Jumalauta, mitä viihdettä on tämä eduskunnan keskustelu Haavistosta. Jani Mäkelältä hyvin aggressiivinen puheenvuoro, mutta oikeastaan vielä paremmaksi laittoi vanha kunnon Ben Zysckowicz. Benkkukin oli todella kiukkuinen, mutta perusteli asiat paremmin. Ei uskoisi, että tuossa puhuu se pikkuinen ystävällinen tuulipuku-ukko, joka tuli aina vastaan Lassilassa samassa naapurustossa.
Voitte jatkaa minun puolestani vaikka koko illan, tämä on hyvää viihdettä.
Niin ja Haavistolle toki tunnustus, että jaksoi olla edes hetken grillattavana, vaikka virkatehtävät kutsuivat perjantaina klo 17:45.
Tarkennetaan, että muutan nyt virallisesti Pohjois-Haagan puolelle, mutta ei se Benkku kaukana edelleenkään ole. Juuri muutama päivä sitten näin äijän painamassa Adidaksen 80-luvun - sinänsä oikein retrossa ja coolissa - tuulipuvussa Lassilan Teboilin kohdalla. Mutta silloin aikoinaan asuin ihan lähellä Benkkua. Ei oltu just samassa taloyhtiössä, mutta Benkku oli viereisessä, ja siinä aina vastaantullessa äijä moikkasi fiksusti, kuten moikkasi varmaan kaikkia muitakin tuttuja naamoja, ja joskus turistiin jotain. Välillä sillä oli lapsenlapset mukana. Tuli kyllä äijästä oikein myönteinen kuva, vaikken ehkä politiikassa kaikesta samaa mieltä olekaan.Joo on kyllä huippu viihdettä ja pysyy ajan hermolla. Benkku on ykkönen, niin paljon kun olenkin joskus kärkäs uskonnoista ja taustoista, niin Zysse on silti mun suosikki. Mies joka osaa perustella asiansa aika perinpohjin. Btw. asuu isovanhempien naapurissa ja kait siksi äänetkin lähteneet herralle, siis heiltä. Noh Nummis kohta siellä joggailemassa Benkun kanssa!
Pikku delikkatripit piristää aina arjen harmautta.Siis Muumipeikot ilmestyi nurkkiin. Ja Hattivatti pöksyihin!
Tarkennetaan, että muutan nyt virallisesti Pohjois-Haagan puolelle, mutta ei se Benkku kaukana edelleenkään ole. Juuri muutama päivä sitten näin äijän painamassa Adidaksen 80-luvun - sinänsä oikein retrossa ja coolissa - tuulipuvussa Lassilan Teboilin kohdalla. Mutta silloin aikoinaan asuin ihan lähellä Benkkua. Ei oltu just samassa taloyhtiössä, mutta Benkku oli viereisessä, ja siinä aina vastaantullessa äijä moikkasi fiksusti, kuten moikkasi varmaan kaikkia muitakin tuttuja naamoja, ja joskus turistiin jotain. Välillä sillä oli lapsenlapset mukana. Tuli kyllä äijästä oikein myönteinen kuva, vaikken ehkä politiikassa kaikesta samaa mieltä olekaan.
Itsekin tajusin vasta hiljattain, että Lassilan Teboil on RIP. Mutta ihailtavan vähän tuo Kaupintien ympäristö on muuttunut siinä kolmessa vuodessa, minkä olen ollut sieltä pois. Samoja naamoja vielä aseman S-Marketissa ja R-Kioskilla. Vähän kuin kotiin tulisi. Asemalla on kyllä uudet hissit. Kuparikulmassakin varmaan edelleen se sama äijä laulaa "Silver Machinea".Maaseutu kuolee ja kylät autioituu, kuten diktaattorimme aikakautena kävi etenkin. Mutta niin loppui Lassilan Teboilin ja kuin myös Vaskivuoren vastaavan tarina (eri pyörittäjät). Lukoililta tuskin ruplat loppui, eiköhän tämä aikakausi tehnyt tepposensa yrittäjälle jotka elivät lounaista ja etenkin Vaskivuoressa brunsseista! Surullista, todella surullista...
Tee sille kakku jouluksi, tai jotain. Sano että hyvää joulua!En olekaan pitkään aikaan kirjoitellut mitään siitä ihastuksestani. . . . . kiireisiä.
Itsekin tajusin vasta hiljattain, että Lassilan Teboil on RIP. Mutta ihailtavan vähän tuo Kaupintien ympäristö on muuttunut siinä kolmessa vuodessa, minkä olen ollut sieltä pois. Samoja naamoja vielä aseman S-Marketissa ja R-Kioskilla. Vähän kuin kotiin tulisi. Asemalla on kyllä uudet hissit. Kuparikulmassakin varmaan edelleen se sama äijä laulaa "Silver Machinea".
Moska - tai Moksha - on testattu, buffet 9,90 egeä oli ihan jees. Käsitin kyllä että kyseessä oli tarjoushinta. Mutta kyllä tuolla hinnalla ihan hyvät butter chickenit sai.Kaupintien intialaista Moskhaa suosittelen, tai ainakin oli hyvä lounaspaikka mistä sai kaikkea intianmiesten ja naisten evästä lounasaikaan.
Niin ja sitten se Xin Yuan kiinalainen oli yksi parhaista, sen 123 -spuudulan vieressä.
Ja sitten vielä Viron puoti mistä saa hapankaalta, kurkkuja ja majoneesia jos velivenäläisten ruokakulttuurista pitää!
Tästä kaipaisin hieman lisätietoa. Kupru on tuttu, mutta kuka tämä kaveri on? Ilmeisesti Kupru ei ole vielä tarpeeksi tuttu. Mutta nyt se virhe korjataan. Jos siis tämä kaveri siellä pyörii.Kupru ei kuole koskaan! Ja nyt en tarkoita sitä SaiPan tosifania, noh ei kyllä hääkään kuole!
Nuo ovat ihan vanhan kämpän alakerrassa. Tuo 123-baari on kyllä testattu, siellä on edelleen vanhat formulamainokset ovessa, halpa kalja, eikä juuri asiakkaita, mutta tuota Xin Yuania en ole üllattaen testannut. Pitää käydä. Jos ei ole hyvä, perin lounaan hinnan sinulta. Hyvä lähellä oleva kiinalainen olisi kyllä kullanarvoinen, koska ainakaan Kaaressa ei ole sellaista. Sitten pitää aina lähteä Konalaan tai Leppävaaraan.
vanha kunnon Ben Zysckowicz.
Kun toveri saa kamat uuteen paikkaan niin Xin Yuan testataan, liikelounaiden merkeissä ja tove @Czescku kutsutaan paikalle!
+1Euroviisut Norja 2013. Mikä biisi ja varsinkin mikä muija <3
+1
Omalla listalla ehdottomasti yksi parhaita voittajabiisejä ever. Ja tosiaan, ei tuo Emmelie de Forest ole hullumman näköinen.
:D Norja...Tanska... Samaa Skandinaviaa kumpikin, ja mä kun olen luontaisesti taitava sekoittamaan nimiä päässäni yhtenään... Pitääpä käydä tsekkaamassa tuo Norjankin esitys kun en varmaan muista edes koko biisiä.Luinkohan väärin, mutta siis Emmelie de Foresthan voitti tosiaan samana vuonna 2013, mutta oli Tanskan edustaja. Puhuin siis Norjasta ja Margaret Bergeristä, joka omaan silmään vasta namu onkin.
Moniko muistaa tämän hassuttelubiisin samasta viisufinaalista, jonka Lordi voitti? :D Taitaa olla käsittääkseni edelleen Liettuan eniten finaaliääniä saalistanut viisuskibale. Mistähän sekin sitten kertoo... :D