Mainos

Keskustelu Suomen joukkueesta ja sen peliesityksistä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 2016–2017

  • 119 280
  • 678
Tila
Viestiketju on suljettu.

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Eilisen ottelun kaltainen ratkaisu närästäisi taatusti jokaista veskaria. Nyt puhutaan vielä nuoresta veskarista jolla on takana todella huonot edelliset kisat. Ja eilinen tappio ajoi koko joukkueen painetilaan. On ruvettava voittamaan. En todellakaan povaa Veinille ruusuista jatkoa, mutta mielellään sitä väärässä olisi.

Juu, närästää varmasti. En itsekään Veiniä pidä sieltä vahvimmasta päästä maalivahteja henkisellä puolella, mutta luotan kaverilla olevan sen verran perspektiiviä, ettei eilisen kaltaisesta pelistä itseään ruoski. Eiköhän kopissakin ilmapiiri ole se, että vähän turhan yksin jäi maalivahti ja siihen sitten järkyttävät perse-ohjurit päälle. Otteet olivat kuitenkin varmoja koko pelin ajan, eikä ensimmäinen paskamaalikaan tähän vaikuttanut. Ainoa erikoisempi veto oli se pesis-syöksy pomppukiekkoon, mikä näytti aika vaaralliselta. Vehvi piti kuitenkin Suomea pystyssä niinä hetkinä, kun puolustus sekoili ja vuosi Tsekin painaessa täysin yhtä maalia ja antoi joukkueelle mahdollisuuden voittoon. Myönnettävä silti on, että pienellä paniikilla odotan pudotuspelejä. Tosin ei pelkästään Vehviläisen takia.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mun mielestäni Suomi puolusti omalla alueellaan oikeastaan ihan hyvin. Ei Tsekki siitä ykkössektorista kumminkaan kauheasti vetopaikkoja saanut. Ja se lupaa ihan hyvää Pohjois-Amerikan joukkueita vastaan jos/kun semmoinen vielä vastaan tulee. Mutta sitten kaikki mikä liittyi hyökkäämiseen, niin mikähän siinä nyt sitten olikaan, mutta ei Suomella käytännössä ollut minkäänlaista hyökkäyspeliä ihan joitain hajavaihtoja lukuunottamatta.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Todella harvoin näkee noin aneemista peliä nuorten otteluissa. Kehittyville kavereille nämä kisat tarjoavat paikan näyttää osaamistaan oman ikäisten eliittiä vastaan ja fiiliksen tulisi olla ihan tapissa, mutta eilinen koitos näytti joltain väsyneeltä b2b ottelulta. Huolestuttavinta oli ettei oikeastaan kukaan noussut kentällä muiden yläpuolelle taidoiltaan. Koitin seurata josko siellä joku nousisi esiin halukkuudellaan ratkaista ottellua, mutta ainoa joka edes vähän pisti silmään oli Tolvanen tai vastaava. En tiedä sitten onko valmennus puristanut kaikki samaan muottiin kurinalaisen konseptin ympärille muttei näkynyt yhtään yliyrittämistä tai kiekollista haastamista mikä mielestäni nuorille pelaajille on omien rajojen kokeilun a ja o. Missä on se meidän Kuznetsov joka jokaisessa vaihdossa vaikka väkisten koittaa luoda jotain kiekollisena oman yksilötaidon kautta?
 

Grabovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hyökkäyspeli oli yksittäisten pelaajien epätoivoista kuskaamista 2-3 tsekkiä vastaan. Viisikkona hyökätään ja puolustetaan, mutta valmennus taitaa olla 1990-luvun tasolla. Tuolla pelillä ei päästä edes puolivälieriin.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Juu, närästää varmasti. En itsekään Veiniä pidä sieltä vahvimmasta päästä maalivahteja henkisellä puolella, mutta luotan kaverilla olevan sen verran perspektiiviä, ettei eilisen kaltaisesta pelistä itseään ruoski. Eiköhän kopissakin ilmapiiri ole se, että vähän turhan yksin jäi maalivahti ja siihen sitten järkyttävät perse-ohjurit päälle. Otteet olivat kuitenkin varmoja koko pelin ajan, eikä ensimmäinen paskamaalikaan tähän vaikuttanut. Ainoa erikoisempi veto oli se pesis-syöksy pomppukiekkoon, mikä näytti aika vaaralliselta. Vehvi piti kuitenkin Suomea pystyssä niinä hetkinä, kun puolustus sekoili ja vuosi Tsekin painaessa täysin yhtä maalia ja antoi joukkueelle mahdollisuuden voittoon. Myönnettävä silti on, että pienellä paniikilla odotan pudotuspelejä. Tosin ei pelkästään Vehviläisen takia.

Eipä ne Veinin viime kisatkaan hullummin startanneet. Toivotaan että nyt säilyisi tasaisen vahva suorittaminen eikä negatiivinen kierre ala missään kohdin.

Noin muutoin vituttaa ettei Puljujärvi ole kisoissa. En tiedä millä älyvapaalla ajatuksella tuota on voitu perustella. Oilersin silmin katsottuna Jesse olisi saattanut vetää huippukisat ja saada uutta potkua tekemiseen. Huonoimmassa tapauksessa olisi mennyt perseelleen ja Jesse olisi palannut hiomaan heikkouksiaan ja jatkamaan unelmansa tavoittelua. Suomen näkövinkkelistä katsottuna yksi rightin laatupelaaja olisi ollut tervetullut asia.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Hyökkäyspeli oli yksittäisten pelaajien epätoivoista kuskaamista 2-3 tsekkiä vastaan. Viisikkona hyökätään ja puolustetaan, mutta valmennus taitaa olla 1990-luvun tasolla. Tuolla pelillä ei päästä edes puolivälieriin.
Toki jos yhteen tehtyyn maalin per peli jäädään niin silloin voi olla tiukkaa puolivälieriin pääsyn kanssa, mutta kun turnaussysteemi on sellainen että lohkoista 4/5 joukkuetta pääsee puolivälieriin, niin vaatisihan tuo nyt ihan järkyttävää perseilyä joukkueelta ihan kollektiivisesti jos lohkon viimeiseksi onnistuttaisiin jäämään. Jos aikuisten MM-kisoista, vuoden 2004 World Cupista ja monesta olympiaturnauksesta sanotaan "win the right games", niin kyllä tämä on vielä enemmän sitä.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Myös tuo Uraman asema tuolla oikeasti ihmetyttää. Vai onko Rale sitten Rautakorven niin hyvä kaveri, että pääsi tämän siivellä mukaan tuonne? Tulokset viime vuosilta kun eivät suoranaisesti puolla oikeastaan mitään pestiä yhtään mihinkään, niin erittäin ison kysymysmerkin saa heittää tuonkin nimen ylle.

Nämä nuorten maajoukkueiden pestit ovat kyllä jäänneet viime vuosien päävalmentajilta muutenkin lyhyiksi. Jukka Jalonen puhui nimenomaan pidempien pestien puolesta, mutta kas kummaa, kun kävi kutsu KHL-joukkueeseen, söi sanansa. Lisäksi, kun kisat pohjois-Amerikassa, se saattaa laimentaa kiinnostusta tehtävään, näin se vain on. Karri Kiven jätettyä hommansa myös kesken, oli työttöminä mm. Jukka Jalonen, Hannu Aravirta, mutta ei kumpaakaan homma napannut tuolloin. Kisat olisi olleet pohjois-Amerikassa ja alla oli kultamitali. Lisäksi joukkue meni aika lailla uusiksi, kuten nytkin kävi. Jortikka ei varmaan ollut liiton ensimmäisiä vaihtoehtoja tuolloin, mutta veikkaan, että muut halutut nimet kieltäytyivät.

Rautakorpi oli oikeastaan luonnollinen valinta tähän pestiin. Ollut ennekin U20-päävalmentaja. Toivotaan, että Ahokas olisi pestissä 2-3 vuotta, mutta pelkäänpä, että liigan kutsu voi käydä houkuttelevaksi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Rautakorpi oli oikeastaan luonnollinen valinta tähän pestiin. Ollut ennekin U20-päävalmentaja. Toivotaan, että Ahokas olisi pestissä 2-3 vuotta, mutta pelkäänpä, että liigan kutsu voi käydä houkuttelevaksi.
Muutenkin toivoisi että tulisi jonkinlainen selkeä jatkumo tuohon touhuun. Nyt Ahokkaan pesti on siinä mielessä looginen että valmensi 18-vuotiaiden maajoukkuetta ja siitä joukkueesta varmasti on pelaajia ensi vuonnakin U20-kisoissa mukana. Sillä tavallahan sen pitäisi ollakin, että ensin valmennetaan 18-vuotiaiden maajoukkuetta ja samalla rungolla jatkettaisiin kaksikymppisiin, jos vaan siis materiaali, tulokset ja valmentajan osaaminen riittää.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mä en ole vielä mistään löytänyt Tukka-Jukan kommentteja pelistä. Mua ei voisi kiinnostaa vittuakaan, mitä joku Juolevi sanoo, vaan haluan valmentajan analyysin tuosta ripulista.Onko missään?
 
Kun tuota peliä yöllä tihrusti, niin aika monen pojan naamasta paistoi ilme, että ollaan aika kassalla ja "siis miten tää pitää tehdä?" -meininki. Ehkä Iron Forest on tosiaan luetuttanut jotain viimeisimpiä pelikirjoja ja antanut vielä läksyjä siinä määrin, että liikuntatieteen maisterikin sanoisi hetkinen. No, aika näyttää ja toivottavasti ei, mutta olihan tuo ihan ihmeellistä säätämistä. Yleensä sitä edes huomaa, että mitä joukkue yrittää, mutta nyt ei voi sanoa mitään. Toisekseen, missä johtajat ja persoonat? Näkyykö tässäkin tukkajukan kädenjälki, että kaikki saadaan aikaan puurtamisen kautta tai ei saada ollenkaan? Kikkailusta penkin päähän, kun toimi Tapparassakin.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Olipas melkoista roiskimista koko ottelu Suomelta. Kontrolloituja hyökkäyksiä ei juurikaan nähty eikä myöskään pakki-pakkeja. Tshekille täysin ansaittu voitto.

red.machinen ottelun kolme Suomen tähteä:

*** Veini Vehviläinen
** Joona Luoto
* Janne Kuokkanen
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kun tuota peliä yöllä tihrusti, niin aika monen pojan naamasta paistoi ilme, että ollaan aika kassalla ja "siis miten tää pitää tehdä?" -meininki.
Luodon maalissa olin havaisevinani sellaisenkin että jätkät ei oikein kunnolla tuulettaneet maalia, mikä näissä kisoissa aina on tapana että syösytään pleksejä päin ja muuta vastaavaa. Sellainen kollektiivinen lamaannus ja innostuneisuuden puute paistoi koko ottelun ajan. Peliesitys oli vähän kuin puolivelton munan runkkaamista.
 
Luodon maalissa olin havaisevinani sellaisenkin että jätkät ei oikein kunnolla tuulettaneet maalia, mikä näissä kisoissa aina on tapana että syösytään pleksejä päin ja muuta vastaavaa. Sellainen kollektiivinen lamaannus ja innostuneisuuden puute paistoi koko ottelun ajan. Peliesitys oli vähän kuin puolivelton munan runkkaamista.

No kieltämättä. Ehkäpä joukkueen kapteenin pitäisi käydä ostoksilla ja ripustaa kaikille neljälle pukkarin seinälle tissikalenterit, niin alkaisi edes aavistuksen sitä nuoren kundin kiimaa pakkaamaan stagaan. Muistutus siitä, että mestareille olisi tarjolla muutakin turnauksen jälkeen, kuin lohtuseksiä tyttöystävältä tai rumimmalta cheerleaderilta. Nyt tosiaan tulletukset olivat yhtä laimeita, kuin Tihonovin punakoneella tilanteen ottelussa ollessa 9-0.
 
Viimeksi muokattu:

Apheu

Jäsen
Enpä muista koska viimeksi olisin katsellut noin tylsää U20 -peliä. Ei tosiaan ollut mitään päästä päähän menoa. Mitään riskejä ei oikein otettu, hyökkäysalueella pakit eivät uskaltaneet lähteä tukemaan ja hyökkääjätkin olivat heti puolustusvalmiudessa. Ei tuolla menolla montaa maalia tehdä, ei nuo Suomen pienet hyökkääjät kaksintaan voita kolmea Tsekkipelaajaa, vaan sinne hyökkäysalueelle pitää välillä vähän riskilläkin mennä auttamaan joukkuekaveria.

Ihan ärsyttää katsoa muiden pelien highlightseja, kun siellä pelataan järkyttävällä temmolla, virheitä ei vältellä ja pelaajat tuulettelevat maalejaan kuin viimeistä päivää. Mielestäni Tolvanen ja Luoto jäivät positiivisina mieleen, siinä oli sitä "nyt mennään, luotetaan itseen" -asennetta. Muuten joukkue veti ihan käsijarru päällä, ei uskallettu antautua pelille ja ei tästä nyt voi syyttää juurikaan muita kuin Rautakorpea. En muista tasakentällisin yhtään hyvää maalipaikkaa Suomelta. En edes viivavetoja ja miestä maalille. Suoraan sanottuna mitä tuossa pelissä edes tapahtui? Suomi menee hyökkäysalueelle, kulmassa hävitään kaksinkamppailut, kun paikalla on kaksi tsekkiä vs. yksi suomalainen ja sitten Suomi on taas valmiina ottamaan Tsekin vastahyökkäystä vastaan. Niissä kyllä onnistuttiin, mutta nuorten peleissä ja lyhyessä turnauksessa tämä ei tule toimimaan.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Oli kyllä sekavaa peliä. Tiesiköhän nuo pelaajat että mitä pitäs tehdä? Ei siltä näyttänyt.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Huonoa Suomen peli kyllä oli. Ihme sinänsä, että aikaa valmistautua tähän turnaukseen oli riittämiin. Jos vertaa kahden vuoden takaiseen, niin minusta Jortikan joukkue itse asiassa pelasi jopa hyvää lätkää pienessä kaukalossa tähän verraten. No mutta, tästä voi Suomi vielä parantaa ja eihän se tarvi, kuin puolivälierän voittaa, niin turnaus on mennyt hyvin. Siis tuloksellisesti. Ja muistettava on sekin, että yksi U20 MM-turnaus ei muuta Suomen asemaa kiekkokartalla juuri suuntaan eikä toiseen. Vaikka ainahan kun huonommin menee, tapana on dramatisoida asioita.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Seuraavaan peliin olisi toiveissa hyökkäämiset tiivillä viisikoilla ja annettaisiin aina kiekolliselle tuki lähelle. Päästäisiin yhdessä hyökkäysalueelle (eikä puskettaisiin 1 vs. 4 tms.) ja onnistuttaisiin itse luomaan ylivoimia alueille. Yön pelissä tapahtui kaikkea muuta kuin noita em. seikkoja. Pahasti vaikuttaa siltä, että Rautakorpi oli tosissaan sen pelitavan kanssa, jota esitteli IL:n videossa. Se ei vaan tule toimimaan näillä pelaajilla.
Huonoa Suomen peli kyllä oli. Ihme sinänsä, että aikaa valmistautua tähän turnaukseen oli riittämiin. Jos vertaa kahden vuoden takaiseen, niin minusta Jortikan joukkue itse asiassa pelasi jopa hyvää lätkää pienessä kaukalossa tähän verraten.
Suomi pelasi tosiaan paremmin Jortikan johdolla pari vuotta sitten kuin viime yönä.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Valinnoissa painotettiin kokemusta pienistä kaukaloista, mutta varjopuoli on sitten se, että tällaisilla pelaajilla ei ole yleensä mitään kokemusta miesten peleistä. Taitaa olla peräti 10/20 kenttäpelaajaa sellaisia jotka eivät ole pelanneet ainuttakaan miesten ottelua urallaan. Turha sinällään verrata Kanadaan, koska Kanadalla on valittavana paljon laajempi pooli. Suomen pitäisi Amerikan avuissa pitäytyä mielestäni ehdottomissa kärkipelaajissa sen sijaan, että pudotetaan liigaa koko kauden pelanneita pelimiehiä junnusarjoja rivimiehenä tahkonneiden pelaajien kustannuksella. Sentään ei Eetu Selännettä kaivetta naftaliinista mukaan, kuten johonkin U-18-harjoitusturnaukseen pari kautta sitten.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olihan se paska esitys, ei pääse mihinkään. Jengissä on kuulemma useampi tuleva ykköskierroksen varaus, mutta jos niitä ei tietäisi etukäteen, ei eilisen perusteella kukaan olisi lähelläkään ykköskiekan huutoa. Ei Juolevikaan miltään megastarbalta näyttänyt ja luulisi tuollaisella numerolla varatun pelaajan ottavan vielä enemmän roolia, kun on kapteenikin vielä.

Ketjussa on jo aiemmin mainittu, mutta kyllähän toi johtavan hyökkääjän puuttuminen näkyi räikeästi. Oikein kukaan ei uskaltanut ottaa roolia. Toisaalta hyökkäykset olivat rakenteellisesti usein aika paskoja. Hyökättiin alivoimaisena, tukitoimia ei lähelläkään, eikä kuskaaminen tai dumppaaminenkaan tuonut oikein mitään. 1 vs 1 -tilanteissa Tsekkien pakit pelasivat kyllä hienosti hyökkääjän sivuun ja irti kiekosta. Irtokiekoistakaan ei paljon herunut.

Mielestäni muutamat päällimmäiset kehityskohdat ovat pelaamisen rakenne, henki ja se, pystyykö joku/jotkut nousemaan näyttämään suuntaa. Kuten JA:n artikkelissa todettiin, oli hyökkääminen aika kuralla, kun pelaajilla oli mielessä vain nopea kääntö pystyyn. Ei toiminut. Uskallusta ja itseluottamusta pitää olla myös enemmän, vittu nyt on paikka näyttää. Vastuun siirtelyllä ei tule tulosta, muttei tämä sitäkääm, että pitäisi kuskata itse. Kyllä te tiedätte. Uskaltaakohan joku hyökkääjä ottaa roolia ja näyttää haukkaria?

Aika vitusti saa Suomen peli muuttua parempaan, jos meinaavat mitaleista pelata. Veikkaan, että puolivälierissä tulee tukkaan oikein kunnolla, eikä ole väliä, mikä jengi tulee vastaan, kun Kanada, USA ja Venäjä ovat vähän edellä.

Urama on liiton huippu-urheilujohtajana nimennyt itsensä mukaan Jukan valmennustiimiin. Ei se niin vaikeeta ole.
 

Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Joku voisi myös muistuttaa Suomen poikia siitä, ettei menis tekemään sitä maskia oman maalin eteen.
 

Aamupala

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings
Kaiken sähellyksen lisäksi silmään pisti, että ekat kaksi ketjua on roolitettu ehkä vähän huonosti. En näitä pelaajien kovin hyvin tunne, mutta ihan näkemän ja muutaman aiemman pelin perusteella tämä tulee mieleen.

Palmu ei tuo tuohon ykköskenttään mitään lisäarvoa vaan toisella laidalla pitäisi olla joku peliä tekevä jantteri. Toisaalta taas kakkosketjussa Vesalainen tykkää kuljettaa ja pitää kiekkoa, mutta Kuokkaselle pitäisi saada kiekkoa enemmän. Kuokkasen jos heittäisi ykköseen Palmu tilalle, saataisiin Tolvasen nopeutta käyttöön ja muutenkin maalipaikkoja enemmän. Toisaalta Palmu voisi iskeä jokusen maalin, kun Vesalainen joskus suostuu luopumaan kiekosta kakkoskentässä. Eipä nämä muutokset tuota joukkuetta yksinään pelaistaisi, mutta uskon että molempien kenttien peli paranisi.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Valinnoissa painotettiin kokemusta pienistä kaukaloista, mutta varjopuoli on sitten se, että tällaisilla pelaajilla ei ole yleensä mitään kokemusta miesten peleistä. Taitaa olla peräti 10/20 kenttäpelaajaa sellaisia jotka eivät ole pelanneet ainuttakaan miesten ottelua urallaan. Turha sinällään verrata Kanadaan, koska Kanadalla on valittavana paljon laajempi pooli. Suomen pitäisi Amerikan avuissa pitäytyä mielestäni ehdottomissa kärkipelaajissa sen sijaan, että pudotetaan liigaa koko kauden pelanneita pelimiehiä junnusarjoja rivimiehenä tahkonneiden pelaajien kustannuksella. Sentään ei Eetu Selännettä kaivetta naftaliinista mukaan, kuten johonkin U-18-harjoitusturnaukseen pari kautta sitten.

Toisaalta joukkueesta pudonneet liigakokemusta omaavat pelaajat, joilla kisoihin olisi ollut rehellisesti saumoja ovat Jerry Turkulainen, Robin Salo sekä varauksin ehkä Jarkko Parikka ja Otto Leskinen. Onko näiden pelaajien puuttuminen todella menestyshaaveiden kannalta ratkaisevaa?
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olihan se sellaista yksin puskemista kaverin muuriin. Meidän pigmyt runtattiin jatkuvasti laitoihin kiinni, kun yrittivät sieltä läpi vilistää.

Parempaa rytmiä tuo nyt huutaa. Jonkun Juolevinkin luulisi pitävän enemmän kiekkoa kuin mitä eilen.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Toivottavasti Tsekki-peli meni alkujännityksen piikkiin. Tanska on toivottavasti ylikävely ja sitten taitaa olla vuorossa Ruotsi, joka on se lohkon päämatsi.

Mielelläni näkisin puolivälierissä leijonia vastaan Kanadan tai Jenkit. Nähtäisiin toden teolla, missä mennään.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisin kuin moni muu, niin uskon, että Rautakorpi saa joukkueen vielä suorittamaan materiaalin edellyttämällä tasolla, mutta pienessä kaukalossa palasten loksahtaminen voi ottaa aikansa. Olen tyytyväinen, ettei U20-joukkueen valmennus ole enää pesti, johon kuka tahansa noviisi voi tulla opettelemaan valmentamista kuten on nähty mm. Helmisen ja Valtosen aikoina.

Joo en minäkään pidä Rautakorpea lähtökohtaisesti huonoa valintana, pieni kaukalo asettaa jokaiselle suomalaiselle valmentajalle isot haasteensa ja kyllä mä ennemmin laitan Rautakorven ratkomaan noita pienen kaukalon haasteita kuin esim. noita Helmisiä ja Valtosia. Kovin montaa hyvää vapaana olevaa päävalmentajaa ei tainnut olla tyrkyllä tuohon U20-päävalmentajan pestiin. Rautakorven taktinen osaaminen on kiistatta huippuluokkaa, mutta ovatko Rautakorpi ja Urama sitten oikeita miehiä valmentamaan nuoria ja nälkäisiä pelaajia, aika näyttää. Jukka Jalonen totesi viime vuonna (vapaasti lainattuna) ettei nuorille voi laittaa viimeiseen asti hiottua pelitapaa, vaan pitää jättää nuorille tilaa soveltaa, toivottavasti tämä toinen Jukka osaa laittaa myös tämän puolen balanssiin. Varsinkin hyökkäyspäässä pitää saada kaivettua sitä luovuutta esiin, jalkoja ja käsiä Suomen hyökkäyksestä löytyy aivan riittämiin.

Eilinen peli oli Suomelta huono, siitä ei pääse mihinkään, hyökkäyspelistä oli vaikea löytää puskemisen lisäksi mitään punaista lankaa, toivotaan että Suomi saa huomenna Tanskaa vastaan hyökkäyspeliä vähän auki. Puolustuspeli toimi pääosin hyvin, ja se ei kyllä yllätä kun puikoissa on Rautakorpi. Totaalista skeidaa tuo Suomen hyökkäyspelikään ei ollut, paikkoja oli ja täytyy myöntää että Tsekki puolusti keskialuetta sekä omaa aluettaan nuorten joukkueeksi poikkeuksellisen kärsivällisesti ja kypsästi. En lähtisi vetelemään vielä ranteita auki ja heittämään valmennusta pelaajistoineen junan alle, katsotaan Tanska peli ja jos siitä peli ei lähde avautumaan niin sitten onkin jo suurempia murheita tiedossa. Voiton lisäksi toiveissa olisi että mahdollisimman leveältä rintamalta saataisiin onnistumisia, niitä nuo varsinkin nuorimmat pelaajat tarvitsee. Tänä vuonna ei ole yhtään superkenttää, joten leveältä rintamalta pitää tulla onnistumisia kun halutaan menestyä näissä kisoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös