Kenttäkoostumukset kaudella 2022–2023

  • 305 041
  • 2 960

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistutan, että meidän lukkoonlyödyt kärkiketjut tekivät nolla maalia edellisessä kotipelissä (Koivistoisen maali av). Kyllä mä nyt ihan rohkeasti koittaisin Royta joko Hirvosen tai Pakarisen paikalla, nuo kaksi eivät tehneet mitään ihmeellistä edellisessä pelissä, eikä se Roy nyt siihen leviä, jos pelaa muutaman vaihdon enemmän. Enemmän se on puhki, kun Paajanen roiskii kiekkoa punaisen jälkeen päätyyn ja siinä kelataan ensin päätyyn ja sitten omiin. Siitähän se Roy edellisessä pelissäkin väsähti.

Ei sun mua tarvitse muistuttaa, olin paikalla ja näin ihan livenä, ettei HIFK tehnyt maalin maalia tasaviisikoin eikä useilla ylivoimillakaan :). Enkä mä noita koostumuksia päätä, yritin vain etsiä loogista syytä sille, miksei ketjuja nyt laitettu uuteen uskoon. Mun puolestani Roy voi pelata ihan miten vähän tai paljon tai kenen kanssa tahansa, jos vain jaksaa ja HIFK voittaa. Ei tässä muu auta kuin toivoa, että olisivat ehtineet Paajasen kanssa vaikka keskustella enemmän siitä, miten tulevat yhdessä pelaamaan.

Joku kirjoitti siitä, että on Salmelaisen syytä, että Roy liittyy vasta nyt joukkueeseen. Itse syytän hänen isäänsä. Ilmeisesti jäänyt kotona joitain asioita käymättä läpi. Roylla itsellään tuskin kuitenkaan asian kanssa mitään tekemistä, koska pelaajilla itsellään ei ole mitään valtaa, vaan menevät sinne, minne joku ymmärtää käskeä. Mehän emme tiedä, onko Roy ollut edes saatavilla Euroopan kaukaloihin aiemmin ja jos on, millä hinnalla. Royn kaltaisen pelaajan Salmelainen olisi hyvinkin kannattanut hankkia jo aiemmin, mutta voi olla, että juuri silloin ei ole ollut rahaa riittävästi käytössä. En tiedä. Pelaajabudjetin tietyt ehdollisuudet voivat näkyä tässäkin tai sitten HIFK:n on ollut pakko ottaa isompia riskejä, koska pleijareihin on kertakaikkiaan pakko päästä jo ihan taloudellisestakin näkökulmasta ajatellen. Muista syistä nyt puhumattakaan.

Sekin pitää muistaa, että pelikunto ja kondis yleisesti, ovat kaksi eri asiaa. Vaikka otteluja on enää tällä kaudella rajallinen määrä jäljellä, itse tervehdin ilolla, että otetaan ennemmin varman päälle kuin runtataan heti väkisin kaikki irti. Jeremy Dehner sanoo moi! Roylle on todellakin käyttöä loppukautta ajatellen, joten on hyvin tärkeää, ettei hän nyt ainakaan mitään rasitusvammoja saa riesakseen. Koska katsomossa istuvasta pelaajasta ei ole jengille mitään hyötyä. Joten isommassa kuvassa on parempi käynnistellä koneita ennemmin rauhallisesti kuin laittaa all in heti. Olisi täysin eri asia, jos Roy olisi siirtynyt pelattuaan jossain muualla ensin koko kauden.
 
#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Royn peli-ilo pitkässä juoksussa syödään, joka varmasti vaikuttaa
myös ylivoimaan, jos joutuu pidempäänkin Patin ja Halttusen kanssa käydä pörräämässä. Koivistoisen kenttä ei ole millään muotoa niin toimiva kenttä, että se saisi olla Peltosen papereissa lyötynä lukkoon. Nyt vaan pahasti näyttää siltä.

Toivottavasti olen väärässä ja tulevaisuudessa nähtäisiin Roy Hirvosen tilalla.
 
Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ukko hommattu tuloksen tekoon, miksei sitten istuteta siihen paikkaan, missä voisi asiaa edistää? Hirvonen tiedetään ja tainnut joskus olla maalinkin järjestämässä Jöpöttelijän kanssa.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Huomenna Ouluun näillä:

Vesalainen-Jääskä-Pakarinen

Hirvonen-Koivistoinen-Nättinen

Roy-Paajanen-Palola

Tallberg-Seppälä-Teissala

Larsson-Rantakari

Motin-Berglund

Melart-Kåsastul

Taponen

Halonen
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Huomenna Ouluun näillä:

Vesalainen-Jääskä-Pakarinen

Hirvonen-Koivistoinen-Nättinen

Roy-Paajanen-Palola

Tallberg-Seppälä-Teissala

Larsson-Rantakari

Motin-Berglund

Melart-Kåsastul

Taponen

Halonen
On muuten mielenkiintoista, kuinka Seppälän käy, kun Väänänen vihdoin on taas pelikunnossa. Seppälä on ollut todella mieluisa yllätys ja pidän nuoren veikkosen pelistä todella paljon. Pelaa tällä hetkellä paljon fiksummin puolustussuuntaan kuin esimerkiksi puolustuksen ”erikoismiehet”, Paajanen ja Tallberg. Myös liike riittää ja karvaa ajoittain todella hyvin. On myös rohkea, vaikka pituutta on ehkä metri silinterihattu päässä.
 
Snakster

Veikkaan, että nelosessa nähdään sitten aina kolme nelikosta Tallberg, Åsten, Seppälä ja Väänänen. En tiedä, millaisella rotaatiolla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: HJL

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Veikkaan, että nelosessa nähdään sitten aina kolme nelikosta Tallberg, Åsten, Seppälä ja Väänänen. En tiedä, millaisella rotaatiolla.
Ai niin, unohdin Åstenin. Anteeksi. Alkaa olla neloseen tunkua. Olisipa myös ykköseen samanlainen tunku.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Monipuolisuusihme Palli Olola mukana tänään, kun Halttunen tekee tilaa. Toivottavasti löytää yhteisen sävelen Royn kanssa.

Kastrulin peluuttaminen Motinin kanssa fiksua, koska Motin lienee ainoa tuosta puolustuksesta, joka pystyy norjalaisen koomailua paikkaamaan.

Maalissa ainoa vaihtoehto eli Tapsa
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Vesalainen - Jääskä - Pakarinen
Hirvonen - Koivistoinen - Nättinen
Roy - Paajanen - Palola
Tallberg - Seppälä - Kaskimäki
Teissala

Melart - Berglund
Larsson - Rantakari
Kåsastul - Motin

Taponen
Halonen

Ei vittu tota kolmosketjua ja Kåsakin saanut ylennyksen. Ei taas ymmärrä.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Ei vittu tota kolmosketjua ja Kåsakin saanut ylennyksen. Ei taas ymmärrä.
Muuttin menee ihan hukkaan tuossa, kun joutuu olemaan valmiina paikkailemaan Kåsan koomailuja.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en tykkää tosta että Taponen pelaa koko ajan. Ei vaan ole vaihtoehtoja. Taposen jatkuva peluuttaminen tarkoittaa sitä, että heikkoja pelejä tulee väkisin ja täten myös mahdollisia pistemenetyksiä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mä en tykkää tosta että Taponen pelaa koko ajan. Ei vaan ole vaihtoehtoja. Taposen jatkuva peluuttaminen tarkoittaa sitä, että heikkoja pelejä tulee väkisin ja täten myös mahdollisia pistemenetyksiä.

Tässä pisteessä ollaan, ei voi mitään.
Ikävää myös sekin että taas selkä seinää vasten pakiston kanssa. Rotaatio puuttuu, kun niin kapealla alakerralla mennään. Salin ilmeisesti saikulla kun ei näy kokoonpanossa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Dev

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Ei niitä pistementyksiä tule Taposellakaan enemmän kuin Halosta peluuttamalla, vaikka hän väsyisikin. Loukkiriski kyllä kasvaa.

Outoa, mikäli ei löydy täyttä kokoonpanoa edes matkaan.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mä en tykkää tosta että Taponen pelaa koko ajan. Ei vaan ole vaihtoehtoja. Taposen jatkuva peluuttaminen tarkoittaa sitä, että heikkoja pelejä tulee väkisin ja täten myös mahdollisia pistemenetyksiä.
Ja myös se kaikkein pahin eli loukkaantumisriski kasvaa. Siinä sitten ollaankin sormi suussa, kun joudutaan peluuttamaan Halosta, koska Vinniä ei varmaan vielä nosteta siinäkään tapauksessa pelaavaksi veskariksi. Nyt olisi vielä mahdollisuus reagoida hankkimalla se pätevä kakkonen, mutta hiljaisuus vallitsee Salmelaisen toimistolla.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mä en tykkää tosta että Taponen pelaa koko ajan. Ei vaan ole vaihtoehtoja. Taposen jatkuva peluuttaminen tarkoittaa sitä, että heikkoja pelejä tulee väkisin ja täten myös mahdollisia pistemenetyksiä.
Tai vielä karmeampaa: loukkaantuminen, ja kuin ennen vanhaan Halonen ykkösvahtina pudotuspeleihin.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Vesalainen - Jääskä - Pakarinen
Hirvonen - Koivistoinen - Nättinen
Roy - Paajanen - Palola
Tallberg - Seppälä - Kaskimäki
Teissala

Melart - Berglund
Larsson - Rantakari
Kåsastul - Motin

Taponen
Halonen

Ei vittu tota kolmosketjua ja Kåsakin saanut ylennyksen. Ei taas ymmärrä.
Eikö tuohon Motinin pariksi löytynyt oikeasti ketään muuta?
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Kolmen pelin viikko ja peräkkäiset pelit eilen ja tänään. Ihan järkevää tehdä pientä rotaatiota hyökkäyksessä. Roy-Paajanen-Halttunen ei ole toiminut, joten toimisiko Roy-Paajanen-Palola. Toisaalta Hirvosen ja Royn paikat voisi vaihtaa keskenään, jos kolmonen ei tänäänkään toimi.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
On muuten mielenkiintoista, kuinka Seppälän käy, kun Väänänen vihdoin on taas pelikunnossa. Seppälä on ollut todella mieluisa yllätys ja pidän nuoren veikkosen pelistä todella paljon. Pelaa tällä hetkellä paljon fiksummin puolustussuuntaan kuin esimerkiksi puolustuksen ”erikoismiehet”, Paajanen ja Tallberg. Myös liike riittää ja karvaa ajoittain todella hyvin. On myös rohkea, vaikka pituutta on ehkä metri silinterihattu päässä.
Jep, mielenkiintoista nähdä, mitä käy. Toivottavasti ei joudu kokonaan poppareille, sillä Seppälä on Taposen ohella selkeästi näistä junnuista erottunut edukseen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers

tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Tänään mennään näillä mutta jos ja kun ketjulottohommiin myöhemmin lähdetään niin tuossahan voisi nostaa Seppälän rohkeasti kolmosen keskelle ja vaihtaa Hirvosen ja Royn paikkoja. Hirvonen ja Seppälä löysivät toisensa aiemmin ihan hyvin, oikeaan laitaan sitten Palolaa tai vaikka Halttusta, jos se vihdoinkin saisi apinaa pois selästä.
Toki kun tuosta vielä yksi puolustaja loukkaantuu ja Pakarinen pääsee taas vaihtamaan pelipaikkaa niin nuo toimivat hyökkäysketjutkin menevät uusiksi
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös