Keskustelua lentomatkailusta

  • 672 518
  • 3 380

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Onhan Finskillä ollut niitä pitkään. Finskihän oli ensimmäinen lentoyhtyö joka otti sen käyttöön vuonna 1990. Jossain olen myös lukenut että viimeinen matkustaja MD11 olisi myös tullut Finskille.

Jep, näin on. 7.12.1990 tuli ensimmäinen (OH-LGA) ja viimeinen linjalta valmistunut matkustaja MD-11 on eilen työnsä Finnairilla lopettanut OH-LGE. Mikäli en nyt aivan väärin muista. Mutta joka tapauksessa... Aikahan se jo on siirtyä uuteen aikakauteen, vaikka nyt väitäkään, ettei koneella voisi lentää helposti yli 30 vuottakin.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olihan toi jo etukäteenkin melko selvää, ettei noi Ryanairin vessakäynnit tule maksulliseksi. Kyllähän toi uutinen saattoi joitakin hieman ihmetyttää, mutta toisaalta loppujenlopuksihan melko nerokkaasti tuo kyseinen lentoyhtiö toimii.

Itselläni seuraava lento on tossa reilun viikon päästä juuri Ryanairilla Riikaan. Jo toista kertaa teen vastaavanlaisen reissun sinne, halvalla kun pääsee.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Aikahan se jo on siirtyä uuteen aikakauteen, vaikka nyt väitäkään, ettei koneella voisi lentää helposti yli 30 vuottakin.

Eikös nuo MD-11:set mene johonkin rahtikoneiksi? Rahtikoneina lentelee vielä jopa DC-8 ja Boeing 707 koneita. Näistä uusimmat ovat 30-vuotta vanhoja ja vanhimmat jo 50-vuotiaita.
 
pasil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Thrii-holerit jatkanee Finskiltä Putolevin cargolle. En tiedä onko diilit jo tehty eli edellinen lause on vahvaa mutuilua.
 
Rembrandt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal Canadiens
Thrii-holerit jatkanee Finskiltä Putolevin cargolle. En tiedä onko diilit jo tehty eli edellinen lause on vahvaa mutuilua.
On tehty. Nyt käytössä olevista koneista tosin vain kaksi on Finnairin omistuksessa, loput ovat leasing-sopimuksella hankittuja. Finskin omistamista koneista toisen oli tarkoitus siirtyä Aeroflotille tänä ja toisen ensi vuonna. En tiedä, miten menee oikeasti, sillä MD11-koneista luopumisen aikataulua on nopeutettu, kun kapasiteettiä ei tarvitakaan yhtä paljon kuin aiemmin on laskettu.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tuli meilissä juuri uusi Finnair plussan kesätarjous-spämmi ja silmään pisti "tarjous" lomalennosta Bostoniin, vain 549€(muistaakseni) ja 8000 pistettä tai 120 000 pistettä.

Jooh, juuri äsken lensin Bostoniin ja hintaa lennoille tuli 565 eikä tarvinnut istua lomalentosardiinipurkissa.
BA:ltakin saisi lennot esim. kesälomareissulle 15.6-22.6 544 eurolla.
Eli eipä paljoa taida olla pointtia kanta-asiakasjärjestelmissä, ellei satu keräämään pisteitä ihan sikana niin että voi upgreidailla itseään ilmaiseksi lomareissuillakin.

No, toki onhan se kätevä lentää yhtä soittoa suoraan Bostoniin, mutta että 757:ssa...
 
Ja KLM lennättää Helsingistä Schipolin kautta 463€:lla B-737 Helsinki-Schipol ja Schipol-Boston A330:lla yhdellä vaihdolla. Tokihan kaikki tietävät, että nuo kanta-asiakasjärjestelmät ovat suurimmaksi osaksi huijausta. Näennäisen halpoja lentoja, jotka joku toisen yhtiön normitarjoukset voittavat helposti ja vielä nuo superasiakkaat joutuvat miettimään noista loundge-jutuista, joista useimmin tulee paskaa käteen.
 
Sides

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man U
Eli eipä paljoa taida olla pointtia kanta-asiakasjärjestelmissä, ellei satu keräämään pisteitä ihan sikana niin että voi upgreidailla itseään ilmaiseksi lomareissuillakin.

No eipä ole ei, frequent flyerina saat pisteet, that´s just about that. Itsellä tulee minimissään kerran kuukaudessa lennettyä pohjoiseen omalla kustannuksella ja joka kerta e-bookersilta saa lennot 10-20 € halvemmalla mitä Finski kanta-asiakkaalleen tarjoaa. Lisäksi kun noista kotimaan lennoista saa 500 pistettä sivu, niin eipä ole paljoa hurraamista. Saisivat alkaa mailien mukaan jakamaan pisteet edes.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olihan toi jo etukäteenkin melko selvää, ettei noi Ryanairin vessakäynnit tule maksulliseksi.

Yhtiö olisi halunnut vessat maksullisiksi ja kokeilivat kepillä jäätä. Tajusivat sentään perääntyä palautteen myötä.

Helppo se on jälkeenpäin väittää, että alusta asti suunniteltu PR-kikka.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Saisivat alkaa mailien mukaan jakamaan pisteet edes.

Käsittääkseni ainakin Finski ulkomaanlennoista antaa pisteet mailien mukaan. Taitaa sitten koskea vain kotimaanlentoja tuo "500 per siivu" pisteytys. Eikös paras tapa olisi antaa pisteitä sen mukaan mitään lippu maksaa? Vrt 400€ Ouluun vs 500€ Kiinaan ja niistä saatavia pisteitä.
 
Sides

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man U
Käsittääkseni ainakin Finski ulkomaanlennoista antaa pisteet mailien mukaan. Taitaa sitten koskea vain kotimaanlentoja tuo "500 per siivu" pisteytys. Eikös paras tapa olisi antaa pisteitä sen mukaan mitään lippu maksaa? Vrt 400€ Ouluun vs 500€ Kiinaan ja niistä saatavia pisteitä.

Kyllä asia on niin, että mailit toimivat muualla kuin kotimaassa mittarina. On jonkin verran erikoista, jos lento esim. Köpikseen on sen ja Ivaloon on suurin piirtein saman mittainen ja aikalailla saman hintainen, toisesta kuittaan kolmanneksen pisteistä. No eipä siinä mitään, onneksi tuo puolet miellyttävämpi Blue1 lentää jo melkein joka kolkkaan suomessa, ainakin rahallista säästöä voi harrastaa ja palvelu on kolme kertaa parempaa.
 
Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Nonni, pitihän se arvata. Eilen kävin poitsun kanssa EFHK:lla spottaamassa laskeutuvia aasian koneita, jotka tietenkin laskeutuivat sitten toisesta suunnasta. Yksi MD11:sta sentään nousi jylisten meitin kohdalta Lemminkäisen kaltseilla..

Nooh...tänään sitten klo 13 maissa olisi ollut näköjään parempi hetki olla mestoilla. Lufthansan A340-600 D-AIHM "diverttasi" Vantaalle. Kone tulossa Osakasta Frankfurtiin. Vantaan stopin syystä ei tietoa, sairaskohtaus oletettavasti?
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä asia on niin, että mailit toimivat muualla kuin kotimaassa mittarina.

Näin minäkin luulin, mutta oma pistesaldoni kertoo toista:
06.07.2008 PRG-HEL + 661
03.07.2008 HEL-PRG + 661

05.10.2008 ARN-HEL + 750
04.10.2008 HEL-ARN + 750

Eli edestakaisesta reissusta Prahaan sai vähemmän pisteitä kuin lennosta Tukholmaan ja takaisin.
 
HemmoP

Jäsen
Epäilemättä tullut esille jossakin matkustusketjussa, mutta mikä/mitkä on parhaita saitteja katsella lentomatkoja+hotelleja paketteina ? Mielellään sellainen sivusto, jolla pystyy laskemaan useamman kaupungin "round tripin".

Tänks
 
Jet Pilot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Olen menossa kesäkuussa Frankfurtiin, ja rupesin harkitsemaan Ryanairin käyttämistä. Tämä siksi, että ensimmäistä kertaa menen Frankfurtiin vapaa-ajan matkalle, eli kustannukset menevät omasta kukkarosta.

Katselin että Lufthansalta saisi meno-paluu lennot 220:lla eurolla, kun taas Ryanair kustantaisi vain vähän päälle 50 euroa. Eli huomattava ero siis. Mutta olen kuullut ikäviä tarinoita Ryanairista, joten aloin miettiä että onko tuollainen säästö kaiken mahdollisen vitutuksen arvoista? Toinen kysymykseni koskee siirtymää Hahnin lentokentältä Frankfurtiin. Eli onko jollakin kokemusta busseista/junista ja niiden hinnoista?
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Eli edestakaisesta reissusta Prahaan sai vähemmän pisteitä kuin lennosta Tukholmaan ja takaisin.
Olen ymmärtänyt että economy- ja businesslippujen pisteiden erotuksen lisäksi on economyluokasta pisteiden näkövinkkelistä vielä "alempi" taso joka on määritelty esim näiden todella kovien tarjousten osalta. Olisiko SASilla joku Economy Discounted nimeltään?

No, ei tuo pisteytys nyt kuitenkaan ole yhtä epälooginen kuin lentolippujen hinnoittelu.
 
Tuamas

Jäsen
Katselin että Lufthansalta saisi meno-paluu lennot 220:lla eurolla, kun taas Ryanair kustantaisi vain vähän päälle 50 euroa. Eli huomattava ero siis. Mutta olen kuullut ikäviä tarinoita Ryanairista, joten aloin miettiä että onko tuollainen säästö kaiken mahdollisen vitutuksen arvoista? Toinen kysymykseni koskee siirtymää Hahnin lentokentältä Frankfurtiin. Eli onko jollakin kokemusta busseista/junista ja niiden hinnoista?

Kannattaa viela vertailla noita lentojen hintoja, esim. Ebookersin tai Pricerunnerin kautta tai kaymalla kaikki lentoyhtiot lapi, koska kylla noin "kaukaa" pitaisi johonkin 150-170 euron pintaan loytya lennot edestakaisin.

Ryanairilla matkustaessa kannattaa ottaa huomioon mm. seuraavat asiat:
- Jokainen ruumaan meneva matkatavara maksaa (10 euroa/1. laukku/suunta. ja 20e/laukku/suunta 2. laukku)
- Lentokentalla tapahtuva Check In maksaa (10 euroa/Check In)
- Luottokortilla maksaminen maksaa (5 euroa/suunta)
- Lennot lahtevat Tampereelta (Toki sinulle ilmeisesti pelkkaa plussaa tuosta)
- Frankfurt-Hahnin kentta on noin 120 kilsaa Frankfurtista, toki tuohon saa halvan bussikuljetuksen (8e/suunta)
- Lennoilla ei ole mitaan ilmaista tarjoilua (No eipa noin lyhyella lennolla valttamatta tarvitsekaan)

Eli kun otat vaikka muutaman laukun ruumaan ja chekkaat itsesi sisaan kentalla ja saavut Helsingista, on Ryanair hinnaltaan jo samoissa lukemissa perinteisten lentoyhtioiden kanssa.

Itse koneista ja palvelusta ei ole oikeastaan mitaan sanomista. Aika peruskauraa, ilman mitaan luksusta. Itseasiassa koneet ovat jopa yllattavankin hyvia ja tilavia, kun verrataan vaikkapa Sassin vastaaviin.
Jos tilaa kaipaat, niin ilmaisena vinkkina suosittelen etta hakeudut varauloskaytavan kohdille koneen puoleenvaliin, siina on hieman normaalia enemman jalkatilaa ja ihmiset yleensa ankeavat koneeseen joko etuosaan tai taakse ja noille paikoille paasee yleensa vaikkei olisikaan ensimmaisena menossa koneeseen.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
ilmaisena vinkkina suosittelen etta hakeudut varauloskaytavan kohdille koneen puoleenvaliin, siina on hieman normaalia enemman jalkatilaa

Tuo lienee tuttua kauraa jokaiselle yhtään enemmän matkustavalle, mutta saako tuon tehtyä netti check-inissä oikeille lentoyhtiöille? Ei sillä Europpan lennolla niin väliä ole, aina olen mahtunut, vaikka pitkä olenkin, välillä oikeastaan jopa ihmetyttää tämä jalkatilakeskustelu, koska olen kuitenkin keskiarvoa reilusti pidempi. Mannertenväliset lennot sitten erikseen ja sitä tässäkin haen.

Jostain olen kuullut, että hätäuloskäynnin paikalla ei saisi istua esimerkiksi lapsi tai käsi paketissa oleva, koska pitäisi myös pystyä avaamaan se ovi ja se vaatii voimaa. Tuohan voisi tarkoittaa, että netistä niitä ei saa? En kyllä jaksa mennä lentokentälle kyttäämään, otetaan sitten joku muu paikka. Pääasia, että ikkunan viereen ei joudu.

Olen toki tehnyt netti check-inin useasti, mutta enpä nyt muista ovatko jalkatilapaikat olleet valittavissa, koska en ole niiden perään ollut.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olen tässä kummastellut, että eikö Ryan Airilla ole ollenkaan lentoja Lontooseen loppuvuodesta, eli lokakuun loppu ja siitä eteenpäin? Vai eikö lentoja tuolle ajalle ole vielä tarjolla tähän aikaan vuodesta. Kuulemma yleensä on jo ihan alkuvuodesta ollut lentoja myös tuolle ajankohdalle tarjolla. Nyt ei löydy kuin tyhjää.

Ei kellään sattuisi olemaan mitään tietoa tästä? Ryan Airin sivuilta ei mitään sähköpostiosoitetta löydy, minne voisi kysymyksiä heittää. Eikä oikein huvita ulkomaille tälläisen asian takia soitellakaan.
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Jostain olen kuullut, että hätäuloskäynnin paikalla ei saisi istua esimerkiksi lapsi tai käsi paketissa oleva, koska pitäisi myös pystyä avaamaan se ovi ja se vaatii voimaa. Tuohan voisi tarkoittaa, että netistä niitä ei saa? En kyllä jaksa mennä lentokentälle kyttäämään, otetaan sitten joku muu paikka. Pääasia, että ikkunan viereen ei joudu.

Olen toki tehnyt netti check-inin useasti, mutta enpä nyt muista ovatko jalkatilapaikat olleet valittavissa, koska en ole niiden perään ollut.

Joo, itse yritin joskus saada exit-paikkaa vedoten tähystettyyn polveen niin sanottiin juuri tuo että pitää olla terve että pystyy tarvitttaessa auttamaan muita.

www.seatguru.com - tuo on mukava sivusto, näkee yhtiöiden jalkatilat koneittain ja voi jättää arvosteluja eri penkeistä. Jos siellä economyssä jossain takana sattuisi olemaan vähän parempi paikka. Tai jotain.
 
Puster

Jäsen
Olen tässä kummastellut, että eikö Ryan Airilla ole ollenkaan lentoja Lontooseen loppuvuodesta, eli lokakuun loppu ja siitä eteenpäin? Vai eikö lentoja tuolle ajalle ole vielä tarjolla tähän aikaan vuodesta. Kuulemma yleensä on jo ihan alkuvuodesta ollut lentoja myös tuolle ajankohdalle tarjolla. Nyt ei löydy kuin tyhjää.
Uskoisin kyseessä olevan tämän seikan:
The travel dates requested are for our next schedule period and the fares/seats are yet not loaded for these dates
Ei löydy lentoja (vielä) millekkään välille lokakuun lopun jälkeen.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja KLM lennättää Helsingistä Schipolin kautta 463€:lla B-737 Helsinki-Schipol ja Schipol-Boston A330:lla yhdellä vaihdolla.

Omassa sähköpostissani oli vielä jokin aika sitten Kelmin todella halpa tarjous New Yorkiin, hinta 293€. Kelmiä käytän muutenkin mielelläni.
 
#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Kävin lomalla Riiossa ja lensin Pariisin kautta. Menomatkalla kävi tuuri, matkatavarat tulivat mukaan Brasiliaan asti. Siellä törmäsin pariskuntaan jonka toinen laukku jäi Parisin. Paluumatkalla kävi sitten niin että laukut jäis Parisiin, onneksi tuli jo suraavalla koneella ja sain sitten laukut kotiin. Eli CDG tekee kaikkensa että maine säilyy.

Sitte kysymys. Lennot oli Air Francen lentoja mutta HEL-CDG (ja takaisin) oli Finkin operoima. Minulla oli tietysti +kortti kotona eli en saannut heti rekisteröityä pisteet. Päivittyykö pisteet automatique? Yritin finsin sivuilla päivitää tietoja mutta e-lipussa on vain AF-lentokoodi ei finskin. Minulla on se kantapala jäljellä mutta eihän siinä lue mitään jarkevää.
 
Et saa Finskin kortille pisteitä, koska olet "lentänyt Air Francella." Lentävät tuota väliä poikkeuksellisesti code sharena vaikka ovatkin eri allianssin yhtiöitä (vai kuuluko AF edes johonkin allianssiin? Ei ainakaan oneworldiin). Olet siis ostanut AF:n lennot ja siitä ei Finnair luonnollisesti pisteitä anna.

Miltä muuten näytti AF:n emot ;)?

Edit: AF näyttäisi kuuluvan Sky teamiin: http://www.skyteam.com/
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös