Armeijasta jäi positiiviset muistot, joista suurin osa on 18 vuoden aikana jo unohtunut. Pari juttua kuitenkin hymyilyttää. Alokasleirillä (helmi-maaliskuussa?) oli todella kylmä jakso ja sisälle et pääse. Oltiin metsässä ryynäämässä pimeässä ja jo alkoi kylmyys puremaan. Lunta oli ilmeisesti satanut sen verta paljon, että en huomannut ojaa, jonka yli olin etenemässä. No jalka siitä hangen ja ohuen jään läpi sinne ojan pohjalle missä oli vettä polveen asti. Ei jalka kauan siellä ollut, mutta kumisaapas jalassa, niin sehän hörppäs vettä mukavasti. Siinä alkoi äkkiä muodostumaan aika infernaalinen vitutus, kun tiesi, että varasukat on teltalla ja harjoituksen kestosta ei ollut mitään tietoa. No vedin sen loppuun kunnialla ja jalkakin saatiin kuivaksi sen jälkeen.
Oltiin loppusodassa lohtajalla ja meillä asesepillä ei siinä vaiheessa ollut enää mitään käyttöä( ei ollut kyllä oikeasti missään vaiheessa koko puolen vuoden aikana) ja meidän teltta oli aika erillään muusta osastosta. Päivät meni ruokailuja lukuunottamatta teltalla aurinkoa ottamassa tai sodessa. Otettiin ihan rauhassa siinä aurinkoa ja siitä teltan vierestä käveli jostain muusta varuskunnasta joku skappari. Hän alkaa huutaa, että kenen luvalla te makaatte täällä kesken päivää ja meidän varustus ei ole sotilaallinen. Kerrottiin yli-luutnantin nimi kenelle hän voi soittaa. 10 sekunttia skappari siinä hiljaa mietti sanojaan ja alkoi sen jälkeen nauramaan ja totesi ennen lähtöään:” LAITTAKAA NYT EDES HOUSUT JALKAAN”.
