Alkaa joulu helpottaa. Vanhimmat sukulaiset on jo voimakkaasti dementoituneita ja fyysisesti siinä kunnossa, että alkaa olemaan tekemistä.
Yhdellä on ollut filmi poikki jo jonkin aikaa, ei tunne juuri ketään ja ajan taju on mennyt. Kotonaan pystyy jotenkin avustettuna nykimään. Sotkee itsensä ja kaluston ruokapöydässä, rykii, yskii ja pärskii eväät pitkin tonttia. Ehkä näin parempi kuin kuin kuunnella niitä juttuja mitä se "järjissään" päästeli suustaan. Siinä ei suvaitsevaisuutta tai ymmärrystä juurikaan löytynyt ja tiesi aina totuuden kaikesta. Toisella on kuuppa sulanut siihen malliin, että pitää pakottaa pöytään ja olemaan paikoillaan, kynttilät sinne ja tänne, palaa koko pirtti. Tervein pelkää kuolevansa justiinsa, viimiset 4-5 vuotta, vaikka on porukan tervein. Jaksaa mainostaa lähestyvää loppuaan. Yksi on jo onneksi kuollut, oli oikeasti vittumainen ihminen, en kaipaa.
Nämä joulut alkaa olemaan aika karseita näiltä osin, jos tämä meno jatkuu. Me aikuiset ei asiaa saada ääneen sanottua, kun pelätään, että suututaan toisillemme. Lapset jännittää, että mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuka saa roiskeet päällensä. Joulu alkoi vasta, kun päästiin kotiin tuolta kirotulta joulupöytä kierrokselta. Ei helvetti! Ei tämä edesmenneitten seniorien kanssa tälläistä ollut. Yksikin pappa veti viinaa joulupöydässä yksin käsin, kun toinen oli jäänyt sinne jonnekkin. Tietty ikä vei voimat, mutta ei tälläistä karmeaa sekoilua. Lähtikin sitten tyylikkäästi ja jouluna, vaikka sen elämä vielä tyylikkäämpää olikin.