Kävin sitten hautaamassa hyvän ystäväni Roopen (ei Ankka, nimeä ei muutettu). Toki tässä yhteydessä termi hautaaminen on väärä, kun ei häntä vielä haudattu. Tiettynä ajankohtana sitten uurnalehtoon. Mutta osa tuhkasta menee hänelle rakkaaseen paikkaan, ihan hänen toivettaan kunnioittaen.
Jos ette tienneet, niin on aika helkutin rankkaa seurata pari vuotta kamppailua haimasyövän kanssa. Aikoinaan annettiin puoli vuotta aikaa, kaksi vuotta hän sinnitteli. Puolisentoista vuotta pystyi elämään kohtuullisen normaalia elämää, mutta sitten mentiikin kovaa alas. En edes halua kuvitella miten itse tuon omalla kohdalla käsittelisin. Hän oli (yritti ainakin) olla positiivinen kunnes muutama kuukausi sitten luovutti. Jos en ennen tätä tarpeeksi ollut eutanasian kannalla, niin nyt viimeistään. Tuollaista kärsimystä ei halua kenellekään. Toki elvytyskielto oli voimassa, mutta tietyillä kriteereillä pitäisi eutanasian olla sallittua. Kuten juuri päätettiin Portugalissa, eli kaksi lääkäriä ja todennettu oma tahto. Ei tehdä tästä kuitenkaan tuon väittelyä.
Jos vielä joisin, ottaisin ison viskin Roopelle. No, ajatuksesn tasolla ainakin.