Singapore Airlinesin A380 testattu päivälennolla. En ole fanipoika vaan ostan aina halvimman tai toiseksi halvimman lennon. Usein en edes tiedä millä koneella mennään ennen kuin näkee jostain varausvahvistuksesta tai istuintaskun turvakortista mikä alumiiniputki on kyseessä. Tällä kertaa tiesin etukäteen. Olen toki nähnyt niitä ennenkin kentillä, mutta nyt tuossa kun käveli muutaman sadan metrin kohti porttia ja näki koko ajan ikkunasta mihin ollaan menossa, niin näyttihän se aika Kuninkaalta.
Jokainen yhtiö laittaa penkkinsä miten haluaa, mutta voi kuvitella mitä SQ:n palaverissa on tapahtunut. Talousjohtaja on saanut raportin ulkomaalaiselta nuorelta lipevältä konsultilta ja ovat vaatineet lisää penkkejä koneeseen. Pääjohtaja on ollut eri mieltä ja päättänyt kokeilla lähestymistapaa missä asiakkaille ei vittuilla. Sitten sieltä on lähdetty ovet paukkuen, kun ollaan uhrattu maksimituotto asiakastyytyväisyyden kustannuksella.
Kaltaiseni 190-senttinen joutui miettimään mihin oikeastaan edes tarvitsen näin paljon jalkatilaa. Tilanne lähenteli enemmänkin intercity-junaa kuin karjavaunua. Vielä kun viereinen penkki oli tyhjä, niin oli melkein kuin ykkösluokassa.
Henkilökunta oli iloista ja mukavaa aasialaisporukkaa. Ei tietenkään mitään pokkurointia, mutta myöskään töissä olo ei näyttänyt vituttavan. Se ei mitenkään voinut kaikki olla teatteria vaan niitä ei ihan oikeasti harmittanut, että lennolla oli jopa asiakkaitakin. Samaa ei aina voi sanoa joidenkin muiden yhtiöiden työntekijöistä.
Viihdelaitteisto toimi teknisesti ihan kelvollisesti, mutta sisältö oli kyllä luvattoman heikko. Parannettavaa on siis myös täydellisyyttä hipovan yhtiön toiminnassa. Tiedä sitten mistä tuo voi johtua. Vaativatko pukumiehet toisaalla liian suuria korvauksia tai jotain? Eipä siinä, että tuli sitten tutustuttua artisteihin mihin en muuten törmäisi. Kuuntelin viiden tai kuuden eri nuoren kiinalaistytön tuotantoa läpi. Oikeastihan ne kuulostivat kaikki samalta, mutta rakastuin Vincyyn.