Suomalainen kestävyysjuoksija Oona Kettunen kertoo uusimmassa Urheilusanomissa olevansa sekä rasisti että gloryhunter. Häneltä kysyttiin urheiluidolia, niin vastasi että se kestävyysjuoksija, joka on vaalea ja pärjää.
Oli hieno vastaus, ja todenmukainen. Näin minäkin ajattelen kaikissa eri juoksumatkoissa satasesta maratoniin - tai 5000 km matkaan, pidempiä en jaksa katsoa. Kymppitonnikin on saatanan tylsää katsottavaa, kun lauma Afrikan neekereitä jolkottaa kimpassa ensin 26 minuuttia ja risat, sitten vedetään viimeisellä kierroksella vähän kiriä ja päästään johonkin 27-28 minuuttin, vai mitä tuo nyt kestääkään.
Kyllä valkoisen miehen tai naisen menestys aina silmää miellyttää sekä esteettisesti että tuloksellisesti. Kunhan ei ole doping-kreikkalainen, kuten usein on.
Mutta nyt on Kettusen vastauksen takia vähemmistövaltuutetulla varmasti kädet täynnä töitä rasismiurheilun takia. Lisäksi elokuvateattereissa Jaffa mainostaa tuotteitaan Suvivirren tahdissa. Kohta joku fundamentalistiateisti varmasti jo tekee kantelun suu vaahdossa, pää täristen siitä tuskasta jonka tämän kammottavan uskonnonharjoittamisen kuuleminen elokuvateatterissa on aiheuttanut.