Ammekohtauskin toki on, mutta pahin lapsuustraumani on se, kun puhelin soi missä ei ole johto seinässä. Erään kerran sitä taas katsottiin ties kuinka monetta kertaa joskus koulun jälkeen yksin kotona ja yhtäkkiä puhelin soi vain minuutteja kohtauksen jälkeen. No, äitihän se siellä kyselemässä oletko päässyt koulusta kotiin.
Me kävimme eräs ilta monta vuotta sitten tyttöystävän kanssa katsomassa elokuvateatterissa elokuva nimeltä Ring. Siis tää missä katotaan videota ja sitten puhelin soi ja siellä sanotaan että "7 päivää", mutta ei jatketa "lehdestä päivää, nyt ois meillä mahtitarjous", vaan sitten siitä puhelusta kun 7 päivää menee niin jossain lähettyvilläsi telkkari menee lumisateelle, ja sitten sieltä kömpii pitkähiuksinen tyttö sieltä telkkarista sun luo ja tappaa sinut. Vihasin sitä vitun leffaa, koska se oli jotenkin ihan uudella tavalla pelottava, se meni jonnekin aivokuoren sisään koko paska ja en tohtinut edes katsoa joitakin kohtia siellä leffateatterissa kun pelotti niin keijona.
No, leffa kuitenkin katsottiin loppuun ja siitä sitten bussilla ajeltiin myöhään iltana kotio, tyttöystävä jäi omalla pysäkillään, minä omallani. Koko ajan päässä kelasin miten vittumaisen karmea se leffa oli ollut, ja hyi saatana sitä kaivosta noussutta tyttöä ja mitä vittua se sillee vaan siirty yhtäkkiä paikasta toiseen ja aaaaa. Pieni jännitys kurkussa kotonakin availin ovia ja laitoin valoja päälle, ettei vaan olisi jossain pitkähiuksista tyttöä väijymässä. Nukkumaan kun menin niin piti telkkarista kattoa jotain hömpän pömppää ja yrittää saada kauhu tapettua. Jossain vaiheessa sit alkoikin nukuttaa ja pistin telkkarin pois päältä ja pistin maaten.
Jossain vaiheessa aamuyötä sitten heräsin, ja jotenkin tuntui kummalta. Kun sain silmäni auki, jotenkin tajusin että täällä on vähän niinku valoisaa, ja sen jälkeen koin hetken jonka aikana luulen sydämeni pysähtyneen. Huoneeni telkkari oli päällä ja se tuuttasi lumisadetta! Voi vittujen vittu, muistan vieläkin miten semmonen kylmä kauhu tuntui jotenkin mahasta asti nousevan ja salpaavan hengitykseni, ja aivan vitullisessa paniikissa jotain ynisin että ei vittu nyt se tulee sieltä!
En muista kuinka kauan hyperventiloin ja panikoin tilannetta, kunnes tajusin että tässä ollaan ihan tosielämässä kuitenkin, ja tuo kaukosäädin on tossa sängyssä että varmaan oon ite saanu tuon hökötyksen pyöriessäni päälle, kanavakin kun oli joku 88 tai vastaava. Mutta kylläpä oli virkeä olo sen jälkeen, ikinä en oo niin tikkana herännyt kun tuona paskapäisenä aamuna. Miksi vitussa just seuraavana aamuna kun sen leffan oli nähnyt piti noin käydä? Muistaakseni kertaakaan sitä ennen tai sen jälkeen ei noin käyny, vaikka usein sitä tuli kaukosäädin kädessä nukahdettua.
Vitun Ring ja pitkätukkaset tytöt ja kaukosäätimet sun muut.