On mulla ongelma:
Mä en yhtään jaksa enää mun yhtä ystävää. Mun mielestä se on hölmö, narsisti, ahdasmielinen, sika, ja muutenkin rasittava. Sen kanssa ei voi keskustella, kun hän ei millonkaan tuu omista jutuistaan vastaan, on aina oikeassa ja taustalla vielä vaimonsa tukee tätä sikaa, joka ei ehkä ole niin unelmamies kuin vaimonsa ainakin muille esittää hänen olevan. Se soittelee kännissä yhteisen ystävämme vaimolle ja puhuu ihme juttuja (siis "härskejä"). Kaikin puolin vastenmielinen tyyppi! Kaiken, mikä ei edusta hänen arvojaan, hän hylkää ja sitä halveksii. Tommosen nilkin kanssa oon viettänyt aikaa! Oikeastaan se on ihan helvetin tyhmäkin, vaikka muuta sanotaan.
Eli mä aion ottaa etäisyyttä, mutten tiedä oikein miten, ihan hissuksiin vissiin täytyy olla, kun ei hänen kanssaan voi mistään jutellakaan, jolloin tosin ongelmatkin häviäis kun niitä vois käsitellä. Kun se on semmonen kirottu nyhverökin, ettei sitä voi edes lyödä, vaikka toki edustaa "perinteisiä arvoja" (kuitenkin hänellä on vapautus rauhanajan asepalveluksesta, mutta aseista silti diggaa eikä usko "psykologiseen selitykseen", eipä tietenkään, koska hän on niin yksinkertainen tapaus, ettei hänenlaistaan löydy edes psykologian kirjan ensimmäiseltä sivulta saati kannesta, ihan normaali järki riittää selittämään pösilön toiminnan; tietty kans vastustaa pakolaisia, siis koko setti tota peruspaskaa). Mitä vitun "perinteisiä arvoja" on käyttäytyä huonosti, muita kuuntelematta, järkyttävän narsistisesti?
Kaveri on myös täys homo, mutta on vaimonsa lisäksi ainoa maailmankaikkeudessa joka ei ole sitä tajunnut. Saavutus sinänsä.