Vahva tunne
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ässät
Ei, siinä välilihan toisella puolella kaikki on vitusta.Onhan kaikki välillä täysin perseestä?
Ei, siinä välilihan toisella puolella kaikki on vitusta.Onhan kaikki välillä täysin perseestä?
YLE voisi myös tehdä kulttuuritekoja ja laittaa vanhoja lähetyksiä areenaan studioineen päivineen.
Jos tässä nyt kolmesta viiteen kuukauteen joutuu olemaan neljän seinän sisällä, niin helposti tässä voisi kokea parinkymmenen vuoden takaisia olympialaisia/arvokisoja uudestaan.
Se ampiaistyttö on Eva Wahlström. ”Tanssii kuin perhonen, pistää kuin ampiainen.”Masked Singer Suomi. Haastetta piisaa kun eivät livenä laula täysin.
Suvi Teräsniska ja Riku Nieminen tuli havaittua.
Joku tolkku siinä sosiaalisuudessakin pitää tosiaan olla. Minäkin useimmiten menen päiväunille, kun tiedän että vaimon ystäviä tai sukulaisia on tulossa kyläilemään. Ei minusta saa edustusaviomiestä, olen sellainen nurkassa nuilottaja.Tulin omaan makkariin kalsaroimaan. Akalla on joku homo ja nainen kylässä. Valkoviiniä oli jäänyt eiliseltä. Kahvikupista join. Seuraavaksi sängyn alta otan lonkeroa, jotka salakuljetin tänne. Parempi juoda lämpimänä, ettei tartte lähteä alakertaan näyttäytymään. Söin jo niiden kanssa, kyllä sen pitää riittää.
Tulin omaan makkariin kalsaroimaan. Akalla on joku homo ja nainen kylässä. Valkoviiniä oli jäänyt eiliseltä. Kahvikupista join. Seuraavaksi sängyn alta otan lonkeroa, jotka salakuljetin tänne. Parempi juoda lämpimänä, ettei tartte lähteä alakertaan näyttäytymään. Söin jo niiden kanssa, kyllä sen pitää riittää.
Sängyn alle piiloon ja huutelemaan, Jutta Grahnin miehen perinnettä kunnioittaen.Joku tolkku siinä sosiaalisuudessakin pitää tosiaan olla. Minäkin useimmiten menen päiväunille, kun tiedän että vaimon ystäviä tai sukulaisia on tulossa kyläilemään. Ei minusta saa edustusaviomiestä, olen sellainen nurkassa nuilottaja.
Minkäs sille voi ettei ihmiset oikein kiinnosta. Hyvä esine voittaa helposti sellaisen keskivertoihmisen. Hyvä kirja voittaa hienonkin ihmisen.Sängyn alle piiloon ja huutelemaan, Jutta Grahnin miehen perinnettä kunnioittaen.
Ja mikä tärkeintä, sitä kirjan kirjoittanutta ihmistä ei tarvitse tavata. Sen kanssa ei joudu juttelemaan.Hyvän kirjan on kirjoittanut ajatuksissaan pätevä ihminen, syviä ja viiltäviä havaintoja tekevä poikkeusyksilö. Ammattilainen. Eihän tuommoiset tavalliset ajatusten amatöörit voi yltää samaan, joten luonnollista on, että mieluummin vaikka lukee.
Kirjaahan nimenomaan pitää tavata.Ja mikä tärkeintä, sitä kirjan kirjoittanutta ihmistä ei tarvitse tavata. Sen kanssa ei joudu juttelemaan.
Minut opettivat väkisin koulussa ta-vaa-maan eka luokalla. Pidin sitä typeränä. Olin opetellut lukemaan suoraan jo kolmevuotiaana, ja kouluun mennessäni olin lukenut Viisikot, Jenningsit, Punavyöt, Vernet ja Dänikenit. Ja siellä sitten retardien kanssa kuorossa piti vetää että pal-lo pomp-pii.Kirjaahan nimenomaan pitää tavata.
Minun aikana ei enää tavattu vaan opeteltiin lukemaan ns. äänteillä. Niin se kehitys kehittyy (en tiedä meneekö se aina parempaan). Se taisi olla aika uusi juttu silloin kun aloitin koulun, siis se ettei enää tavattu... kun sinulle vielä opetettiin tavausta ja minulla ei enää opetettu eikä meillä paljon ikäeroa ole.Minut opettivat väkisin koulussa ta-vaa-maan eka luokalla.
Nyt kyllä jompikumpi juksaa. Eikös toi äänteille vetely oo ihan tuore juttu? Mun mukulat kyllä sillä opetteli. Mää en osannu ollenkaan auttaa...Minun aikana ei enää tavattu vaan opeteltiin lukemaan ns. äänteillä. Niin se kehitys kehittyy (en tiedä meneekö se aina parempaan). Se taisi olla aika uusi juttu silloin kun aloitin koulun, siis se ettei enää tavattu... kun sinulla oli ja minulla ei eikä meillä paljon ikäeroa ole.
Pee aa äl pal, äl oo lo. Pallo. Näin se meni. Olin olevinani kovin kiinnostunut. Sitten kun opettajani hiffasi että osaan lukea, sain tuoda kouluun omia kirjoja ja lukea niitä äikän tunnit. Kiitos Maijalle, olit varmaan jo kuusikymppinen silloin 1980 mutta kovin moderni. Luin Sinuhen eka luokan äikäntunneilla.Minun aikana ei enää tavattu vaan opeteltiin lukemaan ns. äänteillä. Niin se kehitys kehittyy (en tiedä meneekö se aina parempaan). Se taisi olla aika uusi juttu silloin kun aloitin koulun, siis se ettei enää tavattu... kun sinulle vielä opetettiin tavausta ja minulla ei enää opetettu eikä meillä paljon ikäeroa ole.
Äitini on aikoinaan opetellut lukemaan tavaamalla tyyliin aa uu au- tee oo to eli au-to. Minua taas on opetettu lukemaan ns. liuttamalla eli yhdistämällä kirjainten äänteet toisiinsa ilman että sanotaan kirjaimen ns. nimeä. En koe että mitenkään yritän juksata mutta näin muistan asian. Aloitin kouluni 80-luvun puolivälissä. Muistelisin että silloin äänteiden käyttö lukemaan opettelussa olisi ollut uusi juttu. Varmaan tuokin on vuosien varrella muuttunut... tai kehittynyt. En nopealla guugeloinnilla löytänyt tietoa milllon äänteet olisi otettu messiin lukemaan opettelussa.Nyt kyllä jompikumpi juksaa. Eikös toi äänteille vetely oo ihan tuore juttu? Mun mukulat kyllä sillä opetteli. Mää en osannu ollenkaan auttaa...
Mulla on tuo sama kuin äidilläsi. Voi toki olla, että nämä 80-luvun uudistukset tuli Pohjois-Karjalaan vähän viiveellä. Ei meillä ollut esikouluakaan. Tai olisi ollut, jos olisin ollut päiväkodissa, mutta kun mutsi oli kotona niin olin minäkin. Luin Asterixeja ja scifiä, ja opin luultavasti enemmän kuin ne eskarilaiset.Äitini on aikoinaan opetellut lukemaan tavaamalla tyyliin aa uu au- tee oo to eli au-to. Minua taas on opetettu lukemaan ns. liuttamalla eli yhdistämällä kirjainten äänteet toisiinsa ilman että sanotaan kirjaimen ns. nimeä. En koe mitenkään yritän juksata mutta näin muistan asian. Aloitin kouluni 80-luvun puolivälissä. Muistelisin että silloin äänteiden käyttö lukemaan opettelussa olisi ollut uusi juttu. Varmaan tuokin on vuosien varrella muuttunut mutta äitini tuntema tavaaminen on minulle melko outoa.
Minut opettivat väkisin koulussa ta-vaa-maan eka luokalla. Pidin sitä typeränä. Olin opetellut lukemaan suoraan jo kolmevuotiaana, ja kouluun mennessäni olin lukenut Viisikot, Jenningsit, Punavyöt, Vernet ja Dänikenit. Ja siellä sitten retardien kanssa kuorossa piti vetää että pal-lo pomp-pii.
Niin silloin 80-luvun puoli välin paikkeilla varmaan sitten tuli nuo äänteet mukaan juttuun. Minä nimittäin en ole tavannut ja siitä olen olevinani varma. Äitini yritti kyllä sitä minulle tuputtaa eikä tajunnut mitään että jollain äänteillä piti opetella lukemaan.Mulla on tuo sama kuin äidilläsi. Voi toki olla, että nämä 80-luvun uudistukset tuli Pohjois-Karjalaan vähän viiveellä.
...
Kuka muuten levytti ensimmäisenä kappaleen Power of Love? Ei sitten googlata, vain väärät vastaukset saavat synninpäästön.
No ainakin Jennifer Rushilla ja Huey Lewis & The Newsillä on tämän niminen biisi. Eri biisi, toki. Jimi Hendrixillä oli Band of Gypsys -levyllä Power to Love... Veikkaan silti että Sinatra.Ala-asteella tein ainekirjoituksen, jossa pyöri pääosissa humanoideja. Seuraava aineeni käsitteli mäkihyppyä. Nykänen voitti, "pitkälle menee Thomallakin", mutta toiseksi jäi.
Kuka muuten levytti ensimmäisenä kappaleen Power of Love? Ei sitten googlata, vain väärät vastaukset saavat synninpäästön.