Tiede on, kehittyy, unohtaa, kehittyy taas anteeksiantamattomasti vääriin suuntiin. Ihmismakua jalostaakseen ja samalla kiusatakseen on makean lempeän tuoksuisia arrajakkeja, kielenpäällä sulavia brändejä, jättinännisiä rintoja... sori, ajatus karkasi. Voimakastuoksuisia viinejä, arvonsa tuntevan voimakkaita metsäisiä armanjakkeja, kauniisti keinahtelevia tisukoita, terävän kylmiä metsämarjanmakuisia jaloja ja ah, niin viehkoja tisleitä.
Mutta se toinen puoli jo ja aina tiedostetusta asiasta yleensä aina unohdetaan. Eli tässä on kyse jo lähes peruskysymystä huomattavasti vakavammasta ja tärkeämmästä tekijästä. Aina keskitytään siihen, miltä se herkän helpon jumalainen prosenttijuoma maistuu ja kuinka sen aromi säilyy, mutta vain ensi kertaa. Yhtä tärkeä on se toinen kerta, koska juurikin se aika usein säilyy (haju)muistissa pidempää.
Kerrotaan alkoholijuomien jälkimausta, mutta mikä on se todellinen jälkimaku? Arvostetun tuotemerkin täytyy maistua hyvälle kahdesti sillä mahdollisen/todennäköisen vomituksen (Lue: oksennus) maku on mieleenpainuvampi kuin kevättuulisen hempeä Borgogno Barolo Riserva 1985 lyhytkestoisena.
Pitää siis kehittää uusia viinejä ja viinaksia, jotka oksennettuinakin tuntuvat miellyttäviltä.
Omana ongelmana ovat olleet alkoholiyhdistelmät, mutta niidenkin aiheuttamista aamuisista sangen masentavista puolikkaita puoleksisulanneita katkarapuja sisältävistä dayafter -kielipusupalautteista pääsee eroon paremmilla uusilla kehitetyillä viinaksilla. Wiina, joka maistuu ja tuoksuu oksennettaessa hyvälle! Oksennetun viinan maku voisi olla kehiteltävissä eri tilanteisiin sopiviksi.
Unohdetaan ne turhat typerät kehitysavut ja muut kehittymättömät syöpätutkimukset ja keskitytään olennaiseen. Jämerän väkiviinan nimi voisi olla vaikka: ”Tullen-Mennen” kenties englanniksi ”Twice Better”. Jos yritän pistää vielä mukaan täydentämään oksennuksessa poituvat ravintoaineet ja lisäämään ksylitolin, niin joudun etsimään itselleni tarpeettomasti kukkahattua?