Vastaan yksinkertaisesti että kyllä me ollaan. Tänään puri olkapäähän ja nuoli saunahiet (suolat) jalasta. "katseli" ekan erän Liigafinaalia mun sylissä, maha ylöspäin jalkojenvälissä selällään maaten ja maharapsutuksia saaden. Niin ne vaan puree toisiaankin persuksiin tms. jos ne haluaa huomiota tai leikkiä. Ei ne koskaan tosissaan pure, tai tahallaan vahingoita. Kyllä sen sitten tietää kun on vaistot muussa kuin hyvässä. Se peloissaan kun tulee kaikesta läpi ja on on pyörremyrsky kynsiä ja hampaita, vaikka kuinka et sitä aio vahingoittaa.En haluaisi tällaista hömppää höpötellä, mutta olemmeko me ihmiset kissojen silmille sellaisia rutistettavia ja suloisia juttuja, kuten ne ovat meille. Tätä mietin nyt. Sellaisia juttuja, joista saa tehtyä tossut, jos ne ei kuuntele. Vai mitä me niille oikein ollaan? Jotain saalita vai? Kerran puraisikin minua jalkaan, kun oli juuri sanonut, että haluaisi metsästää ihmisen. Minulla on henkilökohtainen kissakuiskaaja nimeltään Erika, eikä tätä nimeä ole muutettu, mutta mietin silti tässä tätä asiaa ikään kuin ääneen.
Aloita ihan basilikalla, timjamilla ja rosmariinillä. Noi on osa niin jäätävää kokonaisuutta, että kun saat mausta kiinni niin harmittaa raflassa maksaa samasta mitä teet kotona. Lehtipersilja kanssa kruunaa keitoissa sen koonaisuuden, tulee tosi helpolla. Muutoinkin perus salaatin ainekset on helppoa kasvattaa itse, tai vähän hifimmänkin. Pysy vaan kaukana sellasista kuin porkkana ja peruna mitkä ei maksa kaupassa mitään.Olisiko jotain helppoja vinkkejä sellaiselle mitä chilihippeily ei kiinnosta. Parveketta ei ole, mutta ilta-aurinko porottaa tuohon ihan täsmäiskuna. Varmaankin tuossa joku kasvaisi ja haluaisin kasvattaa jotain.
Tällä hetkellä aurinko on talon toisella puolella, mutta jos koskaan kävitte maantiedon tunneilla, niin se tulee väistämättä tähän sitten illalla.
Tuossa on kauppa ihan lähellä missä kyllä myydään, mutta mitä sieltä pitäisi ostaa.
Viimeksi muokattu: