Keikka-arviot

  • 66 638
  • 233

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Teenage Fanclub, Tavastia

Tuli nähtyä ja kuultua livenä kolmannen kerran vuodesta 1989 toiminut skotlantilainen Teenage Fanclub. Bändin kolmesta laulaja-biisinkirjoittajasta ehkä minulle mieleisin, Gerard Love, on valitettavasti jättänyt yhtyeen viime syksynä. Etukäteen mietinkin, että kuinka nyt hoituvat Loven laulamat stemmat muiden biiseihin.

Onneksi bändin keulamiehen, Norman Blaken, tuotannossa riittää lauluja vuosien varrelta lähes kokonaiseen keikkasettiin, jota oli täydennetty Raymond McGinleyn hypnoottisilla (joku voisi sanoa junnaavilla) biiseillä. Ilmeisimmät Loven korkeat stemmat hoiti uusi kosketinsoittaja. Myös rumpali Francis MacDonald hoiti lauluroolinsa mallikkaasti.
Loven tilalle bassoon oli siirtynyt aiemmin kolmantena kitaristina toiminut jamppa, jonka nimeä en saa päähäni millään.

Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta bändi saattaa niin tehdä. Teenage Fanclub kuulosti edelleen ihan itseltään, kitarat helisivät, surisivat ja pörisivät ja kauniit lauluharmoniat kuorruttivat loistavia biisejä. Siitä huolimatta: Gerard Love, tule takaisin! Haluaisin vielä kuulla livenä mm. Don't look backin tai Sparky's Dreamin...
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Erja Lyytinen, Club Teatria 3.8.

Kymmenes kerta, kun Erjan näin livenä ja selkeästi niistä paras. Erjan nykyinen taustabändi on ihan helvetin kova, paras mitä hänellä on ikinä ollut. Kitara soi maukkaasti ja Erja kyllä sen homman osaa. Eilen Slide-kuningattaremme oli lämppäämässä Tom Jonesia Oulussa ja veti kyllä ihan loistavan keikan. Uusi levy Another World oli hyvin edustettuna setissä. avausbiisi Snake In The Grassin puuttumista tosin hieman harmittelin. Erjalla ja bändillä oli hauskaa lavalla ja soittamisen ilo välittyi yleisöön.

Setti:

Lover's Novels
Hard As Stone
Everything's Fine
Slowly Burning
Another World
Wedding Day
Rocking Chair

Tom Jones, Club Teatria 3.8.

Ensimmäistä kertaa Oulussa esiintynyt Walesin tiikeri ei jättänyt ketään kylmäksi. Ääni pelasi kuin parhaina päivinä ja bändi oli todella tiukka. Mies suorastaan tihkui karismaa. Billy Boy Arnold-cover I Wish You Would rokkasi tykisti. Muutenkin keikka oli hieno osoitus siitä, miten monipuolista musiikkia Tom Jones on urallaan tehnyt. Delilah räjäytti koko täyden Teatrian sellaiseen huutoon, etten ole aikoihin moista kokenut. Sex Bomb, If I Only Knew, Green Green Grass Of Home, It's Not Unusual... kyllä hittejä piisasi koko kahden tunnin ajan. She's A Lady kuitenkin jäi soittamatta. Plussaa myös lukuisista 50-luvun rokkicovereista, niitä oli hienoa kuulla livenä. Tomppa myös äityi kehumaan Teatriaa keikkapaikkana.

Setti:

Burning Hell
Run On
Mama Told Me Not To Come
Did Trouble Me
Raise A Ruckus
Sex Bomb
Fever
Take My Love
Big Blonde Baby
Cry To Me
Delilah
Soul Of A Man
Tower Of Song
I'll Never Fall In Love Again
Green, Green Grass Of Home
What's New Pussycat?
It's Not Unusual
You Can Leave Your Hat On
If I Only Knew
I Wish You Would
What A Wonderful World

Kiss
Strange Things Happening Every Day
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Conversations with Nick Cave (Helsingin Musiikkitalossa 27.8.2019)

Olipas erilainen ja myös erikoinen tapahtuma. Tykkäsin kyllä joo, vaikka konserttisalikeikoista ja muista vastaavista tapahtumista on niin vähän kokemusta, että perse meinasi puutua pahasti kolmen tunnin istumisesta. Mutta menisinkö uudestaan? Enpä tiedä, ehkä oli sellainen kokemus, että yksi kerta riittää. Ja aika vähän on mielessä muita artisteja, joilta tällainen konsepti voisi edes toimia.

Biisilistaa ei ole näköjään vielä kukaan laittanut nettiin, mutta suurin osa biiseistä (covereita myöten) taisi olla samoja kuin maanantaina. Lisäksi tuli ainakin hyvin toiminut versio Papa Won't Leave You, Henry -biisistä sekä yleisön toiveena Mermaids. Tuo jälkimmäinen kappale oli illan sympaattisin hetki muutenkin. Yleisöstä nousi ylös pikkutyttö, ehkä vähän toisella kymmenellä, ja esitteli heti aluksi itsensä Nickille: "My name is Elisa Day" ja toivoi sitten, että pääsisi istumaan Nickin viereen, kun tämä soittaa Mermaidsin.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Conversations with Nick Cave (Helsingin Musiikkitalossa 27.8.2019)

Olipas erilainen ja myös erikoinen tapahtuma. Tykkäsin kyllä joo, vaikka konserttisalikeikoista ja muista vastaavista tapahtumista on niin vähän kokemusta, että perse meinasi puutua pahasti kolmen tunnin istumisesta. Mutta menisinkö uudestaan? Enpä tiedä, ehkä oli sellainen kokemus, että yksi kerta riittää. Ja aika vähän on mielessä muita artisteja, joilta tällainen konsepti voisi edes toimia.

Biisilistaa ei ole näköjään vielä kukaan laittanut nettiin, mutta suurin osa biiseistä (covereita myöten) taisi olla samoja kuin maanantaina. Lisäksi tuli ainakin hyvin toiminut versio Papa Won't Leave You, Henry -biisistä sekä yleisön toiveena Mermaids. Tuo jälkimmäinen kappale oli illan sympaattisin hetki muutenkin. Yleisöstä nousi ylös pikkutyttö, ehkä vähän toisella kymmenellä, ja esitteli heti aluksi itsensä Nickille: "My name is Elisa Day" ja toivoi sitten, että pääsisi istumaan Nickin viereen, kun tämä soittaa Mermaidsin.
Oli kyllä varsin erikoinen ja erilainen kokemus. Musiikkikonserttina eilinen ei noussut sellaisiin sfääreihin, mihin Cave esim. aiemmin bändinsä kanssa on päässyt. Näkisin, että suurin syy ei ole bändin puuttumisessa vaan siinä, että nyt kappaleiden välissä juteltiin ja keskusteltiin aina pitkään yleisön kanssa ja eräänlainen musiikista syntyvä flow jäi puuttumaan miltei kokonaan. Parhaiten tästä syystä musiikillisesti toimivatkin pari hetkeä, kun Cave jatkoi edellisen biisin päätyttyä heti uuteen. Esim. O Children ja heti perään vedetty Weeping Song oli illan parasta antia ehdottomasti.

Tuohon Elisa Day -tyttöön vielä sen verran, että jos kuulin oikein, niin äidillään oli myös Cave tatuoituna omaan kankkuunsa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuohon Elisa Day -tyttöön vielä sen verran, että jos kuulin oikein, niin äidillään oli myös Cave tatuoituna omaan kankkuunsa.

"If I understood correctly, your name is Elisa Day, and your mother has my face tattooed in her back, and the tattoo artist who tattooed my face on your mothers back is also sitting somewhere here..."

Taiteessa on kyllä se hieno puoli, että sen voi kokea niin monella tavalla. Weeping Song on ehkä minulle se kaikkeista suurin suosikkibiisi koko Bad Seeds -tuotannosta, mutta tämä versio/sovitus ei miellyttänyt minua ollenkaan.

Keikasta vielä sen verran, että poikkeuksellisen iso osa yleisöstä vaikutti olleen ulkomaalaisia. Tämä fiilis ehkä vielä korostui siinä, että olivat rohkeampia esittämään kysymyksiä kuin "häpeilevät suomalaiset"...

