Mainos

Ketjulotto kaudella 2023–2024

  • 272 212
  • 2 295

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eiköhän Matinpalon korvaajaa haeta heti, tuskin Ässät spekuloi sen kummemmin Heimosalmella. Se olisi aika kummallista joukkueen rakentamista. Pidän muutenkin hyvin epätodennäköisenä, että Heimosalmi tarjolle tulisi.

Kyllä tuo pitää paikkansa, että Heimosalmen tulo ensi kaudeksi Ässiin on aika epätodennäköistä. Vuorinen on asiasta sanonut perusjargonit eli sen, että Ässät seuraa oman kasvatin tilannetta. Missään vaiheessa ei ole sanonut, että Ässät ei olisi kiinnostunut mahdollisesta paluusta

Mutta hyvin todennäköisesti koko ensi kausi menee Pohjois-Amerikassa. Carolinalla ei siis ole tällä hetkellä virallista farmijoukkuetta, mutta varmasti sellainen löytyy kesän aikana. Ja silloin Heimo tulee varmasti saamaan riittävästi peliaikaa, jotta pystyy näyttämään kykynsä. Taitavana kiekollisena pakkina uskon hänen esiintyvän edukseen farmissa, joten palautus Eurooppaan tuskin tulee kyseeseen. Nyt on varmasti Carolinankin mielestä aika opiskella Pohjois-Amerikan pelityyliä.

Ja nyt kun noita Vuorisen puheita ajattelee, niin niiden perusteella kaikki odottavat nyt sitä puolustajaa. Näin saattaa yhä tapahtua, mutta yhtään en kuitenkaan tule yllättymään, jos Jannen seuraava hankinta on hyökkääjä. Siellä on tällä hetkellä eniten vahvistustarvetta, kun katsoo joukkueen eri osa-alueita.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Missään vaiheessa ei ole sanonut, että Ässät ei olisi kiinnostunut mahdollisesta paluusta

Ei tietenkään noin sanonut, mutta SK:ssa jossain maksumuurin takana oli tekstiä (joku kopsasi pätkän tänne, en löytänyt nyt sitä) missä sanottiin ettei Vuorisen mukaan välttämättä enää syksyllä ole sopivaa roolia tarjolla vaikka Carolina lainaisikin Heimosalmea Liigaan. Sitä vähän ihmettelen mikä kiire nyt on hommata lisää pakkia, paitsi jos on selkeä ykkösparin pakki saatavilla mitä ei enää myöhemmin ole mahdollista napata.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tietenkään noin sanonut, mutta SK:ssa jossain maksumuurin takana oli tekstiä (joku kopsasi pätkän tänne, en löytänyt nyt sitä) missä sanottiin ettei Vuorisen mukaan välttämättä enää syksyllä ole sopivaa roolia tarjolla vaikka Carolina lainaisikin Heimosalmea Liigaan.
Ei Vuorinen noin sanonut, vaan sanoi ettei suostu spekuloimaan asialla.
Mutta Heimosalmen jutuista päätellen jostakin AHL jengistä se pelipaikka tulee kyllä löytymään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mutta Heimosalmen jutuista päätellen jostakin AHL jengistä se pelipaikka tulee kyllä löytymään.
Näin juuri. Ja tämähän juuri on se syy miksei tässä odotella mitään, vaan kuten Vuorinen sanoi niin Ässät hakee nyt heti Matinpalon korvaajan, eikä jäädä yhtään ihmettelemään voisiko Heimosalmi sitten joskus syyskuun alussa olla se korvaaja..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivottavasti on sitten selkeä vahvistus kärkipareihin eikä mikään joukonjatke. Niitä saa hankittua myöhemminkin jos tarvetta ilmenee. Matinmikko, Hellman ja Viirret kyttäävät nälkäisinä pelipaikkaa pelaavassa kokoonpanossa
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Toivottavasti on sitten selkeä vahvistus kärkipareihin eikä mikään joukonjatke. Niitä saa hankittua myöhemminkin jos tarvetta ilmenee. Matinmikko, Hellman ja Viirret kyttäävät nälkäisinä pelipaikkaa pelaavassa kokoonpanossa
Olisi kyllä äärimmäisen mielenkiintoista tietää paljonko papua nyt on käytössä sen viimeisen pakin hankkimiseen. Pelaajabudjetti 2,05Meur ei ole täynnä, mutta paljonko sitä varaa sitten on.. hyvä juttu on se, että nyt kun tulee olemaan kymmenen pakkia, niin sillä määrällä ketään ei tarvitse lähettää Mestikseen

Mutta tilanne on kyllä melkoinen, toki siis hyvässä mielessä, mutta ehkä myös vähän "huonossa". Lefebvre ei ole hankittu katsomoon (se on sitten oma lukunsa floppaako niin, että joutuu sinne, mutta eihän siitä nyt tietenkään voi lähteä), Zabransky on maajoukkuetason pakki, ja Riekkinen on ässäorganisaation puheiden mukaan sen yhden kauden päässä EHT-tason pelaajasta. Ja kuka sitten tulee olemaan Matinpalon korvaaja? Kyllä ovat hurjassa tilanteessa esimerkiksi Viirret ja Hellman, ja kun heidät niin mielellään kokoonpanossa näkisi. Isoja steppejä on pakko ottaa, onneksi molemmilla on pohjat sen verran hyvässä kunnossa että uskon heidän niitä ottavankin. Salmela sitten taas omanlaisena hankinta, toivottavasti mies ei kuvittele jotenkin tulevansa isompaan rooliin, koska yksinkertaisesti raaka fakta vain on ettei hän tule mahtumaan ilman loukkaantumisia 6.-7. pakkia ylemmäs.. vaikka tässä miten itkettäisiin, niin ei vain tule. Kirsikkana kakussa sitten Matinmikko ihan täysi jokerikortti, mitä lie valmennusjohto hänen varalleen sitten suunnittelee..

Mutta innoissani olen pakistosta, riippumatta edes siitä kuka Matinpalon korvaaja tulee sitten olemaan..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
@PataJaska ja luonnollisesti Määttä pelaa aina isot minuutit, kuten on viime vuosina tupannut tekemään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
@PataJaska ja luonnollisesti Määttä pelaa aina isot minuutit, kuten on viime vuosina tupannut tekemään.
Ai niin, minä unohdin jo koko hermannin. Mihin väliin Määttä nyt sitten enää tungetaan? Itse asiassa se muuten alkaa äkkiä olla Määttä, joka menettää pelipaikkansa Hellman/Viirret osastolle..
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Kaiken maailman tusinaukot eivät ole menossa Määtän ohi. Maalia ei urallaan tee mutta on pakiston varmin pelaava ukko.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Tuskin Hellman olisi jatkoja tehnyt, jos ei peliaikaa ole luvassa. Tuskin Matinmikko olisi uudelleen Poriin tullut, jos ei peliaikaa ole luvassa. Viirret näyttänyt, että pärjää, joten peliaika lienee sinnekin luvassa.

Sen takia Salmelan hankinta tällä hetkellä uskomaton. Varmasti erikoistilanteissa ja kiekkoja syödessä tärkeä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kaiken maailman tusinaukot eivät ole menossa Määtän ohi. Maalia ei urallaan tee mutta on pakiston varmin pelaava ukko.
No huh.. jopa sinun mittapuusi huomioiden aika tylyä julistaa Hellman ja Viirret tusinaukoiksi jo tässä vaiheessa. Hellman nyt vaikkapa on pelannut hädintuskin jotain 15 ottelua liigassa, joten lepo nyt vaan. Varmasti on ensi kaudella entistä valmiimpi pelaamaan liigaa..

Itse asiassa väitän jopa rohkeasti, että näistä yhdeksästä nykyisestä nimestä varmimmin pelaava kuusikko tulisi olemaan Lefebvre, Riekkinen, Zabransky, Määttä, Viirret ja Hellman. Tämän jälkeen on sitten kaksi isoa kysymystä

1) kuka on Matinpalon korvaaja
2) millaista roolia Matinmikolle suunnitellaan (niin kauan kuin tämä on epäselvä, niin en uskalla nostaa häntä tuohon todennäköisimpään pelaavaan kuusikkoon)
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Joukkue ilmeisesti Matinpalon korvaajaa vaille valmis.

Hyökkäyksen suhteen on melko hankala koostumuksia pähkiä, mutta varmasti joitakin ajatuksia myös ketjuista on Vuorinen/valmennus osastolla täytynyt olla, kun pelaajia on hankittu.

Muutamia kausia taaksepäin nelosketju ja välillä jopa kolmosketju oli vähän jämäpelaajista koottuja, nyt viime ja tällä kaudella tuntuu, että nelosketjuun joudutaan laittamaan jopa ihan hyviä pelaajia.
Runko on melko tasainen, kärki kysymysmerkki, hyvin saman tyylinen kuin viime kaudella.
Voi olla niin, että joukkuetta myös peluutetaan tasaisesti, jolloin välttämättä ei niitä huippupistemiehiä ensi kaudenkaan jälkeen löydy.
Muuten tuntuu siltä, että kyllä tosta porukasta pitää kaksi äijää löytyä, ketkä sen ykkösketjun vastuun pystyy ottamaan.

Muutama ajatus minkä pohjalta ehkä ketjuja rakentelisin.
-Helppo lähtökohta tietenkin on, kun laskee Davidssonit samaan ketjuun
-Davidssonien kanssa työteliäs pelaaja laitoihin kamppailemaan
-Järvinen - Hämeenaho voisi ehkä jatkaa vielä yhdessä, Graber ei oikein istunut siihen
-Graberin vierelle jalkoja ja maalinteko uhkaa ja mieluusti myös monipuolisuutta.
- Joensuu alaketjuissa
-kätisyydet myös huomioon hyökkäyksessä

Talaja - Davidsson - Davidsson
Vanhatalo - Järvinen - Hämeenaho
Fabre - Ojantakanen - Graber
Joensuu - Myllymaa - Erholtz

Pakistossa runkona Riekkinen - Zabransky, olisi monikäyttöinen kakkoskolmos pari.
Toisaalta kun ei oikein osaa sanoa, minkä tason pelaaja Lefebvre on Liigaan, niin omiin kuin hyökkäyssuuntaankin, niin hankala on pareja muodostella.
Luultavasti Lefebvren kiekollisuus perustuu nousuihin, eikä Stenkun tyyliseen pelinrakenteluun, niin ehkä Määtän tyylinen omanpään luuta toimisi siinä myös.
Toisaalta myös Määttä - Matinmikko olisi potentiaalinen pari samasta syystä.
Viiminen ? kun selviää, niin ehkä pakistoonkin jonkinlaiset roolit löytyy.

Tällä hetkellä jotenkin näin
Lefebvre - Määttä
Riekkinen - Zabransky
Salmela - Matinmikko
Hellman/Viirret
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ottamatta sen tarkemmin kantaa ketjukoonpanoihin nostaisin pari yleisen tason huomiota esiin
* Ne joilla on paalua, hommaavat ykköseen tai jopa kahteen ketjuun selkeästi stara-luokan pelimanneja. Nää kaverit pystyy ratkomaan otteluita omalla panoksellaan mutta vaativat myös isompaa vastuuta. Pienellä jääajalla ei useinkaan synny haluttua tulosta. Esim. Vujtek, Wänström, Zaborsky etc.
* 3. Ja/tai 4.ketjussa pelikirja on enempi rikkovampi ja minuutit vähäisempiä. Jos ns. laatua ei riitä neljään kenttään niin kolmonen voi sit olla junnukenttä jossa satsataan tulevaisuuteen. Neloseen sitten av-spesialistit ja muut "roolipelaajat" a la Tikka, Forsbacka, Åsten, Seiska-Pasi etc.

Neljän kentän sosiaalipeluutus, jossa kaikki on samaa tasaista massaa, ei toimi pitkässä juoksussa.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
San Josen mieheltä tuli sanallisessa muodossa näköjään pirteä tuulahdus suoraan noin 20-vuoden takaa.

On tietenkin selvää, että ylivoimia pelaavat joukkueiden 1-2 kenttien tähdet pelaavat peleissä eniten, mutta muuten kirjoitus ei toimi minkäänlaisena esimerkkinä nykypäivän menestyvistä jääkiekkojoukkueista. Ei Suomessa, eikä maailmalla.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Päivän pyörittelyt pakiston osalta 17.7. fiiliksellä.


Rami Määttä - Martin Lefebvre
Verneri Hellman - Aleksi Heimosalmi
Joona Riekkinen - Libor Zabransky
Tuomas Salmela - Valtteri Viirret
Topi Vuori - Aleksi Matinmikko


Kilpailu on kovaa. Huh, ennennäkemättömän potentiaalinen ja lupaava pakisto kasassa.

Suurimmat peikot sekä pelot:
- Lefebvre, tuoko Norjan pisteet tai edes suurimman osan mukanaan
- Matinmikko, tuoko Mestiksen pisteet tai edes osan mukanaan
- Heimosalmi, saako yli 20 pistettä kasaan
- Riittääkö kaikille peliaikaa
- Toivottavasti ei tule silti pitkiä loukkeja, vaikka leveyttä onkin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Päivän pyörittelyt pakiston osalta 17.7. fiiliksellä.



Suurimmat peikot sekä pelot:
- Lefebvre, tuoko Norjan pisteet tai edes suurimman osan mukanaan
- Matinmikko, tuoko Mestiksen pisteet tai edes osan mukanaan
- Riittääkö kaikille peliaikaa
Kahteen ensimmäiseen kohtaan vahva EI. Norjan Fjordkraftliga ja Mestis ovat selkeästi heikompitasoisia sarjoja. Hyvä jos jannut kykenisivät edes puoleen niistä pisteistä mitä noissa "farmiliigoissa" tahkosivat. Matinmikko ei tasan tullut Ässiin istumaan poppareilla viitos pakkiparissa. Jos paikka TOP6 pakistossa ei ota auetakseen heti kauden alusta, niin vaihtaa varmasti maisemaa. Viimekaudella oli kuintekin Espoossa suvereeni ykköspakki ja kyse on kuitenkin pelaajasa, joka on vasta lähestymässä prime timea eikä mistään uransa kalkkiviivoilla olevasta veteraanista, joka istuu pelivehkeet pukeneena penkin päässä vaikka ei edes kykene pelaamaan vaihtoakaan.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Matinmikko ei tasan tullut Ässiin istumaan poppareilla viitos pakkiparissa. Jos paikka TOP6 pakistossa ei ota auetakseen heti kauden alusta, niin vaihtaa varmasti maisemaa. Viimekaudella oli kuintekin Espoossa suvereeni ykköspakki ja kyse on kuitenkin pelaajasa, joka on vasta lähestymässä prime timea eikä mistään uransa kalkkiviivoilla olevasta veteraanista, joka istuu pelivehkeet pukeneena penkin päässä vaikka ei edes kykene pelaamaan vaihtoakaan.
Kuten olen jo monesti maininnut sinulle, Matinmikko hakee Ässistä pelipaikkaa siinä missä muutkin pelaajat. On hänestä itsestään kiinni pelaako hän kentällä vai katseleeko pelejä katsomosta käsin.

Jos pelipaikan ottaminen ei mieheltä onnistu, hän voi luonnollisesti hakea sitä muualta. Mitään varmaa paikkaa kokoonpanosta hänelle tuskin ollaan luvattu. Ja miksi olisikaan?

Sama koskee valtaosaa muistakin Ässäpelaajista. Se on katsos sitä tervettä ja eteenpäin vievää kilpailua :)

Itse kyllä haluan uskoa, että Matinmikko pystyy ottamaan seuraavan askeleen urallaan. Syksyllähän tuo sitten nähdään, että miten hän onnistuu :)
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt kun Heimosalmi on varmistunut niin pakkiparit voisivat olla:

Määttä-Heimosalmi (L/R varmistava ja hyökkäävä pakki, joskus aikaisemmin tämä ei toiminut, nyt on enemmän kokemusta)
Lefebvre-Zabransky (L/R ulkkaripakkipari)
Riekkinen-Matinmikko (L/R)
Viirret (sopivilla minuuteilla ja yv-vastuulla hyvä 7.pakkina)

Matinmikon paikkaa himoitsevat eniten Salmela sekä Hellman.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kilpailu on kovaa. Huh, ennennäkemättömän potentiaalinen ja lupaava pakisto kasassa.

Suurimmat peikot sekä pelot:
- Lefebvre, tuoko Norjan pisteet tai edes suurimman osan mukanaan
- Matinmikko, tuoko Mestiksen pisteet tai edes osan mukanaan
- Heimosalmi, saako yli 20 pistettä kasaan
- Riittääkö kaikille peliaikaa
- Toivottavasti ei tule silti pitkiä loukkeja, vaikka leveyttä onkin.
Tosiaan on kyllä niin kutkuttavan hieno pakisto, että pyllyä syyhyttää. En millään uskalla alkaa tehdä pakkipareja, mutta kommentteja muuten tähän

Lefebvren kohdalla on huomioitava, että lähihistoriassa tuollaisia pisteitä Norjassa takoneet pohjoisamerikkalaiset pakit ovat päätyneet enemmänkin SHL:n suuntaan, ja tehneet sielläkin kovaa jälkeä. Hyviä esimerkkejä vaikkapa Nolan Zajac ja Kodie Curran, sopii katsoa.. eli siis millä tahansa järjellä Lefebvren pitäisi tehdä 20 pistettä liigassa, jopa enemmänkin, tästä ei tarvitse edes keskustella. Heimosalmen teholliseen onnistumiseen uskon itse, kyllä hän sen kakkosella alkavan pistemäärän tekee. Zabransky taas tekee tehtaan takuulla siihen 15-20 pisteen haarukkaan, ja Riekkisen homma taas ei olekaan pisteitä tehdä. Matinmikon kohdalla sitten taas riippuu täysin millaista roolia hänelle on suunniteltu, että kuinka paljon Mestiksen pisteistään hän pystyy siirtämään liigaan..

Heimosalmi ja Matinmikko ovat muuten pakkeina todella lähellä toisiaan oikeastaan kaikin tavoin, mutta toki eihän silti Matinmikko varmastikaan tule Heimosalmen eittämättä aika isoa vastuuta tule syömään. Heimosalmen onnistumisen kannalta muuten on tosi oleellista löytyykö hänelle joku vakituinen ja häntä sopivasti tukeva pakkipari.. itse asiassa vaikkapa Riekkinen voisi olla se optimaalisin, tai sitten jos ihan rohkeasti kokeillaan vaikka Salmelaa, mies ilmeisesti pelasi kuitenkin myös Ipassa hetkittäin jopa ykkösparissa
 

VAKIOPAIKKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kaudella 2011-12 Ässillä vasta pakisto olikin...

Ude, Sammalkangas, Kudrock, Caldwell, Taimi, Honkanen, Jyrkkiö, Malkamäki, Mielonen...
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Nyt kun Heimosalmi on varmistunut niin pakkiparit voisivat olla:

Määttä-Heimosalmi (L/R varmistava ja hyökkäävä pakki, joskus aikaisemmin tämä ei toiminut, nyt on enemmän kokemusta)
Lefebvre-Zabransky (L/R ulkkaripakkipari)
Riekkinen-Matinmikko (L/R)
Viirret (sopivilla minuuteilla ja yv-vastuulla hyvä 7.pakkina)

Matinmikon paikkaa himoitsevat eniten Salmela sekä Hellman.
Riekkinen ja Määttä toistepäin. Tai jopa Määttä Zabranskyn kanssa. Ketjujen numeroinnilla ei niinkään väliä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ketjujen numeroinnilla ei niinkään väliä.

Jep tätä itsekin vähän hain, vaikka Määttä onkin viime vuosina pelannut kärkipakkien minuutteja, niin se ei ole automaatio. Hahmotelmassani painotin L/R pareja, kuten joku saattoi huomatakin.
 

Kuningas#50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Määttä - Lefebvre
Riekkinen - Heimosalmi
Hellman/Salmela - Zabransky
Matinmikko/Viirret

Potentiaalinen pakisto. Jännä nähdä ketkä lopulta lunastaa paikkansa pelaavassa kokoonpanossa ja kuinka paljon rotaatiota harrastetaan kauden aikana.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuolla Ässien pelaajakortti kysymyksissä, joissa kysyttiin vaikein vastustaja joukkuekavereista 1 vs 1 tilanteissa, kahden vastaus oli Tuomas Salmela. Veikkaan hänen yllättävän ja pelaavan vakiokokoonpanossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös