Hyvää keskustelua ja erilaisia näkökulmia. Hienoa, että kolumni herättää ajattelemaan ja kirjoittamaan perusteltuja mielipiteitä.
En malta olla lainaamatta itseäni lähes kahden vuoden takaa. Liiga-osiossa on ketju Jääkiekon filosofia ja siellä on hyvää keskustelua myös. Valitettavasti tuonne ei ole aikoihin tullut mitään uutta ja ketju on uponnut ties minne.
Joka tapauksessa, kirjoitin tuolloin osana yhtä viestiäni alla olevan.
Käsittääkseni lähes kaikki nekin, joiden mielestä mentaalinen psyykkaaminen kentällä on ok, ovat sitä mieltä, että siinäkin menee raja jossain. Missä se raja on? Edellä ainakin @Mattinäsäviisas @theZ ja @Arsi Haakana olette sitä mieltä, että psyykkaaminen on ok. Haluaisin kuulla näkemyksenne, että onko jokin asia pyhä tai tabu tms., jolla ei enää sovi psyykata. Jos, niin missä se raja mielestänne menee? Vai onko ihan kaikki huutelu ok siellä kentällä? Onko eroa sillä, missä joukkueessa (oma vai vastustaja) se taitava (röyhkeä?) psyykkaaja pelaa?
Huom! En sano enkä väitä, että teidän näkemys asiasta olisi väärä tai väärin. Ymmärrän näkökulman täysin, vaikka itse en niin vahvasti tuota tulokulmaa edustakaan. Haluan nyt tässä kohtaa kuitenkin lukea ajatuksia ja pitää hyvää keskustelua yllä. Sinänsä tämä on hivenen offtopikkia tähän ketjuun ja tätä voisi ehkä jatkaa myös tuolla linkkaamassani jääkiekon filosofia -ketjussa.
En malta olla lainaamatta itseäni lähes kahden vuoden takaa. Liiga-osiossa on ketju Jääkiekon filosofia ja siellä on hyvää keskustelua myös. Valitettavasti tuonne ei ole aikoihin tullut mitään uutta ja ketju on uponnut ties minne.
Joka tapauksessa, kirjoitin tuolloin osana yhtä viestiäni alla olevan.
Muutaman kauden takaa muistuu mieleeni (sittemmin virheelliseksi osoittautunut) keskustelu ja pohdinta finaalisarjasta, jossa Otso Rantakarin väitettiin kuittailleen Veini Vehviläiselle tämän isästä. Tätä pidettiin (jos siis olisi tapahtunut) yleisesti ottaen sellaisena vyön alle iskuna, jota ei mitenkään hyväksytty oikeastaan kenenkään toimesta. Yleisesti ottaen taas erilaista huutelua ja kuittailua pidetään hyväksyttynä, mutta jossain menee tältäkin osin ns. hyväksyttävän toiminnan raja?
Käsittääkseni lähes kaikki nekin, joiden mielestä mentaalinen psyykkaaminen kentällä on ok, ovat sitä mieltä, että siinäkin menee raja jossain. Missä se raja on? Edellä ainakin @Mattinäsäviisas @theZ ja @Arsi Haakana olette sitä mieltä, että psyykkaaminen on ok. Haluaisin kuulla näkemyksenne, että onko jokin asia pyhä tai tabu tms., jolla ei enää sovi psyykata. Jos, niin missä se raja mielestänne menee? Vai onko ihan kaikki huutelu ok siellä kentällä? Onko eroa sillä, missä joukkueessa (oma vai vastustaja) se taitava (röyhkeä?) psyykkaaja pelaa?
Huom! En sano enkä väitä, että teidän näkemys asiasta olisi väärä tai väärin. Ymmärrän näkökulman täysin, vaikka itse en niin vahvasti tuota tulokulmaa edustakaan. Haluan nyt tässä kohtaa kuitenkin lukea ajatuksia ja pitää hyvää keskustelua yllä. Sinänsä tämä on hivenen offtopikkia tähän ketjuun ja tätä voisi ehkä jatkaa myös tuolla linkkaamassani jääkiekon filosofia -ketjussa.