Kenttäkoostumukset kaudella 2022–2023

  • 305 264
  • 2 960

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kenelle HIFK tänään häviää? Niin vähän kiinnostaa, ettei jaksa seurata enää tulevia otteluja.
Itse asiassa ihan sama täällä - aidosti ja oikeasti. En tiedä. Joka tapauksessa en näe matsia mistään välineestä ja kausaripaikka tyhjänä, joten en ole edes tsiigannut Liigan sivuilta tai mistään HIFK:n kanavasta. Kotipeli vissiin kuitenkin. Onko sallittua?

EDIT: ei muuten ole! Vieraissa pelataan ja Jokisen Jukurit vastassa! Kiimaista perjantaita luvassa.
 
Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on kyllä erikoinen tilanne, jos Palola on pelikunnossa, muttei vain muka mahdu kokoonpanoon.
Voihan toki olla, että kysymyksessä on henkilökohtaiset syyt. Palolallehan syntyi alkusyksystä jälkikasvua ja on mahdollista, että miestä tarvitaan nyt enemmän kotona kuin kaukalossa.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Olihan Rantakarikin aikansa poppareilla kunnes palasi kokoonpanoon.
Mutta Rantakari perseili. Palola ei perseillyt, vaikkei toki pelannut odotusten mukaisesti kuten ei juuri kukaan muukaan. Popparikomennus tuntuisi siten aika oudolta.
 
Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Kyllä tukka hulmuaa siinä vauhdissa, jolla NHL-Vesalainen löysi itsensä kolmosketjusta.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi kävin muuten katsomassa puolustusvoimien paraatin. Komeita tykkejä oli pojilla. Ihmettelin, että miksi mä koko ajan kyseenalaistan sitä, että vaikka tykit on viimeisen päälle, niin onko niihin varmasti ammuksia.

Sitten muistin olevani HIFK:n fani.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensi alkuun siellä olisi vähintään 4 oikeaa keskushyökkääjää. Kiekollinen ykkössentteri on puuttunut koko kauden, enkä osta mitään muita selityksiä kuin huonon urheilujohtamisen sen puuttumisen osalta. Sellainen on puuttunut viime keväästä alkaen, joten vapaita pelaajia on kyllä ollut saatavilla. Lisäksi siellä olisi enemmän kiekollista taitoa hyökkäyksessä ja tässä on helppo sanoa nimikin eli Teemu Turunen. Tällä olisi korvattu Innala, mutta nyt huhujen mukaan säästi Salmelainen väärässä paikassa. Siellä olisi myös kunnon kiekollinen ykköspuolustaja, joka huhujen mukaan on nyt viimein tulossa. Halonen on hukannut täysin itseluottamuksensa, joten tarvittaneen myös luotettava tandempari Taposelle. Näitä on nyt pyöritetty tosiaan viime keväästä alkaen ja vieläkään ei ole esimerkiksi tarpeeksi keskushyökkääjiä.
Okei eli ollaan sittenkin aika lähellä toisiamme toiveiden kanssa nimittäin

- Turusen olisin halunnut pitää
- Yksi kova sentteri olisi tarpeellinen (Seppälä näyttänyt olevan ihan hyvä ns. 5 sentteri)
- Maalivahtiosastolle ei mielestäni tarvittu alkukaudesta vahvistusta kun toivoin jätkien olevan tikissä mutta Nipellä on vaikeeta nyt niin ei haittaisi se "kevään Garteig" yhtään.
- Puolustuksessa omaan silmään näytti nimilista hyvältä mutta nyt on osa alisuorittanut välillä paljonkin... toiset puolikuntoisuuden ja toisen jonkun muun syyn takia niin sinne en itse olisi ilman tätä nykyistä katastrofia mitään isompia hankkinut. Saa nähdä mitä tuon huhun osalta käy..
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On kyllä erikoista.
Törmänen käytti aikoinaan ihan nerokkaasti joukkueen leveyttä hyödyksi jos oli pe&la pelit niin osa jengistä huilasti perjantaina ja osa lauanataina. Ville ei ole tätä mielestäni käyttänyt kertaakaan, vaikka laitureita on aika reilusti rosterissa.
Joten jos huomenna ei Palola pelaa niin en keksi mitään muuta selitystä kuin että mies ei ole enää joukkueessa mukana lainkaan.

Itse mietin sitäkin, että voisiko tässä nyt olla kysymyksessä sellaisesta asiasta, että HIFK ilmoittaa loukkaantuneet, mutta Palola ei varsinaisesti enää ole loukkaantunut? Itse veikkaan ensisijaisesti kuitenkin sitä, että Palola ei ole toipunut päätällistä odotetusti. Oireethan voivat palata myös myöhemmin ja seuralta olisi edesvastuutonta peluuttaa sellaista pelaajaa, jolla on minkäänlaisia pieniäkään oireita. Riskit ovat liian suuret ja HIFK suhtautuu näihin asioihin oikeasti vakavasti, kuten kuuluukin. Uskoisin, että HIFK:ssa tehdään SCAT5-testit vielä kentälle paluun jälkeen ja jos testiä ei läpäise, ei ole asiaa kentällekään. Ja nyt ei auta muu kuin odottaa ja testata uudelleen.

Palola on voinut myös itse kieltää asiasta tiedottamisen, mikä sekin on ymmärrettävää.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-

Jos tämmöisestä skenaariosta olisi kyse, niin luulisin siinä tapauksessa jengin tiedottavan Palolan olevan loukkaantunut (toistaiseksi). Antaisi mielestäni paremman kuvan Palolan tilasta ilman täällä kyseenalaistamisia, enkä ymmärrä miksi Palola olisi tässä tapauksessa kieltänyt näin tehtävän. Mutta toki mainitsemasi kuvio on täysin mahdollinen.
 
MaV

Jäsen
Siellä on myös Luhanka ollut tällä viikossa sivussa ilman loukkaantumislistausta. Luulisin, että olisi ainakin maanantaina pelannut, normaalisti tänäänkin Lehmuksen sijaan.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tämmöisestä skenaariosta olisi kyse, niin luulisin siinä tapauksessa jengin tiedottavan Palolan olevan loukkaantunut (toistaiseksi). Antaisi mielestäni paremman kuvan Palolan tilasta ilman täällä kyseenalaistamisia, enkä ymmärrä miksi Palola olisi tässä tapauksessa kieltänyt näin tehtävän. Mutta toki mainitsemasi kuvio on täysin mahdollinen.

Päävammat eivät oikein ole kuuminta hottia tiedotusmielessä? Niistä ollaan mun mielestäni oltu aiemminkin hiljaa?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta eihän saikun yksityiskohdista tiedä kun terveysviranomaiset ja pelaaja itse :)

Niin, ei tietenkään tiedä :D.

Voihan se oikeasti olla, että Peltosella ei oo just nyt käyttöä Palolalle. Jos hän on käynyt lukemassa täältä vinkkejä viime keväältä ja ajattelee, että se "turha sopimus" lakkaa olemasta voimassa, jos vain jättää pelaajan huomiotta? Toimistolla ottavat mallia tästä ja unohtavat maksaa näille unohdetuille pelaajille palkkaa, niin siinä sitä oltaisiin, jännän äärellä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Huomaa, että kiinnostus on huipussaan, kun ei ole kukaan linkannut päivän kokoonpanoa. Itse en tuo siihen helpotusta, kun en osaa ITtä puhelimella niin hyvin.

Ykkös- ja kakkosketju samat. Puolustajaparit myös samat. Lehmus poppareille ja luotettava 13. hyökkääjän himmeli taas käyttöön. Taponen luonnollisesti maalissa. Kolmosketju erittäin jalkavassa muodossa Palola-Paajanen- Vesalainen. Nelosketju ei paljoa häviä, kun se on Tallberg-Väänänen-Åsten. Silkkaa sexyä edelleen
 
kingstonwall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK tänään:

Hirvonen - Koivistoinen - Juha Jääskä
Melart - Kåsastul
Kaskimäki - Pakarinen - Halttunen
N.Seppälä -Rantakari
Vesalainen - Paajanen - Palola
Larsson - Salin
Tallberg - Väänänen - Åsten
J.Seppälä

Taponen
Halonen
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
IFK tänään:

Hirvonen - Koivistoinen - Juha Jääskä
Melart - Kåsastul
Kaskimäki - Pakarinen - Halttunen
N.Seppälä -Rantakari
Vesalainen - Paajanen - Palola
Larsson - Salin
Tallberg - Väänänen - Åsten
J.Seppälä

Taponen
Halonen
Että voikin yhden Nättisen poissaolo saada paljon pahaa aikaan.

Ykkösketju näyttää ihan asialliselta.

Kakkosketjussa on laituri sentterinä ja ympärillä kaksi raakiletta.

Kolmosketju on kuin hankeen juuttunut Hiace.

Neloseen koottiin ne, joita ei edes IFK:ssa kannata sijoittaa ylempiin kenttiin.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Että voikin yhden Nättisen poissaolo saada paljon pahaa aikaan.

Ykkösketju näyttää ihan asialliselta.

Kakkosketjussa on laituri sentterinä ja ympärillä kaksi raakiletta.

Kolmosketju on kuin hankeen juuttunut Hiace.

Neloseen koottiin ne, joita ei edes IFK:ssa kannata sijoittaa ylempiin kenttiin.
Niin. Kuka katsoo mitenkin.

"ykkösketjussa" paljon taitoa ja odotettavissa tehoja.

Kakkosessa kokemusta ja potentiaalisia taitavia nuoria.

Kolmosessa taitoa ja tehoja odotettavissa.

Nelosessa pelaavat pelin kuten kuuluukin, eli 0-0. Toki 1-0 täysin mahdollista.

Näillä hehkutuksilla sitten seuraamaan kuinka mahtava kotivoitto tulee. Hymiöitä kaikkialle.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Outo juttu, että vasta nyt katsoin kokoonpanot.
Samoin, että luin vahvistuksesta.
Himasivuilla Toope selvästi kosiskelee pisteitä uudella hankinnalla. Kaikki olisivat halunneet Berglundin, ainakin melkein ja vakiolause, että häntä on yritetty jo pitkään. Copy paste.
Uskon että Victor on vahvistus. Ainakin laukaisuvoimaa viivalle, jos vain joku osaisi syöttää sinne oikea-aikaisesti. Ehkä kuitenkin olisi pitänyt yrittää nopeammin saada jengiin Lyytisen lähdön jälkeen.
No, pianhan nähdään miten sulautuu pelityyliin.
 
Vilja

Toivottavasti ei sulaudu. Jotain muuta tyyliä kun pelkkä paikalle tuleminen kaivattaisiin.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Tänään on sitten vuorossa kuuden pisteen tasonmittauspeli. Tähän peliin ei kakkosmokkea voi tolppien väliin laittaa, sen verran isot on panokset. Saimaalaisten ulkkarit on kyllä kovat. Ainakin meihin verrattuna, muilta osin kamppaillaan tasavertaisesti. Yksi maali ei riitä tai voihan se riittääkin. Ei pidä asettaa rimaa liian korkealle, siitä voi tulla paineita.
Koska viimeksi vai onko koskaan, kapteeni luopunut natsoistaan joukkueen hyväksi? Kunhan spekuloin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä kuitenkin olisi pitänyt yrittää nopeammin saada jengiin Lyytisen lähdön jälkeen.

Ehkä ei vain huvittanut? Tai ehkä ei vain ollut ketään tarjolla? Tämäkään kaveri ei ymmärtääkseni kovin kauan ehtinyt missään ale-laarissa mädäntyä.

Ehkä saamme kiittää tästä mahdollisuudesta lopulta Motinia ja Dykia? Ovat olleet täällä sen verran pitkään, että heillä ja heidän sanoillaan voi olla hyvinkin ratkaiseva merkitys.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
vakiolause, että häntä on yritetty jo pitkään. Copy paste.
Uutta on se, että häntä kosiskeltiin muihinkin seuroihin. Toisin kuin esim Kåsastrullia. (Nimi jota tuskin kannattaa edes opetella sanomaan tai kirjoittamaan). Mutta en muista milloin uusi hankinta kiinnostaisi yhtä vähän kuin nyt. Nämä pätkätyöläiset joilla lähinnä yritetään todistella jonkunlaista aktiivisuutta oman palkan perusteeksi, ei muuta mitään eikä tuo minkäänlaista jatkuvuutta mihinkään. Ehkä Toope odottaa hyväksyviä katseita kauden viimeisen pelin jälkeen jos siinä pelissä Pakarinen päästetään laituriksi. Joukkue on valmis kesälomat voi alkaa!
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Tuossa kun kenttiä tsiigaili, niin tuli vaan mieleen että kapteenillamme ei ole oikeastaan mitään hyödyllistä käyttöä jengissä. Se nyt vaan pyörii kentästä toiseen, ja pelaa välttävästi. Onhan se aika surullista.
 
EL88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL
Niin. Kuka katsoo mitenkin.

"ykkösketjussa" paljon taitoa ja odotettavissa tehoja.

Kakkosessa kokemusta ja potentiaalisia taitavia nuoria.

Kolmosessa taitoa ja tehoja odotettavissa.

Nelosessa pelaavat pelin kuten kuuluukin, eli 0-0. Toki 1-0 täysin mahdollista.

Näillä hehkutuksilla sitten seuraamaan kuinka mahtava kotivoitto tulee. Hymiöitä kaikkialle.
Kyllä tuo nahkasohvan scouttaus meni nyt kuitenkin huomattavasti enemmän putkeen. Lämmittää että tehoja on edelleen odotettavissa vaikka kaikki pelaa alle odotusten ja muutama palanen puuttuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös