Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Joulu muuten lähestyy, joten olkaahan kilttejä.....
Joulu lähestyy ja siihen suhtaudun varoivaisen optimistisesti. Olen jouluihminen mutta meillä on isän kanssa ollut jo puhetta että tänä vuonna joulua ei paljoa laiteta. Isä etenkin on ollut tätä mieltä. Ja minäkin olen hieman samoilla linjoilla, ehkä sitä tosiaan voi leipoa täksi jouluksi maltilla.

Toisaalta sitä pitäisi alkaa varautumaan joulun tuloon jo nyt siten että alkaa säästämään joulua varten, mutta toisaalta taas minun on paha säästää. Jos jatkan toimeentulotuen piirissä niin edellytetään että joka kuukausi käytän ensin pois säästöön saamani rahat ennen kuin saan toimeentulotukea.

No jos joulua isän kanssa edes jollain tasolla vietetään niin minun onnenani taitaa olla se että joulu- ja tammikuut ovat luultavammin taas ulosotosta vapaat kuukaudet. Silloin minulla pitäisi jäädä just sopivasti joulukuussakin ylimääräistä rahaa käytettäväksi vaikka joulun viettoon. No hieman vielä kuviot auki joulun suhteen ja onhan se ymmärrettävääkin, sillä eletään vasta lokakuun alkua. Mutta näinä päivinä se olisi hyvä jo alkaa säästämään etenkin pienempi tuloisena jos se olisi mahdollista.

Jännityksellä odotan puolestaan sitä millaiseksi saan koristeltua tämän uuden asuntoni. Taas toisaalta asuintilaa tässä asunnossa ei paljoa ole joten ei kauheasti koristetta tarvitse että on jo hyvin koristeltu. Toisaalta taas pöytätilaa on nyt niin vähän että en tiedä miten se koristeltu oikein onnistuu. Tänä vuonna varmaan hankin taas jotain uusia koristeitakin. Koitan joka vuosi ostella jotain pientä koristetta lisää joulukoristeisiini.

Mutta kovin aikaisin en muuten ala joulua viettämään ja koristeita esille laittamaan. Mielummin teen niinpäin että aloitan joulufiilistelyn myöhemmin ja lopetan sen vasta joskus loppiaisen jälkeen. Kuin siten että aloitan joulufiilistelyn kovin aikaisin ja lopetankin sen jo lähes melkein tapanina siihen kyllästyneenä.
 
Uimalakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HerTo
Miettikää. Onnistuin saamaan pankkitilille kirjautumisen jumiin sillä tavalla, että minulla oli siellä tiedoissa vanha puhelinnumero, eikä nykyistä numeroa. Se vaatii tekstiviestin että pääsee kirjautumaan. Soitin asiakaspalveluun, voitteko muuttaa numeron vanhasta nykyiseen.. Ei voida, vaatii että menet käymään konttorissa. Ei ole henkkareita, en voi todistaa kuka olen. On vain kuvaton Kela-kortti. En pysty nyt lähettämään tiliotteita rahahakemusta varten. Mitä tässä voi enää tehdä?
Hommaa henkkarit niin elämä helpottuu kummasti?
 
Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se olisi nyt lyhyen saunaillan paikka. Tekisi mieli hieman valvoa, mutta on muistettava pysyä skarppina. En halua olla enää päivisin joku halvaantunut, löysä zombi. Eläväinen mieluummin.

Ei sikäli ettenkö olisi jo, mutta silleen kunnolla eläväinen, eläväisempi. Kelpaisi kyllä.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit

Äskeistä dj-teemaa mukaillen chileläinen, sittemmin berliiniläistynyt teknolegenda Ricardo Villalobos inhoaa nukkumista, kun kuulemma valveilla tapahtuu paljon enemmän kaikki jänniä juttuja. Miten on @Punamusta onko valvominen jännää?
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kuuntelin tota ylläolevaa esitystä vajaat pari minuuttia ja en voi kun ihmetellä että miten vitun ristissä pitää ihmispäässä piuhat olla että suostuu kuunteleen ton kaltasta vitun hevonpaskaa? Ks. tyypit varmaan saa stondiksen kun kuuntelevat c64 pelien latausääniä kasettiasemalta tai 14.4k modeemin yhteydenottosoundeja. Rok rok!
 
Valvominen on aivan hemmetin jännää. Se onkin sen hienous ja mahtavuus, kun on pirun jännää ja fiiliskin parhaimmillaan sekä mukavan jännittynyt että ihana. Mutta on koitettava elää kurinalaisempien rytmien mukaan, sillä luulisin aika monen päivän menneen vähän reisille ja hilloille vähäisen unensaannin vuoksi. Ihan tovi sitten valvoin neljästä yöstä kolme, kirjaimellisesti johonkin aamuseitsemään asti. Maanantain ja tiistain välisenä yönä päätin kirjoitella tänne hampaat kolmantena kätenä ja tulosta tuli.

Mutta nyt sinne saunaan, että ehtii vielä.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Kuuntelin tota ylläolevaa esitystä vajaat pari minuuttia ja en voi kun ihmetellä että miten vitun ristissä pitää ihmispäässä piuhat olla että suostuu kuunteleen ton kaltasta vitun hevonpaskaa? Ks. tyypit varmaan saa stondiksen kun kuuntelevat c64 pelien latausääniä kasettiasemalta tai 14.4k modeemin yhteydenottosoundeja. Rok rok!
Niin, en mä olettanutkaan että se täällä klassikko rokin mekassa saa juurikaan kannatusta, mutta sellainen pieni työnäyte vain yhdestä deejiistä sorvin ääressä. Noh, play-nappihan se löytyy noistakin levareista, tai oikeastaan start/stop, kaikista kolmesta. Vielä kun rokissakin tapahtuisi jotain jännää. Grungesta kun on jo aika kauan aikaa. Ainahan toki voi itkeä pahaa maailmaa ja sen synteettisyyttä pölyttyneiden vinyylilevyjen ääressä ja odotella kuka tällä kertaa "parasta ennen 80-luvulla" tähdistä peruu, tai siirtää keikkansa. Rock!
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Vielä kun rokissakin tapahtuisi jotain jännää. Grungesta kun on jo aika kauan aikaa. Ainahan toki voi itkeä pahaa maailmaa ja sen synteettisyyttä pölyttyneiden vinyylilevyjen ääressä ja odotella kuka tällä kertaa "parasta ennen 80-luvulla" tähdistä peruu, tai siirtää keikkansa. Rock!
Heh, no asiaahan kyllä turiset. Setämies tykkää.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Heh, no asiaahan kyllä turiset. Setämies tykkää.
Itsehän diggaan 60-luvulla tehtyä musiikkia todella paljon ja mitä 50-luvun kamaan tulee, niin Buddy Hollyn ja Eddie Cochranin vinyylit löytyy hyllystä. :) Menee vaan niin helposti ihan alle tuo "play-nappula"-läppä, kun itse yrittää marginaalimeiningeissä tarjota ihmisille muutakin kuin pomppimista ja heilumista play-näppylän tahtiin. Ja tuntuu, että kymmenisen vuotta siihenkin meni ennen kuin alkoi hiffata, että mistä tuossa hommassa on kyse. Kaikki rahat tohon harrastukseen onkin jo menneet.

Musiikki ylipäätään on maailman upeimpia juttuja ja kaikilla omat mieltymyksensä. Ja saa niistä toki mielipiteensä, piikikkäänkin lausua.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hommaa henkkarit niin elämä helpottuu kummasti?
Ei jossain maalla sitä niin hirveästi tarvitse kun ne ei reissaa ulkomailla niin usein. Passikin vanhenee nykyään viidessä vuodessa. Ehkä se joku henkilökorttikin yleistyy nykyään. Joskus 15v sitten muistan kun maalaisserkuilla oli jo silloin se risteilyllä. Niin no tietty nuorilla pitää todistaa ikä kaljoissa ja jupeilla on se joku oma luottokorttijuttu.

Kohta muuten pitää uusia passi.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei paljoa kysytty papereita laivalla muutama kuukausi sitten. Vähän muuttunut, kun joskus 3-4 vuotta sitten viimeksi kävin. Silloin kun yritti pelata pelikoneita, niin aina oli joku apina kyselemässä. Joskus lähti jopa seuraamaan ja varmistamaan, että ei vain vaihdeta paikkaa. Nyt siellä pelaa kaikki pikkupojat ja tilaa juomia ihan viimeistä päivää.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuuntelin tota ylläolevaa esitystä vajaat pari minuuttia ja en voi kun ihmetellä että miten vitun ristissä pitää ihmispäässä piuhat olla että suostuu kuunteleen ton kaltasta vitun hevonpaskaa? Ks. tyypit varmaan saa stondiksen kun kuuntelevat c64 pelien latausääniä kasettiasemalta tai 14.4k modeemin yhteydenottosoundeja. Rok rok!
Minun mielestä kirjoitat nyt epäkunnioittavaan sävyyn legendaarisesta C64:n latausäänistä.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Onko jätkät katellu joskus kauniina iltana tuolle tähtitaivaalle kun joku tähti paistaa ja sumplinu että missä vitussa tuokin menee? Tuo avaruus muutenkin itseäni kiehtoo.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, HIFK
Ei paljoa kysytty papereita laivalla muutama kuukausi sitten. Vähän muuttunut, kun joskus 3-4 vuotta sitten viimeksi kävin. Silloin kun yritti pelata pelikoneita, niin aina oli joku apina kyselemässä. Joskus lähti jopa seuraamaan ja varmistamaan, että ei vain vaihdeta paikkaa. Nyt siellä pelaa kaikki pikkupojat ja tilaa juomia ihan viimeistä päivää.
Minulla oli reissu Tallinnaan ja takaisin. lähtö lauantain joskus puoli kahdeksan aikaan muistaakseni ja paluu sunnuntaina yhdeksän aikoihin illalla. Siis koko matka matkoineen kotoa kotiin. Vietettiin Helsingissä kiva päivä lauantaina ja alkoholia kyllä kului kovalla tahdilla jo siinä vaiheessa. Ainut kerta, jolloin minulta kysyttiin papereita oli, kun superalkosta ostin lavaa kaljaa. Hieman outoa, ettei edes Helsingissä tai Kouvolassa. Näytän kuitenkin aika nuorelta ja ikää, kun on se 18, niin luulisi kysyttävän.

Normaalisti kyllä kysytään haen sitten mitä tahansa mistä tahansa. Siis sellaista, missä ikää pitää tietyn verran olla.

Ihmettelin asiaa kyllä kovasti päästyäni takaisin kotiin ja tajuttuani asian.
 
Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko jätkät katellu joskus kauniina iltana tuolle tähtitaivaalle kun joku tähti paistaa ja sumplinu että missä vitussa tuokin menee? Tuo avaruus muutenkin itseäni kiehtoo.
Lempipuuhaani ilta- ja yöretkillä pitkin kaupunkia, kun painelen polkupyörällä maiden ja mantujen varrella. Samaa mieltä siitä, että avaruus on jotain harvinaisen jännää. Todella jännää. Täynnä mitä hämmästyttävämpiä juttuja, joita ei ehkä kuvittelisi olevan millään muotoa olemassa.

Tosin nyt kun syksy on käynnissä ja talvi lähestyy, kynnys liikkua iltaisin ulkona on hyvin korkea kylmyydestä johtuen. Keväisin ja kesäisin se on kuitenkin huippupuuhaa, mä sanon.

Tajusin aiemmin illalla, että musiikki kiinnostaa nykyisin jääkiekkoakin enemmän. Lätkäkään ei kykene enää taistelemaan sitä vastaan. Huomenna musiikin luokkaan harjoittelemaan sekä pistämään toimintaa kannuihin.
 
HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko jätkät katellu joskus kauniina iltana tuolle tähtitaivaalle kun joku tähti paistaa ja sumplinu että missä vitussa tuokin menee? Tuo avaruus muutenkin itseäni kiehtoo.
Mulla on pari paikkaa täällä mihin välillä ajelen kun olen yksin kotona. Sellaisia lähes valosaasteen ulottumattomissa olevia pikku mäennyppylöitä jossa voi köllötellä ja katsella universumia. On siinä aika pieni fiilis kun tuijottelee avaruuteen ja miettii etäisyyksiä.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Mulla on pari paikkaa täällä mihin välillä ajelen kun olen yksin kotona. Sellaisia lähes valosaasteen ulottumattomissa olevia pikku mäennyppylöitä jossa voi köllötellä ja katsella universumia. On siinä aika pieni fiilis kun tuijottelee avaruuteen ja miettii etäisyyksiä.
On ne hienoja hetkiä. Varsinkin kun joskus ottaa pannuun oikein kunnolla niin laittaa sikari suuhun ja katsella tähtiä.

Tai sitten joku hieno dokkari jostain Jupiterista on mukavaa ajanvietettä. Sitä ei vaan käsitä mitä sekin kaasupallo tälle linnunradalle on tehnyt. Ilman Jupiteria meitä pikku kulkijoita ei välttämättä edes olisi. Kiehtovaa etten sanoisi.

Lisätään vielä sen verran että eikös jossain ollut maininta että kun aurinko syö lopulta maan niin Jupiter on ainoa joka säilyy ns. hengissä? Korjatkaa toki jos olen väärässä.
 
Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos jatkan toimeentulotuen piirissä niin edellytetään että joka kuukausi käytän ensin pois säästöön saamani rahat ennen kuin saan toimeentulotukea.
Eikös tuossa voi kikkailla helposti niin, että nostelee käteisenä kyhnyä taikaseinästä pikkuhiljaa? Velipoika kehui ainakin näin toimivansa, että saa sitten esitellä aina tyhjää tiliä tantoille, mutta pätäkkää ihan mukavasti "patjan alla".
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Muistatteko mikä oli sen legendaarisen Karate pelin nimi commodore 64:lle? Missä sai aina paremman vyön ja vastus koveni.

Oli niin vaikea peli siinä lopussa että pelkällä kampilla pärjäsi. Oliko Int. Karate?

Sitä kun runkutti niin jouset lensi joystickista ja iskä noituen korjasi. Voi niitä aikoja...
 
mikko6000

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC & K-Espoo/Blues 1984-2016, K-Espoo 2018-
Muistatteko mikä oli sen legendaarisen Karate pelin nimi commodore 64:lle? Missä sai aina paremman vyön ja vastus koveni.

Oli niin vaikea peli siinä lopussa että pelkällä kampilla pärjäsi. Oliko Int. Karate?
Kyllä juu mulla ainakin tämä tuli mieleen ekana.

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Muistatteko mikä oli sen legendaarisen Karate pelin nimi commodore 64:lle? Missä sai aina paremman vyön ja vastus koveni.

Oli niin vaikea peli siinä lopussa että pelkällä kampilla pärjäsi. Oliko Int. Karate?

Sitä kun runkutti niin jouset lensi joystickista ja iskä noituen korjasi. Voi niitä aikoja...
The way of the exploding fist tuli itselle mieleen?
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Kyllä juu mulla ainakin tämä tuli mieleen ekana.

Tämähän se tosiaan olikin. Meni muutama joystickki paskaksi kun tätä hinkattiin. Toinen kova taisi olla The Last Ninja mikä sai veren kiehumaan kun tuli vastaan joku nevöhöörd ja ei yhtään heittotähteä. Hymiö tähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös