Jatkokuviot tuolla työkokeilupaikallani ovat nyt tänään varmistuneet. Työvuoroni päätteeksi allekirjoitin nimittäin uuden kolmen kuukauden sopimuksen työkokeilusta. Tämä työkokeilu sitten suoritetaankin työvoimatoimiston kautta.
Toivon että tässä on kyseessä muutakin kuin työkokeilupaikan mahdollisuus saada hyvä? työntekijä ilmaiseksi riveihinsä. No eiköhän, ainakin keittiön emäntä vakuutteli että tarkoitus on saada minut työkykyiseksi jälleen. Ja tiedä vaikka sitten tuon kolmen kuukauden jälkeen irtoaisi sitä työtä palkkatuellakin, etenkin kun kesäkin alkaa olemaan jo silloin lähellä.
Toisaalta varmaan ihan hyväkin tuollainen työkokeilun jatko, saan lisää työkokemusta ja sitä myöden mahdollisuudet päästä sen jälkeen muuallekin töihin varmaan kasvaa?
Tänään tuo vuokra-asiakin sitten selvisi. Se tuntuu kyllä liian vaikealta kirjoitettavaksi tänne mutta yritän parhaani.... Välitystililtä ei ole sen vuoksi maksettu vuokraa koska työeläkevakuutusyhtiöstä ei oltu maksettu tässä kuussa vielä kuin reilu viisisataa euroa tukea. Tämä oli pätevä syy jättää vuokra ajallaan maksamatta.
Sen sijaan minun tililleni oli tuolta siirretty kuun alussa 400 euroa. Että vähän ihmetyttää tuo välitystilinkin toiminta. Mikseivät ilmoittaneet minulle heti ettei välitystilillä ole tarpeeksi rahaa vuokran maksuun? Olisin heti siirtänyt toiselta tililtäni sinne satasen, niin kuin tein nyt sitten ja vuokra tulee vihdoin maksettua.
Ja mikseivät silloin kun siirsivät rahaa tililleni niin katsoneet jääkö sinne riittävästi rahaa vuokran maksuun? En minä kuitenkaan pyytänyt sieltä mitään rahaa.