Olen nähnyt Caven livenä neljä kertaa (Musiikkitalo, Kulttuuritalo, Flow ja Provinssi). Kaikki keikat ovat kyllä olleet tunnelmaltaan niin erilaisia keskenään, että niitä on mahdotonta rankata mihinkään parhausjärjestykseen.

Cave on ollut aina karismaattinen, mutta tämän kokemuksen perusteella uskaltaisi sanoa, että nyt vanhoilla päivillään hänestä on tullut myös sympaattinen. Ehkäpä siis Morrisseylla ja muillakin vanhoilla kiukuttelijoilla on siis vielä toivoa...
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Taiteessa on kyllä se hieno puoli, että sen voi kokea niin monella tavalla.
Se on juuri näin.

Ja tosiaan huomiosi ulkomaalaisista osuu oikeaan, mutta johtunee vain siitä, että olivat tosiaan aktiivisempia kysyjiä kuin me suomalaiset, joita kuitenkin suurin osa yleisöstä ihan varmasti oli.

Minulla edellisestä Cave-keikasta oli jo aikaa. Kulttuuritalossa 2004 ja Finlandiatalossa 2006 tullut nähtyä, sen jälkeen ei sitten ennen eilistä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Reilun kolmen kuukauden live-keikkatauko päättyi, kun kävin Evelinan keikalla Suvilahti Summer -tapahtumassa. Tilaisuuteen myytiin lippuja pöytäryhmittäin (jokaisessa pöydässä oli käsidesipullo "talon puolesta" + pöytien välillä parin metrin etäisyys). Tapahtumaan ei siis saanut yksittäislippuja, joten ostin 60 eurolla kahden henkilön pöydän. Hyvät järjestelyt, ja kaikki toimi moitteettomasti, mutta kieltämättä oli hieman outo tunnelma.

Eve kuitenkin veti tuttuun tyyliinsä aivan huikean keikan Helsingin kesäillassa. Mahtava kokemus. 6/5.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sunnuntai-ilta, Kulttuuritalolla Iggy Popin keikka, kaikille katsojille varattu oma istumapaikka. Edessä kiva konsertti, jossa esiintyjät esiintyy ja biisien välissä yleisö sivistyneesti taputtelee?

No ei vitussa, keikka alkoi naiskitaristi Novellerin kitaraintrolla, ja sitten loppubändi lauteille. Joku yritti rynnätä eturiviin, järkkäri haki pois. Muutama rohkea nousi kuitenkin seisomaan ja tanssahteli sivistyneesti musiikin tahtiin. Kunnes Iggy sanoi että unohtakaa nuo hitsin penkit, jolloin Kulttuuritalo räjähti käyntiin. Jengi pomppasi ylös, jorasi, bailasi, ulvoi Popin johdolla, bändi soitti tiukasti ja soundit olivat kunnossa (no hiukan pienemmälläkin volyymillä olisi tullut toimeen). Iggy rockkukkoili pääosin ilman paitaa ja vajaa parituntinen kului kuin siivillä.

Aika paljon Stoogees kamaa, muuten hajabiisejä sieltä täältä koko soolouran varrelta, suurimmista hiteistä tietty Passanger ja Lust For Life kuultiin, ja ilman muuta muutama biisi uusimmalta levyltä. Verrattuna edelliseen Iggyn keikkaan Helsingissä (Flow), tämä liikkui aivan eri sfääreissä, en muista ihan äsken noin rajua sunnuntai-iltaa kokeneeni, Miinusta järkkäreille, jotka heittivät esim. sen lavalle loppusetin aikana hypänneen jonnen pihalle. Mutta jees, nyt sai rahalle vastinetta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olin eilen illalla Olavi Uusivirran keikalla.

Etukäteen mietitytti, että millaisilla fiiliksillä mahtaa vetää keikan, tai jättääkö esim. välispiikit kokonaan pois. Mutta veti pitkän ja energisen keikan.

Kissakin nostettiin pöydälle jo ekan biisin jälkeen välispiikeissä. "Oletteko tanssineet, juhlineet ja tehneet muutakin laillista? Hyvä, niin mekin ollaan ja aiotaan jatkaa!" Myöhemminkin palattiin asiaan jokusenkin kerran, mm. huudatettiin yleisöä ja kyseltiin, että onko paikalla jauhojengiä.

Ei ihan mun lempimusaa, enkä läheskään kaikista biiseistäkään tykkää, mutta hyvä esiintyjä saa kyllä yleisön vedettyä mukaansa. Erittäin taitava bändikin, jos sellaista arvostaa.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei ihan mun lempimusaa, enkä läheskään kaikista biiseistäkään tykkää, mutta hyvä esiintyjä saa kyllä yleisön vedettyä mukaansa. Erittäin taitava bändikin, jos sellaista arvostaa.
Samalla asenteella olin puolison seurana Ed Sheeranin keikalla, ja olipa hyvä että tuli lähdettyä. Aivan hemmetin taitava ukko ja veti shown oikeastaan niin hyvin kuin pystyy. Moni biisi toimii loistavasti isolla stadionilla (jytä kuului varmaan Tallinnassa asti) ja keskelle pystytetty lava on myös omasta mielestäni paras tapa hoitaa stadionkeikka. Miehestä myös huokuu todella hyvä fiilis ja selvästi nauttii tekemisestään.
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä vuosi on ollut tällaiselle vanhalle hevarille vähän erilaiseen musiikkiin tutustumista. Kävin iskelmäfestareilla Himoksella, ja kunhan ryypiskelyltä kerkisin, jopa ihan festarialueella. En nyt varsinaisesti iskelmää kuitenkaan kuullut, mutta Dingo ja J. Karjalainen tuli tsekattua. Porukkaa oli kuin meren mutaa ja tunnelma oli ihan kiva.

Eilen kävin sitten elämäni ensimmäisellä rap-keikalla. Artistina Konala Cartelli. Ei kyllä mitään moittimista - hyvin vetivät ja olihan tuossa sellaista hyvää meininkiä alusta loppuun. Saatanpa mennä toistekin.

Jotta nyt ei ihan koko vuotta tulisi käytyä vain tällaisilla minulle uusilla keikoilla, piti ostaa pamauttaa liput marraskuun Stratovariuksen keikalle Tavastialle. Saman artistin keikalla samassa paikassa tullut käytyä viimeksi noin reilu 20 vuotta sitten. Nyt setämiehenä setämiesten joukkoon kuuntelemaan vähän kikkeliheviä. Rock!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Placebo 13.10.2022 (Black Box, Jäähalli)

Placebo, tuo Englannin oma Lapko piipahti Helsingissä. Oliko keikka hyvä?

Enpä todellakaan tiedä. Ihan viihdyttävä se oli, ehkä outokin, mutta ainakin yllättävä.

Yhtyeen edellisestä keikasta Suomessa on jo yli seitsemän vuotta, minkä jälkeen bändi on kutistunut duoksi. Lavalla oli kuitenkin kuusi muusikkoa. Muusikoista ja soitinarsenaalista myös otettiin kaikki irti.

Placebo on aiemminkin ollut livenä ajoittain äänekäs kitararockbändi, joka on ollut parhaimmillaan vetäessään vimmaisesti piripolkkabiisejään niin vahvassa etukenossa, että yleisössä jännitetään koska yhtye kaatuu ja nokka osuu maahan.

Nyt tämä äänekkyys ja esityksen yleissoundi oli kuitenkin jotain ihan muuta, jotain sellaista, mitä ainakaan minä en osannut ennakolta odottaa: lähes tauotta matalilla taajuuksilla pauhaava, jyrisevä ja muriseva massiivinen seinä. Sopi toisaalta keikkapaikan arkkitehtuurin, mieleeni tuli betoni: tasaisen harmaata, rouheaa ja läpäisemätöntä. Taustan päälle ripoteltuna hieman Brian Molkon mausteita.

Ei tämä soundi sinällään huono ollut. Jo ekassa biisissä kolmen sähkökitaran äänimuuri soi jylhästi. Niin, tosiaan, se toinen varsinainen jäsen – ”basisti” Stefan Olsdal – soitti bassoa vain muutamassa biisissä. Lopuissa hän hapuili enemmän tai vähemmän kitaran kanssa, ja pimputtelipa parissa stygessä pianoakin (jota ei tosin yleisön sekaan kuulunut).

Kitara-armeija ja möreä jynkytys ovat monesti ihan hyviä aineksia rockmusiikkiin. My Bloody Valentinelta tai Sunn))):olta lähtee niin, että sisuskaluissa tuntuu. Placebon juttu on kuitenkin mielestäni ollut sen sijaan nyanssit.

Moni lähes 30-vuotias bändi kiertää maailmaa nykyään pelkkänä nostalgia-aktina. Placebo ei ole tähän lähtenyt. Keikan alussa bändi soitti uusia biisejään, vissiin viimeisimmän levynsä melkeinpä kokonaan. Propsit heille tästä rohkeudesta.

Harmi vaan, uudet biisit olivat vieraita minulle, kuten suurimmalle osalle muistakin katsojista. Ei ollut yleisössä enää mustahuulisia tyttöjä, joilta kajalit ovat valuneet kyyneleiden mukana silmistä. Tai androgyyneja poikaoletettuja. Yleisön keski-ikä alkoi luultavasti nelosella.

Käsiä alkoi nousta ilmaan vasta Bitter Endin soidessa. Vanhatkin biisit oli tosin sovitettu uusiksi isoääniselle yhtyeelle ja jostain jytinän alta niitä koitettiin sitten tunnistella. Välillä tuntui siltä, että ainekset oli heitetty tehosekoittimeen, mutta sekaan oli eksynyt väärienkin reseptien ainesosia.

Jos yleisön osallistuminen jäikin vaisuksi, niin ei yhtye ainakaan juuri tähän panostanutkaan. Ainoa kontakti oli ennen keikkaa moneen kertaan nähty ja kuultu kirje yleisölle, missä pyydettiin olemaan kuvaamasta esitystä…

Molko oli ehkä kipeä? Ainakin joi biisien välissä kuumaa juomaa. Laulu oli suurimmaksi osaksi ok, mutta joissain biiseissä miksattu niin hiljaiselle, ettei sitä juurikaan erottanut.

Olsdal kyllä kekkuloi aika ajoin lavan reunalla, mutta ei puolestaan taida olla kovin kaksinen muusikko, vaikka kitarasooloja nyt vetelikin. Taisi kyllä hänellä olla jotain teknisiä ongelmiakin. Taustabändiä ei esitelty, eikä yksikään spotti valaissut heitä kertaakaan edes vahingossa.

Reilut puolitoista tuntia kestäneen keikan päätteeksi Molko, Olsdal ja yksi taustabändin jäsenistä jäivät lavalle muutamaksi minuutiksi vinguttamaan ja vonguttamaan laitteitaan. Molko seisoi selkä yleisöön päin vääntelemässä efektilaatikoiden potikoita. Osuva lopetus erikoiselle illalle.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Yllätti kyllä tuo Placebon kitaravalli, nimen omaan positiivisessa mielessä. En ole bändiä livenä nähnyt aiemmin mutta viimeistään uusimman levyn singlet saivat lähtemään lippuostoksille. Ja hyvin jyräsivät uudet biisit heti alkuun Beautiful Jamesilla. Ilmeisesti ihan täynnä paikka ei ollut kun mainostivat vielä samalla viikolla.

Fun fact, ostin viikon sisään sekä Curen että Placebon paidat, molemmat ”samaa kokoa” mutta toinen sopii ja toinen melkein. Fun fact 2, kahden keikkapäivän askeleet viiden päässä toisistaan, 14608 ja 14603.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Placeboon liittyen hehän eivät pitkään aikaan olleet ainakaan Spotifyssa ja nyt ovat näköjään ilmestyneet sinne.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Placebo 13.10.2022 (Black Box, Jäähalli)

Yhtyeen edellisestä keikasta Suomessa on jo yli seitsemän vuotta, minkä jälkeen bändi on kutistunut duoksi.
Oikein hyvä kirjoitus muuten, mutta anteeksi pieni pilkunviilaus: Placebo kävi Suomessa lokakuussa 2016, eli melko tasan kuusi vuotta sitten. Olin paikalla ja nyt mietin, että en jaksa lähteä, kun vastahan ne täällä kävivät.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oikein hyvä kirjoitus muuten, mutta anteeksi pieni pilkunviilaus: Placebo kävi Suomessa lokakuussa 2016, eli melko tasan kuusi vuotta sitten. Olin paikalla ja nyt mietin, että en jaksa lähteä, kun vastahan ne täällä kävivät.

Aiheellinen korjaus. Enpä muistanut tosiaan, että kävivät Hartwallilla 20-vuotiskiertueensa merkeissä.

Kertonee jotain bändin viime aikojen yleisestä kiinnostuksesta kyllä, että kukaan ei ollut kuuden vuoden aikana päivittänyt wikipedia-sivuille tätä vuoden 2016 keikkaa listaan esiintymisistä Suomessa. Tai, nyt se kyllä siellä mainitaan, mutta kappale alkaa silti virheellisellä lauseella "Yhtye on esiintynyt Suomessa viidesti".
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kertonee jotain bändin viime aikojen yleisestä kiinnostuksesta kyllä, että kukaan ei ollut kuuden vuoden aikana päivittänyt wikipedia-sivuille tätä vuoden 2016 keikkaa listaan esiintymisistä Suomessa.
Tuolle keikalle sai aika helposti ilmaislippuja, joita itsekin vastaanotin kourallisen. En mä lopulta saanut niille kaikille edes käyttöä. Mutta ihan asiallinen keikka oli silloin.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauko Röyhkä poikkesi eilen Helsinkiin esittämään musaansa teemalla 90-luvun absurdismi, eli mainonnan mukaan "Korjaamolla kuullaan valittuja paloja Kauko Röyhkän 1990-luvulla levyttämästä materiaalista". Absurdi osuus taisi olla se että keikkaan sisältyi biisejä Sinä olet tähti, Tyttöjen ystävä ja Jumalan lahja aikakauden kappaleiden lisäksi 2000-luvun alussa julkaistun Miss Farkku-Suomi albumin tuotantoa. 80-luvulta mukana oli ainoastaan mahtava Mainostaulujen taakse versio.

Oli kyllä upea keikka, kaikki alun perin Timo Vikkula kitaristina tehty tuotanto, on aina ollut mulle se rakkain pätkä Röyhkän materiaalista. Nyt Vikkula ei ollut mukana, vaan häntä korvasi kaikenlaisessa muussakin mukana ollut Puka Oinonen. Puka on myös tuon aikakauden Röyhkä musan fani ja aivan liekeissä kappaleet soittikin, nauttien siitä kun oli mukaan päässyt. Bassossa oli Mats Hulden, kiva oli tämä veteraani taas nähdä tositoimissa, taisi aikanaan mennä Kaukon kanssa sukset vähän ristiinkin, mutta kiva että on taas välit kunnossa. Rummuissa oli minulle tuntematon nuoemman sukupolven edustaja Roberto Lanz.

Yleisöä oli Korjaamolle saapunut yllättävänkin hyvin verraten siihen kuinka aliarvostettuna aikakautena tuota Röyhkän 90-lukua olen pitänyt. Kauko lupaili vaikkei lupaillutkaan että jatkoa näille keikoille olisi tulossa, jolloin voisi muutkin tuon aikakauden unohdetuista helmistä saada taas live-esityksen.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...

Yleisöä oli Korjaamolle saapunut yllättävänkin hyvin verraten siihen kuinka aliarvostettuna aikakautena tuota Röyhkän 90-lukua olen pitänyt. Kauko lupaili vaikkei lupaillutkaan että jatkoa näille keikoille olisi tulossa, jolloin voisi muutkin tuon aikakauden unohdetuista helmistä saada taas live-esityksen.
Toivottavasti tulisi jatkoa - eilinen keikka kiinnosti, mutta oli sellainen päivä, että olisi pitänyt pystyä repeämään moneen paikkaan yhtä aikaa. No, tavallaan sen teinkin, kun kävin katsomassa perjantaina Aknestikin Hämeenlinnassa (olivat lauantaina On the Rocksissa), mutta lauantaina toteutui vihdoin Pohjonen Alanko G Livelabissa.

Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus ehkä vähän hitaan alun jälkeen sopivasti Ismon syntymäpäivänä ja taas yksi osoitus Ismon neroudesta ja monipuolisuudesta. Kimmo Pohjosen roolia vähättelemättä. Ikkunan taakse taisi pysähdellä tavallistakin enemmän porukkaa ihmettelemään, mitä tuolla oikein tapahtuu - no, varmasti näytti erikoiselta jos ei tiennyt mistä on kyse, kun lavalla heiluu kaksi heppua kitaran ja haitarin kanssa joku lampunvarjostin ja synttärikakku päässään.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
kun kävin katsomassa perjantaina Aknestikin Hämeenlinnassa

Oliko hyvä? Harmittelin näiden keikkojen ajankohtia. Olisin voinut vaivautua Tampereelle tai Helsinkiin tsekkaamaan, jonkinlainen Aknestik-fani taisin vuosituhannen vaihteessa olla ja Jukka Takalon laulannasta pidän edelleen.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliko hyvä? Harmittelin näiden keikkojen ajankohtia. Olisin voinut vaivautua Tampereelle tai Helsinkiin tsekkaamaan, jonkinlainen Aknestik-fani taisin vuosituhannen vaihteessa olla ja Jukka Takalon laulannasta pidän edelleen.

Minä kävin tuolla On the Rocksin keikalla ja oli kyllä hyvä. Ihan sellainen ajankohtaisen ja toimivan bändin tuntu, eikä mitään lämmittelyä. Laadukasta tekemistä kaikin puolin. Supperheads oli hyvä myöskin, mutta siitä välittyi ehkä enemmän sellainen, että tässä vaan vähän muistellaan menneitä.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Oliko hyvä? Harmittelin näiden keikkojen ajankohtia. Olisin voinut vaivautua Tampereelle tai Helsinkiin tsekkaamaan, jonkinlainen Aknestik-fani taisin vuosituhannen vaihteessa olla ja Jukka Takalon laulannasta pidän edelleen.
Olin myös Hämeenlinnan keikalla eturivissä ja olihan se hyvä. Bändi oli hyvässä vireessä ja nauttivat selkeästi soittamisesta.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliko hyvä? Harmittelin näiden keikkojen ajankohtia. Olisin voinut vaivautua Tampereelle tai Helsinkiin tsekkaamaan, jonkinlainen Aknestik-fani taisin vuosituhannen vaihteessa olla ja Jukka Takalon laulannasta pidän edelleen.
En nähnyt Aknestikia niiden varsinaisina aktiivivuosina ja aiempana vertailukohtana on muutama Takalon mies ja kitara-keikka sekä duo-keikkoja Kaarle Viikatteen kanssa. Joka tapauksessa oli toimiva keikka, vaikka ei pysty sanomaan miten suhtautui bändin kulta-aikoihin.

Bändi tuli lavalle ensin ilman Jukkaa soittamaan introa - itse asiassa hetken mietin että oliko täällä silti joku lämppäri (Supperhead oli vain Helsingissä ja Tampereella), kun etenkin Latvalehdon ja Rautalinin habitus on aika lailla muuttunut sitten aktiiviaikojen. Settilista oli aika turvallinen ja upposi odotetusti hyvin pääosin neli-viisikymppiseen yleisöön. Takalo myös muisteli bändin ensimmäistä Hämeenlinnan keikkaa Ojat on rajat-levyn ajoilta ja toivoi, että siellä paikalla olleet neljä katsojaa olisivat nytkin yleisössä. Yksi hemmo eturivistä ilmoittautui - ei vaikuttanut olevan mitään kännihassuttelija, joten hattu päästä.

Tämä neljän keikan kiertuehan oli loppuunmyyty ainakin kolmen keikan osalta loppuunmyyty (Tampere, Hämeenlinna, Helsinki) ja vaikkei paikat mitään mahdottoman suuria olekaan, näyttäisi siis suosiota edelleen riittävän. Toivottavasti tarina jatkuisi vielä.

Settilista löytyy täältä, oli näemmä täsmälleen sama myös Helsingissä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös