No kirjoitanpa vähän lisää. Askel kerrallaan. Asioita on paljon mutta ei ainakaan miun (jep, Etelä-Karjalasta olen ja tällä murteella menen vaikka loppuun asti..) ajattelulla heti kaikkea kirjoiteta. Jotkut varmaan luki silloin vuosia sitten miun naisasioista täällä foorumilla, siellä naisasiat-ketjussa. Siinä kävi sitten niin, että kun en pystynyt lopettamaan facebook-viestien lähettelyä tälle naiselle hyvällä, niin loppu siitä tuli sitten pahalla. Ja hän sitä halusikin että lopetan. Mutta en pystynyt kun tuli pakkomielle tuota ihmistä kohtaan. Jatkoin ja jatkoin vaikka oli selvää että siitä ei ole enää mitään hyötyä. Se alkoi vuonna 2009 ja loppui tänä talvena. Niin tuossa poliisin lausunnossa lukee tuo aikajakso, jolloin olen viestejä kirjoitellut. Eli miusta tehtiin ilmoitus häirinnästä ja ahdistelusta facebook-viestien perusteella. Rikollinen mikä rikollinen sitten näköjään. Hänkin ehdotti että hanki ammattiapua ja laittoi viestillä jonkun puhelinnumeron ammattiauttajalle. Tällä tyylilläkö löydän itselleni seuraa ja naisystävän? En usko. Facebookista sen verran että koko ajan se on auki ja tuijotan vain otsikoita etusivulla. En juttele siellä paljonkaan koska tuntuu että en siitä mitään enää hyödy kun ei ole enää lupaa kirjoittaa sille ihmiselle jolle halusin kirjoittaa. Aina kun hän minut siellä laittoi estolistalle, niin tein vain uuden tilin ja sitä kautta viestiä menemään. Ja taas kun tuli esto niin jatkoin samalla hyväksi havaitulla linjalla. Sitä ei pystynyt lopettamaan ja ei halunnut järjellä ajatella että tässä ei ole enää järkeä. Hyöty tasan nolla, niin paljon hän minun viesteistä välitti. Onhan sitä miettinyt että miten voin jaksaa olla itsensä kanssa, kun hän on joutunut tällaisen paatuneen rikollisen viestittelyn kohteeksi ja mikä pahinta niin miten voin koskaan pyytää häneltä anteeksi, nyt kun on ilmoitus tehty että enää en saa viestejä hänelle kirjoittaa? En mitenkään. Mietin sitäkin huonoina hetkinä että se on nyt varmaa, nimittäin se että hänet saa joku muu omakseen. Miten sen kestää tällaisella ajattelulla? Pahinta on tosiaan se että ei tule koskaan tilaisuutta pyytää anteeksi. Se on lopun alkua varmasti, mutta sitäkään ei pysty myöntämään itselleen. Sana lopullinen kuulostaa niin väärältä. Mutta onhan se oikea sana tähän asiaan tietenkin. Ja vielä loppuun, minulla on 37 facebook-kaveria. Säälittävä määrä. Eipä ihmekään että ei tule paljon juteltua kenenkään kanssa. Oikeastaan ei kiinnosta paljonkaan ihmisten kanssa edes viestitellä koska siitä ei synny mitään rakentavaa. Pahempi on kuitenkin livenä, jolloin saan sanottua pari sanaa ja mielessään toivon koko ajan että kyseinen ihminen poistuu tilanteesta. Vituttaa jos niin ei käy, vaan hän jää siihen norkoilemaan turhan takia koska ei siinä mitään isoa keskustelua saada aikaiseksi kuitenkaan.
Helvetin pitkä viesti. Osaan mie kirjoittaa jos vaan haluan. Kirjoitanko kirjan? Se vois olla miun juttu.