Mainos

Keskustelua lentomatkailusta

  • 701 154
  • 3 487

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Olisi tarkoitus lähteä (uudestaan) New Yorkiin maaliskuussa. Lentoja ei ole vielä varattu, kun olen odotellut, että hinnat laskisivat. Finnairilla olisi tarkoitus matkustaa, välilaskuja en oikein suosi. Se vaan kävi mielessä, että mitenköhän kauan tässä uskaltaa odotella, hinnathan alkavat sitten jossain vaiheessa nousta. Nyt hinnat ovat noin 640 €, viime vuonna 70 vuorokautta ennen lähtöä ostettaessa oli noin 550 €.

Kannattaako tässä vielä odotella hintojen reilua putoamista ja miten kauan?
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kiitoksia tästä. Tuon mukaan sitten ilmeisesti siihen myyneeseen yhtiöön yhteyttä. Tosin tuollahan oli tätä nimenomaista asiaa oli myös kysytty, mutta siihen ei sivun ylläpitäjät ole vastanneet. Eli kohtalaisen selväksi tuli, mutta ei ihan täysin vielä.
Me matkustimme viime keväänä Uuteen Seelantiin ja liput olivat Lufthansan numeroilla, vaikka osa lennoista oli toisen lentoyhtiön lentoja. Sattuipa niin mukavasti että Luffen kapteenit päättivät lakkoilla menopäivänä. Luffen nettisivut ohjeistivat edellisenä päivänä ottamaan yhteyttä heidän palveludeskiinsä ja he reitittivät sitten menolentomme uusiksi (muutaman tunnin jonotuksen jälkeen). Tässä nyt tietysti se lentoyhtiö lakkoili, jolta liput oli hankittu, että esimerkki ei ihan suoraan vastaa kysymykseesi, mutta ehkä antaa jotain osviittaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät

Joo, jonkin verran nyt nettiä kahlaillut, mutta ei tuollaisesta ole kovin paljoa infoa olemassa. Parasta varmaan on sitten ottaa yhteyttä vaan siihen lennot myyneeseen yhtiöön ja pitää peukkuja pystyssä. Toivon mukaan tällaista ei tapahdu, mutta nykyisin kun joutuu noita lentskareita käyttämään niin paljon niin jossain vaiheessahan se nalli väkisinkin napsahtaa.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Olisi tarkoitus lähteä (uudestaan) New Yorkiin maaliskuussa. Lentoja ei ole vielä varattu, kun olen odotellut, että hinnat laskisivat. Finnairilla olisi tarkoitus matkustaa, välilaskuja en oikein suosi. Se vaan kävi mielessä, että mitenköhän kauan tässä uskaltaa odotella, hinnathan alkavat sitten jossain vaiheessa nousta. Nyt hinnat ovat noin 640 €, viime vuonna 70 vuorokautta ennen lähtöä ostettaessa oli noin 550 €.

Kannattaako tässä vielä odotella hintojen reilua putoamista ja miten kauan?

No kyllä alle 500€ pitäisi päästä. Niin paljon on kilpailua tuolla välillä.
Jos et asu Helsingissä, niin eikö ole sama lähteekö, vaikka Turusta tai Tampereelta ja vaihtaa Tukholmassa New Yorkin koneeseen.
SAS myi juuri tuota väliä tammi-maaliskuulle alle 300 euron.

Hienoa tietysti, jos haluaa kotimaista suosia.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Miten tämä nyt siis menee. Kaverin teini-ikäinen tytär pääsi vihdoinkin kotiin Finnairin suoran Krakova - Helsinki -lennon kestettyä 26 tuntia. Toki hotellit, ruokailut ja muut hoidettiin hyvin ja asiallisesti, mutta pitääkö tässä vielä hakea jotain korvauksia henkisistä tai muista kärsimyksistä?

Tyttö on jonkun verran tuota väliä mennyt ja taisi olla vain tyytyväinen ylimääräisestä ajasta, mutta jos jotain kuuluu saada, niin kannattaahan ne hakea.
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire

Kaksi vaihtoehtoa, joko reklamoida suoraan Finskia (joka on tunnettu nihkeydestä maksaa ja ilmoittaa konerikon syyksi, vaikka sekään ei EU lakien mukaan ole syy jättää korvaukset maksamatta. Tai sitten googlata ja etsiä näitä firmoja jotka hoitavat tuon puolestasi ja ottavat välistä korvauksen - mutta ilmeisesti aika hyvällä prosentilla saavat maksuja)
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tai sitten googlata ja etsiä näitä firmoja jotka hoitavat tuon puolestasi ja ottavat välistä korvauksen - mutta ilmeisesti aika hyvällä prosentilla saavat maksuja)

No niinpä tietenkin. Maailma on täynnä näitä epämääräisiä puljuja mitkä hankkivat sinulle mitä ihmeellisimpiä korvauksia mistä tahansa asiasta. On siis täysin luonnollista, että myös lentoyhtiöiden vastainen taistelu on kaupallistettu.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Venäjän puolustusministeriön kuljetuskone on pudonnut Mustaanmereen. Sotilaskuoro Alexandrov Ensemble oli mukana ja eloonjääneitä ei ole löydetty.

Nyt on mielenkiintoista seurata aiheuttaako taiteilijahippien kuolema samanlaisen kohun kuin brasilialaisen jalkapallojoukkueen kohtalo.
 
Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
@pernaveikko; ei 91 kuorolaisen, sotilaan ja venäläismedia edustajan kuolemaa lento-onnettomuudessa voi kuitata sillä, että taiteilijahipit ovat kuolleet. Tieto ei kuitenkaan ole Joulun radiohiljaisuuden aikana ehtinyt (vielä) tavoittaa kaikkia täällä Nälkämaassa. CNN, BBC ja Sky ovat jo kertoneet tapahtuneesta keskeisenä uutisaiheena. Linkkiä Clinton News Networkin sivustolle.

Russian military plane disappears from radar after takeoff near Sochi - CNN.com

Vertailussa Ylen ensimmäinen tiedote kello 7 jälkeen.

Mustaanmereen pudonnut sotilaskone oli kyyditsemässä kuuluisan Puna-armeijan kuoron jäseniä Syyriaan | Yle Uutiset | yle.fi
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
En nyt jaksa kelata koko ketjua. Newbie-kysymyksiä. Eli varasin keväälle lennot Hki-Amsterdam-Detroit-Dallas. Alle 600 eurolla sai meno-paluun, niin mielestäni halpa. Takaisin Atlantan kautta. Ei ole kokemusta reittikoneilla matkustamisesta Yhdysvaltoihin sitten nimeksikään, joten ihan peruskysymyksiä.

1. Yksin kun meen tuon matkan Jenkeissä olevien tuttujen luokse, niin ovatko matkan kentät kuinka helppoja tällaiselle aloittelijalle? Ainakin Amsterdam ja Detroit pitäisi juttujen mukaan olla hyviä "aloittelijan" kenttiä.

2. Lennot ovat Deltan allianssin alla. Ensimmäinen lento on KLM, toinen Delta ja kolmas jokin jenkeissä. Varmaan ihan ok koneita?

3. Kun Helsingissä matkalaukku laitetaan ruumaan, niin ilmeisesti se menee siellä Detroitiin saakka automaattisesti vaihtaen konetta? Yhdysvalloissa se pitää taas itse ottaa mukaan sisääntarkastukseen??

Vaihtoaikaa on Amsterdamissa ja Detroitissa riittävästi, eli yli 3 tuntia molemmissa. Pitäisi ainakin riittää...
 
julle-jr

Jäsen
Kyseessä ovat katsos venäläiset. Heidän aivoituksistaan ei aina ota selvää.
Mä matkustin jokin aika sitten Tveristä Kuvshinovoon vanhan paskan Audin kyydissä. Kuski ajoi huonoa kuoppaista ja jäistä tietä huomattavan kovaa vauhtia, jokaisella pienellä suoralla piti kiihdyttää maksimiin jne.

Yritin kysyä, että miksi hän ajaa niin kovaa kun mikään kiire ei ole ja vähän huolestuttaa tämä touhu. Sain vastauksen, että älä huoli, totta kai kannattaa ajaa täysillä, koska itse ei ihminen voi kuitenkaan vaikuttaa siihen mitä hänelle sattuu tai tapahtuu, se on kohtalo jos jotain käy. Mitäpä siinä olisi muuta voinut kuin uskoa viisaampaa.

Sama juttu siellä varmaan lentokoneiden kanssa, itse ei voi kuitenkaan vaikuttaa omaan kohtaloonsa, joten ei ole merkitystä lentääkö Tupolevilla vai jollain muulla.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Olisi tarkoitus lähteä (uudestaan) New Yorkiin maaliskuussa. Lentoja ei ole vielä varattu, kun olen odotellut, että hinnat laskisivat. Finnairilla olisi tarkoitus matkustaa, välilaskuja en oikein suosi. Se vaan kävi mielessä, että mitenköhän kauan tässä uskaltaa odotella, hinnathan alkavat sitten jossain vaiheessa nousta. Nyt hinnat ovat noin 640 €, viime vuonna 70 vuorokautta ennen lähtöä ostettaessa oli noin 550 €.

Kannattaako tässä vielä odotella hintojen reilua putoamista ja miten kauan?
Mulle on hinta aina tärkeä, joten käyttäisin tätä tarjousta:- HOT!! Non-stop from New York to Sweden or Norway from only $195 roundtrip (& vice versa from €186)
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Yksin kun meen tuon matkan Jenkeissä olevien tuttujen luokse, niin ovatko matkan kentät kuinka helppoja tällaiselle aloittelijalle? Ainakin Amsterdam ja Detroit pitäisi juttujen mukaan olla hyviä "aloittelijan" kenttiä.

Onhan Amsterdamissa kunnolla aikaa vaihtaa lentoa? Nimittäin, kenttä on melko iso ja portilta toiselle siirtymiseen voi mennä yllättävän pitkä aika. Lisäksi, koska lento on Euroopasta Yhdysvaltoihin, niin todnäk ennen koneeseen nousemista pääset rajaviranomaisen haastatteluun. Haastattelussa sinulta kysellään, miksi olet Yhdysvaltoihin menossa ja mitä siellä tekemässä. Ilmeisesti menet lomailemaan, joten eipä tuossa ihmeitä pitäisi tulla vastaan. Pidä noiden tuttujen, joiden luona majoitut, osoite helposti saatavilla. En tiedä, onko tuo haastattelu tuossa vaiheessa matkaa aina, mutta itse olen siihen päässyt.

Noista muista kentistä en osaa sanoa mitään.
 
K

kiwipilot

@Skeletor: kolme tuntia Schipholissa on enemmän kuin tarpeeksi. Pari kertaa olen tuolla vaihtanut ongelmitta mannertenväliselle (Detroit ja Osaka) ja molemmilla kerroilla vaihtoaikaa oli muistaakseni 50min. AMS on Munchenin ohella yksi maailman parhaita vaihtokenttiä.
 
Suosikkijoukkue
Ilves

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Niin no, tuo ohjaa lentoihin NYC-ARN-NYC, kun taas Andji haluaa lentää Suomesta Nykkiin ja takaisin. Jos katsotaan noita Norwegianin hintoja, niin halvimmat on pelkän käsimatkatavaran (max 10 kg) lippuja ja ruumaan menevä kassi maksaa.
Kolme klikkausta ja saa esille Arlanda- NY hinnat. Ja Tukholmaan lentää halvalla, joten pakaasin kanssa meno-paluulle hintaa tulee öppaut 300€. Ei ainakaan kovin paljoa yli. Kikkailua kyllä, mutta koneen vaihto Arlandassa ei nyt kovin kummoinen seikkailu ole. Rahalle lienee käyttöä perilläkin.
 
Rossifumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En nyt jaksa kelata koko ketjua. Newbie-kysymyksiä. Eli varasin keväälle lennot Hki-Amsterdam-Detroit-Dallas. Alle 600 eurolla sai meno-paluun, niin mielestäni halpa. Takaisin Atlantan kautta. Ei ole kokemusta reittikoneilla matkustamisesta Yhdysvaltoihin sitten nimeksikään, joten ihan peruskysymyksiä.

1. Yksin kun meen tuon matkan Jenkeissä olevien tuttujen luokse, niin ovatko matkan kentät kuinka helppoja tällaiselle aloittelijalle? Ainakin Amsterdam ja Detroit pitäisi juttujen mukaan olla hyviä "aloittelijan" kenttiä.

2. Lennot ovat Deltan allianssin alla. Ensimmäinen lento on KLM, toinen Delta ja kolmas jokin jenkeissä. Varmaan ihan ok koneita?

3. Kun Helsingissä matkalaukku laitetaan ruumaan, niin ilmeisesti se menee siellä Detroitiin saakka automaattisesti vaihtaen konetta? Yhdysvalloissa se pitää taas itse ottaa mukaan sisääntarkastukseen??

Vaihtoaikaa on Amsterdamissa ja Detroitissa riittävästi, eli yli 3 tuntia molemmissa. Pitäisi ainakin riittää...
Amsterdamia voin myös suositella. On todella mieluisa kenttä ja helppo siellä on toimia ensikertalaisena.
Tosin itse matkustanut sieltä toiseen suuntaan maailmaa pari kertaa. Silloin lennot on ollut samalla lipulla mutta eri allianssilla. Hki-ams Finnairilla ja jatkot China Airlinesilla. Laukun on saanut silti menemään perille asti eikä ole tarvinnut nähdä ennen määränpäätä.
Tällä kombolla on riittänyt kävelemistä kun finski parkkeerannut viimeisimpiin portteihin eikä jatkotkaan ihan alkupäässä non-schengen alueella ole ollut.
Pari pientä erikoisuutta Amsterdamin kentästä: siellä olen ainoan kerran joutunut keskustelemaan passitarkastajan kanssa siirtyessäni kohti jatkolentoa. Kyseli mitä olen menossa tekemään kohdemaahan ja kuinka kauan meinaan olla siellä. Toinen oli sellainen että mennessäni mannertenvälisen jatkolennon odotusaulaan niin siinä oli vielä oma turvatarkastus laukkujen ja kehon läpivalaisuineen.
Vaihtoaikaa ollut mennen tullen molemmilla kerroilla kolmisen tuntia ja kyllä riittää. Itsellä taisi jo vähän käydä aika pitkäksikin tuossa ajassa. Tosin tuolloin vielä poltin niin sen ja Heinekenin kanssa sai ajan kulumaan.
Tämän hetkisellä reissulla lennot on Frankfurtin kautta ja mieluisampi tuo Amsterdamin kenttä on.
 
Viimeksi muokattu:

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Joo, kyllä. Frankfurt on lähinnä odotustila, Damissa voi löytää tekemistäkin ja itselläkin passivirkailija alkoi jutella, arvasi että tyttöystäväni odottaa Aasian päässä ja heitti sitten hymy huulessa juttua finnish football teamista joka oli jokin aikaa sitten ottanut pataan Hollannilta. Myös Kööpenhaminassa virkailija heitti samaan tyyliin lähes high fivet.

Tosin olenko kertonut virkainnokkaasta tantasta, joka pysäytti matkantekoni siellä ainakin vartiksi kun ei ollut kuullut AirAsiasta ja tietokone piippasi - ilmeisesti hälytti että suomalainen meni Aasiasta Suomeen ja takas Aasiaan samalla lipulla. Niin ei muka saisi tehdä. Tämän jälkeen laitteli salamana rajoitusnauhaa tiskin eteen kun olin hakemassa jaloilleni lepuutustilaa sattumoisin lähistöllä sijainneesta istumatilasta. Juntti. No vähät tajusi että hankin sen poislentävän lipun hämäykseksi vastaavia idioottivirkailijoita kohtaan kun olin jäämässä Aasiaan.

Paras oli kyllä Suomessa, pilasi melkein jo fiilistä mutta onneksi olinkin menossa kauas anyway. Luokkamartta alkoi kyselemään kuulunko muka pisnisluokkaan kun huvitti pukeutua rennosti ja selitti siinä sitten että mene koneelle tekemään varaus. Koneelle, joka oli juurikin käskenyt minua siirtymään tiskeille joissa myös martta seisoskeli pisniksineen joiden lomassa oli ennen saapumistani ja toki senkin aikana aikaa rupatella vieressä myös toimettomana seisseen naikkosen kanssa mitä sattuu. No urpoja riittää, en mennyt takaisin koneelle vaan annoin martan tehdä töitä tulojensa eteen. Ihan jo seuraavien matkustajien karman takia ei viitsi noille kovin lujaa argumentoida, mutta annoin itselleni kyllä luvan vittuilla kunnolla seuraavalla kerralla vastaantulevalle martalle. Pisnis-luokka. Tämähän taisikin muuten olla se sama kerta kun muija oli ensin kysynyt lennänkö Kööpenhaminaan ja alkoi sitten kuitenkin inistä kun näki ruudulta jatkavani Kööpenhaminasta eteenpäin, että miksen sanonut niin? Heitin siihen sitten että kysyit sä sitä.

No matkailu on kivaa ja tuollaiset tapahtumat ovat siitä vain ikävää seurausta. Kuitenkin kun menee vaikka jo Italian kentällä piipahtamaan, alkaakin jo hyvin pukeutuneet donnat ehdotella hajusteineen. Vähän meinasi kerran tulla jo kuuma laukkua kiskoessa kohti kentän toista päätä kun piti koittaa keskittyä sanomaan eitä. Parasta on tietty kun lento (yleensä joko HongKongiin tai Singaporeen) on lähtemässä. Saa jättää vanhan mantereen taakseen taas ties miksi aikaa. Se tunnelma kun jo lähtöaulassa hommat sujuu sipsakasti. Joskus tekee mieli ihan tarkoituksella kysellä jotain mitäsattuu kun tietää että vastaus tulee innokkaasti.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät
3. Kun Helsingissä matkalaukku laitetaan ruumaan, niin ilmeisesti se menee siellä Detroitiin saakka automaattisesti vaihtaen konetta? Yhdysvalloissa se pitää taas itse ottaa mukaan sisääntarkastukseen??

Jos olet ostanut matkan "yhdellä lipulla", ei tarvi huolehtia matkatavaroista. Mikäli taas olet omin päin varannut lentoja erikseen, pitää laukut hakea hihnalta aina vaihdon yhteydessä. Helppo tapa tuplatarkastaa tämä on katsoa Helsingissä laukkua jättäessäsi sitä lipuketta, joka siihen kiinnitetään. Mikäli määränpään kohdalla on merkintänä tuo lopullisen määränpään kenttä, ei tule ongelmia.

Vaihtoaikaa on Amsterdamissa ja Detroitissa riittävästi, eli yli 3 tuntia molemmissa. Pitäisi ainakin riittää...

Tuo 3 tuntia on muuten aika hyvä juttu Detroitissa. Meinaa Jenkkeihin saapuessasi joudut käymään immigrationin läpi sillä kentällä, johon ensimmäisenä laskeudut, eli tässä tapauksessa Detroitissa. Tuossa ruljanssissa voi palaa parhaimmillaan toista tuntiakin, mutta kolmen tunnin vaihtoajalla ei pitäisi kyllä olla ongelmaa.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Jos olet ostanut matkan "yhdellä lipulla", ei tarvi huolehtia matkatavaroista.

Kyllä se USAan tullessa pitää tullin läpi itse tuoda. Mutta heti sen jälkeen on jättöpiste, johon sen voi jättää ja kulkee taas perille saakka. Näin siis jos on yksi lippu perille asti. Tai näin ainakin toimittiin kun minä viimeksi tuonne matkasin. Siitä tosin on aikaa jo melkein kymmenen vuotta.
 
Rocco

Jäsen
USA:ssa joudut ottamaan matkatavarasi mukaan AINA ensimmäisellä lentokentällä, vaikka olisi vielä maan sisäisiä lentoja jäljellä. Jos vaikka lopullinen kohde on Pittsburgh, ja lennät Lontoosta New Yorkin kautta Pittsburghiin, niin New Yorkissa joudut matkatavarat ottamaan mukaasi, maahantulotarkistuksen läpi, ja sitten heittää matkatavarat jatkolennolle ja itsekin koneeseen. Riippuu aika paljon myös miten kauan aikaa joudut tähän varaamaan. Dallasissa ei neljä tuntia vaihtoaikaa riittänyt, ja silloinkin mut otettiin vielä n.100m pitkästä jonosta etupäähän, että ehtisin jatkolennolle. En ehtinyt. Miamissa kesti kaksi tuntia, Bostonissa 20 minuuttia, San Franciscossa kerran kolme tuntia, kerran n. 15 minuuttia. EU:n alueelta tulevat pääsevät usein nopeammin, kuin muualta tulevat, ja kaikkihan on kiinni siitä kuinka paljon koneita kentälle saapuu samaan aikaan. Tämän takia monesti kannattaa lentää jollekin pienemmälle kentälle, kuin isoille kansainvälisille kentille, jos on vain mahdollisuus valita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös