HEI VAROKAA!!!!!
Nyt kun sain huomionne, niin kerronpa teille jotain mielenkiintoista.
Olen tällä hetkellä vaihteeksi USA:ssa, tällä kertaa Louisianan osavaltiossa ja paikassa jonka nimi on Natchitochet. On sellanen miljoonakaupunki tämä paikka ettei tosikaan, mutta ei se mitn. Joku intiaanikylä tai jotain on tässä paikassa joskus ollut, sieltä asti tulee tuo nimi, ja se muuten lausutaan jotenkin tyyliin Nagedää, ei Nätsitousset. Eikä Natsikosketus. Ettäs tiedätte sitten kun tuutte tänne.
Täällä on vähän kuuma. Yksi päivä menin autoon, ja sen lämpömittari näytti 120 astetta. No, ne on jenkkien typeriä Fahrenheit-asteita, mutta Celsiukseiksi muunnettuinakin niitä on silti 47 kappaletta. Aattelin että ei voi saatana olla totta, eikä se ollutkaan, kun lähdin ajamaan, lämpötila laski. Oikeasti sitä oli vain 44 astetta.
Ei oo mitään järkeä tommosessa kuumuudessa, ulkona ei viitti olla ollenkaan. Duunipäivän jälkeen joutuu semmosen puol kilsaa kävelemään ulkona autolle, sen jälkeen tuntuu aina suunnilleen samalta kun ois juossu maratonin turkishaalarissa. Autoon on kuitenkin sitten ihan vilpoisa istua kun se on koko päivän tollasissa asteissa paistunut, mustat nahkapenkit polttaa persettä, aurinkolasien sangat polttaa naamaa, ratti polttaa käsiä.. Siinä joutuu aina pari minuuttia vetämään sellasta ihme istuma-twistiä ja hypistelemään rattia ja vaihdekeppiä ku joku kujeileva hintti ennen kun poltto loppuu ja pystyy ajamaan niinkuin normaali ihminen. Tiedänpähän nyt ainakin millasta ois jos ois joku Touretten syndrooma tai muuten vaan pakkoliikkeitä.
Ajoin tänään vapaapäivän kunniaksi Missisippiin. En sinne jokeen sentään, vaan samannimiseen osavaltioon. Siellä jotain kimpoilin, pari kertaa meinasi olla ihan jännää, lähdin yhdessä vaiheessa ajamaan jotain maisemareittiä, ja siinä puiden keskellä kruisiessa yhtäkkiä lävähti hullu ukkosmyrsky niskaan. Suomessa tykkään ukkosista, mutta täällä en, ne kun tuppaavat toisinaan yltymään sellasiksi hirmumyrskyiksi ja tornadoiksi että talot ja autot lentelee pitkin pöpelikköjä. Nyt ei loppujen lopuksi sentään ihan niin neekerimäistä myrskyä tullut, mutta sen verran kuitenkin riepotteli tuuli puita että tiellä oli ihan solkenaan roskaa, kävyistä ja pikkuoksista nyt sen väliä mutta kerran oli keskellä tietä semmonen viismetrinen karahka, ja pari puuta oli kaatunut nätisti tien viereen. Oli jännittävä ajella kun tollasia yllätyksiä tuli välillä vastaan ja näkyvyys oli sateen vuoksi semmosta parin metrin luokkaa. Pysähtyäkään ei oikein voinut kun tie oli kapea, joku paikallinen takatukka ois vielä tullut ja rojauttanut Jii-Haata huudelleen perseeseen. No, en kuitenkaan kuollut, sade loppui aikanaan ja sen jälkeen roskien väistelykin oli helpompaa.
Kotiin palatessa sit huomasin yhtäkkiä että katos katos, auton polttoainemerkkivalo palaa. En ollut huomannut sitä aikaisemmin enkä tiennyt kuinka kauan se oli oikein jo loimottanut. Ajelin 80 mailia tunnissa sellasella isolla motarilla, joksikin Interstate-teiksi niitä kai kutsutaan. Niillä tulee huoltoasemia silloin kun niitä tulee, joskus useammin, mutta koska ajoin landella niin todennäköisesti harvemmin.
Epätietoisena aloin ronkkimaan auton ajotietokonetta, ja sainkin kaivettua sieltä esiin sellasen laskurin jonka mukaan tankissa olevalla bensalla pääsee vielä 18 mailia. Matkaa hotelliin oli 17 mailia, joten aattelin että kai tää tästä, eiköhän joku huoltsikka nyt jostain eteen pärähdä ennen sitä. No, sitten kun olin joku 2 mailia taas ajanut, näytti auto että enää on muuten bensaa 9 mailin matkalle jäljellä. Aattelin että mitä nyt vittua, mailit huvennut silmissä jonnekin, enhän mä saatana selviä sinne hotellille asti mitenkään. Hidastin vauhtia, aattelin että sillä saa vähän kulutusta tippumaan, mutta silti mailin matkalla tietokoneen laskuri rapsaisi 2 mailia pois. Kaikki saatanan rekat ja traktorit ja amishien kärrytkin rupes menee oikealta ja vasemmalta ohitse, mutta tie vain jatkui suorana eteenpäin läpi tyhjää maaseutua. Kauhulla kuvittelin jo mielessäni sen tilanteen, kun auto kuolisi tien poskeen, ja joutuisin sokkona lähtemään hortoilemaan jonnekin bensistä etsien keskellä syvää ei-mitään. Jos en jäisi koohkatessani auton alle, niin ainakin joku paikallinen mielenvikainen tulisi ja parhaimmassa tapauksessa tappaisi, huonommassa raiskaisi ensin.
Siinä vaiheessa, kun bensaa oli 3 mailiksi jäljellä, kaukaisuudessa näkyi ramppi josta pääsisi ainakin pois motarilta. Rukoilin kaikilta jumalilta ja saatanoilta ja ties keltä silvioberlusconilta että rampin lähettyvillä olisi myös bensis, ja kas, rukouksiin vastattiin, rampin päässä Exxonin kyltti mainosti että 0.8 mailin päästä saa bensaa. Siinä vaiheessa lukema näytöllä lopsahti arvosta 2 arvoon 1. Hissuttelin ihan jäykkänä ja liikkumatta eteenpäin, tuijotin sitä vitun ykköstä ja hoin että pysy nyt siinä, pysy nyt siinä. Tie vain jatkui ja mutkitteli jossain peltojen keskellä, huoltoasemaa ei näkynyt missään, en enää uskaltanut katsoa auton näyttöäkään, keskityin vaan hengittämään ja ynisemään ja hain katseellani Exxon-kylttiä. Kerkesin jo miettimään että en kai saatana ollu kääntyny väärään suuntaan rampin päässä, kunnes vihdoin mutkan taa eteen pälähti ihana huoltoasema bensapumppuineen ja valoineen!
Liu'uttelin pumpuille, joku runkkari oli pick-uppinsa kanssa lähimmällä pumpulla joten jouduin koukkaamaan kaukaisimmalle. Ajo-manooveerini meni kuitenkin hieman reisille, joten jouduin peruuttamaan ja oikaisemaan jotten olisi vallan päin seinää ajokkiani rysäyttänyt. Kun annoin automaattivaihteiston hiljakseen valuttaa auton tankkausasemiin, rupesi moottori yskimään ja ropeltamaan kuin keuhkotautinen jälkeenjäänyt kaasukammiossa. Viimesillä tipoilla se kuitenkin jaksoi työnnähdellä pumpulle, ja pääsin helpottuneena tuuttaamaan tankin täyteen menovettä. Se oli kirurgintarkasti laskettu ja suunniteltu juttu se.
Sellasta. Huomenna olisi vielä toinen vapaapäivä, mutta oon sen verran hermoraunio että taidan viettää sen sängyn alla maaten.
Loppu.