Jos olet jotain someen kirjoitellut, ne asiat ovat varmasti työkavereiden tiedossa. Mutta voin lohduttaa että sitä kotona karjaisemaasi kiimaista panohuutoa työkaverisi eivät tiedä. Se ei kertakaikkiaan ole mahdollista, elleivät työkaverisi ole naapureitasi. Naapurisi eivät käy kertomassa kuulemiaansa huutoja työpaikallesi. Se on läpeensä absurdi ajatus.Mutta kun ihmiset, osa työkavereistakin luki noita päivityksiäni sosiaalisesta mediasta ja juorut levisi ja asiat painoivat pitkään omaa mieltäni kun olin itse sitä mieltä omien tulkintojen pohjalta että emännästä kuoriutui narsistinen henkilö yhtä äkkiä. Muut ei oikein varmaan ymmärtäneet oikein lopulta missä tässä kaikessa oli kyse ja kun minä kirjoittelin sitten sosiaaliseen mediaan sellaisiakin viestejä että on varmaan sairas persoona, tunteilla manipulointi, provosoiva käyttäytyminen, kylmä ihminen ja sun muuta painavaa asiaa niin ei ne kai ihan avautuneetkaan kaikille ja olettivat että olen jopa sekaisin. Ja räyhään. Mutta nämä ovat lopulta asioita mitä olen elämässäni joutunut kohtaamaan. Mutta ei näitä nyt tässä määrin olisi pitänyt laukoa nettiin. Ja kun ihmiset ajattelivat että haukun esimiestänikin sairaaksi ihmiseksi vaikka tarkoitin sanaa vähän syvällisemmässä muodossa, sairautena. Jota epäilin pitkään.
Mutta nyt näiden asioiden jauhaminen loppui totaalisesti minun osaltani.
Ainoa keino millä työkaverisi tietäisivät panokarjahduksestasi, olisi se että olisit itse kertonut siitä somessa tai blogissasi. Siitä puheen ollen, kannattaa myös miettiä mitä kirjoittelee täällä, paitsi tietysti jos on 100% varmaa ettei työkaverisi lurkkaa/kirjoittele täällä.
Kaikkea hyvää ja toivottavasti asiasi selkiytyvät. Usein niillä on tapana tehdä niin.
Viimeksi muokattu: