Katselin tuossa jo ensi viikon sääennustuksia eli ensimmäisen kesälomaviikkoni sääennustuksia eikä ne nyt kovin hyviltä valitettavasti näyttäneet. Sadetta se lupaili kai jokaisen päivän kohdalle ensi viikon torstaihin asti. Siihen asti oli ennustuksetkin vain kun viimeksi niitä katselin.
Usein elokuu on ollut vielä hyvinkin kesäinen ja lämmin kuukausi mutta nyt saattaa sitten olla ainakin osin toisin?
Noh, minä olen kyllä sitä mieltä onneksi itse että ei se loman onnistuminen ja hyvä loma ole niinkään ainakaan minun kohdallani säästä kiinni. Se on asenteesta kiinni ennen kaikkea. Kun on hyvä asenne niin moni asia on paljon positiivisempi. Ja vaikka virtahepoja sataisi taivaalta niin hyvällä asenteella päästään silti pitkälle.
Kesälomassa on niin paljon sellaista hyvää mikä ei säästä riipu. Ei töitä, ei kiirettä, ei kiireen tuntua, ei stressiä... Nämä nyt tulevat ainakin äkkiseltään mieleeni ja varmasti on paljon muutakin hyvää kahdenkin viikon tauossa töistä. Se että saa vaikka vain lorvia hyvällä omalla tunnolla. Ei näihin sää vaikuta vaan se että osaa arvostaa näitä juttuja.
Ja jos on huono keli niin sitten olen ainakin ensimmäisen lomaviikon sisätiloissa suurimmaksi osaksi. Onhan hiihtolomakin hyvä loma vaikkei silloinkaan rannalla olla aurinkoa ottamassa.