Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

[vilperi]

Taas uusi päivä valkenee. Uuden päivän valkeneminen ei kuitenkaan kovin suuria riemuhuutoja aiheuta. Vaikka perhana, viikkokin vaihtuu taas.

Tämäkin päivä menee täällä koronaeristyksissä samassa potilashuoneessa. Onhan tämä pirun tylsää mutta onneksi on sentään älypuhelin kaverina. Pääsee kirjoittelemaan sitten tänne Jatkikseenkin ja ei ole ihan niin tylsää.

Tässä huoneessa eristettynä oleminen pitäisi jatkua aina 6.3 saakka. Eli vielä monta päivää eristettynä, huh siunaa. Onneksi vaikuttaisi siltä että pahin mitä tästä koronasta on toistaiseksi seurannut onkin tämä eristyksissä oleminen. Sillä olo on melko hyvä. Ei ole muita oireita edelleenkään ollut kuin tätä tukkoisuutta. Ja sekin on helpottunut kun sain nenäsumutteen.

Toisaalta hyvä että tämä korona iski täällä sairaalassa. Kotona olisi pitänyt miettiä mistä vitusta ruoan saan. Mutta täällä ruoat sentään tuodaan valmiina nokan eteen eikä ole samanlaista huolta tästä asiasta. Tämä huoli itse asiassa pyöri pitkään mielessäni että mistä saan ruoat jos kotioloissa sairastun koronaan. Mutta nyt tämä menikin näin että saan ruoat valmiina nenän eteen täällä mielenterveysosastolla. Hyvä juttu.

Vähän tuo tulevaisuuteni vaan alkaa pelottamaan. Minun sopimukseni tuon nykyisen työpaikkani kanssa päättyy itse asiassa tänään? Ja vedin niin vihkoon tuon noin kaksi viimeistä kuukautta kun aivan liikaa kirjoittelin julkisesti työpaikkani mahdollisista ongelmista. En välttämättä edes tajunnut ettei niin saisi tehdä kunnes sitten erään hyvän tyypin ansiosta silmäni avautuivat. Nyt en käsittele enää asiaa kuin korkeintaan sivulauseissa. hienotunteisemmin.

Mutta työsopimus taitaa tänään päättyä tosiaan ja en jaksa uskoa että seuraavaa tullaan tekemään. Vaikka itse toisaalta haluaisin jatkoa, toisaalta taas en. En osaa vielä sanoa mitään oikein jatkostani ja se huolettaa minua.

Mutta pitää jaksaa luottaa siihen että aika parantaa haavat ja asioilla on tapana ratketa. Kun mies tulisi ensin kuntoon niin sitten voisi miettiä niitä työasioitakin.

 

[alwahla]

Jos Tapani Kansakin on päässyt jaloilleen sairaalahoidon ansiosta, niin kyllä pääset sinäkin, @vilperi . Pää pystyyn ja rohkeasti vain elämää sarvista kiinni. Kyllä se siitä. Asiat sutviintuu, kun niitä ei stressaa liiaksi.

 

[vilperi]

Jos Tapani Kansakin on päässyt jaloilleen sairaalahoidon ansiosta, niin kyllä pääset sinäkin, @vilperi . Pää pystyyn ja rohkeasti vain elämää sarvista kiinni. Kyllä se siitä. Asiat sutviintuu, kun niitä ei stressaa liiaksi.

Kiitos tsemppaavista sanoistasi. Eiköhän tästäkin elämän vaiheesta taas yli mennä. Täytyy vain jaksaa luottaakin siihen kuuluisaan parempaan huomiseen ja usein asioilla on tapana järjestyä. Nyt olen kyllä ollut huomaavinani itsessäni merkkejä selkeästi lisääntyneistä positiivisuudesta, huolettomuudesta ja reippaudesta.

Ne on hyviä merkkejä ne. Jonkin aikaa tuossa mietin että alan olemaan henkisesti loppu jopa mutta aika nopeasti se kurssin suunta muuttui.

Kyllä täältä vielä noustaan! Taas. Se on iso juttu kun ei ole enää juuri lainkaan aivot kiinni vain tietyissä samoissa jutuissa. Tulee myös siitäkin innostusta, muistuu taas mieleen että mitä kaikkea tässä maailmassa olikin asioita mitä ajatella, mistä kirjoitella ja mistä innostua.

 

[kamik]

Viime viikon lopulla kävin katsastamassa auton. Ei mennyt läpi ja yksi syy oli epätasainen nastoitus renkaiden välillä. Poikkeama saa olla enintään 25% ja se lasketaan siitä renkaasta, jossa nastoja on eniten. Koska nuo renkaat ovat jo elinkaaren päässä, niin poistelin niistä kaikki nastat ja nyt ne hyväksyttiin. Paraneeko autoni liikenneturvallisuus? Ei, mutta näin laittomasta rengassarjasta tuli laillinen. Tämä ei ehkä ole lain/määräysten tarkoitus, mutta tällä mennään.

 

[vilperi]

Täällä mielenterveysosastolla ja nyt vielä enemmän koronan takia eristettynä tässä pienessä potilashuoneessa niin karkaa kyllä väkisinkin ainakin minulta sellainen ote arjesta. Täällä vain laiskottuu ja on vaikea hallita elämäänsä sitten.

Kun laiskottelee vaan, lepää ja istuu välillä tuolilla katselemassa vaikka ohjelmia Cmoresta ja selaamassa nettiä niin kyllä siinä tulee mukavuuden haluiseksi. Ja sitten on vaikea kohdata ja käsitellä arjesta tuttuja vakavampia asioita. Kuten laskujen toimittaminen välitystilin hoitajalle maksettavaksi tai lisätuen hakeminen ansion lisäksi työttömyyskassasta. Olen pistänyt merkille että kun vaan laiskottelee niin on vaikeampi ryhtyä toimeen ja arki ei pysy hallinnassa.

Tämä on ongelma. Elämä on alkanut nyt varsinkin eristyksissä ollessa niin pyörimään liikaa lähinnä ruoka-aikojen ympärillä. Ensin nukutaan siihen asti kun on aamupala, sitten odotetaan lounasta, syödään lounas, odotetaan päivällistä, syödään päivällinen ja nyt odotetaan vielä iltapalaa ja sitten mennään maate ja sama helvetin pyörä lähtee pyörimään uudelleen ja uudelleen.

Vuorokauden spektaakkeleita eli tarkoitan lähinnä jotain isoja ohjelmanumeroita mitä odottaa niin ovat nämä hemmetin ruokailut nyt. Ja kyllähän tässä mieli tosiaan mukavoituu ja sitten on vaikea ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa asioita. Voi perkele tätä.

Ja olen ehkä jostain syystä ensin odottanut pitkään että pääsen takaisin kotiin. Nyt pitää alkaa varautumaan siihen että täällä ollaan ja vielä ehkä pitkäänkin joten asioiden pitää alkaa hoitumaan myös täältä.

 

[alwahla]

^Kunhan et laitostu, niin kaikki on hyvin. Tuon kokemuksen jälkeen kannattaa vaikka käydä ulkona tuulettumassa aiempaa useammin sekä aiempaa pitempään. Arki kotonakin alkaa sujua paremmin, kun on saatu pahimmat möröt käsiteltyä ja paha olo purettua. Alkoholia en suosittele ottamaan ainakaan vähään aikaan, ettei tie vie takaisin, koska viinalla on sellainen tapa.

 

[Iisoppi]

Mitä mainioin ilma hiihtolomaretkelle. Vähän evästä reppuun, nuotiopuut mukaan ja sukset alle... ja menoksi.

 

[Surukuku]

Mitä mainioin ilma hiihtolomaretkelle. Vähän evästä reppuun, nuotiopuut mukaan ja sukset alle... ja menoksi.

Tulimme juuri "tyttöjen" kanssa aamulenkiltä ja todellakin keli on mitä mainioin - aurinko paistaa, pikku pakkanen vielä eikä tuule liikaa...

 

[Ollakseni]

Kun miettii sitä miten monet suomalaiset stressaavat siitä kuinka eivät osaa ääntää kunnolla englantia, niin kannattaa kuunnella miten jenkit ja britit ääntävät keskieurooppalaisia, skandinaavisia, suomalaisia tai slaavilaisia nimiä. Eivätkä osaa selkeästi kirjoittaakaan niitä kun katselee mitä erikoisimpia kirjoitusasuja internetissä.

 

[pettter]

En pelkästään Prisman kassaan ole rakastunut, mutta myös Lidlin ja yhteen apteekin tyttöön kanssa vähän. Plus kolmeen, mitkä tuolla käytävillä jotain kaupittelee. Kaikilla on muuten aika samanlaiset silmät. Ei hitto onko musta tullut joku keski-ikäinen kalkkis kun silmiä katselen.

 

[alwahla]

En pelkästään Prisman kassaan ole rakastunut, mutta myös Lidlin ja yhteen apteekin tyttöön kanssa vähän. Plus kolmeen, mitkä tuolla käytävillä jotain kaupittelee. Kaikilla on muuten aika samanlaiset silmät. Ei hitto onko musta tullut joku keski-ikäinen kalkkis kun silmiä katselen.

Aaah...kassaneidit, vanha lempipuheenaiheeni. Tässä lähistöllä olevassa kaupassa on pari viehkeää kassaneitiä, joiden silmät ovat varsin nätit ja varsin katseenkestävät ovat heidän rungotkin. Maskit ovat pahasti edessä, joten paha mennä sanomaan, ovatko he nättejä myös sen alla.

Lanternan edessä olevassa Lidlissä työskenteli ainakin jokunen vuosi sitten Viivi tai joku vastaava, ja koska liikuin paljon tuolla seudulla noihin, pääsin näkemään häntä usein. Kaunis nuori blondi, hyvällä perällä varustettu.

Olen ylpeästi kalkkis ja arvostan naiskauneutta sellaista nähdessäni. En kuitenkaan mene mölisemään mitään idioottimaisia pokauslauseita heille.

 

[vilperi]

Työsopimukseni viimeisimmän työpaikkani kanssa päättyi eilen. Eli helmikuun viimeinen päivä. Sekin oli iso takaisku minulle sillä niin kuin olen varmaan tännekin jo joskus kirjoitellut niin viihdyin kyseisessä työpaikassa todella hyvin. Aivan viimeisten kuukausien sekasortoa lukuun ottamatta. Ne jotka ovat viestejäni paljon lukeneet niin tietävät mitä tällä sekasorrolla tarkoitan. Siitä ei toivottavasti tämän enempää, ei sen mahdollisesta todellisuudesta eikä mitään muutakaan siihen liittyvää.

Olin myös mielestäni oikeasti pidetty työkaveri ja työntekijä. Kaikkien kanssa tulin toimeen ja aina tähtäänkin töissä siihen että tulisin toimeen persoonan kuin persoonan kanssa. Ja minua on leimannut aina töissä se niin kuin jo joku taisi joskus jo kirjoittaa että pyrin liiankin täydellisyyteen. No, asenteeni työntekoa kohtaan on mielestäni aina ollut ainakin kunnossa.

Nyt ne työt sitten päättyivät tuolla paikassa tosiaan eiliseen eli helmikuun loppuun. Se on valitettavaa toisaalta että työt tuolla loppui, toisaalta ei siellä viihtyminen ollut enää lähellekään samalla tasolla noiden hiljattain pitkään paasaamieni asioiden takia. Mutta noteeraan nämä asiat nyt vain sivulauseissa mahdollisimman pienellä kun on pakko. Muuten olen lopettanut näiden asioiden käsittelyn top tykkänään, mutta joskus vain yhä nostettava näitä esille.

No, edellisin työsopimus tuolla työpaikassa loppui ja uutta ei solmittu senkään takia koska olen täällä sairaalassa. Iso takaiskuhan se oli mutta kai uuden työpaikan voi löytää jostain? Enkä minä tiedä mikä tilanteeni muuten työpaikallani on, ei tänne sairaalaan sellaisia tietoja tule ainakaan minun korviini kuultavaksi.

Vähän lohdutusta kuitenkin tuli tänään kun tajusin että sain helmikuun aikana palkkaa yhteensä vähän yli 3000 euroa. Aikamoinen summa, joka ilahduttaa ja tuo helpotuksen tunnetta varsinkin tähän hetkeen. Siellä oli jotain pitämättömiä lomia ja nekin sain rahana.

Normaalisti saisin palkkaa vain jotain 1200-1400 euroa mutta kyllähän tuollainen kolmen tonnin kuukausipalkka miellyttää. Ja tuo varsinkin sitä helpotuksen tunnetta. Minulla alkoi jäämään varmaan laskuja jo rästiinkin ja maksettavana oli isojakin laskuja sekä olin hoitanut raha-asioitanikin pitkään luokattomasti.

Nyt varmaan selviän noista ongelmista kuitenkin ja saan laskuni maksettua. Ei ne mene taas ulosottoon. Ulosotossa kun on aikoinaan ollut yli 10000 euroakin velkaa ja tietää mitä se paska on niin ei mielellään siihen velkataakkaan uudelleen ajaudu. Nyt ei varmaan sitten ole huolta eikä pelkoa tästä. Iso juttu että sain lopuksi noinkin ison palkan yhden kuukauden aikana. Sen hirttosolmukan tiukentamisen ajankohtaa voi siirtää reilusti eteenpäin.

Iso miinus siitä minulle että nostin vielä nuo edellisten viikkojen takaiset pohdintani vielä esille täällä vaikka tarkoitus oli jo haudata ne. Päästää niistä lopullisesti irti. Tämä minun tämän kertaiseni teksti ei olisi vaan auennut kunnolla ilman näiden asioiden esille nostamista sivulauseessa edes.

Tosiaan, elämä alkaa näyttämään nyt siltä että kaikki on vielä ainakin korjattavissa. Ei se Vilperin laiva vielä uppoakaan. Huolehdin niin paljon lopulta asioista että onhan se häpeä ja stressi ollut iso näitä rahahuolia kohtaan mutta nyt tämä näyttää siltä että pelastun. Tälläkin kertaa.

Ja muuten, saattaa olla sellainenkin tilanne yllättäen edessä että voipi olla rahaa tehdä joku kevätreissukin tässä kevään aikana. Sehän myös olisi varmasti hyvä irtiotto näistä vakavista tunnelmista ja piristäisi kummasti. Kun reissaamisesta kuitenkin tykkään. Kyllä oli upea sekin reissu kun tein viime kesänä sen Saimaan kierrosreissun. Yövyin niin Lappeenrannassa, Savonlinnassa kuin Mikkelissäkin. Elämä voittaa! Came on! Ja asioilla on tapana järjestyä.

Mutta minulla on vain pieni huoli tuota mahdollista naiskuviotani kohtaan. Olisihan tällainen reissukin entistä hienompi hyvässä seurassa vaikkei nyt vielä niin isoja juttuja kannatakaan miettiä, minulla vaan lähtee herkästi mielikuvitus laukalle. Olen aika luova persoona.

Mutta kun olen vetänyt niin vitun huonosti edelliset 3-4 viikkoa noissa naisasioissa. Minun olisi pitänyt olla häneen yhteydessä edes puhelimitse mutta en tiedä itse asiassa edes tämän naisen sukunimeä eikä hän näytä olevan Facebookissa että voisi stalkata. Eikä minulla vielä ole hänen puhelinnumeroakaan. Huoli on taas jonkin sortin kokoinen jos hän tuumaa etten piittaakaan hänestä ja etsii jo toisen miehen tilalle. Onhan kolme-neljä viikkoa pitkä aika olla vielä kuitenkin sinkkuna noin upealle naiselle.

Meillä kyllä mielestäni juttu on luistanut että ei nyt ihan samanlaisista harhaluuloisista ja liika innokkuudesta ole kyse kuin silloin joskus. Tullut vain fiilis että pitäisi jotain jo tehdä viimeistään nyt. Mutta olen kai vähän hävennytkin täällä osastolla olemista. Odottanut että asiat ratkeavat nopeasti ja maineeni puhdistuu. Mutta tätä ei taida ollakaan ihan lähiaikoina luvassa joten pitää alkaa toimimaan täältä osastolta käsin. Voisi ainakin soitella ja kysellä kuulumisia. Onhan minulla hänen hyvät työkaverinsa Facebookissa kavereina, että jos rohkeutta löytyy niin kyllä se puhelinnumero voisi olla helpostikin selvitettävissä.

Mutta nostetaan vielä esille se viestin tärkein pointti, elämä jatkuu ilman rahahuolia taas jatkossa! Minä selviän.

 

[Czescku]

Onpa muuten älyttömän kirkasta ulkona. Pitänee muistaa jossain välissä hakea aurinkolasit autosta. Varma kevään merkki, kun ulkoillessa kaipaa arskoja päähän

 

[Osmo Rapeli]

Erään tässäkin ketjussa aktiivisesti esiintyneen kirjoittajan asiat ovat blogin perusteella toivottavasti parempaan päin, huomasin blogitekstin perusteella. Joku neropatti siellä käy kuitenkin inttämässä ja tylyttämässä anonyymillä nimimerkillä kommenteissa. Jos se on joku jatkoaikalainen, ja satut lukemaan tämän, niin lopeta tuo sairastuneen ihmisen kiusaaminen.

 

[-FNM-]

hiihdin viimeksi vuonna 1996 ja siitä se alamäki sitten alkoi. Aurinkoisena kevätpäivänä tyttöjen liikunnanopettaja bongasi, että osaan muka luisteluhiihtoa. No hän sitten masinoi minut näyttämään tytöille, kuinka sitä luisteluhiihtoa oikein yritetään suksia. Pari luokan suosituinta tyttöä taputtivat ironisesti kämmeniään yhteen.

Yläasteellee mentyäni löysin sitten tyttökaverin toisesta koulusta. Lyhyen seurustelun jälkeen hän sitten käski minun suksia vittuun. Suuttui niin pahasti siitä, kun kerroin, että ennemmin sauvoisin sinne, että lähti juoksemaan perääni lumilapio aseenaan.

Enää en uskalla edes ajatella hiihtämistä.

 

[Ilmari Ahde]

hiihdin viimeksi vuonna 1996 ja siitä se alamäki sitten alkoi. Aurinkoisena kevätpäivänä tyttöjen liikunnanopettaja bongasi, että osaan muka luisteluhiihtoa. No hän sitten masinoi minut näyttämään tytöille, kuinka sitä luisteluhiihtoa oikein yritetään suksia. Pari luokan suosituinta tyttöä taputtivat ironisesti kämmeniään yhteen.

Yläasteellee mentyäni löysin sitten tyttökaverin toisesta koulusta. Lyhyen seurustelun jälkeen hän sitten käski minun suksia vittuun. Suuttui niin pahasti siitä, kun kerroin ennemmin sauvoisin sinne, että lähti juoksemaan perääni lumilapio aseenaan.

Enää en uskalla edes ajatella hiihtämistä.

Hiihto on hyvä ja monipuolinen kuntoilumuoto. Muille kuin minulle.

Kaunein muistoni hiihdon saralla liittyy armeijaan, oltiin jo loppuvaiheessa ja tekemisen puute oli polttava, aika mateli. Keväisille hangille tuli tuoreemmille kasvoille hiihtokäsky, meistä muutamat vanhat laiskat innostuttiin kanssa ja lähdetäänpä sivakoimaan. No lankut kantoon ja aprikoimaan miten tämä nahka+metalliremmi viritellään siteeksi, eipä siitä mitään tullut niin palautin helvetinkoneet, lähdin takaisin tupaan eikä koirat perään haukkunut. Armeijassa en hiihtänyt senttiäkään enkä sen jälkeenkään, sitä on mukava muistella.

 

[Glove]

Hiihto on hyvä ja monipuolinen kuntoilumuoto. Muille kuin minulle.

Kaunein muistoni hiihdon saralla liittyy armeijaan, oltiin jo loppuvaiheessa ja tekemisen puute oli polttava, aika mateli. Keväisille hangille tuli tuoreemmille kasvoille hiihtokäsky, meistä muutamat vanhat laiskat innostuttiin kanssa ja lähdetäänpä sivakoimaan. No lankut kantoon ja aprikoimaan miten tämä nahka+metalliremmi viritellään siteeksi, eipä siitä mitään tullut niin palautin helvetinkoneet, lähdin takaisin tupaan eikä koirat perään haukkunut. Armeijassa en hiihtänyt senttiäkään enkä sen jälkeenkään, sitä on mukava muistella.

Tuli tuolla intissä kyllä hiihdettyä. Oikeastaan oli pakko kun esimerkiksi Rovajärvellä oli toista metriä lunta ja kävely oli käytännössä mahdotonta.

 

[Krepo]

Itse hiihdin viimeksi ala-aste ikäisenä yhdeksänkymmenluvun alussa. Silloin muistan kyllä tykänneeni suksimisesta. Armeija aikoina ihme kyllä vältyin tuolta harrastukselta

Nykyään hiihto lähinnä vituttaa jo ajatuksen tasollakin. Liittynee vahvasti siihen, että en siedä lunta sen enempää, kuin että maa on kiva olla talvisin valkoinen. 5 senttiä riittäisi hyvin. Lahden 2001 tapahtumillakin on osansa tähän mielikuvaani suksimisesta. Arvostin karpaaseja yli muiden, ja sitten kävi miten kävi. Loppui hiihtojen katsominen kuin seinään. Vieläkään ei kiinnosta.

Luistimien varassa liukuminen selkeästi enemmän miun juttu.

 

[WildCore]

Frendien viimeinen jakso päättyi juuri. Jos et ole sarjaa vielä nähnyt, niin huomenna tulee sarjan ensimmäinen jakso.

 

[Mojo]

Tuli tuolla intissä kyllä hiihdettyä. Oikeastaan oli pakko kun esimerkiksi Rovajärvellä oli toista metriä lunta ja kävely oli käytännössä mahdotonta.

Rovajärvellä tuli aikanaan hiihdettyä tasan viimeisen kerran. Lunta, kuten sanoit, toista metriä ja tuli varmaan kaikki mahdolliset kirosanat sanottua, kun alamäessä lensi turvalleen, sukset ja sauvat lentäneet johonkin, yrittää kammeta sieltä hangesta ylös täyspakkauksen, rynkyn ja Apilaksen kanssa. Sen reissun jälkeen ei ole sukset olleet jalassa ja päätös pitää.

 

[alwahla]

Olen viimeksi hiihtänyt aika tarkkaan 20 vuotta sitten Viikin metsissä. Silloin oli yhtä paljon lunta kuin nyt, mutta vaikka pidin ulkona olemisesta, ei hiihto ole koskaan ollut minun lajini. Perinteinen meni jotenkin eli etenin sitä huopaamalla välttävään tahtiin, kun taas vapaata tyyliä en koskaan oppinut. Siihen lienee osaltaan vaikuttanut se seikka, etten ole koskaan oppinut luistelemaan. Luistellut olen viimeksi joskus vuoden 2000 alussa, koska oli koulun liikuntatunti.

 

[Czescku]

Erään tässäkin ketjussa aktiivisesti esiintyneen kirjoittajan asiat ovat blogin perusteella toivottavasti parempaan päin, huomasin blogitekstin perusteella. Joku neropatti siellä käy kuitenkin inttämässä ja tylyttämässä anonyymillä nimimerkillä kommenteissa. Jos se on joku jatkoaikalainen, ja satut lukemaan tämän, niin lopeta tuo sairastuneen ihmisen kiusaaminen.

Kävin vilkaisemassa blogia ja lähes varma, että tämän palstan jäsen tuota paskaa kommentoi. Minä (ja moni muu täällä) tiedän kuka sinä olet ja en epäile hetkeäkään ettetkö tietäisi kuka minä olen. Ja ilmeisesti (vain toiselta puolelta) tiedän, ettei puolustamasi ihmisen kanssa ole aina henkikökemiat natsanneet. Joten arvostan entistä enemmän puolustuspuhettasi hänelle!

 

[alwahla]

Muistan aika hyvin ne kerrat, jolloin olen juonut kahvia. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en voi sietää kahvia, maulla tai brändillä ei ole merkitystä. Viimeksi olen juonut kahvia aika tarkkaan kuusi vuotta sitten ja silloin se taisi Presidenttiä. Kaksi kupillista meni alas ja ainoastaan sen vuoksi, että ne minulle tarjosi entinen Karhuryhmän jäsen enkä oikein uskaltanut kieltäytyä parista kupillisesta, koska olin hänen ja hänen vaimonsa luona kylässä. Tuota ennen en ollut juonut kahvia kertaakaan.

 

[Kauko Viisas]

Nyt on pakko. Ja juuri tähän ketjuun.

Suuresti arvostamani alan ammattilainen totesi nähtyään tuoreehkon uutisen Putinista ja siihen liittyvän filminpätkän (tunnisti Putinin, mutta ei ole erityisen kiinnostunut politiikasta): "Tuolla on ollut aivoinfarkti, kun tuollain toinen käsi roikkuu ja käsien liikkeet ovat epäsymmetriset. Siihen [aivoinfarkti] voi liittyä myös impulssikontrollin heikkeneminen, tiiätkö kun esimerkiksi päähän kohdistuu voimakas trauma".

Lainaus ei ole sanatarkka, mutta hänelle tyypillinen spontaani kommentti nähdessään vieraita ihmisiä, joilla on hänelle tunnistettavia ominaisuuksia.

Kukaan ei siis väitä mitään. Siksi tämä on tässä ketjussa.

 

[Useful Idiot]

Yllättävän paljon sattuu, kun tuollainen normikokoinen pullo shampoota tippuu suihkussa varpaille.

*Otan tämän kiinni, kun joku sen tekee kuitenkin: varmasti myös sattuu, kun pudottaa saippuan.