Kevään 2012 karsinnat - ennakkovertailua tasoerosta

  • 485 162
  • 1 847

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Hiukan eri mittakaavassa kiinnostus näissä peleissä kuin jossain Saipa-HPK pelissä.

Onneks HPK on kuitenkin yksi 2000-luvun menestyneimpiä jääkiekkojoukkueita Suomessa ja tulee näillä näkymin taas ensi kaudella tarjoamaan muutakin kun vitutusta. Mutta joo...

Sport...ei mitään käyttöä eilen ja tällä menolla sarja on poikki neljän pelin jälkeen. Ilves joka osa-alueella edellä. Eilisen pelin katsoin tokaan erään saakka, mutta jos sama meno jatkuu niin loppuu mielenkiinto näihin isät vs. pojat "vääntöihin".

Tuskin tässä nyt ihan osaamisesta homma kiikastaa mestiksen kärkijoukkueiden osalta. Ei varmasta jollain Saipallakaan löytyisi sen enempää osaamista myydä joku Saipa-JYP Akatemia tai Saipa-LeKi ottelu isolle yleisölle. Ja ilman kovin yleisömääriä ei mestisjoukkueet millään saa laadukkaampia joukkueita kasaan. Onhan nyt ihan eria asia lähteä markkinoimaan jotain Saipa-HIFK peliä, kuin vaikkapa Saipa-Peliitat matsia. Ei siinä paljon osaamista vaadita, että saadaan HIFK-peliin enemmän katsojia kuin LeKI-peliin ja sitä kautta seuralle hilloa, jolla hankkia hyviä pelaajia.

Niinno minkäs teet. Olisitte tehneet työnne kiekkokulttuurin eteen joskus muinoin paremmin niinkun nykyisillä liigapaikkakunnilla. Kerhokin pelas lähes koko 80-luvun divarissa, mutta "Matkalla Huipulle" projekti vei joukkueen pysyvästi liigakartalle.

Suomessa ei vaan löydy liigan ulkopuolelta paukkuja liigaan. Valitettavasti ja kylmä fakta. Ei pelilillisesti eikä todennäköisesti myöskään rahallisesti. Onko se liigajoukkueiden vika, että teillä ei siellä divarissa ole resursseja? Eilisen Sportin räpeltämisen perusteella en kaipaa liigaan uusia joukkueita, että pelintaso säilyy edes kohtuullisena.
 
Viimeksi muokattu:

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Paras systeemi pitäisi olla niin että liigan viimeinen tippuu suoraan ja toka vika karsii. Sinäänsä typerää että pakko tehdä mestiksen resurseilla liigatasoinen rosteri, jotta olisi käytännön mahdollisuuksia nousta liigaan.

Nythän tilanne vaikuttaa siltä, että Ilves perseraiskaa Sportin kotkan niin, että vaan vaimea vikinä kuuluu kotkan suusta. Jos olisi karsintasarja saataisiin vaan vielä epätasaisempia otteluita ja pelit olisi lähinnä k-18 kamaa. Toki toivottavasti olen väärässä pelkästään red army takia.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Hysssssssss.....Tampere tippuu ja korkeelta. Tiistai on niin meidän ottelu, ettei mitään rajaa. Sport jännitti alussa, eikä pelannut omaa peliään kahteen erään. Tulos on taululla, ei selittelyjä. Me tullaan voittaan heittämällä tämä vitsi kotona.

Aika rajatonta on näköjään itseluottamus. Eka erä 5-0 ja peli oli siinä. Oli kyllä melkoista isät vastaan pojat peliä, jossa pojat olivat vielä varsin nuoria. Ei siinä, toki Sportin mahdollisuus on nimenomaan tuossa ensimmäisessä kotipelissä, mutta kuten täällä on moneen otteeseen yritetty sanoa; Mestiksen taso ei vaan riitä millään paras seitsemästä sarjassa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Paras systeemi pitäisi olla niin että liigan viimeinen tippuu suoraan ja toka vika karsii.
Järkyttävää että joku voi tai edes kehtaa eilisen jälkeen ehdottaa tällaista. Lähdetään siitä että kyseessä on trolli. Sehän se urheilullista olisikin että noin selkeästi huonompi joukkue voitaisiin jollain tavalla nostaa paremman edelle. Miksei samantien pelattaisi karsintaa, mutta pakotettaisiin liigajoukkue pelaamaa tylsillä luistimilla, väärän puolen mailoille, pienissä päissään tai ilman maalivahtia koko pelin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
1991-2000 välisenä aikana divarista noustiin liigaan 6 kertaa 10:stä. Työsulun jälkeen erot ovat olleet enemmän tai vähemmän suuret. Tähän 3-5 vuotta lisää ja tilanne voi olla huomattavasti tasaisempi.
Ajat ovat muuttuneet. 90-luvun alussa liiga oli vielä puoliammattimainen, pelaajista osa kävi töissä, seurajohtaminen oli ihan lasten kengissä jne. Tämä tasoitti eroa amatööridivariin. Nyt Liigassa harjoitellaan, johdetaan ja toimitaan ammattimaisesti ja siihen mestiksessä resurssit riitä. Tasoerot eivät tule kapenemaan mihinkään ennenkuin tähän tulee muutosta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Paras systeemi pitäisi olla niin että liigan viimeinen tippuu suoraan ja toka vika karsii. Sinäänsä typerää että pakko tehdä mestiksen resurseilla liigatasoinen rosteri, jotta olisi käytännön mahdollisuuksia nousta liigaan...

Miksi heikomman joukkueen pitäisi ohittaa parempi joukkue? Miksi SM-liigajoukkueen pitäisi antaa hyvitystä Mestisjoukkueelle?

On ihan turha puhua noususta liigaan ilman hyvää organisaatiota, mihin kuuluu hyvä juniorityö, vahva organisaatio, suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys. Ilman näitä Mestisjoukkue käy pelaamassa vuoden liigassa ja putoaa takaisin, luultavasti talous kuralla. Tällöin pilataan kaksi joukkuetta, tippunut ja noussut.

Mikäli Sport olisi tehnyt pitkäjänteistä työtä liiganousun eteen, nousu olisi jo toteutunut. Kyse on kuitenkin muutamasta kärkipelaajasta, jotka puuttuvat tällä hetkellä. Mutta kun puuttuu osaaminen, seura viedään välillä konkurssin partaalle ja käynnistetään uudestaan ja uudestaan pelastusprojekti. Toivottavasti Vaasassa löytyy kärsivällisyyttä ja järkeä palkata organisaatioon ihmisiä, jotka rakentavat palikat kokoon rauhallisesti, eivätkä hae voittoa taas kerran all in-systeemillä.

Mestisseuran tulee aina voittaa liigaseura noustakseen liigaan, olkoon sarjasysteemi mikä tahansa.
 

Aapee79

Jäsen
Tuskin tässä nyt ihan osaamisesta homma kiikastaa mestiksen kärkijoukkueiden osalta. Ei varmasta jollain Saipallakaan löytyisi sen enempää osaamista myydä joku Saipa-JYP Akatemia tai Saipa-LeKi ottelu isolle yleisölle. Ja ilman kovin yleisömääriä ei mestisjoukkueet millään saa laadukkaampia joukkueita kasaan. Onhan nyt ihan eria asia lähteä markkinoimaan jotain Saipa-HIFK peliä, kuin vaikkapa Saipa-Peliitat matsia. Ei siinä paljon osaamista vaadita, että saadaan HIFK-peliin enemmän katsojia kuin LeKI-peliin ja sitä kautta seuralle hilloa, jolla hankkia hyviä pelaajia.

Tulihan se SaiPa taas viestissä esille sulta, pikku mestis-jengin pelleltä. Onnea pelaamaan jämäsarjaa, jämäjengille!
 

Fordél

Jäsen
On ihan turha puhua noususta liigaan ilman hyvää organisaatiota, mihin kuuluu hyvä juniorityö, vahva organisaatio, suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys. Ilman näitä Mestisjoukkue käy pelaamassa vuoden liigassa ja putoaa takaisin, luultavasti talous kuralla. Tällöin pilataan kaksi joukkuetta, tippunut ja noussut.

Mikäli Sport olisi tehnyt pitkäjänteistä työtä liiganousun eteen, nousu olisi jo toteutunut. Kyse on kuitenkin muutamasta kärkipelaajasta, jotka puuttuvat tällä hetkellä. Mutta kun puuttuu osaaminen, seura viedään välillä konkurssin partaalle ja käynnistetään uudestaan ja uudestaan pelastusprojekti. Toivottavasti Vaasassa löytyy kärsivällisyyttä ja järkeä palkata organisaatioon ihmisiä, jotka rakentavat palikat kokoon rauhallisesti, eivätkä hae voittoa taas kerran all in-systeemillä.

Et ilmeisesti ole kovin hyvin perillä Sportin nykytilanteesta.Sport on tehnyt pitkäjänteistä työtä. Se oli jo yhden projektin aikana lähellä nousua liigaan. Se on kiistaton tosiasia ja sen tulokset tuntevat kaikki, niin hyvässä kuin pahassa.

Nyt on aloitettu uutta projektia, joka on kahtena vuotena peräkkäin tuottanut Mestismestaruuden. Talous on myös koko ajan vahvistumassa. Sillä puolella on tehty hiton hyvää työtä parina viime vuonna lähtökohta huomioiden. Organisaatiossa on siis oikeat tyypit viemässä projektia eteenpäin. Juniorityö on Sportilla myös hyvällä mallilla. Pitkäjänteistä työtä on siis tehty, pariinkin projektin verran. Ei se silti ole itsestään selvyys, että liiganousu tulee, sillä kilpailu on todella kovaa. Itseltäni kuitenkin hatunnosto Sportille viime vuosien kovasta duunista, ihan sama hattu nousee myös muille seuroille, jotka ovat nostaneet viime vuosina tasoaan (esim. Ässät, Pelicans, KalPa, HIFK jne.).
 

mestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ruutu bros. Ilves. George Parros. Vaasan Sport
Onneks HPK on kuitenkin yksi 2000-luvun menestyneimpiä jääkiekkojoukkueita Suomessa ja tulee näillä näkymin taas ensi kaudella tarjoamaan muutakin kun vitutusta. Mutta joo...

Sport...ei mitään käyttöä eilen ja tällä menolla sarja on poikki neljän pelin jälkeen. Ilves joka osa-alueella edellä. Eilisen pelin katsoin tokaan erään saakka, mutta jos sama meno jatkuu niin loppuu mielenkiinto näihin isät vs. pojat "vääntöihin".



Niinno minkäs teet. Olisitte tehneet työnne kiekkokulttuurin eteen joskus muinoin paremmin niinkun nykyisillä liigapaikkakunnilla. Kerhokin pelas lähes koko 80-luvun divarissa, mutta "Matkalla Huipulle" projekti vei joukkueen pysyvästi liigakartalle.

Suomessa ei vaan löydy liigan ulkopuolelta paukkuja liigaan. Valitettavasti ja kylmä fakta. Ei pelilillisesti eikä todennäköisesti myöskään rahallisesti. Onko se liigajoukkueiden vika, että teillä ei siellä divarissa ole resursseja? Eilisen Sportin räpeltämisen perusteella en kaipaa liigaan uusia joukkueita, että pelintaso säilyy edes kohtuullisena.

Mistä näitä oikein tulee?
Voitko kertoa miten esimerkiksi Lappeenranta, Pori, Rauma ja Hämeenlinna pitävät yllä liigajoukkuetta, mutta Pohjanmaan alueelta ei sellaista voisi missään tapauksessa tulla? Ja luuletko että Sport tuolla samalla joukkueella pelaisi SM-liigaa? Kummasti siellä Mestiksessä räpelsi muutama vuosi sitten vielä KalPakin mikä nousi melko nopealla tahdilla Sm-liigan kärkikahinoihin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Et ilmeisesti ole kovin hyvin perillä Sportin nykytilanteesta.Sport on tehnyt pitkäjänteistä työtä. Se oli jo yhden projektin aikana lähellä nousua liigaan. Se on kiistaton tosiasia ja sen tulokset tuntevat kaikki, niin hyvässä kuin pahassa...

Kun katsoo Sportin talouslukuja 2000-luvulla, pitkäjänteinen työ loistaa poissaolollaan. Talouden puolella pitkäjänteinen työ tarkoittaa esim. puskureiden keräämistä mahdollisen liiganousun varalle, kykyä riskinottamiseen nousua tavotellessa. Nykytilanteessa riskiottaminen tarkottaa konkurssivaaraa ja liiganousu vaatii huomattavaa ulkopuolista rahoitusta.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Järkyttävää että joku voi tai edes kehtaa eilisen jälkeen ehdottaa tällaista. Lähdetään siitä että kyseessä on trolli. Sehän se urheilullista olisikin että noin selkeästi huonompi joukkue voitaisiin jollain tavalla nostaa paremman edelle. Miksei samantien pelattaisi karsintaa, mutta pakotettaisiin liigajoukkue pelaamaa tylsillä luistimilla, väärän puolen mailoille, pienissä päissään tai ilman maalivahtia koko pelin.

Sport mestiksen mestari ja Ilves oli liigan paskin, joten Sportille palkkiona pitäisi olla liigapaikka ja Ilveksen kuuluisi hakea vauhtia Mestiksestä. Karsinnan ongelma on se, että Mestisjengeillä on heikommat lähtökohdat, kun ei ole TV-soppareita etc, tämähän toisaaltaan on mestiksen onglema, mutta kyllähän tämä nykymeno tappaa lajia enemmän kuin mikään asia. Yleensä sivistysmaissa ja lajeissa, joissa ymmäretään jotain urheilun päälle tälläiset käytännöt on jo olemassa toisin kuin urheilun kehitysmaissa, joissa pelkästään ajatellaan lyhytnäköisesti muutamien seurojen etuja ja niiden nokkamiesten palkkoja.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kun katselee Mestisjoukkueiden tempoilevaa talous- ja urheilupuolen johtamista, näkee missä se osaamisen ero on.

Jaa, että liigassa nähdään vain linjakasta ja positiivisia tuloksia tuottavaa talous- ja urheilupuolen johtamista?
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Suomessa ei vaan löydy liigan ulkopuolelta paukkuja liigaan. Valitettavasti ja kylmä fakta. Ei pelilillisesti eikä todennäköisesti myöskään rahallisesti. Onko se liigajoukkueiden vika, että teillä ei siellä divarissa ole resursseja?

Tarkoitatko, että tällä kaudella ei mestiksestä löydy paukkuja nousta liigaan vai ettei tulevaisuudessakaan esim, kolmen vuoden sisällä.

Verrataanpa vaikka Kouvolaa ja Hämeenlinnaa:

Asukkaita:
Kouvola 87 592
Hämeenlinna 67 280

Jäähallit, katsojakapasiteetti:
Kouvola 6 000 (4 000 istumapaikkaa, 2 000 seisomapaikkaa)
Hämeenlinna 5 360 (3 660 istumaan, 1 700 seisomaan)

Kouvolan asukasluvun ja jäähallin pitäsi ainakin olla riittävät SM-liigatasolle.
Miten määrittelisit, että Hämeenlinnan kokoisella kaupungilla on paukkuja taloudellisesti ylläpitää liigajoukkuetta, mutta ei Kouvolan kokoisella.

Tässä nyt vain muuta esimerkkiä, En ole mitenkään KooKoota ajamassa liigaan ja HPK varmasti on paikkansa liigassa ansainnut, joten siitä ei ole kyse.
Kiinnostaa eniten tässä tuo asia, kun mainitsit, ettei liigan ulkopuolisilla joukkueilla ole rahallisesti eväitä pelata liigassa. Itse olen tästä kuitenkin eri mieltä.

Useinhan Suomea verrataan Ruotsiin jääkiekossa ja kerrotaan, että sen vuoksi Ruotsissa on laadukkaat karsintasarjat ja divarit pääsarjan lisäksi, koska siellä on niin ja niin paljon enemmän asukkaita kuin Suomessa.

Sama logiikkahan pitäisi sitten toimia myös Suomen sisällä. Kouvola on Suomen kymmenenneksi suurin kaupunki, joten miksei KooKoolla olisi rahallisia eväitä nousta liigaan, jos se pelillisesti onnistuisi?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaa, että liigassa nähdään vain linjakasta ja positiivisia tuloksia tuottavaa talous- ja urheilupuolen johtamista?

Ei, mutta eihän tällä asialla ole mitään tekemistä Mestisjoukkueen nousu tavotteiden kanssa. SM-liigassa on SM-liigan edellytykset, televisiointisopimukset yms. ja Mestiksessä on omat reunaehdot. Nyt keskustellaan siitä miten Mestisjoukkue voisi nousta liigaan.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei, mutta eihän tällä asialla ole mitään tekemistä Mestisjoukkueen nousu tavotteiden kanssa. SM-liigassa on SM-liigan edellytykset, televisiointisopimukset yms. ja Mestiksessä on omat reunaehdot. Nyt keskustellaan siitä miten Mestisjoukkue voisi nousta liigaan.

Nythän sä kirjoittelet eri viesteissä ihan ristiriitaista juttua. Aikaisemmin kerroit (viesti alla), että kun katselee Mestisjoukkueiden tempoilevaa talous- ja urheilupuolen johtamista, näkee missä se osaamisen ero on.

Ja nyt siis asialla ei olekaan mitään tekemistä mestisjoukkueen nousutavoitteiden kanssa?

Eli kun liigassa tuo talousjohtaminen on vieläkin huonompaa kuin mestiksessä niin asialla ei olekaan enää mitään merkitystä?

Kun katselee Mestisjoukkueiden tempoilevaa talous- ja urheilupuolen johtamista, näkee missä se osaamisen ero on.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Sport mestiksen mestari ja Ilves oli liigan paskin, joten Sportille palkkiona pitäisi olla liigapaikka ja Ilveksen kuuluisi hakea vauhtia Mestiksestä.

Esimerkki viime kaudelta. Sport voitti Mestiksen mestaruuden, Pelicans oli SM-liigan jumbo. Tuolla sinun visioimallasi systeemillä Pelicans pelaisi nyt pääsystä pääsarjaan sen sijaan, että on nyt kovaa kyytiä menossa pääsarjatasolla välieriin.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ei, mutta eihän tällä asialla ole mitään tekemistä Mestisjoukkueen nousu tavotteiden kanssa.

Voipi olla, mutta toisaalta miksi sitten nostit tuon Mestis-organisaatioiden talous- ja urheilupuolen osaamattomuuden syyksi sarjojen väliseen tasoeroon? Haluaisin nähdä minkälaista tulosta nyt vaikkapa Lukon tai Bluesin (ei millään pahalla näitä jengejä kohtaan) pukumiehet tekisivät Mestiksen toimintaympäristössä. Osaamiseroahan on, kuten sanoit...

Sportin ja Mestis-organisaatioiden kategorinen vähättely kertoo lähinnä siitä, että et ole kovin tarkasti tätä puolta viime aikoina seurannut. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin liigassa ollaan selkeästi herätty siihen, että divarista on kasvamassa muutama erittäin potentiaalinen organisaatio, joita varmasti yritetään uittaa ylöspäin seuraavien vuosien aikana. Ja siis ihan liigan taholta ja puhtaasti taloudellisten syiden takia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nythän sä kirjoittelet eri viesteissä ihan ristiriitaista juttua. Aikaisemmin kerroit (viesti alla), että kun katselee Mestisjoukkueiden tempoilevaa talous- ja urheilupuolen johtamista, näkee missä se osaamisen ero on.

Ja nyt siis asialla ei olekaan mitään tekemistä mestisjoukkueen nousutavoitteiden kanssa?

Eli kun liigassa tuo talousjohtaminen on vieläkin huonompaa kuin mestiksessä niin asialla ei olekaan enää mitään merkitystä?

Vedät aika uskomattomia johtopäätöksiä ihan eri asioihin liittyvistä viesteistä.

Jotta Mestisjoukkue pystyisi nousemaan liigaan, sen talous- ja urheilujohtaminen tulee olla kunnossa. Tällaista seuraa ei Mestiksestä löydy, lähimpänä on tällä hetkellä Sport. Mutta kun katsoo Sportin talouslukuja 2000-luvulta voidaan nähdä tuo tempoilevaisuus, vaikka parin viimeistä kautta onkin tehty asioita oikein. Toivottavasti kärsivällisyys riittää, eikä tule uutta Tammista.

Se, että esimerkiksi Lukko tai Blues pystyy tekemään jatkuvasti tappiollista tulosta, kertoo siinä mielessä hyvästä talousjohtamisesta, että taustat ovat kunnossa. Mikäli Mestisjoukkue löytää oman Salonojan tai keksii RTK-palvelun uudestaan, väitteeni on tietysti turha.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Esimerkki viime kaudelta. Sport voitti Mestiksen mestaruuden, Pelicans oli jumbo. Tuolla sinun, anteeksi nyt vain, naurettavalla systeemillä Pelicans pelaisi nyt pääsystä pääsarjaan sen sijaan, että on nyt kovaa kyytiä menossa pääsarjatasolla välieriin.

Juurikin näin. Mitäs oli jumbo, jos on huonoin niin ansaitsee mennä alaspäin. Kyllä sieltä aina ylös pääsee. Urheilulisten arvojen pitäisi ajaa tälläisissä tilanteissa edelle.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Tälle iso peukku. Rahasta tässä on kysymys ja jos rahaa on tiedossa seuroille niin kaikki kiittää (paitsi ne jotka jääräpäisesti väittävät että "tää ei oo kivaa"). Tää on ihan oikeesti kivaa.

Naurettavia pellejä he jotka heittelee kamaa kentälle.
Samaa mieltä. Ja olen satavarma että 99,99% meistä vaasalaisista ovat samaa mieltä. Tarttis oikeesti tehrä jotain...

Mikäli toisi seurojen kassaan rahaa, kiinnostusta luultavasti löytyisi. Mites sitten Ruotsissa ratkaistu se, ettei alkuvuodesta vielä ole tietoa tulevan kauden sarjatasosta ja näin tulevan kauden joukkueen rakentaminen vaikeutuu/myöhästyy melkoisesti? Karsivatko organisaatioon kuuluvia työntekijöitä pudottuaan? Eikös joku jo maininnutkin, että jotkut seurat ovat taloudellisten riskien takia olleet vaikeuksissa.
Seurojen kassaan tulisi aivan varmasti rahaa. Mitä pitäisi ratkaista? Kyllähän Ruotsissa on nousuja tapahtunut jatkuvasti ilman että seuraavan kauden sarjapaikka ei ole tiedossa, ja jopa ollaan menestytty. Konkurssejakaan ei olla nähty vaikka ollaan pudottu pykälää alaspäin. Ja mahdolliset talousvaikeudet kuuluu liiketoimintaan. Jääkiekko on tänä päivänä nimenomaan liiketoimintaa. If you can't stand the heat, get out of the kitchen. Kaikki hoitakoon asian parhaalla mahdollisella tavalla. Jos ei osaa, niin oma vika. Suojatyöpaikkoja ei jaella muuallakaan.

Kuulemma näin on muuallakin yritysmaailmassa, jossa homma rakentuu bisnekselle. Mua huvittaa se, että kun karsintoja on vastustettu sillä, että urheilu on nykyään kovaa bisnestä, mutta kun aletaan puhua kilpailusta ja riskeistä niin sitten harmitellaan, kun jollakin menee huonosti. Vähän kuin harmiteltaisiin, kun Atrialla menee huonosti, jos on ollut vähän huonoa laatua, pelannut korttinsa vähän huonosti ja nyt joku toinen firma vie sen asiakkaat.
Juuri näin!

Yllätyin myös siitä, että nähtävästi Sport olikin se hermostuneempi joukkue.
Sportin vahvuus, liike, puuttui täysin. Ja todellakin hermostunutta peliä. En ymmärrä miksi nyt ruvettiin puristamaan mailaa, kun paineettomasti olisi pitänyt päästä pelaamaan. Kääntykö fanien unelmat joukkuetta vastaan?
Katsomossa toiminta oli kahtiajakoista. Sportin sakki näytti, että huikeaa kannustusta löytyy, mutta nuuskan heittely vastustajan maalivahdin päälle ja muu spedeily himmentää suoritusta.
Uskotko jos sanon että 99,99% vaasalaisista ovat samaa mieltä? Toivottavasti uskot.

Kun tässä nyt on niin kovasti puhuttu siitä miten Ilveksellä on kaikki paineet, niin eikö Sportillekin ala ainakin omat fanit jo asettamaan jonkin sortin paineita, kun se mestiskulta alkaa varmaan vähitellen maistua mullalta?
Näin se näyttää olevan, valitettavasti.

Kuparisaaressa nähtäneen kuitenkin aivan eri Sport. Sieltä voitto Vaasaan ja sarja alkaa alusta. En suostu uskomaan, että Sport on noin huono verrattuna Ilvekseen. Jos taas Ipa vie Vaasassakin, niin sarja päättynee 4-0 ja keskustelu karsintojen tarpeellisuudesta saa taas tuulta purjeisiinsa. Tämän päiväisellä esityksellä Sport ei voittaisi peliäkään SM-Liigan runkosarjassa.
Sport oli surkea. Ja jos ei tiistaina voiteta niin se on nimenomaan 4-0 valitettavasti. Nyt taistellaan!

Että sellaista kulttuuria: Katso kuva: Löytö vessasta paljastaa Sport-fanien karmean pettymyksen | Jääkiekko | Iltalehti.fi (uutinen sport-fanista)

No joo, ei voi yleistää, mutta onhan tuo huvittavaa
Iltapaska tiedottaa taas. On nämä paskalehddet huikeita.

Toivottavasti tuo Koivisto ei ole Ilvekseen tulossa. Meillä ei pitäisi ensi kaudella olla käyttöä oman pään lapasille.
Koivisto on hyvä. Aikuisten oikeasti. Mutta se Sport mikä esiintyi Hakametsässä eilen ei todellakaan ollut hyvä.

Kun katselee Mestisjoukkueiden tempoilevaa talous- ja urheilupuolen johtamista, näkee missä se osaamisen ero on.
Heh. Kerro minulle liigajoukkueet jotka osaavat paremmin taloushallinan. Vittu mitä paskaa.

Et ilmeisesti ole kovin hyvin perillä Sportin nykytilanteesta.Sport on tehnyt pitkäjänteistä työtä. Se oli jo yhden projektin aikana lähellä nousua liigaan. Se on kiistaton tosiasia ja sen tulokset tuntevat kaikki, niin hyvässä kuin pahassa.

Nyt on aloitettu uutta projektia, joka on kahtena vuotena peräkkäin tuottanut Mestismestaruuden. Talous on myös koko ajan vahvistumassa. Sillä puolella on tehty hiton hyvää työtä parina viime vuonna lähtökohta huomioiden. Organisaatiossa on siis oikeat tyypit viemässä projektia eteenpäin. Juniorityö on Sportilla myös hyvällä mallilla. Pitkäjänteistä työtä on siis tehty, pariinkin projektin verran. Ei se silti ole itsestään selvyys, että liiganousu tulee, sillä kilpailu on todella kovaa. Itseltäni kuitenkin hatunnosto Sportille viime vuosien kovasta duunista, ihan sama hattu nousee myös muille seuroille, jotka ovat nostaneet viime vuosina tasoaan (esim. Ässät, Pelicans, KalPa, HIFK jne.).
Lue tämä Tosifani, ennenkuin väität että pelkästään siitä syystä että ollaan liigassa niin "osataan" taloushallintaa. Meillä Vaasassakin on kauppakorkeakoulu, miten Pjöönepårissa?
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Lue tämä Tosifani, ennenkuin väität että pelkästään siitä syystä että ollaan liigassa niin "osataan" taloushallintaa. Meillä Vaasassakin on kauppakorkeakoulu, miten Pjöönepårissa?

Lue edellinen viestini, juuri sinun tyyppisen kärsimättömyyden takia Sport on edelleen Mestiksessä. Ja kannattaa tutustua HC Ässät Oy:n talouslukuihin, on nimittäin tällä hetkellä Suomen paras kiekkoseura talousluvuiltaan, vaikka ei olekaan kauppakorkeakoulua kaupungissa.
 

PJx

Jäsen
Sportin sisäisistä ja muuttuneista voimasuhteista 2009-2012 en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta Ässät 2009 oli sekä paperilla että varsinkin kaukalossa huomattavasti vuoden 2012 Ilvestä kovempi.
Riippu vähän näkökulmasta. Jos ajatellaan tilannetta kuukautta ennen karsintoja: varmasti.

Ässät teki kuitenkin kabinetteipeleissä kaikkensa, että joukkue/joukkueen peli olisi sekaisin karsinnoissa. Pahin kriisi oli juuri karsintojen aikana päällä. Ilves on sensijaan ollut "nousukiidossa"...
 
Ajat ovat muuttuneet. 90-luvun alussa liiga oli vielä puoliammattimainen, pelaajista osa kävi töissä, seurajohtaminen oli ihan lasten kengissä jne. Tämä tasoitti eroa amatööridivariin. Nyt Liigassa harjoitellaan, johdetaan ja toimitaan ammattimaisesti ja siihen mestiksessä resurssit riitä. Tasoerot eivät tule kapenemaan mihinkään ennenkuin tähän tulee muutosta.

Öh... Eiköhän divarikin olisi kehittynyt siinä samalla, ellei kultapossukerhoa oltaisi perustettu? Nyt divari (ja osittain sen myötä koko vitun suomikiekko) jäi jälkeen ja on ammattimaistunut vasta viime vuosien aikana kun liiga on ollut auki. Sport 2009 riskillä tolpan päässä liigasta, miljoonavelat niskaan, mutta tämän kauden jälkeen velaton seura. Sama KooKoolla - 2005 pohdittiin pannaanko perinteikkäässä seurassa lappu luukulle, kun ei tyhjälle hallille pelailussa ilman mitään tavoitteita nähty mitään pointtia. Onneksi ei pantu, sillä liiga avattiin, ja nyt muutama vuosi myöhemmin (toisin kuin sinä ilmeisesti tietämättömyyttäsi väität), niin KooKoon johtaminen ja toimiminen on tänä päivänä liigatasoa, ja väittäisin että lähempänä keskikastia kuin häntäpäätä ainakin jos lasketaan mukaan talousalueen ja hallin tuoma etu. Tasoerot kaventuvat koko ajan, mutta onhan se selvää että tällä hetkellä liigajumbon mestismestariin nähden kolminkertaisella pelaajabudjetilla on helpompi voittaa (karsinta)matseja.

P.S. Suora nousu ja laskuhan se vasta urheilullisuuden vastaista olisi, ainakin kunnes keinotekoinen tasoerokuilu on kurottu umpeen.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Juurikin näin. Mitäs oli jumbo, jos on huonoin niin ansaitsee mennä alaspäin. Kyllä sieltä aina ylös pääsee. Urheilulisten arvojen pitäisi ajaa tälläisissä tilanteissa edelle.

Juurikin näin. Urheilullisuus edellä. Siksi karsintasarja, jonka perusteella vaihtuvuus määräytyy.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Se, että esimerkiksi Lukko tai Blues pystyy tekemään jatkuvasti tappiollista tulosta, kertoo siinä mielessä hyvästä talousjohtamisesta, että taustat ovat kunnossa.

Ei millään pahalla, mutta tuo lausuhduksesi hyvästä taloudellisesta johtamisesta on yksi käsittämättömimpiä mielipiteitä talousjohtamisen saralta mitä olen missään tai koskaan kuullut.

Se, että joudutaan jatkuvassa turvautumaan jonkun toisen tahon kukkaroon ei nyt millään tavoin kerro hyvästä talousjohtamisesta.

Toki tiedän, että näiden joukkueiden omistajilla rahaa piisaa, mutta nyt siis puhuttiinkin talousjohtamisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös