Osa muistaa kuinka viime kesänä YLE:ltä tuli hieno 20-osainen
radiokuunnelma Gösta Sundqvistista. Tänä kesänä vastaava kuunnelma on tehty Kikasta, ja se on kuunneltavissa kokonaisuudessaan
YLE Areenassa ja taitaa tulla ihan oikeastikin radiosta jonain päivänä johonkin kellonaikaan. Olen kuunnellut tätäkin lähes puoleenväliin jo ja mielenkiintoista tarinaa tytöstä, josta tuli tähti. Täällä palstalla jo voimissaan oleva nuori sukupolvi ei Kikkaa muista, mutta omassa nuoruudessa Kikan tiesi kaikki vauvasta vaariin. Näin tähden kerran livenä, kun tämä oli esiintymässä Kempeleen Zeppelinissä. En Kikkaa varta vasten sinne ollut mennyt katsomaan vaan jotenkin satuin paikalle. Muistan vaan että oli todella pienikokoinen ihminen ja siinä vaiheessa jo suurin suosio oli ohi.
Varmasti Kikka menestyksensä ansaitsi. Rehellinen ja vilpitön esiintyjä, kohtuullinen laulajakin (ainakin nykymittapuulla) ja kyllähän Veikko Samulin sekä Junnu Vainion (myöhemmin poikansa Ilen) kynistä meneviä hittejä syntyi. Persoonana myös suht valloittava. Mutta kyllähän Kikka koville joutui.
Tätä Sabatti-ohjelman haastattelua tuossa radiokuunnelmassa käytiin läpi lähes yhden jakson verran ja voi vittu mitä käytöstä ohjelman juontajana toimivalta Ripatilta. Ymmärrän kyllä että haluttiin olla erilaisia ja "räväköitä", mutta tuo haastattelu ei ollut muuta kuin kiusaamista ja alistamista. Aika samaa sarjaa kuin muutama vuotta myöhemmin nähty
Simo Rantalaisen maineikas Samantha Fox -haastattelu HPR:ssä. Sikäli tuo Sabatin haastattelu on kuitenkin merkillepantava, että siinä Irwin esiintyy vajaa vuosi ennen kuolemaansa ja puhuu suht järkeviä suht selvinpäin.
Palatakseni Kikkaan, niin kyllähän tuo aivan liian varhain kuoli. Uskon että Kikka olisi ollut kova sana tällä vuosikymmenellä. Miettikää Kikkaa vaikkapa Vain elämää -ohjelmassa.