Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 663 269
  • 67 907

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Vähitellen tuohon kasvomaskiin jota on pidettävä kasvojen yllä lähes koko työvuoron ajan on tottunutkin jo mutta nyt kun kelit on taas reilusti lämpimämmät ja sisäilma huonompi kuin viileämmillä keleillä niin kyllä se kasvomaski aiheuttaa taas lisää tukalaa oloa mielestäni. Kyllä sen huomaa selkeästi silloin kun tauolla tai työvuoron päätteeksi riisuu maskin pois kuinka paljon sisäilma raikastuu. Aika tukalat olot oli välillä tänään duunissa. Ja uskon että kasvomaski vain heikensi niitä oloja.

Kyllähän kesä ja lämpimät päivät ovat muuten ihan kivoja mutta ei silloin kun täytyy töissä olla. Kyllä talvella on sisällä varsinkin paljon kivempi tehdä töitä. Kun siis ei ole niin kuuma. Ja kun tässä nyt tänä kesänä iso osa ajasta menee töissä ja kotona aika menee kisoja katsellessa niin ei minun puolestani tarvitse edes olla kovin lämmin kesä. Joku +20 on ihan sopiva.

Mutta siitä silti plussaa että nyt alkaa jo aamullakin ennen kuuttakin siis uskaltamaan liikkua tuolla ulkona ylävartalon päällä pelkkä t-paita. Eilisaamuun asti vetelin siellä vielä aamuisin t-paidan yllä vielä lähes pakkastakkikin avonaisena. Mutta eilisaamusta asti olen rohjennut liikkua jo aamullakin pelkkä t-paita yllä (siis ylävartalon yllä ettei taas näsäviisaat innostu) ja toivottavasti näin on läpi kesän.
 
Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
...no nyt ne on alkanut syödä jo hiiliäkin. Vaikka grillinestettä saisi käyttää, niin kuvittelisin melko kuivaksi snackiksi.

Otsikko IL:n sivuilta.
- Testissä kalliimmat grillihiilet - yksi oli ylivoimainen: "Makuero oli järkyttävän iso" -

Ei mulla tällä erää muuta.
 
Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Istun pytyllä ja raato/paskakärpänen pörrää posliinikuilussa pääsemättä ulos tai ehkä ei haluakaan sujahtaa kiveksieni välistä, koska pyytonia pukkaa, joka juhla-ateria siivekkäälle verkkosilmälle. Kutittaa ahteria jaloillaan, mutta antaa kutittaa.
Tämä on elämää! Kesä ja kärpäset.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

@Ulos T. Ei ole vielä tykännyt?!
 
Jeesus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juustonaksujen ystäville suositus. Ei tartte enää ostaa Taffelia näiden jälkeen. Makua on 64,6 % enemmän kuin Taffelin vastaavissa ja koko isompi, ei enää niitä katkaravun pyrstön kokoisia naksuja. Rapsahtaakin suussa mukavammin.

Miten vertautuu Taffelin Jumbojuustoon? Tuntuu että niistä Taffelin perusnaksuista on nykyään poistettu se juusto, ja ne maistuu enimmäkseen sille pohjalla olevalle maissihötölle. Tuo jumboversio maistuu aika hyvin yhä.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tuli äsken huono fiilis. Äsken tuli joku ostamaan netissä kauppaamiani GTA-pelejä peräti Porvoosta asti ja kai lähinnä vain näiden pelien takia ajeli sieltä tänne. Olin selkeästi mainoksessani maininnut kyllä että nämä GTA-pelit ovat PS3-konsolille. Jouduin kuitenkin perumaan kaupat ja palauttamaan hänen maksamansa rahansa kun selvisi että hänellä on sittenkin PS4-konsoli ja käsittääkseni nämä kolmosen pelit eivät käy neloselle?

Paskat se minun kannaltani on. Ihan yhdentekevää. En olisi kuitenkaan rikastunut kuin kympillä. Lähinnä käykin sääliksi tätä toista osapuolta. Mainokseni otsikko kuului pelejä PS3 ja PS4 konsolille koska samassa yhteydessä myyn NBA-peliä neloselle. Mutta mainoksen tekstissä olin erikseen korostanut että GTA:t ovat kolmoselle.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Kyllähän ne kolmosen pelit pyörivät nelosellakin. Tai ainakin itse olen asian niin ymmärtänyt.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ai niin se syy miksi tulin tähän ketjuun. Olen nyt kahdesti ostanut Lidlin naudan grillipihvejä. Paketissa lukee 2kpl, mutta niitä on nyt molemmilla kerroilla ollut kolme. En valita, halusin vain tehdä tällaisen huomion.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kyllähän ne kolmosen pelit pyörivät nelosellakin. Tai ainakin itse olen asian niin ymmärtänyt.

Ai, tämä on sitten minulle valitettavasti ihan uutta tietoa. Netistä olen vain lukenut tietoa ja keskusteluja ettei kolmosen pelit toimi nelosella ja en ole itse edes asiaa sen kummemmin testannut.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ai, tämä on sitten minulle valitettavasti ihan uutta tietoa. Netistä olen vain lukenut tietoa ja keskusteluja ettei kolmosen pelit toimi nelosella ja en ole itse edes asiaa sen kummemmin testannut.
Kappas olitkin oikeassa. Muistikuva oli vahva että toimisivat mutta tietokone sanoi: "Ei"
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
Ai, tämä on sitten minulle valitettavasti ihan uutta tietoa. Netistä olen vain lukenut tietoa ja keskusteluja ettei kolmosen pelit toimi nelosella ja en ole itse edes asiaa sen kummemmin testannut.
Eikä ne munkaan muistin mukaan toimi. Aiemmin edeltävän konsolin pelit kävi uuteen ja ahneuttaan tais Sony jättää tän mahdollisuuden tässä kohtaa pois.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Olen Tallinnan satamassa. Kansiterassilla tupakalla ja lapset huvittavat itseään tuossa heitä nuoremmille rakennetussa leikkipaikassä. Koulut loppuivat joten ei huvita noita pistää nukkumaankaan kun parin vuoden tauon jälkeen pääsivät vihdoin laivalle.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Käytiin pelaamassa harri hylkeen bingoa. Vanhempi tytär sai ekan bingon, nuorempi toisen ja minä kolmannen. Vähän harmittaa, että tuli tuuri käytettyä tuohon kun kohta alkaisi paffin bingokin mistä voisi saada ihan rahaakin.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
On muuten kivaa kun lapset kasvavat. Ensimmäinen reissu ikinä lasteni kanssa tämä 22h risteily ilman toista aikuista (viime vuosina äitini) ja meni aivan loistavasti. Kyllä näiden kanssa uskaltaa jatkossa lähteä kauemmaksikin.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Voin kokemuksesta sanoa, että tulee vielä sekin aika, kun sua ei huolita mukaan.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kyllä nyt tuntuu siltä että tuli arki vastaan aivan liian nopeasti hävityn MM-finaalin jälkeen. Työt kiinnostaisi nyt poikkeuksellisen vähän, samoin toisten ihmisten pirteys, hymyily ja muutenkin lähes minkään tasoinen oleilu.

Koville ottaisi mutta ainakin omien tapojeni ja periaatteideni mukaan vitusta ei saa suoranaisesti töissä näyttää. Edes palkan takia täytyisi jaksaa olla positiivinen, hyväkäytöksinen ja energinen vaikka vituttaa oikeasti kuin pientä oravaa. Miksi ylipäänsä edes sanotaan että vituttaa kuin pientä oravaa eikö silloin vituta vähän? Luulisi jonkin isomman eläimen vitutus kuvaavan nyt fiilistäni enemmän.

Mielestäni työ-ja siviiliminällä on eroja. Siviilissä voi sitten olla aivan miten lystää ja olla ärrin murrin mutta töissä pitäisi jaksaa olla positiivishenkinen. Mielestäni ja se valitettavasti koskee tätäkin päivää. Meillä jokaisella on oma mahdollisuus vaikuttaa kuitenkin työilmapiiriin ja niin usein metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Noh, onneksi tänään pääsen töistä viimeistään 12.45 ja huomenna on vapaapäivä. Kohta saa alkaa siis kunnolla vituttamaan ja kasaamaan itseään. Kyllä se aurinko kohta taas paistaa mutta ei oikeasti vielä. Nyt pitää ihan vain rahankin takia vähän nyt teeskennelläkin.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kyllä tämä oma rehellisyys ja kiltteys alkaa menemään jo ylikin. Äsken Tokmannin kassalla ihmettelin ostoksiini nähden pientä ostosten yhteishintaa ja olin niin rehellinen että kyseenalaistin Tokmannin siis ihmiskassalle (ei siis mikään automaatti, että edes oma virhe olisi ollut) ostosten pientä hintaa ja mietin ääneen onko jokin virhe tullut? Ja niinhän siinä sitten kävi että ostokset ajettiin uudestaan kassan läpi ja ostosten yhteishinta kasvoi. Aika reilustikin.

Olisi kannattanut varmaan vaan olla hiljaa ja hymyillä mutta ei ollut kanttia siihen minulla. Rehellisyys kai sitten lopulta kuitenkin maan perii? Toivottavasti ainakin.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Kyllä nyt tuntuu siltä että tuli arki vastaan aivan liian nopeasti hävityn MM-finaalin jälkeen. Työt kiinnostaisi nyt poikkeuksellisen vähän, samoin toisten ihmisten pirteys, hymyily ja muutenkin lähes minkään tasoinen oleilu.

Koville ottaisi mutta ainakin omien tapojeni ja periaatteideni mukaan vitusta ei saa suoranaisesti töissä näyttää. Edes palkan takia täytyisi jaksaa olla positiivinen, hyväkäytöksinen ja energinen vaikka vituttaa oikeasti kuin pientä oravaa. Miksi ylipäänsä edes sanotaan että vituttaa kuin pientä oravaa eikö silloin vituta vähän? Luulisi jonkin isomman eläimen vitutus kuvaavan nyt fiilistäni enemmän.

Mielestäni työ-ja siviiliminällä on eroja. Siviilissä voi sitten olla aivan miten lystää ja olla ärrin murrin mutta töissä pitäisi jaksaa olla positiivishenkinen. Mielestäni ja se valitettavasti koskee tätäkin päivää. Meillä jokaisella on oma mahdollisuus vaikuttaa kuitenkin työilmapiiriin ja niin usein metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Noh, onneksi tänään pääsen töistä viimeistään 12.45 ja huomenna on vapaapäivä. Kohta saa alkaa siis kunnolla vituttamaan ja kasaamaan itseään. Kyllä se aurinko kohta taas paistaa mutta ei oikeasti vielä. Nyt pitää ihan vain rahankin takia vähän nyt teeskennelläkin.
Hatunnosto, jos pystyt pitämään naaman peruslukemilla. Tämä on kyllä semmoinen päivä, että suorastaan vituttaa, jos jotakuta edes hymyilyttää. Tänään ei ole mitään aihetta hymyillä, se pitäisi Suomessa olla jokaisella nettiyhteyden omaavalla tähän mennessä tiedossa. Lehtiäkään ei voi lukea, koska sieltä tursuaa tuota saamarin MM-paskaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös