Saman huomioin. Näin varttuneemman naiskauneuden ystävälle eilinen uutiset & sää (Anne Borgström) oli miellyttävä kokemus.Sari Aro oli pitkästä aikaa kertomassa päivän uutistapahtumista. Edellisestä esiintymisestä tv-ruudussa on varmasti yli kymmenen vuotta aikaa. Tukan väri oli muuttunut ja niin oli äänikin, mutta edelleen hän on näyttävä nainen.
Jos legot kiinnostaa, niin suosittelen ehdottomasti käymään joskus Helsingin Malmilla sijaitsevassa lelukirppiksessä. Sanalla sanoen häkellyttävä kokemus, sillä niin paljon tavaraa on löytänyt tiensä kyseiseen paikkaan. Halvaksi tuota kirppistä ei voi missään nimessä sanoa, sillä putiikkia pitävä heppu on hinnoitellut tavarat hyvinkin hintaviksi, mutta tuolla jos missä pääsee näkemään legoja useammalta vuosikymmeneltä.Rakensin tänään iltapuhteena syntymäpäivälahjaksi saamani legon kastelukannun kukilla&perhosilla. Jotenkin legoilla rakentelu on rentouttavaa puuhaa...
Tykeillä oli hyvä ampua pikkusiskoja, lähti ihan kiitettävän kovaa.Saispas jostain viel kasarin linnat ja poliisiasemat sun muut mitä silloin oli.
Hä, ei sillo mitään tykkejä ollut edes. Sormilla ammuin toisen linnan tyyppejä.Tykeillä oli hyvä ampua pikkusiskoja, lähti ihan kiitettävän kovaa.
Saispas jostain viel kasarin linnat ja poliisiasemat sun muut mitä silloin oli.
Mulla on tällainen. En ole vähään aikaan ole kasannut enkä tiedä löytyykö kaikki palat. Aikoinaan pidin sitä omassa kenkälaatikossaan (kun oli etsinyt kaikki palat) mutta veljen lapset sotki järjestykseni ja nyt paloja pitää etsiä kaikista eri legolaatikoista.poliisiasemat sun muut mitä silloin oli.
Mä ostan aina toisinaan jonkun isohkon Technics tai Creator -paketin, kasaan ja puran. Välillä vaimo tekee myös saman setin - sitten myyn eteenpäin muutaman kympin kaupan hintaa halvemmalla. Tykkään ihan sikana tehä näitä isoja.Rakensin tänään iltapuhteena syntymäpäivälahjaksi saamani legon kastelukannun kukilla&perhosilla. Jotenkin legoilla rakentelu on rentouttavaa puuhaa...
Edit. Piti laittaa kuvakin mutta se nyt ei tunnu onnistuvan.
No laitetaan linkki Citymarketin sivulle ko. tuotteeseen...
LEGO Creator 31149 Kukkia kastelukannussa - LEGO Classic | K-Citymarket.fi
Lue lisää tuotteesta LEGO Creator 31149 Kukkia kastelukannussa. K-Citymarketista tutut suosikkituotteet parhaaseen hintaan.www.k-citymarket.fi
Hä, ei sillo mitään tykkejä ollut edes. Sormilla ammuin toisen linnan tyyppejä.
Oletko kokeillut niitä "K-18"-legoja? Sain lahjaksi joskus kukkapuskan. Rakensin sen ja mietin että mikä tässä oli 18+ juttu. Ei ollut hirveän vaikeita. No ehkä siinä on se että ne kasataan, laitetaan koristeeksi eikä leikitä yhtään. Nimittäin ainakin ne kukat hajoaa melkein jo kun vaasia jossa ne on niin liikuttaa. Eli varsin hauraita... (tai sitten tein jotain väärin).Mä ostan aina toisinaan jonkun isohkon Technics tai Creator -paketin, kasaan ja puran.
Olen ostanut näitä kukka-asetelmia vaimolle kyllä, näkyy edelleen olevan jossain vaasissa. En uskalla koskea niihin :)Oletko kokeillut niitä "K-18"-legoja? Sain lahjaksi joskus kukkapuskan. Rakensin sen ja mietin että mikä tässä oli 18+ juttu. Ei ollut hirveän vaikeita. No ehkä siinä on se että ne kasataan, laitetaan koristeeksi eikä leikitä yhtään. Nimittäin ainakin ne kukat hajoaa melkein jo kun vaasia jossa ne on niin liikuttaa. Eli varsin hauraita... (tai sitten tein jotain väärin).
Mites toi liittyy 80-lukuun?Kyllä mun seteissä ysärillä oli tällaisia:
Ei hajuakaan milloin tykit ovat tulleet valikoimiin, mutta oletin niiden olleen jo kasarilla. Osa minunkin legoista on todennäköisesti kasarin puolelta peräisin. Olen pahoillani jos olet joutunut elämään tykittömän lapsuuden. Ota tästä virtuaalinen nenäliina.Mites toi liittyy 80-lukuun?