Mainos

Kenelle Conn Smythe Trophy?

  • 198 995
  • 700

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Viittasin tosiaan tuohon ilmoituksessa olevaan Postmediaan (Torontossa), jolla on tosiaan koitettu hauskasti piilotella miehen vahvaa Edmonton taustaa... Ihmetyttää hieman, että eikö Postmedian muista lehdistä löytynyt yhtään puolueellisempaa henkilöä äänestämään :).
Sinne halutaan aina edustajia joukkueiden paikallismediasta ja sitten lopputuloksena voi olla jotain hyvin puolueellisia äänestystuloksia.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
75-vuotias Matheson taitaa olla jäämässä eläkkeelle. Varmasti haluttiin antaa kokeneelle kaverille mahdollisuus äänestää vielä kerran ja varsinkin kun Oilers oli finaalissa. Eihän tuolla yhden toimittajan äänet kuitenkaan yleensä mitään ratkaise - ei ainakaan tänä vuonna.
Just näin. Jos halutaan tehdä liiga naurun alaiseksi niin seniileille värilasien läpi katselijoille näitä palkintoja lisää. Vetää siinä samalla koko uransa ja ammattitaitonsa pytystä alas niin mikäs sen parempi tapa jäädä eläkkeelle. Jää ainakin hänen legacynsä elämään vitsinä somessa.

Sinällään olisi mielenkiintoista päästä Mathesonin aivoituksiin käsiksi. Nythän Edmontonilla oli kolme pudotuspelien parasta pelaajaa (luultavasti 20 parasta), mutta jostain käsittämättömästä syystä eivät sitten voittaneetkaan. Jos pelaajat olivat parhaita, pelasivat parhaiten niin valmennusko tuolla floppasi täysin? Ymmärrän, että täysin suvereenilla porukalla häviäisi huonolla tuurilla kerran, ehkä kaksikin, mutta että koko sarjan? Eihän tuo pitäisi olla mahdollista!
 

ipaz

Jäsen
Just näin. Jos halutaan tehdä liiga naurun alaiseksi niin seniileille värilasien läpi katselijoille näitä palkintoja lisää. Vetää siinä samalla koko uransa ja ammattitaitonsa pytystä alas niin mikäs sen parempi tapa jäädä eläkkeelle. Jää ainakin hänen legacynsä elämään vitsinä somessa.
Luulen ettei Mattya kiinnosta vittuakaan. Osa jääkiekkomaailmasta taasen on pahoittanut mielensä syvästi. Kuinkakohan montaa fania edes kiinnostaa että kuka siellä äänesti ja miten. Muutama nimimerkki keskustelupalstoilla toki on tuohtunut moisesta häväistyksestä.
 

Nick Neim

Jäsen
75-vuotias Matheson taitaa olla jäämässä eläkkeelle. Varmasti haluttiin antaa kokeneelle kaverille mahdollisuus äänestää vielä kerran ja varsinkin kun Oilers oli finaalissa. Eihän tuolla yhden toimittajan äänet kuitenkaan yleensä mitään ratkaise - ei ainakaan tänä vuonna.

Luulen ettei Mattya kiinnosta vittuakaan. Osa jääkiekkomaailmasta taasen on pahoittanut mielensä syvästi. Kuinkakohan montaa fania edes kiinnostaa että kuka siellä äänesti ja miten. Muutama nimimerkki keskustelupalstoilla toki on tuohtunut moisesta häväistyksestä.
Mistä tieto, että Matheson olisi jäämässä eläkkeelle?

On kyllä sinänsä kova suoritus, että Oilersin omatkin fanit huutelevat ridiculoussia ja embarrassmenttiä omasta homertoimittajastaan. Hyvin vedetty Mathesonilta, ilmankos kun äksässä aiheen tiimoilta tarvitsikin twiittailla. Vaikka ei tietenkään Mattya aihe kiinnosta vittuakaan, kun keskustelupalstoilla ne tuohtuneet ja mielensäpahoittajat lymyilevätkin.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mun vaatimaton mielipiteeni tämän vuoden Conn Smytheen on se, että jos tekee kaikkien aikojen neljänneksi eniten pisteitä yhden kevään aikana ja rikkoo Wayne Gretzkyn nimissä olleen syöttöennätyksen, sekä johtaa finaaleissa kyykyssä olleen joukkueensa seiskaotteluun, niin kyllä silloin on koko playoff-kauden tärkein pelaaja.
Tämä on hyvä näkemys, ja kyllä minäkin hänelle tuon pytyn suon, mutta haastan kuitenkin palkinnon ilmiselvyyden ja McD:n ylivoimaisuuden näissä playoffeissa.

