Vapaapäivä. Olipahan taas sattumien aamu. Kävin aamusella treenaamassa ja salilta lähdettyäni menin autolleni ja ihmettelin kun ovet ei aukea millään. Hakkasin nappia ja revin ovenkahvaa pitkän aikaa, kunnes älysin, että eihän se ollu etes mun auto. Mun auto oli vieressä. Ja enhän mä älynny, et siellä autossa istuu joku. No sit älysin, ku se avas oven ja kysy, et mitä helvettiä jäbä duunaa. Mä sanoin, et kato saatana, kun on samanlaiset autot meillä vanteineen päivineen. Sit se sano, et nojoo onhan nää samanlaiset, mut viekkaampi jätkä ois ehkä älynnyt nopeammin, kun viereisessä autossa vilkkuu valot sitä mukaa, kun hakkaat sitä kaukosäädintä käsissäs. No, siinä sit mittailin tätä jäbää ja hiffasin, et jumalauta sähän oot Kapa, vanha rikostoveri yläasteelta. Kapa sano, mitä mitä mitä sämpyläkö se siinä, no mä sanoin, et sämpylä sämpylä. Jumalaude, oltiin kun paita ja perseenkarvat nuorena, kunnes Kapa muutti toiselle puolen Suomea ja nyt ei oltu nähty ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen ja tämä sattuma sai meidät näkemään jälleen. Mä sanoin Kapalle, et lähetääs suffelle turisemaan ja me pojat mentiin. Mukava oli muistella menneitä ja kuulla, mitä vanhalle kunnon Kapalle kuuluu nykyisin! On tämä elämä sattumuksia täynnä.