla voivat sukset mennä ristiin ja ystävä muuttua viholliseksi tai vastustajaksi.

Mutta jokaisen on tietenkin syytä huomioida se, että diktatoorisesti johdetuissa valtioissa vallan vaihtuminen tietää hyvin usein sitä, että puhdistukset ulottuvat laajalla alalle valtakoneistoa ja siitä joutuvat (usein) osallisiksi myös valtaapitävien liittolaiset. Edellinen pätee myös näennäisdemokratioihin.

vlad.
 
_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Vladista en tiedä, mutta Putin valtasi Krimin ja suunnittelee mantereelta Krimille siltaa jonka hankesuunnittelussa Jokerien ex-omistajat ovat mukana. Jos hanke joskus toteutuu, voittoja tulee mitä todennäköisemmin siirtää myös KHL:n käyttöön koska kaikki laskutetaan neljän tai viisinkertaisena. Vähintään. Sotsin talviolympialaiset olivat maailman yksi kalleimmista korruptioituneista yksittäshankkeista, jonka jäljiltä Jokerien ex-omistajat kuittasivat miljarditienestit. Rahoja on siirretty isolla todennäköisyydellä myös KHL:n ja Jokerien käyttöön kuten on myös siirretty niitä varoja joita Putinin Jokeriystävät ovat Venäjältä puolirehellisesti ja vähän enemmän rikollisesti tiennanneet. Putin myös - sanokaamme diplomaattisesti - ohjaa ex-tovereita isolla todennäköisyydellä siitä, miten KHL:n tulee edetä ja miten sitä rahoitetaan.

Jos yllä oleva tulee yllätyksenä, olen pahoillani. KHL ei kuitenkaan ole yksinomaan herrojen jääkiekkokerho vaan sillä on useita monimutkaisiakin poliittisia ja taloudellisia aspekteja, jotka mm. liittyvät Putinin Venäjän uuteen sisä- ja ulkopolitiikkaan.

UEFA, FIFA, Olympiakomitea ja monet muut urheilujärjestöt ovat kaikki erittäin korruptoituneita. KHL on - jos mahdollista - vieläkin enemmän korruptoinut jo rahoituksensa takia ja se eroaa näistä muista mainituista siinä, että sen lisäksi KHL pelaa myös Venäjän putinilaisten poliittisten tavoitteiden puolesta.
Tässä on huomattavan paljon mutua ja huhua vailla faktaa. Söpö kirjoitus kuitenkin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Osaatko eritellä, mitkä Cobolin väitteet ovat mutua ja huhua vailla faktaa? Minusta suurin osa on täysin todenperäisiä väitteitä.

Minä silmäilin uudestaan läpi nuo @Cobol :in tekstin asiasisällöt. Pikemminkin muotoilisin niin, että viestissä oli todella vähän mitään mutuilua, sitäkin enemmän faktaa.

Tänään muuten aihetta sivuavaa artikkelia tarjolla Hesarissa, kun Putin-juttusarjassa kerrotaan FSB:n salaisesta murharyhmästä, jonka tarkoituksena oli murhata tappolistalla olleita oman maan kansalaisia. 2000-luvun vaihteessa asiasta nousi kohu ja tämän seurauksena oligarkeille kävi ilmi, että Putinin kanssa pitää olla väleissä, mikäli "bisnesten" halutaan jatkuvan maan tapaan.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei, olet totaalisen väärässä - käytännössä kaikki Venäjän valtapiiriin kuuluvat oligarkit ja silovikkien edustajat ovat syyllistyneet rikoksiin kotimaassaan ja käytännössä jokaista vastaan olisi mahdollista nostaa syyte rikollisesta toiminnasta,

Mistä sinä tämän tiedät?

myös Venäjän lakien mukaan korruptio on rikos ja päästäkseen asemaansa näiden oligarkkien on pitänyt tavalla tai toisella turvautua korruptoituneeseen toimintaan ja rahoittaa järjestelmää.

Eli jos ihminen on Venäjällä rikas ja sopeuttanut liiketoimintaansa vallitsevaan yhteiskuntatodellisuuteen esim. erilaisten maksujen ja sopimusten kautta, on automaattisesti rikollinen? Minusta todella mustavalkoinen näkemys. Siksi toisekseen kuka tahansa tavallinen veronmaksaja rahoittaa tuota melko heikosti toimivaa yhteiskuntaa.

Ongelma on vaan siinä, että henkilöitä ei saada oikeuteen tai oikeudessa ei löydetä pitäviä todisteita, koska koko oikeuslaitos on läpensä korruptoitunut - se syyttää tai jättää syyttämättä tai tuomitsematta ihmisiä todella paljon sillä perusteella millaisia tukijoita henkilöllä on tai kuinka hyvin hänen selustansa on suojeltu - tai kuinka hyvin hän voi maksaa lahjuksia.

Vaikka tämä on spekulatiivista, niin voin silti tältä istumalta uskoa, ettei oikeuslaitos toimi Venäjällä erityisen hyvin. Mutta tämä ilmiö ei ole mitenkään uniikki asia. En usko, että venäläisen oikeuslaitoksen heikko toiminta koskee vain niitä henkilöitä, joilla on joitain yhteyksiä poliittisiin päättäjiin. Heikosti toimiva oikeuslaitos on jokaisen sellaisen maan ongelma, jossa demokratia ei ole edennyt erityisen pitkälle, mutta se ei voi tarkoittaa myöskään sitä, että sen takia iso joukko ihmisiä voidaan leimata rikollisiksi ilman asianmukaisia syytteitä ja oikeudenkäyntejä, oli ihmisillä yhteyksiä politiikkaan, liike-elämään tai ei.

Samalla tavalla Sotšin olympialaisten budjetti ryöpsähti yli äyräidensä, virallisesti toki annettiin selonteko, jonka mukaan korruptio ei olisi ollut taustalla toimintaan - mutta tätä virallista selontekoa ei pidetä kovinkaan uskottavana vaan ennemminkin kasvojen kohotuksena. Kisajärjestelyjen aikana miljardeja ja taas miljardeja katosi - toisaalla sitten kisaorganisaatioon kuuluneet tahot tai rakennustoimintaan osallistuneet suurliikemiehet rikastuivat rikastumistaan ja varoja kanavoitui aina vallan huipulle saakka.

Sotsin olympialaisia käytetään aina esimerkkinä korruptiosta, enkä ole asiaa kiistämässä. Mutta kuitenkaan tässä yhteydessä harvoin kukaan mainitsee kuka on tehnyt väärin, missä on tehnyt väärin, miten on tehnyt väärin ja mikä on ollut saatu hyöty. Ketä siis pitäisi syyttää, mitä lakia on rikottu ja missä ovat todisteet?

"Venäjän taloustilanteen kiristyessä presidentti Vladimir Putinin suosikkien joukko on kaventunut. Aiemmin valtion urakoista nauttineet oligarkit valittavat kulissien takana, että heidät on siirretty sivuun. Eräs miljardööri sanoo, että Rotenberg ja Timtshenko ovat kaapanneet suurimman osan valtion urakoista." (lainaus: taloussanomat.fi).

En tiedä, mikä pointtisi oli tässä yhteydessä. Jos se oli se, että urakoiden saaminen ei tapahdu vapaan kilpailun kautta, niin siinä ei ole mitään uutta. Mutta onko se edes lain vastaista?

On naiivia kuvitella, että Venäjällä pystyisi nousemaan Putinin lähipiiriin ilman, että on syyllistynyt myös Venäjän lakien rikkomiseen - korruptio voi olla syytteistä/rikoksista vähäisin, mutta kun puhutaan miljardeista, jotka ovat kadonneet läpensä korrutoituneeseen järjestelmään niin kyse ei olekaan enää "vähäisistä asioista".

Eli mielestäsi jos on tarpeeksi rikas Venäjällä, niin se on jo tarpeeksi vahva indikaattori, että ihmistä voi kutsua rikolliseksi, vaikka ihmistä ei olisi koskaan tuomittukaan mistään? Minä en kutsuisi Putinin "lähipiiriä" rikollisiksi vain sen takia, että he toimivat liike-elämässä omaa etua ajatellen siinä yhteiskunnallisessa todellisuudessa, mikä Venäjällä vallitsee. Ja se yhteiskunnallinen todellisuus ei ole tietääkseni syntynyt esim. vallankaappauksen kautta, vaan Putin ja hänen hallintonsa on ollut melko suosittu käsittääkseni Venäjällä.

Kirjoittamani viestin tarkoituksena ei ole saada lopettamaan KHL:n seuraamista, vaan ennemminkin edes vähäisessä määrin valottaa sitä millainen tilanne Venäjällä on ja kuinka on naiivia kuvitella, että KHL olisi jollain muotoa yhteiskunnasta erillinen saareke, joka pelaisi omaa tervettä - puhdasta - peliään. Eikä KHL-kiekko toisaalta ole yhteiskunnan kannalta se suurin menoerä ja että siihen uhratut rahat ovat ne jotka yhteiskunnan romahduttavat - se on oma pieni tekijänsä, rikkana rokassa!

Niin, KHL:ssä toimii luultavasti ihmisiä, jotka ovat osallistuneet korruptioon tavalla tai toisella yhteiskuntapolitiikassa tai liike-elämässä, mutta koska yhteiskuntapolitiikassa ei voi toimia ilman korruptioon osallistumista, niin miten oleellista tämä on KHL:n toiminnan kannalta?
 
_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Minä silmäilin uudestaan läpi nuo @Cobol :in tekstin asiasisällöt. Pikemminkin muotoilisin niin, että viestissä oli todella vähän mitään mutuilua, sitäkin enemmän faktaa.
Luetteletkö kyseisen tekstin faktat.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mistä sinä tämän tiedät?

Luettuani viestisi huomaan, että on käytännössä aivan turhaa ryhtyä kirjoittamaan asiasta kanssasi, koska elät todella mielenkiintoisessa (vaihtoehtoisessa) todellisuudessa, jossa kuva vallitsevasta todellisuudesta on todella vääristynyt eikä sillä kuvalla ole mitään tekemistä - ei siis yhtään mitään tekemistä - sen todellisuuden kanssa joka Venäjällä vallitsee.

En tiedä seuraatko Venäjän politiikkaa, talouselämää, opposiotion toimintaa - sen näennäisopposition oheen todellisen oikean (maanalaisen) opposition toimintaa, oletko yhtään perillä siellä vallitsevista lainalaisuuksista tai siitä millaisia henkilöitä Putinin lähipiiriin kuuluu - sellaisia jotka operoivat häikäilemättömästi ja käyttävät asemaansa kaikella tapaa väärin. Onko sinulla mitään hajua oikeuslaitoksen toiminnasta - tai toimimattomuudesta tietyissä tapauksissa, syyttäjän korrutoituneisuudesta, tai yleensäkään siitä millainen ammatillinen itsemurha on ryhtyä tekemään tutkimuksia Putinin lähipiirin toiminnasta - toisinaan kyse on sitten oikeasta murhasta, hengen menettämisestä - syyllistä ei välttämättä koskaan saada kiinni tai sitten he ovat "tshetsheenejä" tms.

Niin, kuten totesin, KHL:n merkitys on taloudellisesti vähäinen - mutta kun niillä lukuisilla KHL:n (organisaation tai joukkueiden) taustahenkilöillä, omistajilla ja johtajilla on yhteyksiä liike-elämään, politiikkaan, maanpuolustukseen etc. osa-alueille, niin se KHL:n ulkopuolinen korruptio koskettaa täten myös KHL:ää - ymmärtänet varmaan fiksuna miten.

Mutta joo, kuten todettua, jompi kumpi meistä elää vaihtoehto todellisuudessa enkä tiedä kumpi - keskustelua on näistä asetelmistä melkoisen turha jatkaa.

vlad.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Luettuani viestisi huomaan, että on käytännössä aivan turhaa ryhtyä kirjoittamaan asiasta kanssasi, koska elät todella mielenkiintoisessa (vaihtoehtoisessa) todellisuudessa, jossa kuva vallitsevasta todellisuudesta on todella vääristynyt eikä sillä kuvalla ole mitään tekemistä - ei siis yhtään mitään tekemistä - sen todellisuuden kanssa joka Venäjällä vallitsee.

Niin tai sitten blue line esitti niin hankalia kysymyksiä, ettet viitsi niihin vastata, koska tajuat, että väitteesi perustuvat pääosiin huhuihin tai olettamuksiin, eivät olemassa oleviin faktoihin. Jatkuvalla syötöllä pari nimimerkkiä nostaa esiin nämä Sotshin rakennusjutut esimerkkinä rikollisuudesta, mutta kuitenkin tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa kertoa ne Venäjän rikoslain kohdat, joita on rikottu, ja kenen toimesta. Itsekin olisin halukas kuulemaan nämä, mutta henkeä pidätellen vastauksia ei tälläkään kertaa tarvinne odotella.
 
Ei - kysymykset eivät olleet hankalia tai mahdottomia vastata. Pidän kuitenkin keskustelun jatkamista loputtomiin järjettömänä puuhana, koska kyse on kuin väittelisi uskovaisen kanssa - onhan se ihastuttavaa uskoa, että Venäjällä kaikki on hyvin eikä korruptiota ilmene tai että Putin on 3,5 miljoonan ruplan vuosipalkallaan rakennuttanut itselleen yli 30 palatsia, datshaa tai muuta majapaikkaa - ihmisten kanssa keskustelu aiheesta on mahdotonta, koska aina vaaditaan todisteeksi tietoja Venäjältä vaikka kysyjät varmasti tietävät, että niin kauan kuin Putin on Venäjän johdossa eivät hänen ystävänsä joudu oikeuteen, joten todisteita on mahdoton esittää - toisaalta sitten jos ystävyyssuhde lakkaa tai muuttuu joksikin muuksi suhteeksi niin tilanne voi olennaisella tapaa muuttua, ja entinen ystävä löytää itsensä hyvin pian sieltä - oikeudesta (ja usein se ensimmäinen syyte on kuin onkin korruptio ja jokainen voi miettiä miksi).

Ja Sotshin rakennusurakoissa on rikottu useissakin kohdin Venäjän rikoslakia (tai kv. sopimuksia, jotka Venäjä on allekirjoittanut) esim. työntekijöiden olot olivat puutteelliset, osa työntekijöistä ei saanut palkkojaan, työturvallisuuteen ei kiinnitetty huomiota - jostain syystä se on Venäjän kohdalla olkain kohautuksin ohitettava ongelma mutta toisinaan samat heput kirkuvat kurkku suorana Qatarin puutteellisien olojen perään. Ja kyllä, myös venäläisen tutkimuslaitoksen mukaan Sotsin rakennusurakoita voideltiin ja korruptiota esiintyi, mutta venäläisten mukaan se ei ollut niin merkittävää mitä puolueettomina itseään pitävät tahot ovat ilmoittaneet. Eli esiintyikö Sotsissa rikollista toimintaa vai ei - rikottiinko siellä Venäjän lakia vai ei?

Esim. Navalnyin mukaan rikottiin - korruptiota esiintyi, samoin Olympstroin työntekijöitä vastaan aloitettiin kolme rikostutkintaa - ainoakaan ei edennyt oikeuteen saakka. Oliko syynä se, että rikoksia ei oltu tehty vai jokin muu esim. se, että Olympstroi oli valtionyhtiö? Jokainen päätynee omaan lopputulemaan Sotshista tai yleensäkin korruptoituneisuudesta Venäjällä. Ja huom. en ole väittänyt, että kaikki Sotshin yhteydessä tuhlatut miljardit olisivat kadonneet lipevien liikemiesten taskuun, mutta on turha väittää etteikö korruptiota olisi esiintynyt - kaikki viittaa siihen, todisteita on esitetty kaikkien muiden tahojen puolelta paitsi Kremlin suunnalta - joskin sielläkin on taidettu tunnustaa, että korruptiota on mahdollisesti esiintynyt ja sen jälkeen juttua on vaihdettu.

vlad.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Tappara vs Pelicans
  • 2.36
  • 3.50
  • 2.84
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös