Näen harva se päivä lähikaupassa kärryjään työntelevän miehen samat helvetin likaiset kuteet päällään, hiusten sojottaessa jokainen eri suuntaan. En tiedä mikä on kuvio, eikä tuo häiriötä kenellekään aiheuta missään määrin, mutta asunnottomalta vaikuttaisi kun kärryssäkin on kaikki samat pussit joka kerta. Eihän sitä tietysti ole mitään hyötyä kysyä missä mennään, mutta se näky on jo hieman pelottavakin kerta toisensa jälkeen. Eivätkä toisten asiatkaan sinänsä minulle kuulu. Ehkä ajattelen, että miksi tämä on mahdollista, varsinkin kun tiedän tarkalleen, että ihan oikeita asunnottomiakin voidaan kai mitata jo tuhansissa. Sellaisia, jotka syövät joka kolmas päivä.
Kysy vain. Ihan vain, että miten menee. Häntä ei ehkä liian moni ystävällisesti lähesty.
Tämä ajatus pohjaa siihen, että kun aikanaan tupsahdin tähän kaupunkiin täysin ulkopuolisena ja kutakuinkin virattomana (etäopiskelin, ei ollut töitä, ei mitään ryhmää, johon integroitua, kasauduin vain kotiin ja tulin todella ihmisaraksi ja surulliseksi), hakeuduin vaistomaisesti paikkoihin, joissa saatoin olla turvallisesti näkymätön. Lueskelin kirjastossa, heiluttelin jalkoja Sokoksen aulapenkin reunalla, katselin ihmisiä juna- tai bussiaseman aulassa. Ja olin lohduttoman yksin ja rikki, vaikka peitin sen.
Kaikilta muilta paitsi asunnottomilta. Ainoat, jotka istuivat viereen ja vaistosivat suruni, olivat asunnottomat. Ja heitä oli monta, monella eri kertaa. Piipahtivat vierellä, vaihtoivat muutaman sanan, näkivät minut - heillä oli aikaa nähdä minut. Heille olin ihminen. Ja joka kerran lähtiessään katsoivat silmiin ja sanoivat jotakin kaunista. Kyllä se siitä, tsemppiä, pärjäile.
Vaikken sanallakaan ollut avannut tilannettani. He olivat kyllin hienovaraisia ollakseen kysymättä liikaa ja samalla kyllin hienovaraisia osoittaakseen ymmärtävänsä. Asunnottomat nostivat mut ylös ihmispelosta ja toivat uskon siihen, että selviän elämässä. Siitä lähtien olen rakastanut heitä.
Anteeksi kanssakirjoittajat, jälleen henkilökohtainen täyslaidallinen pienestä ärsykkeestä. On jotenkin hauras ilta ja tämä tuli mieleen.