Sarja jossa jaetaan Venäjän jääkiekkomestaruus on täysin venäläinen sarja.
Kyllä, se jaetaan runkosarjan perusteella, jos en väärin muista. KHL on venäläinen sarja muutenkin, koska ainoat ulkomaiset seurat voivat pelata sarjassa vain siksi, että ne saavat merkittävää tukea venäläisomisteisista yhtiöistä. Vielä joku vuosi sitten oli kovasti KHL:n toimesta puheita sarjan laajentamisesta sekä idässä että lännessä. Euroopan kaupungeista mainittiin jossain vaiheessa suunnilleen kaikki mahdolliset, joissa jääkiekkoa on pelattu. Pariisia, Berliiniä, Lontoota ja montaa muuta myöten.
Mutta ainoa mitä on todellisuudessa tapahtunut, on sarjan supistuminen erityisesti Venäjän ulkopuolisten maiden osalta sekä Kunlunin tulo mukaan. Jääkiekon osalta on mielenkiintoista seurata, jatkuuko sama trendi eli vuosittain putoaa ei-venäläinen seura ulos. Kovin montaa ei enää ole jäljellä ennen Jokereita, jos Moskovassa jatketaan karsimislinjalla.
Ehkä tämän takia Kurri totesi, että Jokerien sopimukset Norilskin kanssa on vuoden mittaisia. Aina tehdään uusi ajoissa ennen kauden alkua. Tämä ulkomuistista, ja jos muistin väärin, korjaan oitis.