Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- in Sami we trust
Avasin just oluen. Housut on tosin edelleen jalassa niin ei voi kalsarikänneistä puhua.
Pyyhe päällä suihkusta juuri tulleena korkkasin kanssa. Mikähän tää sit on?Avasin just oluen. Housut on tosin edelleen jalassa niin ei voi kalsarikänneistä puhua.
Itse nukuin onneksi hieman paremmin. Yleensä en, ainakaan maanantaita vasten. Tuntuu, että maanantai olisi 2x viikossa. Niin usein huomaa olevansa maanantaissa.Huomenta vaan kaikille. Jäi nämä mun yöunet taas about neljään tuntiin. Pitää varmaankin nukkua päikkärit jossain välissä.
Eilinen ilta oli sangen tuskainen. Koin jälleen sellaisen hetken, että aloin ajattelemaan kaikkea negatiivista ja sain ylilatauksen. Ilta oli yhtä murehtimista, märehtimistä ja stressaamista. Kirjauduin pois palstaltakin, koska se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Nukkumisesta ei tullut mitään. Vaikka halusin saada unen päästä kiinni matalan profiilin off-päivän jälkeen, se epäonnistui täydellisesti. Tunnin välein heräilemisiä ja aivan järjetön hiki. Mä en muista ollenkaan, koska viimeksi mä olisin hikoillut samalla tavalla nukkuessani. Hiukset ovat yhä vähän kosteat viime yöstä. Kääntelin asentoa ja mietin ratkaisuja, mutta yö oli kuin olisin ollut saunassa.
Tämä olisi periaatteessa myös vitutusketjun kamaa, tai ihmettelyketjun, mutta pistänpä kuitenkin tänne yleisketjuun. Ottaa päähän ja paljon. Mutta koulu alkaa 50 minuutin päästä, joten on vain koitettava päästä eteenpäin.
Itse tykkään joka vuosi laittaa penkin punajuurta ja porkkanaa. Minusta on kiva puuhailla niiden kanssa. Pinaatti on kyllä sellainen mitä ei kannata itse viljellä. Kylvä, kitke, harvenna ja joskus olen jopa sitä kastellut. Sitten se pitää kerätä lehti kerrallaan, ryöpätä ja sitten vielä jauhaa... Kaupasta saa muistaakseni noin eurolla pakasteena pussillisen (150g) pinaattia. Silti tulee joka vuosi laitettua itse pinaattia pakkaseen.porkkanoiden tai punajuurien kanssa, ei todellakaan maksa vaivaa kyykkiä siementäen ja sitten harventaen, yleensä tuloksena on jonkun hyönteisen ravintoa, kotipuutarhurille jää ajankulutus ja kipeä selkä.
Muuta Kuopioon. Tervetuloa.Ensimmäisen kerran eilen aloin vakavissani miettiä, että täältä vitun hipsterikaupunginosasta on päästävä pois, mä en jaksa näitä omahyväisiä kusipäitä enää yhtään. Mutta minne?
Minulla on vielä tämä viikko. Ei ole kyllä niin mitään suunnitelmia, toisaalta sää on sen verran paska ainakin ilmeisesti alkuviikon niin voi ihan hyvillä mielin olla kotioloissa olla tekemättä mitään sen ihmeempiä. Tykkään kyllä tästäkin kun saa olla ihan rauhassa kotosalla, kuunnella hyvää musiikkia ja katsella vaikka jotain leffaa tai sarjaa.Minulla on vielä tämä päivä lomaa.
Nämä on varmaan ne samat jotka oli Lahdessa kesäkuun alussa. Täällä päin aiheutti polemiikkia kun korttilla ei voinut maksaa. Toisilta jäi ruuat saamatta ja toiset epäili veronkiertoa. Velikin joutui maksamaan koko työporukan lounaat kun oli ainut jolla oli kahisevaa korttikoteloon taitettuna...Torstaista eteenpäin Kuopiossa onkin sitten kansainväliset suurmarkkinat ja ainakin tämän hetken ennusteen mukaan kelin pitäisi myös olla kohtalaisen hyvä.
Eipä sillä, Kuopion tori on maailman paras tori toki muutenkin.
En laske piritoria toriksi vaan keskusaukioksi.Veli valehtelee. Piritori on maailman paras tori. Siellä kulttuurit kohtaavat. Kävelin äsken Piritorin ohi ja pientä vääntöä oli jo ilmassa. Joku syrjityn vähemmistön edustaja siinä antoi ohjeita kamapäälle ja kympin parturit pelkäsivät että tuleeko asiakas, ei me osata parturoida. Joku hipsteriääliö sinne välillä erehtyy. Parturiin.
En laske piritoria toriksi vaan keskusaukioksi.
Muistaako @Turha Kaukalo, kun scholl kertoi vierailustaan Kalliossa?
Tämäkin on parempi kohtalo kuin esimerkiksi Hyvinkäällä, jolla on ristinään Raptori.Vittu meillä ei edes ole toria.
Nimeä yksikin rap-kokoonpano tai rap-artisti, jota jaksaisi kuunnella mieluummin kuin Raptoria. Aivan. Tämä on tilanne.Tämäkin on parempi kohtalo kuin esimerkiksi Hyvinkäällä, jolla on ristinään Raptori.
Aina väitetään Suomen teiden kunnon olevan huono. Viime viikolla totesin väitteen fake newsiksi. Ajelin pohjoisessa rikkaassa turskankalastelijoiden öljymaassa ja teiden kunto oli pääasiassa suomalaisella mittapuulla surkea. Oli kiva päästä takaisin Suomen teille kaikkien kolojen ja pomppujen jälkeen.
Onkohan kenelläkään tietoa tekeekö joku tuollaisia edes lyhyitä musiikki-vitsikeikkoja ilmaiseksi tai siis kauniimmin sanottuna vapaaehtoisesti?