Ensinnäkin nuo pisteet. Onhan tuo kova luku, mutta jos rehellisiä ollaan, niin aika iso osa noista tuli luokattoman Kingsin ja ykkösmaalivahtinsa loukanneen Vancouverin kustannuksella. Dallas oli kova vääntö, vaikka hekin kärsivät pahoista loukkaantumisista, ja kyseisessä sarjassa McD oli MVP. Kingsiä ja Vancouveria vastaan McD poimi paljon syöttöpisteistä, mutta noissa kahdessa sarjassa Zach Hyman, Draisaitl ja Bouchard olivat vähintäänkin yhtä hyviä murjomaan ”heittopussia ja alisuorittajaa (Vancouver oli yllättävän isoissa hankaluuksissa jo Nashvillen kanssa)”. Hyman ja Draisaitl pimennettiin finaalissa, mutta esimerkiksi Hyman 16 maalia - se on kova luku. Maali kuitenkin aina tehdään, kakkossyöttöjä ropisee tilille välillä puoli-ilmaiseksi. Bouchard 32 pistettä puolustajalle. Kova luku sekin. Mutta jos mennään vielä finaaliin, McD oli 4. Ja 5. pelin jeesus. 3. pelissä hän sai kaksi syöttöpistettä laittaessaan kiekkoa viivalle, josta se ammuttiin ruuhkaan, mutta muutoin hän oli kaksi erää siinäkin aika lailla valjaissa. Omasta mielestäni Edmontonin MVP finaaleissa oli maalivahti Skinner, vaikka McD olikin noiden kahden pelin (4. ja 5.) paras pelaaja. Mutta kokonaisuudessa voin kyllä sanoa, että McD oli Edmontonin paras pelaaja playoffeissa. Hän oli Edmontonin hyökkäyspelin liideri, siinä missä Barkov oli Floridan puolustuspelin. Edmonton kuitenkin eli alkuun pitkälti hyökkäyspelinsä kautta, sillä Skinner vuosi Kingsiä ja Vancouveria vastaan pahasti.

Verrataanpa sitten McD:tä äänestyksessä toiseksi tulleeseen Barkoviin. Floridan playoff-urakka oli paljon haastavampi kuin Edmontonin. Tampa alkaa hiipua, mutta on se silti paljon hankalampi playoff-joukkue kuin Kings. Vasilevski, Kucherov, Hedman, Point, Stamkos. Vaarallisia pelaajia, jotka osaa pelata playoff-kiekkoa. Toisella kierroksella Boston. Kolmannella runkosarjan voittanut Rangers. Lähdetään nyt vaikka siitä, että jos Edmonton olisi kohdannut nämä kolme joukkuetta, näiden tulikuumat maalivahdit ja Allstars-pakit, olisiko McD ja hänen ympärilleen rakennettu superkenttä tehnyt yhtä paljon pisteitä? Väitän että ei. Se, että Barkov pelasi näiden joukkueiden parhaita vastaan, pimensi heidät lähes täysin ja onnistui siinä sivussa tehtailemaan lähemmäs parikymmentä pistettä, on tosi kova saavutus. Edmonton olisi todennäköisesti voittanut Kingsin ilman McD:tä ja mahdollisesti myös Vancouverin, niin sekaisin he olivat jo Nashvilleä vastaan. Florida taas, jonka peli perustui hyvään puolustamiseen, olisi ollut isossa pulassa jos Kucherov olisi saanut syöttöklinikan pystyyn, viimeistään Bostonia vastaan. Barkovin rooli oli iso. Molempiin suuntiin. Mutta sanotaan silti, että he olivat yhtä tärkeitä joukkueilleen finaaliin tultaessa.

Finaali McD vs. Barkov. Sanoisin, että Barkov oli kovempi kolmessa ensimmäisessä pelissä ja McD kahdessa seuraavassa, ja tosiaan johti Oilersin uuteen nousuun - tosin iso osa tästä meni Floridan omaan piikkiin. 6. pelissä Barkov oli hyvä, teki 2 maalia (joista toinen hylättiin parin sentin paitsiona - se ei kuitenkaan himmennä Barkovin pelisuoritusta). McDavid pimennettiin. Seiskapelissä McDavid jäi jälleen nollille. Barkov sai plussan voittomaaliin, otti aloitusvoitot yli 80%:sti ja oli pääarkitehti siinä, ettei McD ja Drai päässeet esille. Tämän lisäksi seiskapelissä Barkov teki uuden playoffien kiekonriistoennätyksen, ja johdatti joukkueensa Stanley Cup mestariksi - siitä huolimatta, että joukkueella oli varmasti käsittämättömät paineet seiskapeliin. ESPN mainosti ennen peliä, että ”tekeekö Florida urheiluhistorian kovimman sulamisen seiskapelissä”. Ja tästä muuten iso hatun nosto Bobille. Vaati noissa paineissa melkoiset hermot kasata itsensä ja palata voittavaksi maalivahdiksi.

En halua vähätellä McD:n saavutuksia, ja onhan se taidoiltaan ylivertainen heppu, mutta jos katsoo noita Barkov-highligtseja pelkästään finaalisarjassa, niin kyllähän tuo oli melkoinen kahden suunnan peto, joka viljeli ison määrän huipputekopaikkoja ketjukavereilleen, eikä olisi ollut mielestäni vääryys jos pytty olisi mennyt Barkoville. Tärkein pelaaja on yleensä pelaaja, joka on isoimmassa roolissa sen kaikkein tärkeimmän saavuttamisessa (Stanley Cupin, ei ennätysten rikkomisessa). Vaikka kyllä itsekin tiesin, että McD pytyn saa noista sinun edellä mainitsemistasi syistä.
 
Ensinnäkin nuo pisteet. Onhan tuo kova luku, mutta jos rehellisiä ollaan, niin aika iso osa noista tuli luokattoman Kingsin ja ykkösmaalivahtinsa loukanneen Vancouverin kustannuksella.

Aivan takuulla noihin yli 40 pisteeseen mahtuu helpompia vastustajia ja helpompia tehtyjä ja syötettyjä maaleja. Mutta ehkäpä noissa pisteissä se isoin juttu on se, että tuollaisiin lukemiin ei ole pystynyt kukaan ikinä kenen nimi ei ole Gretzky tai Lemieux. Kaikille noin pitkälle päässeillä joukkueilla osuu matkalle niitä helpompia vastustajia. Silti vain kaksi miestä on tehnyt kovempaa tulosta.

Finaaleissahan McDavid teki eniten pisteitä tänä keväänä. Ja tarkistamatta sanoisin, että hän teki jokaisella kierroksella enemmän pisteitä kuin kukaan muu.
 

la vida loca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Löytyyköhän vastaavia "McD doing McD things in Stanley cup playoffs" videoita kun Barkovista? Sisältöhän näissä videoissa olisi tietenkin ihan erilainen. Luulen, että McDavidkin hyötyisi kun katselisi näitä Barkovin videoita. Vaikka ei se voitto hänestä kiinni jäänytkään. Matkiminenhan on tunnetusti paras tapa oppia.

Mutta olisi kiva nähdä niiden upeiden hyökkäyspään koosteiden lisäksi, myös puolustuspelin highlightteja McDavidiltä. Barkovhan on tehnyt tuosta omasta pelistään silkkaa taidetta.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Mathesonin puolustukseksi Conn Smythe -valinnoissa, että on Hymanin ja etenkin Bouchardin mukaanottoon perusteet. Hyman painoi playoffseissa 16 maalia 25 peliin ja koko kaudella yhteensä 70 häkkiä, vaikka tietysti tässä vain pudotuspeleihin keskitytäänkin. Pudotuspelien maalipörssin voitto viiden maalin erolla seuraavaan.

Bouchardilla taas 25 peliin 6+26 ja puolustajien kaikkien aikojen syöttötilaston kärkipaikka yksissä playoffseissa. Jos katsotaan nimenomaan henkilökohtaisia suorituksia ja tilastoja, niin ihan monsterisuoritus molemmilta, Bouchardin osalta ei ole väärin sanoa historiallinen.

Hymania ei toki näkynyt finaalisarjassa ollenkaan, mikä varmasti tiputti hänet monelta listalta. Bouchard petrasi kuin sika juoksuaan finaalisarjan edetessä. Silti hiukan homer-Barkov-lasit päässä sydämistyä näin joukolla, että yksi toimittaja arvioi koko pudotuspelien parhaat näin.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Paljon asiaa @Lystikäs, mutta otan yhdestä kohdasta kiinni.
Ensinnäkin nuo pisteet. Onhan tuo kova luku, mutta jos rehellisiä ollaan, niin aika iso osa noista tuli luokattoman Kingsin ja ykkösmaalivahtinsa loukanneen Vancouverin kustannuksella.
Tasan puolet (2+19=21) McDavidin pudotuspelien pisteistä syntyi Kingsiä ja Canucksia vastaan. Canucks-sarja oli kaikkea muuta kuin helppo, se venyi seitsemänteen otteluun saakka. Canucks lisäksi johti sarjaa parhaimmillaan voitoin 3-2.

Tappavan tasaisesti eri vastustajia vastaan Connor McDavidin pisteet muutenkin näissä pudotuspeleissä syntyivät, olipa sitten heittopusseja tai ei.
Koodi:
Kings
5. 1+11=12 (2,40 P/GP)

Canucks
7.   1+8=9 (1,29 P/GP)

Stars
6.  3+7=10 (1,43 P/GP)

Panthers
7.  3+8=11 (1,57 P/GP)
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tasan puolet (2+19=21) McDavidin pudotuspelien pisteistä syntyi Kingsiä ja Canucksia vastaan. Canucks-sarja oli kaikkea muuta kuin helppo, se venyi seitsemänteen otteluun saakka. Canucks lisäksi johti sarjaa parhaimmillaan voitoin 3-2.
Muistan. Ja soimasin tuossa ehkä turhaan Canuckseja, mutta mielestäni Edmonton ja McDavid ei pelannut tuossa sarjassa kovin hyvin. Saattoi johtua siitä, että ykkösveskansa loukannut Canucks pelasi puolustusvoittoisemmin, tai ennakkosuosikin paineista (varsinkin kun vastustajan ykköstykki Pettersson oli ollut täysin telineissä pudotuspeleissä), mutta heidän olisi pitänyt paperilla dominoida tuota peliä enemmän.

Kings
5. 1+11=12 (2,40 P/GP)

Canucks
7. 1+8=9 (1,29 P/GP)

Stars
6. 3+7=10 (1,43 P/GP)

Panthers
7. 3+8=11 (1,57 P/G)
Nappaan vielä näihin lukemiin. Ja tämä on oma mielipiteeni - mutta minusta McDavid on parhaimmillaan heikkoja joukkueita vastaan ja ylivoimalla. Kovissa paikoissa, kovia joukkueita vastaan, hänellä on taipumusta jäädä pörräämään kiekon kanssa, jolloin vastustaja pääsee ryhmittymään puolustukseen. Heikompia puolustajia vastaan näin ei tapahdu, koska McDavid pääsee nopeudellaan heistä helpommin ohi. Starsia vastaan McDavid olikin mielestäni parhaimmillaan kuten aiemmin sanoin (varmasti auttoi, että Starsin ykkössentteri Hintz oli pitkään sivussa ja selkeästi pelasi toipilaana loput, ja yksi runkopakki (Hakanpää) oli sivussa, joka teki pakkilinjasta normaalia haavoittuvamman. Mutta siinä sarjassa hän oli selkeä MVP.

Mutta tarkistellaan vielä tuota Panthers pelin pistesaalista, koska tuo on iso määrä ja Panthers on normaalisti hyvin puolustava joukkue. McDavidin hyvyyttä tai ei, Panthers oli sekaisin 4. ja 5. pelissä. Sitä puolustuspeliä, jota nähtiin läpi playoffien ei nähty, vaan peli oli huonosti rytmitettyä säntäilyä ja ylipelaamista (myöhässä annettua paineistamista), josta Edmonton pääsi iskemään jatkuvasti vastaan ja tällä kertaa rokottivat jokaisella kerralla. Esimerkiksi tuo 8-1 oli melkoista sotkua alusta loppuun - maalivahtipelistä alkaen, ja viimeisessä erässä Floridan katseet olivat varmasti jo seuraavassa pelissä, kun taas McDavidin katse ennätyksissä. 5. pelissä joukkue pelasi hieman paremmin, mutta Bobrovski oli vielä koomassa. Esimerkkinä McDavidin pienestä kulmasta tekemä maali, jossa Bobrovski peitti laiskasti ja imi melkein nollakulmasta tulleen maavedon oman luistimen kautta sisään. Tuollaista maalia ei playoffeissa pitäisi vain päästää. Toisen maalinsa McDavid tekikin tyhjiin. Mutta hän oli silti näissä kahdessa pelissä pitkästä aikaa omalla tasollaan ja teki uskomattoman hienon esityön Perryn maaliin. Se oli sitä parasta McD:tä. Jos ei lasketa näitä kahta peliä jossa McD teki yhteensä 8 pistettä (ja Bobrovskin torjuntaprosentti oli älyttömän huono), McD teki muissa viidessä pelissä 3 pistettä, vaikka peliaika oli todella iso ja ylivoimaakin tuli paljon. Edmontonilla ei käytännössä ollut edes toista YV-koostumusta. Ja näistä kolmesta syöttöpisteestä, jotka hän teki noissa viidessä pelissä, kaksi tuli 3. pelin viimeisessä erässä, kun Florida oli ottanut ehkä alitajuisesti jalkaa kaasulta. Molemmat syöttöpisteet tuli melko vaarattoman näköisistä tilanteista, kun McDavid laittoi kiekkoa pakille ja ammuttiin ruuhkaan (ensimmäinen olisi mennyt ohi, ellei olisi kimmonnut Mikkolan kyynärpäästä sisään, toinen oli 2. syöttö). Pointtini on ehkä finaalipelien osalta siinä, että jos otetaan koko finaalisarja, McDavid pystyttiin pitää kurissa 5/7. Edmontonin paras pelaaja finaalisarjassa oli näin ollen mielestäni Skinner, ei McDavid. Jos Bobrovski ryösti 1. finaalipelin, Skinner ryösti 6. pelin ja ylläpiti hyvää tasoa läpi sarjan.

Tämän sanottuani, en halua vähätellä tuo McDavidin pistesaalista. Se oli todella uskomaton määrä modernissa kiekossa, mutta totean kuitenkin sen, että iso osa noista oli 2.syöttöjä ja Edmontonin huiman kokonaispistesaaliin takana oli myös Hyman, Draisaitl ja Bouchard, joiden henkilökohtaisista taidonnäytteistä hyötyi pitkälti myös tuo McDavidin pistepussi. McDavid ei raahannut Edmontonia yksin finaaliin, vaan iso osa kuului tuolle superketjulle, joka oli yhdessä etenkin ylivoimat.

Nyt on raportoitu, että McDavid ja Draisaitl pelasivat jonkin verran loukkaantuneena, joka voisi selittää vähän myös sitä mitä itse näin tuolla kentällä. Niitä kahta finaalipeliä lukuun ottamatta en nähnyt tuolla McJeesusta, ja minun mielestäni hän ei lopulta ollut (ainakaan selkeästi) playoffien tärkein pelaaja. Hän hyytyi kalkkiviivoilla ja vain mestaruuden pitäisi merkitä loppujen lopuksi - ellei joku henkilö yksin kantanut joukkuetta sinne asti. Eikä näkemykseni mukaan McD sitä tehnyt. Bouchard 32 pistettä puolustajalle - ei kalpene hirveästi hyökkääjän 42 pisteelle. Hyman 16 maalia. Kova tulos playoffeissa, joissa viimeistely on vielä hankalampaa. Hyman tosin pysäytettiin finaaleissa, mutta niin pysäytettiin McDavidkin kahta peliä lukuun ottamatta.
 

Niqulishin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämän sanottuani, en halua vähätellä tuo McDavidin pistesaalista. Se oli todella uskomaton määrä modernissa kiekossa, mutta totean kuitenkin sen, että iso osa noista oli 2.syöttöjä ja Edmontonin huiman kokonaispistesaaliin takana oli myös Hyman, Draisaitl ja Bouchard, joiden henkilökohtaisista taidonnäytteistä hyötyi pitkälti myös tuo McDavidin pistepussi. McDavid ei raahannut Edmontonia yksin finaaliin, vaan iso osa kuului tuolle superketjulle, joka oli yhdessä etenkin ylivoimat.
34 syötöstä 24 ykkössyöttöjä joten miten tuo suurin osa 2.syöttöjä nyt määritellään.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nappaan vielä näihin lukemiin. Ja tämä on oma mielipiteeni - mutta minusta McDavid on parhaimmillaan heikkoja joukkueita vastaan ja ylivoimalla. Kovissa paikoissa, kovia joukkueita vastaan, hänellä on taipumusta jäädä pörräämään kiekon kanssa, jolloin vastustaja pääsee ryhmittymään puolustukseen. Heikompia puolustajia vastaan näin ei tapahdu, koska McDavid pääsee nopeudellaan heistä helpommin ohi.
Kyllä se taitaa olla niin että monet huiput ovat parhaimmillaan huonoja joukkueita vastaan, kun yleensä sille on syynsä miksi ne huonot joukkueet ovat huonoja ja hyvät hyviä.
Tämän sanottuani, en halua vähätellä tuo McDavidin pistesaalista. Se oli todella uskomaton määrä modernissa kiekossa, mutta totean kuitenkin sen, että iso osa noista oli 2.syöttöjä ja Edmontonin huiman kokonaispistesaaliin takana oli myös Hyman, Draisaitl ja Bouchard, joiden henkilökohtaisista taidonnäytteistä hyötyi pitkälti myös tuo McDavidin pistepussi. McDavid ei raahannut Edmontonia yksin finaaliin, vaan iso osa kuului tuolle superketjulle, joka oli yhdessä etenkin ylivoimat.
McDavidilla oli enemmän ykkössyöttöjä kuin Barkovilla pisteitä. Toki olihan siinä 10 kakkossyöttöäkin mukana, mutta Barkovillakin oli 14 syötöstä 5 kakkossyöttöä. Eli prosentuaalisesti isompi osa kuin McDavidilla.

Yleisesti 5vs5 pelissä McDavidin ollessa kentällä Oilers teki 28 maalia ja päästi 14. Kun McDavid ei ollut kentällä joukkue teki 25 maalia ja päästi 38. Eli kyllä Oilers oli hyvin vahvasti McDavidin varassa menemättä edes mihinkään ylivoimiin. Barkovin ollessa jäällä 5vs5 pelissä Florida teki 14 maalia ja päästi 10. Ilman Barkovia Florida teki 31 ja päästi 28 maalia. Eli joukkue ei ollut samalla tavalla Barkovin vedettävänä tai hänestä riippuvainen.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Yleisesti 5vs5 pelissä McDavidin ollessa kentällä Oilers teki 28 maalia ja päästi 14. Kun McDavid ei ollut kentällä joukkue teki 25 maalia ja päästi 38. Eli kyllä Oilers oli hyvin vahvasti McDavidin varassa menemättä edes mihinkään ylivoimiin. Barkovin ollessa jäällä 5vs5 pelissä Florida teki 14 maalia ja päästi 10. Ilman Barkovia Florida teki 31 ja päästi 28 maalia. Eli joukkue ei ollut samalla tavalla Barkovin vedettävänä tai hänestä riippuvainen.
Ei jaksaisi, mutta tämä vaan on saatanan laiskaa.

Barkov on se pelaaja, jota valmentaja pyrkii aina peluuttamaan vastustajan ykköstä vastaan, niin kotona kuin vieraissa.

McDavid on pelaaja, jolle valmentaja pyrkii löytämään vastustajan nelosketjun vastaan ja mielellään vielä väsyneinä pitkän kiekon jälkeen.

Kun roolitus on tyystin eri, 5vs5 -maalieroista ei voi vetää johtopäätöstä, että toinen on vetänyt raskaampaa rekeä.

Totta helvetissä Panthersin muu joukkue on suorittanutn hyvin Barkoviin nähden, kun on saanut pelata helpompia minuutteja Barkovin syödessä raskaimmat.

Oilersilla ja McDavidilla jossain määrin päin vastoin.

Ei nyt ole tarkoitus sinänsä vähätellä McDavidia, ihan kohtalainen kiekonhallintapelaaja, ja sekin on arvokasta, että pystyy tekemään kovaa tahtia maalia silloin kun valmentaja löytää sen edullisen peluutuksen.

Varmasti 32 valmentajaa 32sta ottaisi tappioasemassa viimeisellä minuutilla vastustajan pitkän kiekon jälkeen McDavidin ennen Barkovia jäälle. Aivan varmasti vastustajan valmentaja olisi helvetin luottavainen, jos siellä olisi viimeisellä minuutilla johtoasemassa pitkän kiekon jälkeen Barkov kyyristymässä oman pään aloitukseen.

Kiekko on taktinen joukkuepeli, jossa roolituksilla saadaan aikaan sitä sun tätä. Mutta jos halutaan arvioida parasta, niin kyllä siinä halutaan arvioida minuutit vastakkain. Ei nyrkkeilijöitäkään arvioida niin, että kuka tyrmää kovimpaan tahtiin perunasäkkejä, vaan kyllä kovimmat halutaan kehään mätkimään toisiaan.

Barkov vs McDavid -tilastot eivät olleet finaalisarjassa niin suotuisia maailman parhaalle kuin monet halusivat.

Turha siinä on venkoilla.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
McDavid on pelaaja, jolle valmentaja pyrkii löytämään vastustajan nelosketjun vastaan ja mielellään vielä väsyneinä pitkän kiekon jälkeen.

Ei nyt ole tarkoitus sinänsä vähätellä McDavidia,
Kyllä tuossa minusta vähän vihjataan siihen suuntaan että McDavid ei pärjää niitä huippuja vastaan kun pitää toivoa että josko pärjäisi nelosketjua vastaan väsyneenä kun ei muuten uskalla päästää kentälle. Että pitäisin vähän vähättelynä. Kuitenkin jos sanotaan että McDavid tekee pisteitä vain huonoja vastustajia vastaan niin se ei minusta ole kovin rehellistä kommentointia. Tai ohitetaan täysin se että ilman McDavidia, Edmonton ottaa ihan huolella turpaan 5vs5 pelissä, kun taas Florida oli sentään plussalla kun Barkov ei ollut kentällä.

Juu Barkov sai pääsääntöisesti pelattua hyvin McDavidin pois tahoilta noissa peleissä. Kuitenkin McDavidin suorituksen ohittaminen sillä että hän pelasi pelkästään paskoja pelaajia ja joukkueita vastaan on minusta täysin epärehellinen väite. Ei siellä pudotuspeleissä ole yleensä mitään totaalipaskoja joukkueita jotka vain antavat McDavidin purjehtia puolustuksen läpi.
 

Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Barkov vs McDavid -tilastot eivät olleet finaalisarjassa niin suotuisia maailman parhaalle kuin monet halusivat.

Olen monena keväänä odottanut, että Kopitar-Danault-kaksikko pysäyttäisi McDavidin, mutta toisin on aina lopulta käynyt ainakin koko ottelusarjan mitassa. Jos joku osaa ja jaksaa kaivaa vertailua, erottuuko Barkovin finaalionnistuminen Kopitarin ja Danaultin vastaavista ekan kierroksen McDavid-tilastoista, mieluusti kuulisin tilastoanalyysia aiheesta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Parhaiten McDavidin pysäyttämisessä onnistui Vancouverin Miller. Barkov voitti kyllä myös kaksinkamppailun McDavidia vastaan silloin kuin piti. Conn Smythe meni kuitenkin ansaittuun osoitteeseen. Jos sarja olisi mennyt poikki 4-1, niin tämä olisi mennyt ansaitusti Bobille tai Barkoville.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei nyt ole tarkoitus sinänsä vähätellä McDavidia, ihan kohtalainen kiekonhallintapelaaja, ja sekin on arvokasta, että pystyy tekemään kovaa tahtia maalia silloin kun valmentaja löytää sen edullisen peluutuksen.
Ei millään joukkueella riitä Barkoveita neljään ketjuun, eikä tule riittämään. Joten niitä edullisia peluutuksia on lopulta helppo löytää, ja prime-McDavid tulee aina tekemään niitä pisteitä oli mikä joukkue vastassa hyvänsä. Ei siihen valmentajalta maagisia peluutustemppuja vaadita.

Maallit sen pelin ratkaisevat, joten totta kai tuo mitä McDavid tekee on joukkueelle arvokasta. Taikoo välillä tyhjästäkin maaleja yksilötaidollaan kuten se Perryn osuma.

Totta kyllä, ettei riittänyt mestaruuteen, mutta näkisin Floridan olleen joukkueena parempi. Edmontonilla heikkoutena mm. Ceci-Nurse pakkiparin huteruus, ja hyökkääjistön kapeus loukkaantumisten myötä. Floridalla pakistoon koonailut jäi hieman vähemmälle (vaikka Ekblad parhaansa yrittikin)) ja Floridalla oli paremmat alaketjujen hyökkääjät (Luostarinen ja kumppanit). Siinä se pieni ero nähdäkseni tuli. Lopultahan oli aika pienistä asioista kiinni ettei menty seiskafinaalissa jatkoajalle.

Vaikka suuri Barkov-fani olenkin niin Conn Smythe meni mielestäni oikeaan osoitteeseen.
 
Suosikkijoukkue
Ville Leino, Red Wings
Muutamista viesteistä päätellen täällä on Barkov fanipojilla mennyt ihon alle, kun Mcdavid tuli ja laittoi pöytään aivan poikkeukselliset pudotuspelit ja vei sen mikä olisi minä tahansa muuna keväänä Barkoville kuulunut.

Itse olen iloinen Barkovin puolesta, että sai sen tärkeimmän kannun. Kaukana ei ollut ettei sekin olisi lipsunut käsistä. Conn Smythe meni puolestaan sinne mihin sen kuuluukin mennä nähdyn kaltaisilla esityksillä.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Muutamista viesteistä päätellen täällä on Barkov fanipojilla mennyt ihon alle, kun Mcdavid tuli ja laittoi pöytään aivan poikkeukselliset pudotuspelit ja vei sen mikä olisi minä tahansa muuna keväänä Barkoville kuulunut.

Itse olen iloinen Barkovin puolesta, että sai sen tärkeimmän kannun. Kaukana ei ollut ettei sekin olisi lipsunut käsistä. Conn Smythe meni puolestaan sinne mihin sen kuuluukin mennä nähdyn kaltaisilla esityksillä.
Onko kohdallasi kyse ylösnousemuksesta vai opetuslapsesta?

Aika vähän täällä on kukaan Connorin Smythestä hermostunut. Pari kommenttia taisi olla siihen suuntaan, että tiukimmassa paikassa tehot jäivät piippuun. Mikä taas on hassua, jos mietitään finaaleja 4 ja 5.
 

Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Vieläkö täällä jankataan jostain tusinapöntöstä? Ketä kiinnostaa..? Panthers on Stanley Cup mestari ja millään muulla ei oo mitään väliä.
 

Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Ei siellä pudotuspeleissä ole yleensä mitään totaalipaskoja joukkueita jotka vain antavat McDavidin purjehtia puolustuksen läpi.
Ainakin runkosarjassa joko sinulta tai muulta Wings fanilta tuli kommenttia että idän huonoimmatkin joukkueet menisi heittämällä pleijareihin jos pelaisivat lännessä.

Ai joo, totaalipaskoja ei tietysti ole mutta varmaan todella paskoja oli ne 10/16 ja paskoja sitten 5/6 joukkuetta.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Täytyy sanoa että etenkin kun se kannu tuli, niin juuri kiinnosta yksilöpalkinnot. Tuskin Barkovillakaan kiinnostaa.

McDavid on ylivertainen hyökkäyssuuntaan. Lisäksi palkinnolla lienee jonkinlainen markkina-arvo ja onhan Oilerssilla ja McJeesuksella ja maalikarkeloilla helpompi myydä tuotetta isolle yleisölle kun Barkovin puolustuspelaamista ja takakarvauksia. Ne on sitten lajista enemmän ymmärtävien ihmisten nähtävissä mutta ei sen uuden kannattajan.
 

Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muutamista viesteistä päätellen täällä on Barkov fanipojilla mennyt ihon alle, kun Mcdavid tuli ja laittoi pöytään aivan poikkeukselliset pudotuspelit ja vei sen mikä olisi minä tahansa muuna keväänä Barkoville kuulunut.

Itse olen iloinen Barkovin puolesta, että sai sen tärkeimmän kannun. Kaukana ei ollut ettei sekin olisi lipsunut käsistä. Conn Smythe meni puolestaan sinne mihin sen kuuluukin mennä nähdyn kaltaisilla esityksillä.
Kyllä se nyt minusta on niin, että jos pistää jonkun Väinön ennätyksistä säpäleiksi ja voittaa Conn Smythen, niin ei se silloin väärään osoitteeseen mene.

Ja huikea ukkohan tuo McDavid on muutenkin, siitä ei ole kahta sanaa. Sen verran täytyy toki todeta kaverin epätäydellisyydestä, että kun joukkue on tiukassa paikassa takaa-ajoasemassa, alkaa vuodesta toiseen ja valmentajasta riippumatta aivan älytön ylipeluutus, ja sitä ei jaksa edes McDavid. Alkaa niitä mestaruuksia paukkua kun se lakkaa ite sanomasta että haluan pelata joka toisen vaihdon ja sanoo valmentajalle myös sen että älä laita minua sinne askiin kahdeksi minuutiksi kerrallaan 20 sekunnin tauko välissä, siitä ei tuu mitään.

Mutta kuitenkin, ihan järkyttävän hyvä pelaaja, ei haittaa ollenkaan että vei ton pystin. Barkov saa vielä vähän parantaa jos haluaa noitakin voittaa, toki se nyt taitaa tosiaan olla ihan sama, varsinkaan mitään kinaa ei ole siitä kumman noista kipoista jokainen pelaaja mieluummin haluaa voittaa.
 

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Koko playoffien mitalla Barkovin ja McDavidin ero peliajassa jäi hitusen pienemmäksi kuin ainakin omissa mielikuvissani. Barkov näkyy olleen jäällä 21.15 ja McDavid 23.02 per peli.

Yhteisminuutit playoffeissa 576min McDavid, 510min Barkov. Edmonton pelasi yhden matsin enemmän.

Finaaleissa McDavid 163min, Barkov 140min. Mutta toki mahdolliset pitkät vaihdot ja epätasainen peluutus vaikuttavat jaksamiseen, kuten myös pelaajien pelityyli ja -valinnat, enemmän kuin nämä suorat minuuttivertailut.

En tiedä mitä johtopäätöksiä noista pitäisi vetää. Kaikki riippuu kaikesta, mutta onhan 23min aika paljon hyökkääjälle. Toisaalta ainakin finaalien otteluohjelma oli melko väljä, minkä luulisi antavan etua kärkipelaajille.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös