Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 362 268
  • 66 899

ace

Jäsen
Tilaan ulkolaisesta nettikaupasta vahvempaa Melatoniiniä kuin Suomesta saa. Samantyyppisistä uniongelmista itsekkin kärsin, mutta koen että Melatoniinista on selkeä apu nukahtamiseen.

Nimenomaan nukahtamiseen, sillä unilääkehän Melatoniini ei ole ja täten aamulla ainakaan itselläni ei ole minkäänlaista pöppöröisyyttä.

Sitä vastoin päikkärien tuomaa unensaantiongelmaa Melatoniinikaan ei minulla voita.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Kirjoitin eilen olleeni (n. 15 vuotta sitten) maantiepyöräilyn sm-kisoissa. Muistin kirjoittaneeni siitä aikoinaan blogiin joten etsin tekstin koska halusin lukea mitä olin kirjoittanut (@Turha Kaukalo lukemani kirja oli Elisabeth Adlerin Salaperäinen nainen). No löysin jutun ja luin paljon muitakin postauksia viidentoista vuoden takaa. Paljon oli juttuja joita en muista ja paljon jonninjoutavaa jaarittelua. Alla on teksti jossa jokin painaa pirusti, ei ole vaan viitteitä kuka... Ai miksi laitoin sen tähän? Minusta se vaan oli huvittavaa paatosta jonka syytä en enää tajua.

Tuntuu pahalta että joku saattaa niin vihata kaikkea. Että kaikki mitä sanottiin tai kirjoitettin satuttaa ja rienaa, antaa aiheen haukkua muita. Onko ainainen raivo ja pahamieli jotenkin rakentavaa? Antaisi juttujen olla eikä aina riepottelisi, heikompiansa. Vaikka kokee itse että kaikki sortaa häntä! Jotain on varmaan tapahtunut tai jospa siellä päässä ei ollutkaan muuta kuin kusta. Ketä kiinnostaa helvatun kusipäät? Kyllä vituttaa!

E. Korjasin pari kirjoitusvihrettä
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ai miksi laitoin sen tähän? Minusta se vaan oli huvittavaa paatosta jonka syytä en enää tajua.

Kuulostaa hieman viinanpirulta.

Olen ollut maantiepyöräilyn SM-kisoissa jossain päin Nastolaa. Nyt en muista tarkkaa osoitetta, mutta onpahan tuokin laji bongattu.

Saattoi toisaalta olla joku muukin kisa, mutta ei ne Nastolassa ainakaan Ranskan ympäri ajanut.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Itsellä on menee myös juuri näin. Unen laadussa ei ole koskaan ollut mitään vikaa, myöskään mittausten perusteella. Kunhan vain nukahtaisi ensin.
No jaa. Unet menevät vähän villeiksi melatoniinilla. Itse vetelen melatoniinia melkein joka ilta niin tullut tutuksi. Keho ei sitä muuten tuota kunnolla.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saatana kun alkaa kyllästyttämään tää kahden kaupungin välillä sahaaminen, ei osaa päättää että kumpaan sitä asettus taas aloilleen, kummassakin ois työpaikka, kummassakin oon asunu pitkän aikaa, kumpikin vetää tietyllä tavalla puoleensa, kummassakin on kavereita, kummassakin on sukulaisia, kummassakin on naisystävä(tosin sama ).
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kylläpä muuten tekee mieli nyt sitä itteesä! Kokeilin akan daisaria ja kysyin et onko kioski auki, ei ollu. Nyt se pihtaaminen taitaa alkaa. Noh, mihimpä sitä tervekätinen mies pillua tarvii.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kylläpä muuten tekee mieli nyt sitä itteesä! Kokeilin akan daisaria ja kysyin et onko kioski auki, ei ollu. Nyt se pihtaaminen taitaa alkaa. Noh, mihimpä sitä tervekätinen mies pillua tarvii.

Käytitkö juuri kyseistä kysymysmuotoa (kioski)?
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Olen ollut maantiepyöräilyn SM-kisoissa jossain päin Nastolaa. Nyt en muista tarkkaa osoitetta, mutta onpahan tuokin laji bongattu.

Saattoi toisaalta olla joku muukin kisa, mutta ei ne Nastolassa ainakaan Ranskan ympäri ajanut.
Jos kyseessä oli todellakin vuoden 2003 sm-kisat niin ne oli Sylvön (Sylvöjärvi) ympäriajot. Onhan Nastolassa voinut olla tietenkin jotain muitakin (pienempiä)kisoja. En ole kovin perehtynyt kilpapyöräilyyn joten en tiedä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jos kyseessä oli todellakin vuoden 2003 sm-kisat niin ne oli Sylvön (Sylvöjärvi) ympäriajot. Onhan Nastolassa voinut olla tietenkin jotain muitakin (pienempiä)kisoja. En ole kovin perehtynyt kilpapyöräilyyn joten en tiedä.

Tuo muuten voisi olla hyvin mahdollista. Olin kesän Suomessa ja lähdin sitten takaisin Englantiin viimeistelemään opintoja.

Tuo se oli, kukahan mahtoi voittaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jussi Veikkanen TWD Länkenistä.

Olemme siis olleet samassa urheilutapahtumassa... Onpa pikkuinen maailma? Kun tapahtumakaan (maantiepyöräilyn sm-kisat) ei suuri ollut.

Tuo on tuttu nimi. Jos pubivisassa annetaan vaihtoehdot, niin olisin tiennyt.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Tottakai, kyllähän ny blondinkin luulis tajuuvan mitä sillä meinaan. Kyllä se tajusikin, sen verran tiukka kieltävä vastaus tuli. Ilmeisesti sillä on se aika kuukaudesta, rekkamies tosin ajelee kelillä kun kelillä.

Vejikkö jo?

Ite ollut tänään mietinnässä runkkaaminen. Tosin se on joka päivä mietinnässä. Vai onko se automaatio hengittämisen tapaan.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Tuo on tuttu nimi. Jos pubivisassa annetaan vaihtoehdot, niin olisin tiennyt.
Jussi Veikkanen on yksi Suomen menestyneimmistä (mies)maantiepyöräilijöistä (en uskalla sanoa että menestynein koska en ole lajiin kovin perehtynyt). Itseäni ainakin sykähdytti eniten vuoden 2009 Ranskan ympäriajon mäkikirien johtajanpaidan (pallopaidan) pitäminen parilla etapilla.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vejikkö jo?

Ite ollut tänään mietinnässä runkkaaminen. Tosin se on joka päivä mietinnässä. Vai onko se automaatio hengittämisen tapaan.

Tässä meillä on merkittävä ero veliseni. Silloin kun mulla on runkkaaminen mietinnässä, niin se on menoa jo. Vai pitäisikö sanoa se on vetoa jo.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vejikkö jo?
Niin se vaan piti tempasta lapaseen suihkussa niin että loiske kävi.

Tänään onkii vapaapäivä töistä ja akka poissa kotoa. Taidan laittaa valot pois, kynttilät palamaan, kylpyammeeseen lämpimän kuplakylvyn, Lionel Richie -Hello soimaan ja viettää monta unohtumatonta hetkeä.

Mä aina kuvittelen ku otan veitikan esiin et se veitikka laulaa mulle tota Hello biisiä. "Hello, is it me you're looking for..."
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jussi Veikkanen on yksi Suomen menestyneimmistä (mies)maantiepyöräilijöistä (en uskalla sanoa että menestynein koska en ole lajiin kovin perehtynyt). Itseäni ainakin sykähdytti eniten vuoden 2009 Ranskan ympäriajon mäkikirien johtajanpaidan (pallopaidan) pitäminen parilla etapilla.

Ai niin tämä, ilmankos onkin tuttu nimi. Johtajamiehiä. Iso uutinen se silloin oli sporttiruudussa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mä aina kuvittelen ku otan veitikan esiin et se veitikka laulaa mulle tota Hello biisiä. "Hello, is it me you're looking for..."

Tämä on karaokebravuurini. Et ehkä usko, mutta tule kuuntelemaan. Kohta voisi mennä sinne suihkuun, mutta tuon osaan unissanikin.

Joku on joskus taputtanut, tarkoittanee onnistunutta keikkaa. Seitsemän vuotta samassa lähiöpubissa oli juuri hyvä aika. En kadu mitään, mutta en myöskään kaipaa takaisin.

Lionel Richie - Hello [LYRICS] - YouTube
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, ni mikä ongelma sinulla on sen kanssa, että sämppis haluaa syödä paskaa?
Sitä mäkin jäin ihmettelemään, mut tuomitaan heti kun vihjaankin jostain tavallisuudesta poikkeavasta mielleyhtymästä. Nykymaailmassa jos on tavallista et miehellä on tissit ja naisella 25 senttinen suonikas, musta jättiläis kyrpä, niin kyllä yks paskan syöminen pitäisi olla myös tavallista.

Joku on joskus taputtanut, tarkoittanee onnistunutta keikkaa.
Aijaa, mulle tultiin joskus sanomaan että taputin kun olit niin harvinaisen paska et kävi sääliks. No 3 promillea ja Popedan Ukkometso taisi olla liian kornia hänen korvilleen.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Aijaa, mulle tultiin joskus sanomaan että taputin kun olit niin harvinaisen paska et kävi sääliks. No 3 promillea ja Popedan Ukkometso taisi olla liian kornia hänen korvilleen.

Luonnollisesti tämä on se toinen vaihtoehto, mutta haavemaailmassa on mukavampi elää.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Radio Suomessa on menossa kutumusiikki-ilta. Meillä on töissä päällä Radio Nova, joka päivä ja koko ajan.

Ilman ohjelman keskusteluosioita olisin luullut 100 kertaa 100:sta että kuuntelen Novaa.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Miksi päiväunille käydessä uni tulee silmään ihan samantien mutta illalla kun pitäs sänkyyn mennä menee homma ihan pyörimiseksi ja leffan katseluksi. Jälkimmäinen siis riippumatta ottaako päket vai ei.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Luulin, että Teuvo Hakkarainen oli vitsi ja komediahahmo, muttei se olekaan. Sain tietää juuri. Sanokaa nyt, että Aallon Touko on sketsiviihdettä, tai muuten menetän uskoni elämään.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Luulin, että Teuvo Hakkarainen oli vitsi ja komediahahmo, muttei se olekaan. Sain tietää juuri. Sanokaa nyt, että Aallon Touko on sketsiviihdettä, tai muuten menetän uskoni elämään.
Ei sekään ole sketsihahmo. Uskosi on siis mennyt. Älä sitä pullosta kuitenkaan hae takaisin, ei se sieltä löydy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös