Mainos

Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista

  • 1 217 681
  • 6 952

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Eniten minua pisti silmään tuossa , että Oinonen säännöllisenä myöhästyjänä pitää myöhästelyä työntekijän oikeutena. Kuitenkin Suomen lain mukaan kaksi myöhästymistä on erottamisperuste :) . Ei siitä tule mitään jos joukkueessa aina pari jätkää on myöhässä.

Ja tämähän se juttu on että tulee ns. omia sääntöjä ja koodeja, koska normaalin työelämän lait eivät päde oikein millään tapaa. Asioiden hyvittäminenkin tulee toisella tavalla. Eipä se simputtaminen ole tietysti oikein ja hyvä jos sellaisesta päästään eroon. Toisaalta taas täysin kliinistä touhuakaan siitä ei voi tulla, mutta artikkelin esimerkki tuskin edistää mitään.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Toivottavasti Oinonen ei tee sellaista duunia ”oikeesti”, että myöhästyminen on ihan ok kaikille työyhteisön jäsenille. Jännä kulttuuri olis sekin. Jos 60 ihmistä oottaa Oinosta minuutin, Oinonen on varastanut yhteensä tunnin muiden aikaa. Ei taida olla lentokapteeni tai bussikuski. Veturinkuljettaja voiskin olla, selittyisi VR:n ”joustavat” aikataulut.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Kyllähän jotkut "simputukset" on ihan hyviä kuten vaikka , että tulokkaat nostelee kassit lentokoneesta linja-autoon vai pitäisikö 60 vuotiaan huoltajan tehdä se. Toki tämä sitten työsopimukseen kirjauksena. Ongelma näissä on , että pelaajien vapaa-aika ja työaika on melko sekaisin jolloin tarvitaan selkeät kirjaukset mikä on ok ja mikä ei.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oinonen on jonkinlainen hoitaja ammatiltaan. Olen myös siinä käsityksessä, että hoitajana et voi pahemmin töistä lähteä ennen kuin seuraava tullut. Oinonen siis venyttää muiden työpäiviä, kun ei osaa sovittaa bussiaikatauluja työmatkan. Oinonen voisi siis seuraavan kerran kysyä muilta hoitajilta miltä tuntuu, kun häntä saa odotuttaa useamman kerran.
 
Big Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, IPK, Manchester United, San Jose Sharks, NFL
Annetaan taas positiivista palautetta kun sen aihe on. Mielestäni Oskari Jokisen juttu Pietrangelon viikateiskusta ja NHL:n kurinpidon munattomuudesta oli hyvä. Otti hyvin kantaa ilman mitään ylilyöntejä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Oinosen tekstiin: lajikulttuuri on muuttunut todella paljon näistä Hagmanin ajoista ja jopa Haulan tulokasvuodesta. Paljon on kuitenkin vielä tekemättä. Tuo farmissa pitäminen kertomatta, mitä pitää kehittää on yksi asia, missä Amerikassa ollaan kaukana järjellisestä toiminnasta. Koivun kommenttia pidän yksittäistapauksessa. Oinonen ei ole päivääkään pukukopissa ollut, mutta pystyy silti yleistämään asioita. Minäkään en ole hoitotyötä tehnyt, mutta myöhästelyä en siedä/ymmärrä lainkaan.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Alkaa tämä jatkoajan ylimielisyys koskien mm-kisoja ja muiden maiden mahdollisuuksia kohtaan toivomaan jenkkien ja kanukkien voittoa.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt oli kyllä jälleen Oinoselta täysin nollatason juttu koskien Tapparaa ja sen kokoonpanoa ensi kaudeksi. Kertoo itse miten Tapparalla on 11 hyökkääjän kanssa sopimus, mutta silti sentteristö nousee esille heikkona. Voisiko johtua siitä, että sille paikalle ei ole vielä julkaistu pelaajia. Sillä ei ole myöskään mitään imagollista haittaa, että KooKoo julkaisee pari sentterisopimusta tässä kohtaa. Kukaan ei itseasiassa syys-lokakuussa muista ketä julkaisi sopimuksia ja milloin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Nyt oli kyllä jälleen Oinoselta täysin nollatason juttu koskien Tapparaa ja sen kokoonpanoa ensi kaudeksi. Kertoo itse miten Tapparalla on 11 hyökkääjän kanssa sopimus, mutta silti sentteristö nousee esille heikkona. Voisiko johtua siitä, että sille paikalle ei ole vielä julkaistu pelaajia.
Joo, muistaako kukaan minkä verran Tapparalla oli sopimuksia julkaistu vuosi sitten tähän aikaan? Siihenhän tuota pitää verrata, eikä siihen miltä Tapparan joukkue näytti pari viikkoa sitten.
 
axe

Jäsen
Kyllä mua näin Tapparan kannattajana huolettaa sekin, että tässä yritetään olla muka jotain suurseuraa ja silti ollaan ensi kauden sarjataulukossa ihan samoissa pisteissä kuin piskuisimmatkin perinnejumbot. On muka rahaa ja resursseja mutta missä se näkyy?

Viime vuonna tässä vaiheessa Tapparalta puuttui ainakin Lehterä, Ojamäki, Matushkin, Thomas, Heikkinen. Aatelkaa miltä Tapparan imago on näyttänyt vuosi sitten, kun joukkueessa on vain yksi molari kun muilla on kaksi!
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Nyt oli kyllä jälleen Oinoselta täysin nollatason juttu koskien Tapparaa ja sen kokoonpanoa ensi kaudeksi. Kertoo itse miten Tapparalla on 11 hyökkääjän kanssa sopimus, mutta silti sentteristö nousee esille heikkona. Voisiko johtua siitä, että sille paikalle ei ole vielä julkaistu pelaajia. Sillä ei ole myöskään mitään imagollista haittaa, että KooKoo julkaisee pari sentterisopimusta tässä kohtaa. Kukaan ei itseasiassa syys-lokakuussa muista ketä julkaisi sopimuksia ja milloin.

Itteeni rupes lähinnä naurattamaan, kuinka huono tuo Ilomäki on viime kaudella ollut. Teki 29 pistettä.

Kuitenkin Tapparasta löytyy 26 pisteen Tanus, jonka voi lyödä hätätilanteessa sentteriksi. Ja Paajanen teki 21 pistettä. Rauhala vuosi sitten terveenä 25 pinnaa. Somppi teki Lukossa "paajaset", eli tuollaiset 19 pinnaa. Tapparalla on pari paajasta ens kaudella alakenttiin.
 
Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat

Suomen kultasauma kirkastui − pohjoisamerikkalaisilla jalkeilla vain hupijengejä​

Leijonat ei oikein pärjää "hupijengille".

Voisihan näitä analyysejä tehdä sitten, kun on vaikka vähintään yksi ottelu pelattu.
 
ipaz

Jäsen
Oli kyllä melkoinen rimanalitus Wennströmiltä. Ylimielisyyttä parin kultamitalin jälkeen ennen kuin kisat on edes alkaneet.

"Molempien yksi laatukentällinen ja pelikirjaltaan heikko valmennus eivät yksinään riitä."

Jenkeillä on penkin takana kolme seppää, joilla on kokemusta mitä olla NHL-päävalmentaja. Tosin se nyt ei ole meriitti eikä mikään, jos nimet ei ole jäänyt toimittajan päähän. Pelikirja on kuitenkin luonnollisesti heikko. Tottakai.

USA:lla on kisojen nuorin joukkue, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Kymmenkunta pelaajaa ovat liian nuoria pääsemään sisään Ilonaan, suosittuun tamperelaiseen lihatiskiin. Suomella Kakko on ainoa alle 24v.
Ei USA välttämättä kultaan asti tule menemään, mutta on älyllistä vajavaisuutta alkaa arvostelemaan "hupiukoiksi" jos on niin laiska, ettei viitsi itse selvittää pelaajien taustoja ja viime kauden tekemisiä.

31-vuotias T.J. Tynan teki 81 pistettä 72:ssa AHL-ottelussa (8+73). Sieltä kyllä kiekko putoaa lapaan noille nuorille yliopisopikakiitäjille. Mutta mikä on AHL. Joku ihmeen rautaliiga, jossa pelaa kädettömiä ja puujalkaisia jätejenkkejä ja hampaattomia havumetsien kanukkeja. Eihän sieltä nyt hyvänen aika voi kukaan päästä pelaamaan jumalauta JÄÄKIEKON MM-KILPAILUIHIN SUOMEN TAMPEREELLE. Häpäisevät vielä meidät kun tuollaisella joukkueella kehtaavat tulla Nokia Arenan jäälle. Joku pornotähden nimellä elvistelevä Rocco Grimaldi on 168cm pitkä. Miesten kisoissa! Kuka sen sinne on päästänyt? Marko Anttila syö tuollaisen pikkupojan aamupalaksi, vaikka Grimaldilla 203 NHL-ottelua enemmän kuin Mörköllä.

Ei perkele pitäis lukea yhtään Jatkoajan mielipidettä tai kolumnia, kun ne alkaa sattumaan päähän.
 
Viimeksi muokattu:

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Odotan otsikkoa:

Hupijengi jyräsi suursuosikin
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Siis seuraavatko nämä Jatkoajan toimittajiksi itseään kutsuvat kirjoittelijat peliä nimeltä jääkiekko enää lainkaan?

Viimeisin taidonnäyte on tässä:

Jutun mukaan kumpikaan maalivahdeista, Larmi tai Olkinuora, eivät meneillään olevissa MM-kisoissa ole loistaneet mutta eivät pettäneetkään.

Mitä mä just luin? Larmihan oli Nokia Areenan perjantai-illassa loistava. Olkijussi sen sijaan haparoi lauantaina kuin känniläinen illan viimeisen oluttuopin ääressä.

Tai - ehkä se olen minä joka on pudonnut pelin evoluution kärryiltä, jospa Larmi teki lukuisia haamuseivejä väärin torjuen ja ehkäpä Olkihatun vapina oli vain psyykkaavaa teatteria?
 
badgeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Detroit Red Wings
Siis seuraavatko nämä Jatkoajan toimittajiksi itseään kutsuvat kirjoittelijat peliä nimeltä jääkiekko enää lainkaan?

Viimeisin taidonnäyte on tässä:

Mitä mä just luin? Larmihan oli Nokia Areenan perjantai-illassa loistava. Olkijussi sen sijaan haparoi lauantaina kuin känniläinen illan viimeisen oluttuopin ääressä.

Tai - ehkä se olen minä joka on pudonnut pelin evoluution kärryiltä, jospa Larmi teki lukuisia haamuseivejä väärin torjuen ja ehkäpä Olkihatun vapina oli vain psyykkaavaa teatteria?

Mitä SHL:n finaaleja tuli kateltua, niin Larmi oli kyl niissäkin paikoittain Mertarannan sanoin ilmiömäinen. Olkinuoran pelejä ei oo tullu nähtyä ku eilinen ja ei joo vakuuttanu.
 
godspeed

Jäsen
Välillä sitä miettii onko tuolla Toimituksessa minkäänlaista lätkätietämystä.

Itse taas olen huomioinut, että esim Oinonen voisi hyvin kirjottaa enemmän jostain psykologian kulmasta, mutta ei taida koulutus riittää. Ammatissa luulisi olevan enemmän tuota tietämystä, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan.

Tollain yleisesti taitaa olla sama asia muidenkin kohdalla. Näkökulmia kyllä kovasti haetaan, mutta mitään ei sitten keksitä ja juttu on aina vähän ohkainen. Logiikka helposti uupuu myös.

Hyvä yritys 10, mutta ei se yhdessä Suomen isoimmassa harrastejulkasussa oikein riitä. Haluaisin tukea jopa klikeillä, mutta se tehdään vähän vaikeaksi.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: M10

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Periaatteessa tuollainen juttu voisi olla ihan hyvä, mutta nyt vedetään yhtäläisyyksiä vammoihin lopettaneiden liigajyrien ja pelaajan jolla on vielä noin 42 milliä dollareissa tulossa tilille välille. Pienellä googlettelulla olisi myös voinut vielä selvitä, että polvi on ihan hyvä arkeen, mutta kiekon peluun suhteen on nihkeämpää.
 
Niin tässä vähän niin kuin oltaisiin haluttu kirjottaa jotain ns diippiä asiasta, mutta sitten ei osattu tai viitsitty. Tällaisiahan nysiä nämä kaikki jutut ovat sisällöllisesti.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid

4. Jacob Middleton, Kanada 199cm/99kg h​

En tiedä mistä Jatkoaika on mittansa kaivanut, mutta ainakin eliteprospectsin sekä NHL.comin mukaan Jacob Middleton on mitaltaan 193cm (6'3''). Niin ja pelipaikaltaan puolustaja, ei hyökkääjä.. Kisojen oikea pituuslista...:

1. Marko Anttila (FIN) 203cm
2. Tyler Myers (CAN) 203cm
3. Mathias Bau Hansen (DEN) 200cm
4. Justin Addamo (FRA) 198cm
5. Oliver Lauridsen (DEN) 197cm
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

4. Jacob Middleton, Kanada 199cm/99kg h​

En tiedä mistä Jatkoaika on mittansa kaivanut, mutta ainakin eliteprospectsin sekä NHL.comin mukaan Jacob Middleton on mitaltaan 193cm (6'3''). Niin ja pelipaikaltaan puolustaja, ei hyökkääjä.. Kisojen oikea pituuslista...:

1. Marko Anttila (FIN) 203cm
2. Tyler Myers (CAN) 203cm
3. Mathias Bau Hansen (DEN) 200cm
4. Justin Addamo (FRA) 198cm
5. Oliver Lauridsen (DEN) 197cm
Siellä ovat toimittajat olleet itse päätoimittaja Pietikäisen johdolla seitinohuessa ranskalaisessa päiväkännissä ottamassa mittanauhalla näitä mittoja
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse taas olen huomioinut, että esim Oinonen voisi hyvin kirjottaa enemmän jostain psykologian kulmasta, mutta ei taida koulutus riittää. Ammatissa luulisi olevan enemmän tuota tietämystä, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan.

Tollain yleisesti taitaa olla sama asia muidenkin kohdalla. Näkökulmia kyllä kovasti haetaan, mutta mitään ei sitten keksitä ja juttu on aina vähän ohkainen. Logiikka helposti uupuu myös.

Hyvä yritys 10, mutta ei se yhdessä Suomen isoimmassa harrastejulkasussa oikein riitä. Haluaisin tukea jopa klikeillä, mutta se tehdään vähän vaikeaksi.
En tiedä kuinka noheva kaveri Landeskog on hoksottimiltaan mutta Grönmannia tuli seurattua läheltä nuorena. Osku oli hyvä koulussa ja kävi lukion ns lukematta läpi ällän paperein. Grönman myös tienasi urallaan yli 10 miljoonaa markkaa ja mikäs siinä oli lähteä kolmekymppisenä vielä akateemiselle uralle kun polvet oli täysin rikki ja pelit oli pakko lopettaa. Tiedä sitten tietääkö jatkoajan toimittaja Landekogin siviilipuolen kyvyistä enemmän kun Grönmaniin suoraan verrataan. Ei kaikista lätkäjätkistä ole koulun penkille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös