Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 663 935
  • 67 911
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Aamupäivällä vattumaalla vadelmia poimimassa. Ruokailu tähän väliin ja sitten iltapäivällä suolle mustikoita poimimaan.
Täällä tyhjeni kotipihan vattupusikosta päälärin verran kypsää marjaa. Tosin nämä jo eileittäin iltasella. Kirsikat A-tikkailla puista sitten tänään.
 

Adonis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oma perhe
Kadehdin ihmisiä jotka saa asioita aikaan. Siis oikeita asioita. Toki sain tehtyä itse ruat tälle viikonlopulle, onhan sekin jotain, mutta liikunnan tai marjanpoiminnan tai jonkun muun järkevän sijasta olen lähinnä juonut olutta ja pelannut videopelejä. Huomenna taas töihin, en koe saavuttani tällä tyylillä koskaan ikinä mitään. Mutta eipä se nyt tässä kaljoissa ole tämän hetken murhe.
Mutta toihan on hyvä, että sai tehtyä ruuat itse, etkä syö pelkästään niitä saarioisten eli äitien tekemiä laatikoita. Sä olet mies, etkä marjanpoimija!
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Kadehdin ihmisiä jotka saa asioita aikaan. Siis oikeita asioita.
Paljon kuului minunkin päivään vaan sohvalla istumista ja urheilun seuraamista... Kun vähän marjoja kerää niin voi hyvällä omallatunnolla relata loppupäivän olympialaisten äärellä.

Vadelmien poimiminen nyt on sellaista nastaa puuhaa (näin kauden alussa) kun voi napsia niitä herkkupaloja (vadelma) suuhun samalla kun kävelee hoidettuja käytäviä. Ei tarvitse tunkea itseään nokkosten ja vattujen rintamaan etsien marjoja ja reittiä itselleen. Ja mustikassa käynti alkaa jo vähän maistua puulta. Mutta minulla oli yksi hyvä paikka jossa oli isoa mustikkaa (kylläkin suopursujen seassa mutta hyvin kerättäväksi). Käytiin perheen (mies ja teini) kanssa vähän niitä sieltä "pelastamassa" omaan pakkaseen.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Tee työtä jolla on merkitystä...
Kävin tänään nyppimässä jättipalsamia yhden pellon reunasta (sukuni pelto). Tämä oli neljäs vuosi kun hoidin sitä aluetta. Sen voi vielä saada puhtaaksi kun lähellä ei näyttäisi olevan muiden maalla rehevänä kasvavia kasvustoja. Veli on hoitanut talonsa alapuolella olevan puron reunoja jo monta vuotta ja se on työtä jolla ei lopulta ole lopullista merkitystä kun yläjuoksulla on valtavia kasvustoja ja siemenet kulkee veden mukana alavirtaan.

Tunnin verran hikistä palsamin keräämistä ja sitten pulahdus veteen. Kyllä se mukavalta tuntui... Vesikin tuntui lämpimämmältä kuin perjantaina (silloin oli 22°C, nyt en mitannut).
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tänään tein sitten jo jotain ihan konkreettistakin näitä tulevan kesälomani reissuja ajatellen. Eli varasin jo muutamaksi yöksi majoittumiset kohdekaupungeista Lappeenranta, Savonlinna. Sekä pistin yhteen savonlinnalaiseen risteilyalukseen kyselyä että onnistuisiko majoittuminen heillä. Olisi vähän erilaisempaakin majoittumista. Olin ensin soittanut tuonne savonlinnalaisyritykseen ja sovimme että pistän mailia heille.

Mutta ei helkkari tätä venkoilua ja miettimistä. Mieli halajaa reissuun kovasti ja just tuonne suuntaan Suomea tällä kertaa. Mutta tämä koronatilanne mietityttää ja isäni vielä joka on kovin peloissaan tuosta koronasta lisää sitä miettimistä ja epäluuloa reissua kohtaan.

Onhan minulla jo saatuna aikapäiviä sitten ne molemmat koronarokotteet mutta eivät nekään kai täyttä suojaa anna? Onneksi majoittumispaikoissa on nuo peruutusmahdollisuudet edes että voi tarvittaessa perua reissusuunnitelmat ja saada edes osa rahoista takaisin.

Toisaalta, joskus olen pelannut kahdessa kuukaudessa uhkapeleihin yhteensä 500 euroa ja selitellyt itselleni että ei tunnu missään. No tämä reissaaminenkin on nyt jonkin tason uhkapeliä näinä korona-aikana ja kylläpäs nyt kovasti sitten tuntuisikin jo jossain jos pahimmat skenaariot toteutuisi.

Itse en olisi välttämättä enää niin peloissani koronasta mutta vähän yli 70-vuotias isäni tosiaan lisää tuota epäluuloa parhaansa mukaan.

Ja töissä oli kuitenkin kiva tänään kun nyt oli kolmen työntäytteisen päivän jälkeen hieman rauhallisempi työpäivä. Tämä on kivaa vaihtelua jota töissä usein on eli joskus on kiire ja joskus taas on väljempi aikataulu. Sekä jos pääsin perjantaina ylitöiden jälkeen 20 minuuttia myöhemmin kuin mitä piti päästä niin tänään sitten pääsin lähtemään ajoissa ja meni ns. nallekarkit kivasti tasan.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@vilperi reissuun vaan. Todennäköisemmin kuolet työmatkalla johonkin vahinkoon (kaadut pyörällä / jäät auton alle) kuin se, että täysrokotettuna muka saisit taudin tuolla lomareissulla ja kuolisit siihen.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jos koronakriisissä jokin on monelta hämärtynyt täysin, niin todellisuuden- ja suhteellisuudentaju.

Arvoton näytelmä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Itse en olisi välttämättä enää niin peloissani koronasta mutta vähän yli 70-vuotias isäni tosiaan lisää tuota epäluuloa parhaansa mukaan.
Jos isä huolettaa niin jätä vaikka varmuuden vuoksi reissun jälkeen hänen tapaamiseensa parin viikon tauko, jos nyt siis yleensäkään usein näätte. Reissuun vaan.

Itsekin olen suuntaamassa Kuopiorockiin to-la ja ihmeenä pidän jos tuon jälkeen ei lue Savon Sanomissa että "Kuopiorockissa on voinut altistua koronavirukselle silloin ja tällöin". Yksi piikki hihasta löytyy ja aion kyllä elää ihan täysin normaalia elämää kun rajoitukset sen nyt vähitellen sallivat.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kiitos @Roger Moore ja @macnevis sellaisista vastauksista jotka halusinkin kuulla. Eikä mielestäni isänikään ennen noin pelokas ole ollut mutta ehkä pari läheisen menehtymistä, ikä, yksin oleminen lähinnä kun on eläkkeellä jo ja liian paljon aikaa miettiä ovat tehneet tehtävänsä. Muuten isä nyt on onneksi vielä lähes terve tai ei nyt koronapelkokaan vielä kenestä kai sairasta kuitenkaan tee jos se ei mene sitten jo hysterian puolelle.

Isääni pelästytti eilen vielä tieto siitäkin että eräs häntä vain pari vuotta vanhempi tuttu mies samalta kylältä on joutunut jo vanhainkotiin pahasti dementoituneena.

Ei me turhan usein isän kanssa olla nyt parin viime vuoden aikana nähty toisiamme kyllä muutenkaan. Just tämän koronankin takia. Toinen syy on se että minulla on työni ja en ihan niin usein jaksa vapaillani lähteä isän luo. Tosin huomenna käyn sitten isääni tapaamassa ja isäni on niin vetreä ja hyvin fyysisesti voiva että isä tuo minut takaisin asunnolleni ja ottaa kaikki mattoni pesuun ja hän siis itse pesee ne. Tähän se sydän-hymiö. Ajattelin että saapahan siinä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, minä puhtaat matot ja isä vähän lisää tekemistä eläkepäivilleen. Isällä on kyllä siis koneet millä matot pesee ettei nyt niin perinteisesti niitä lihasvoimaa pelkästään hyödyntäen pese.

No joo, mutta minä nyt sitten olen taas tällainen persoona joka olen sortuvainen muutenkin pieneen vainoharhaisuuteenkin niin en tarvitse kuin pienen sytykkeen että lähden johonkin pelon lietsomiseen itsekin mukaan. Tällä kertaa tuo nyt sitten on tuo korona. Mutta ei kai tässä siis kuitenkaan aihetta pelkoon ole vaan reissuun vaan ja isälle pitää keksiä hyvät perustelut ja lohtua sekä turvaa luovat sanat.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Maikkarilta alko just TTK best ever vol. 4/7. Lähenkö heti navetan taakse runkkaamaan vai säästellänkö?
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers

Kertakaikkisen mahtava idea. Jos omalle kohdalleni miettisin tuota, niin pahimmillaan tuuraisin töissä kolmea kollegaa yksin yli kaksi kuukautta putkeen.

Sen jälkeen voinkin itse jäädä sairauslomalle kun muut palailevat rentoutuneena töihin.

Joo, karrikoidusti ajateltu esimerkki mutta kuitenkin.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Kertakaikkisen mahtava idea. Jos omalle kohdalleni miettisin tuota, niin pahimmillaan tuuraisin töissä kolmea kollegaa yksin yli kaksi kuukautta putkeen.

Sen jälkeen voinkin itse jäädä sairauslomalle kun muut palailevat rentoutuneena töihin.

Joo, karrikoidusti ajateltu esimerkki mutta kuitenkin.
Enää puuttuu koko huvin maksaja, mutta rahaahan meillä kuulemma on.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Perhana. Tänään tuli sitten eteen tällainen yllättävä rahameno. Eli nyt sille pienehkölle pahan päivän varalle säästämälleni rahasummalle tuli osittain käyttöä. Eli jo melko komeaan ikään ennättänyt pölynimuri sanoi sopimuksensa irti. Siinä hajosi se imuletkun pää ja taisi hajota siten ettei sitä enää kuntoon saa.

Noh, näitä yllättäviä mutta pakollisia rahan tarpeita tulee välillä eteen. Se kuuluu vain ikään kuin siihen elämän kulkuun ja kiertoonkin. Onneksi minulla on edes jonkin verran rahaa säästettynä pahan päivän varallekin mahdollisista reissuista huolimatta että ei tämä nyt maata kaada.

Noh, onneksi näitä imureita saa hommattua melko helpostikin. Ouluunkin taisi löytyä tänään joku imuri kun nopeasti urheilu-uutiset tsekkasin. Noh, tämä nyt oli vain tällaista hassuttelua että turha kenenkään enempää pahoittaa mieltään tästä.

Aamulla imuroin vain noita mattojani irtoroskista ettei sitten kun niitä illalla kannetaan isän autoon niin niitä roskia putoile mihinkään epäsuotuisaan paikkaan. Sitten aloin vain ihmettelemään hetken verran kun imurin pää käyttäytyi oudosti että mikäs nyt tuli. Ja kyllä siihen sitten tuli, koko se pää meni rikki. Hajosi osiin. Ja eikä niitä osia saa enää niin vain kasattuakaan kun se jokin pultti tms. joka piteli kasassa koko päätä meni katki.

Eli uutta imuria vain sitten hommaamaan. Päivän hyvä uutinen oli kyllä sitten se että kun Kotkan reissulla luulin jo että älypuhelimeni alaosa on naarmuttunut, lohkeillut eli siis hajonnut niin tänään vasta katsoin tarkemmin niin ei onneksi itse kännykkä ole rikki mennytkään vain jostain syystä tuo näytön päällä oleva turvalasi. Mielummin sitä onneksi uuden turvalasin ostaa kuin koko kännykän.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Aika moni ihminen vinkuu somessa että paskaa kun kaikki urheilu on maksukanavilla, mitenkähän moni niistä vinkuu nyt kun telkkarista tulee pari viikkoa pelkästään urheilua ihan vapaasti katsottavilta kanavilta?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Elvis oli vaaleetukkainen, se vaan värjäs sen.

Suosittelen kiinnitämään huomiota rumpaliin tässä videossa vaikka et rumpali olisikaan. Itse Elvis katsoo ja ihmettelee mitä jäbä duunaa. Tuplabasarit oli tohon aikaan vielä todella harvinaiset, mutta toimii.

Hyvät naiset ja herrat, Ron Tutt


 
Viimeksi muokattu:

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Kehuvat, että kaikki maalarit on juoppoja. En ihmettele. Nimimerkillä: asunnon maalausurakka.

Samaan lopputulokseen olen itsekin vuosien varrella tullut. Eräskin laulaa hoilotti koko saatanan työpäivän ajan. Ja ei todellakaan ollut taidoiltaan mikään Eino Grön.
 

Adonis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oma perhe
Aika moni ihminen vinkuu somessa että paskaa kun kaikki urheilu on maksukanavilla, mitenkähän moni niistä vinkuu nyt kun telkkarista tulee pari viikkoa pelkästään urheilua ihan vapaasti katsottavilta kanavilta?
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta nyt sain aasinsillan vinkua siitä, että näyttäisivätkin urheilua. Ja tämä piikki menee YLEn suuntaan. Sieltä on tullut pääkanavalta skeittausta ja surffausta, vaikka olisi ollut tarjolla ihan oikeitakin urheilulajeja. Skeittaamiset, surffaamiset ja vastaavat areenan puolelle, kiitos.

Täytyy sanoa, että helpotti.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Kyllä nuo kehäkukat on kauniita ja iloisen värisiä. Muutaman päivän välein haen maalta uudet kukkaset kimppuun.
 

Liitteet

  • IMG_20210717_172625~2.jpg
    IMG_20210717_172625~2.jpg
    278,3 KB · kertaa luettu: 72

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Tänään sain äidiltäni viestin että isoäiti on nyt todella huonossa kunnossa. Tämähän ei mikään iso uutinen ole. Isoäitini on viettänyt viimeiset 10vuotta vanhainkodissa. Näistä 3vuotta ollut erittäin heikossa kunnossa. Ikää onkin jo kunnioitettavat 94v. Itselleni isoäitini on erittäin tärkeä ihminen. En ole käynyt kuin muutaman kerran viimeisten vuosien aikana vanhainkodissa käymässä. Oli niin surullista nähdä isoäidin lepäävän vain sängyssä ja mumisevan jotain. Pelkkää luuta ja nahkaa ympärillä. Itselleni jäänyt kumminkin muistikuva ihan terveestä ja iloisesta isoäidistä. Mietin että millainen muisto tästä nyt oikein jää itselleni? Nyt kun menen mahdollisesti hyvästelee niin ei välttämättä se kaunein muisto. Mutta kuinka paljon sitten se joskus harmittaa jos en käy ja tyydyn nykyiseen muistooni jossa hän oli vielä terve ja voi hyvin
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
@Gostisbehere Tiedän omien kokemusteni myötä todellakin mitä käyt nyt läpi. Ja mitä ajattelet. En pysty nyt töiden vuoksi pidempään kirjoittamaan mutta sanon jotain ennen kuin unohdan.

Eli tiivistetysti. Oman äitini kohdalla oli samansuuntainen tilanne. Äitini oli pitkään sairaalahoidossa, viimeiset viikot jossain vanhainkodissa lähestulkoon jo saattohoidossa ja siis todella huonossa kunnossa. Tuolloin äidin viimeisenä elinpäivänä lääkäri päätti jo lopettaa äidin dialyysihoidot koska se ei enää ollut lääketieteellisesti oikein, äitini oli jo niin surkeassa kunnossa. Sitten seuraavana päivänä äitini jo menehtyikin virallisesti johonkin tukkeutumaan. Näistä on jo 10 vuotta aikaa niin en suorilta muista näitä kuolinsyitä sun muita.

Mutta ihan samanlaisten ajatusten kanssa silloin minäkin painin oman äitini kohdalla kuin sinä nyt isoäitisi kohdalla. Silloin äidin viimeisinä elinaikoina ajattelin jo että ei tästä nyt kovin kaunista muistoa jää kun äitini jo niin huonossa kunnossa. Viimeisenä päivänä kun äidin vielä elossa näin niin äiti lähinnä enää piti silmiä auki ja ei reagoinut mihinkään muuten.

Mutta suosittelen silti menemään katsomaan isoäitiäsi vielä kun hän elossa on. Ne surulliset hetket ainakin minulla on kääntynyt kuitenkin vuosien saatossa ihan kauniiksi muistoiksi ja ajattelee niin että kyllä äiti varmaan silti ymmärsi vaikkei mitään enää puhunutkaan. Jossain mielen syövereissä hän kuitenkin ymmärsi. Ja paljonko minuakin kaduttaisi nyt jos en olisi äitiäni viimeisinä hetkinä mennyt katsomaan.

Mutta nyt pakko jatkaa töitä. Voin illemmalla koittaa vielä jotain ajan kanssa kirjoittaa.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Kehuvat, että kaikki maalarit on juoppoja. En ihmettele. Nimimerkillä: asunnon maalausurakka.
Ehkä tämä (mökin) maalaus olisi kännissä helpompaa. Selvin päin pelottaa olla telineillä vaikka ei taso ole kuin 1,5m korkeudessa ja tikkaillakin pelottaa vaikka ei tarvitse nousta kuin max metri ja tikkaista pidetään kiinni. Ja kädet ihan tohjona kun pään yläpuolelta joutunut maalaamaan niin paljon.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Onkohan tuo keskustelu Ristolaisen kutsumattajättämisestä sattuman kautta syntynyt psykologinen koe Jatkoajan kirjoittajille? Meikäläinen on sellainen, etten halua juuri koskaan "heittäytyä hankalaksi" tai kantaa kaunaa, vaan haluaisin olla sillain hyvä tyyppi kaikille. Olen myös huomannut, että muutamat harvat ihmiset ovat niin perseestä, ettei vaan ole mitenkään mahdollista tulla näiden kanssa toimeen, joten tuo viimeinen ei ole täysin mahdollista.

Kuitenkin nämä joiden mielestä oli nyt hyvä "näpäyttää" ja "laittaa kova kovaa vastaan" ovat varmaan niitä, jotka alkavat änkyröimään joka tilanteessa, perustelevat asioita sanoilla "mutta kun" tai jäävät hautomaan kostoa milloin mistäkin. Nämä "ei se Ristolainen niin hyvä oikeastaan edes ole" ovat sitten varmaan niitä ringin hiljaisia hyväksyjiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös