Facen kommenttiosiossa joku moitti Schindlerin Listaa tekotaiteelliseksi. Siitä esimerkkinä oli kuulemma se kuuluisa pikkutytön punainen hame, tai kolttu muuten mustavalkoisessa elokuvassa. Omasta mielestäni ja tämä on toki vain yksi mielipide muiden joukossa, Spielberg mestariohjaajana ja uransa henkilökohtaisimman aiheen äärellä tuskin on sortunut "vitsi ku olis makeeta"-tyylisiin ratkaisuihin, vaan kyllä hän on sillä halunnut sanoa jotain. Ja sen voisi luulla välittyvän myös kotisohville. Noh, mitä tekotaiteellisuus sitten on? Onko se taitelijan oman erinomaisuuden osoittamista paikoissa, jossa briljeeraukselle ei kenties ole tarvetta? Tai onko se teoksen tietoista hukuttamista teho- ja tyylikeinojen mereen, kun taiteessa vain kuuluu tehdä niin ja yleisö on tyhmä ja kakkapää, jos ei sitä ymmärrä? Vai onko kyseessä nokkela termi, millä alentaa ja haukkua jotain sellaista, mikä menee omien mieltymysten suhteen täydellisesti ohisektoriin?
Tästä päästäänkin kätevästi näiden äärimmäistä realismia tavoittelevien ohjaajien työtapoihin. Missä määrin sen, että pistää näyttelijänsä ja muun työryhmän äärirajoille on loogista odottaa näkyvän lopputuloksessa. Tuntemattoman kuvauksissa miehistöä esittävät yöpyivät teltoissa ja upseeristo taas mukavammin ja tämän olisi pitänyt näyttelijöissä johtaa luontaiseen inhoon upseereita kohtaan. Näin maallikkona tuntuu hieman hassulta se ajatus, että ammattinäyttelijät, jotka on valittu tekemään suurelokuvaa jotenkin kadehtisivat kollegoitaan, jotka yöpyy Vaakunassa, kun heidän pitää nukkua teltoissa. Toisaalta ei ole yksi, eikä kaksi työmaata, missä yhteisiin tavoitteisiin sitoutuneet työntekijät alkavat kyräillä, jos kokevat, että jotain suositaan enemmän.