Mainos

Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 638 175
  • 67 750

Glove

Jäsen
Huomenta. Kyllä voi olla ihminen herätessään väsynyt. En minä toki nukkunut kunnolla kuin jonkun viisi tuntia ja torkuin muutaman tunnin siihen päälle. Jospa tästä tulisi hyvä kuitenkin hyvä päivä. Uusi tämä ainakin on.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Aika vähiin jäi unet kyllä. Bondin jälkeen kävin nukkumaan, mutta eihän sitä oikein osannut nukahtaa kun arvelin, että puhelin kuitenkin soi yöllä. No ehdin kuitenkin torkahtaa ennen kuin sisko puoli kahdelta soitti, että voisitko tulla tänne. Puoli kolmen maissa lähti sisko lankomiehen kanssa synnytyslaitokselle eikä täällä vieraassa paikassa nukahtaminenkaan mitään helppoa ole. Noin 6:20 toinen siskon kaksosista tuli sängyn viereen ihmettelemään "Eno? missä isi". Yllättävän reippaasti nuo kolmevuotiaat kuitenkin enoaankin tottelivat ja sain ne vietyä päiväkotiin.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Maksoin uuden kämpän varainsiirtoveron ja kovasti pohdin mikä järki kyseisessä verossa on varsinkin asuntojen/kiinteistöjen osalta. Maksat veroa siksi, että muutat? Tuolla maksetulla verolla olisi mielellään työllistänyt vaikka paikallisia remonttiliikkeitä.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Aika vähiin jäi unet kyllä. Bondin jälkeen kävin nukkumaan, mutta eihän sitä oikein osannut nukahtaa kun arvelin, että puhelin kuitenkin soi yöllä. No ehdin kuitenkin torkahtaa ennen kuin sisko puoli kahdelta soitti, että voisitko tulla tänne. Puoli kolmen maissa lähti sisko lankomiehen kanssa synnytyslaitokselle eikä täällä vieraassa paikassa nukahtaminenkaan mitään helppoa ole. Noin 6:20 toinen siskon kaksosista tuli sängyn viereen ihmettelemään "Eno? missä isi". Yllättävän reippaasti nuo kolmevuotiaat kuitenkin enoaankin tottelivat ja sain ne vietyä päiväkotiin.
Varmaan paremmin kuin isäänsä... mikäli ovat samanlaisia kuin omat veljentytöt.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Näin yöllä unta, että olin yhä varjomoderaattori. Sitten heräsin. Ahdisti, ja muistin ikuisen ketjunavauskiellonkin.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Näin yöllä unta, että olin yhä varjomoderaattori. Sitten heräsin. Ahdisti, ja muistin ikuisen ketjunavauskiellonkin.

Onko tämä oikeasti hyvä uni vai painajainen? Mieti tarkkaan. Usea haluaa pomon tehtäviinkin koska saa niin helkkaristi rahaa, mainetta ja valtaa. Mutta unohtaa sen työn teon ja vastuun määrän.

Moderaattorina joutuu valvomaan tarkkaan tätä palstaa, tekemään kinkkisiä päätöksiä sen suhteen onko joku viesti pelikiellon arvoinen vai ei sun muuta. Ei välttämättä sittenkään kovin helppo työ.

Ja jos noin paljonkin haluat moderaattoriksi niin mikset sitten yritä siihen tehtävään? Vapaaehtoishommahan tuo on ja ehkä hekin kaipaavat lisää moderaattoreita.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Ja jos noin paljonkin haluat moderaattoriksi niin mikset sitten yritä siihen tehtävään? Vapaaehtoishommahan tuo on ja ehkä hekin kaipaavat lisää moderaattoreita.

Mulla. On. Rike. Historia. Minä. Kärsin. Minä. Olen. Jatko. Aika. Kysykää vaikka mitä veli @Virveliä kainaloon on asiasta mieltä. Hän. Kertoo.

PS: olen Jatkoajan parhaimpia kirjoittajia.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Mulla. On. Rike. Historia. Minä. Kärsin. Minä. Olen. Jatko. Aika. Kysykää vaikka mitä veli @Virveliä kainaloon on asiasta mieltä. Hän. Kertoo.

PS: olen Jatkoajan parhaimpia kirjoittajia.

Kyllä mä sun viesteihin tulen reagoimaan vaikket tägäisikään. Mitäs jätät niin hyviä koukkuja. En siis väitä, että trollaisit. En ole varjo-. Enkä itse-.

Joku voisi kyllä avata ketjun "Persekarvat moderaattorilla - kyllä vai ei?"
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Joku voisi kyllä avata ketjun "Persekarvat moderaattorilla - kyllä vai ei?"

Entäpä ketjut Montako moderaattoria tunnet henkilökohtaisesti?, Bongaa Moderaattori!, Mitä tänään moderoitaisiin tahi Moderaattori, joka "avautui" minulle.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Entäpä ketjut Montako moderaattoria tunnet henkilökohtaisesti?, Bongaa Moderaattori!, Mitä tänään moderoitaisiin tahi Moderaattori, joka "avautui" minulle.

Moderaattori kuuntelussa juuri nyt ja Ketju jonne kaikkien moderaattorien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Entäpä ketjut Montako moderaattoria tunnet henkilökohtaisesti?, Bongaa Moderaattori!, Mitä tänään moderoitaisiin tahi Moderaattori, joka "avautui" minulle.
Moderaattori kuuntelussa juuri nyt ja Ketju jonne kaikkien moderaattorien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa.

Sekalaisten moderaattorien ketju II
Tyhmien moderaattorien ketju
Kuin kaksi moderaattoria
Moderaattori tai pelikielto edellisestä viestistä
Parhaat moderaattorit
Tässä ketjussa tunnustamme moderaattoreita
Moderaattoria pukkaa - part II
Moderaattoria ei mainittu
Moderaattorit esiin – Jatkoajassa tapahtuu!
Missä moderoit juuri nyt?
Ärsyttävin moderaattori tai ylläpitäjä minkä tiedät
RIP-moderaattori
Moderaattorien sanonnat ja sitaatit
Moderaattori, joka ei avaudu minulle
Moderaattori-visa
Kelle moderaattorille naurat juuri nyt?
Moderaattorien ihmettelyketju
Huonoin moderaattori, jonka olet nähnyt
Veti iloiseksi/ hymyn moderaattorille -ketju
Ketjun yksikkö ynnä viimeisin moderaattori - hauskoja yhdistelmiä
Veti moderaattorin surulliseksi/hiljaiseksi
Kaukoviisastelua - moderaattoreja ja raatomodeja
Maailmankaikkeuden kaunein moderaattori
Merkkipaalumoderaattorit
Moderaattorinlyönti
Moderaattorivihjeet
Moderaattoreita, jotka voisivat kadota julkisuudesta
Luulin, että henkilö X oli jo moderaattori
Ärsyttävin moderaattori
Onnitteluketju – mistä tahansa ja kenelle moderaattorille tahansa
Väärin moderoidut otsikot

ja lopuksi
Moderaattorit, mitä vittua nyt taas?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Reissupäivä numero neljä oli jälleen upea. Johan tässä alkaa jo soittamaan kappaletta kuka voisi kellot seisauttaa kun maailma antaa kaikkein parastaan... Hieno reissu kyllä ollut tähän mennessä jo. Ja vielä olisi neljä reissupäivää jäljelläkin.

Tänään jännitti se bussilla kulkeminen mutta sehän sujui lopulta hienosti. Onnistuin hienosti hyppäämään kyydistä pois just Savonlinnan torin laidalla, vaikka olin ainoa matkustaja joka tuossa kohtaa jäi kyydistä pois. Ja sitten kun selitin tilanteeni paluumatkalla bussikuskille niin hänhän lupasi jättää minut suoraan leirintäalueen portille, niin kuin tekikin. Hienoa palvelua! Ei tuossa kohtaa ollut varsinaista bussipysäkkiä mutta silti, hän jätti minut leirintäalueen portilla pois kyydistä.

Nyt kun näki miten se bussin reitti kulkee niin ei tässä enää niin paljoa jännittäisi ja hermostuttaisi jatkossa. Mutta nythän kyllä muuten sitten syystä ja toisesta majoituskohteeni muuttuu erääseen savonlinnalaiseen mostelliin keskiviikko-torstai väliseksi yöksi eikä enää tarvitse tuota paluumatkaa tehdä tuolla bussilla. Tässä on sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvä puoli on se että majoituskohde on seuraavaksi lähempänä Savonlinnan nähtävyyksiä ja keskustaa.

No oli miten oli, niin Savonlinnassa tuli vietettyä hieno päivä. Tuli oltua siellä höyrylaivaristeilyllä. Se kesti noin puolitoista tuntia ja sen aikana pääsi ihailemaan maisemia laivalla eri suunnista hyvin kun matkustajia oli tosi vähän. Risteilyaluksella oli helppoa kulkea joka suunnassa.

Sitten kävin Olavinlinnassa vierailulla. Hieno linna sekin on ja iso plussa siitä että samalla lipun hinnalla pääsi myös osallistumaan opastettuun kävelykierrokseen. Se vähän helpotti sitä tutustumista siihen Olavinlinnaan.

Lähtiessäni söin vielä muikut ja uudet perunat torin kalaravintolassa. Oli kyllä herkkua. Mitäpä tähän muuta enää toteaisi kuin että näin se kesäloma toimii!
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kumpihan lopulta osoittautuu Bond-rikolliseksi, Elon Musk vai Jeff Bezos?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Äsken tein täällä Savonlinnassa sellaisen helppo kulkuisen kävelyreitin kuin Siltojen Savonlinna. Reitillä oli matkaa noin 2,7 kilometriä ja sen varrella näki niin kauniita maisemia kuin muutaman Savonlinnassa olevan sillankin. Täällä Savonlinnassa on noita siltoja sitten käsittääkseni melko monta.

Ja kyllähän taas tuosta älypuhelimesta ja sen eri sovelluksista oli jälleen hyötyä hitosti. Reittiä ei oltu lainkaan merkitty itse kaduille mutta tuollaisen sovelluksen avulla kuin Outdooractive niin pystyi reittiä seuraamaan erittäin helposti.

Yksi hetki reitiltä jäi varsinkin mieleeni. Se hetki oli kaunis. Seisoin sellaisella yhdellä sillalla jossa oli ohut kevyenliikenteen väylä ja rautatietä. Sillalta avautui tuo jumalattoman kaunis näkymä Saimaalle ja tuohon Olavinlinnaan (kuvassa liitteenä). Samaan aikaan pistin kuullokkeistani soimaan just näitä Kuka voisi kellot pysäyttää kun maailma lainaa kaikkein parastaan (vai miten meneekään) ja Maailma on kaunis kappaleita. Oli hieno hetki.

Kylmähän tuolla ulkona tänään on joten kävelyreitin jälkeen piti parissa kahvilassa sisätiloissa kuluttaa aikaa. Ja nyt olen päässyt tänne ensi yön majoituskohteeseeni. Kohta suunnistan tästä vielä illaksi jonnekin luontoon, mutta täytyy ensin tutkia mikä olisi kaunis ja hyvä kohde.
 

Liitteet

  • IMG_20210825_123202252_copy_800x600.jpg
    IMG_20210825_123202252_copy_800x600.jpg
    134,2 KB · kertaa luettu: 163

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kumpihan lopulta osoittautuu Bond-rikolliseksi, Elon Musk vai Jeff Bezos?
Musk. Bezos on liskoihminen (kuten on myös Zuckerberg). Liskoihmiset eivät oikein Bondeihin kuulu, mutta Elon Musk on erikoinen näennäishippi, joka suunnittelee rokon basiliskeja ja tekoälyä.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pitäisiköhän lähteä ihan paikan päälle katsomaan Kalevan kisoja. Matkaakin olisi noin puoli kilometriä. Yleisurheilukin on parhaimmillaan livenä, niin kuin toki lähes kaikki urheilu.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Pitäisiköhän lähteä ihan paikan päälle katsomaan Kalevan kisoja.
Jaa, kyllähän se varmaan kannattaa jos tykkää katsella urheilua livenä ja pääsylipun hinnat ei hirvitä. Itse olen ollut paikalla Lahdessa kun täällä oli viimeksi Kalevan kisat ja SM-viestit (yhtenä päivänä siis molemmissa). Ihan mukavaa oli...
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ihmiset ovat varmasti tylsistyneitä näihin reissukertomuksiini jo. En tiedä edes onko ollut järin viisasta mutta sosiaalista mediaakin olen päivittänyt tämän tästä reissuni aikana. Ja onhan tämä palstakin kuulemma yksi sosiaalisen median muoto.

Olen vain ajatellut kuviani sinne ladatessa että ehkä muutkin ihmiset haluavat nähdä upeita kuvia ja kuulla samalla miten minulla reissussa menee. Itse olen niin matkailusta kiinnostunut että tykkään kyllä seurata aina muiden reissupäivityksiä. Etenkin jos siellä reissussa tapahtuu jotain uutta aina eikä ole vain yhtä ja samaa päivitystä sekä hehkutusta joltain rantalomalta.

Sen verran olen kyllä koittanut olla kriittinen noita päivityksiä kohtaan että lataan kuvistakin vain ne valioyksilöt. Johonkin blogiini voin sitten jossain välissä ladata enemmänkin kuvia koska on sitten taas erilainen alusta.

Mutta kun olen ottanut tällä lomareissulla paljon upeita kuvia. Ainakin monet niistä miellyttävät omia silmiäni tosi paljon. Jotkut saattavat arvostaa eri juttuja mutta minusta tuntuu että tämä on minun näköinen lomareissu ja sehän se tärkeintä on. Olen nauttinut olostani täällä matkan varrella.

Ja selkeitä luontokohteitakin vielä kaipailin lomareissuni varrelle ja niitä myös sain tänään illemmalla kun kävin tässä Savonlinnan keskustan läheisyydessä sellaisilla pikkuisilla ulkoilusaarella kuin Sulosaari ja Verkkosaari. Oli hienoa että noinkin paljon luontoa ja kaunista luontoa löytyi jo näinkin helposti täällä ja läheltä siis Savonlinnan ydinkeskustaa. Siellä oli metsää Saimaan ympäröimänä. Nyt tuli vähän jo tuota luonnon kaipuutakin tyydytettyä.

Koitin liittää tännekin yhden noista onnistuneimmista kuvista. Valinta oli vaikea sillä kuvia oli taas monta ja niistä monta hyviäkin. Sekä nyt minulla ei ollut edes silmälaseja päässäni että olisin kovin hyvin nähnyt valita noista pikkukuvista. Mutta toivottavasti tämä kuva luo vähän vaikutelmaa siitä millaisissa maisemissa tänään illalla seikkailin.
 

Liitteet

  • IMG_20210825_185052704_HDR_copy_600x800.jpg
    IMG_20210825_185052704_HDR_copy_600x800.jpg
    204,2 KB · kertaa luettu: 126

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivotteks te kans että teidän maskin edellinen käyttäjä olisi joku 18v pystytissi? Siis jos jostain nappaatte naamaan jos jonnekin pitää olla. No meitsin tuurilla ne on jonkun hikisen ja karvaisen vanhan lihavan kuolaavan miehen aah.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Toivotteks te kans että teidän maskin edellinen käyttäjä olisi joku 18v pystytissi? Siis jos jostain nappaatte naamaan jos jonnekin pitää olla. No meitsin tuurilla ne on jonkun hikisen ja karvasen vanhan lihavan kuolaavan miehen aah.

Yleensä suosin käyttämättömiä ja puhtaita maskeja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös