Keikka-arviot

  • 73 053
  • 257

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
mutta melko rasittavaa on se jatkuva yleisön kannustaminen. Että nyt hei kaikille kova meininki vittu ja hei nyt äidinnussi-tyypit hei messiin kovasti ja äääääää. Ei oikein vaan jaksa.
Samaa mieltä. Heti perään mainittava, että Toolin keikalla tämä kaikki puuttui viikko taaksepäin. Yksi pakollinen ja lyhyt välispiikki keikan alkupuolella ja muuten keskityttiin pelkästään olennaiseen, eli musiikin soittamiseen. Ja tietysti Toolin tapauksessa tämä soittaminen tehtiin täydellisellä ammattitaidolla.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
La 29.6.2024 Nyrkkitappelu + The Tarjas @ Monttu New Level, Pori

Vanha kunnon Monttu on jälleen avautunut uusilla yrittäjillä ja ainakin porilaisilla on jo pidempään ollut tilauksessa bändeille esiintymispaikkaa. Oikeastaan kovinkaan paljon ei Monttu ollut muuttunut, pääpiirteittäin vain pintaremonttia. Yläkerran Punkkeri oli sitten laitettu uuteen uskoon. Puitteet toimi ihan ok, vaikka Nyrkkitappelu olikin houkutellut hyvin väkeä liikkeelle. Parin kilometrin säteellä oli käynnissä Iskelmä-festarit, mutta punkkareita ei sellainen kiinnosta.

Illan avasi ulvilalainen The Tarjas, jonka tuotanto on iloisen letkeää Ramones punkkia. Soundi oli omaan korvaan ainakin hyvällä tasolla ja vaikutti jo aikaisessa vaiheessa täyttynyt alakerta myös nauttivan.

Lauantain pääpukarin Nyrkkitappelun show oli sitten sitä totuttua tykittelyä alusta loppuun. Monttu oli ahtaunut täyteen ja bailut oli sen mukaiset. Hepellä on armottomasti virtaa, oli keikka sitten missä tahansa. Bändilläkin soitto luonasi oikein hyvällä mallilla eikä Montun soundeissa ollut mitään moittimista. Oikein hyvän mielen punk-ilta koettiin siis lauantaina Porissa. Ja niin kuin ennenkin, oli myös faneille aikaa keikan jälkeen.

Toivottavasti tuo uusi Monttu ottaa nyt hyvin tuulta alleen ja saadaan jatkossakin tasokkaita bändejä vetämään. Peer Günt siellä ainakin on tulossa tällä viikolla.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Rumours Of Fleetwood Mac kävi eilen Oulussa ja keikan jälkeen ei tarvitse ihmetellä, miksi kysyntää tällä bändillä riittää. Todella hienon keikan heittivät. Itseäni eniten lämmitti toisen setin alkuun käyntiin polkaistu The Green Manalishi (With The Two Pronged Crown) joka jytisi komeasti. Mielellään tuota Peter Greenin aikakautta olisi kuullut lisääkin, nyt sitä tuli neljän biisin verran. Black Magic Woman oli aivan mahtava veto ja Oh Well vielä sen jälkeen, ai ettien että.

Rumoursilta soitettiin melkeinpä koko levy, ainoastaan Second Hand News jäi puuttumaan. Mutta sen vastapainoksi soitettiin levyltä pois jätetty upea Silver Springs. Setin loppupuolella Little Lies nosti perseet penkistä ja Go Your Own Wayssa bändi intoutui toden teolla irrottelemaan. Stevie Nicksin biisit laulanut laulajatar oli ihan yhtä taianomaisen eteerinen kuin esikuvansakin. Christine McVien biisejä vetänyt blondi kiipparisti oli aivan helvetin kuuma.

Tässä vielä koko setti:

Big Love
Dreams
Never Going Back Again
Say You Love Me
Songbird
The Chain
Sara
My Little Demon
Oh Daddy
Gold Dust Woman

The Green Manalishi (With The Two Pronged Crown)
Albatross
Black Magic Woman
Oh Well
Monday Morning
You Make Loving Fun
Silver Springs
Gypsy
Seven Wonders
Landslide
Little Lies
Go Your Own Way
Everywhere
Rhiannon

Don't Stop
Tusk
 
Viimeksi muokattu:

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Sub-Urban Tribe soitti eilen loppuunmyydyllä Tavastialla kaiketi viimeisen kerran - ainakin toistaiseksi. Oli kyllä hiton hyvä, vaikka minun makuuni setissä olikin hiukan turhan monta viimeisimpien levyjen biisejä. Soitto kulki, soundit kohdallaan, meininki oli erinomainen. Ville Tuomen ääni aivan superiskussa, kyllä kelpasi fiilistellä ysäriä ja opiskeluaikoja. Ja Suomi-metallin itelle tärkeimmän Janne Joutsenniemen näkeminen lavalla on aina mukavaa kyllä.

Stone never dies!
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Itsenäisyyspäivähenkinen kättely lipuntarkastuksen yhteydessä oli ihan hauska idea. Eli ainakin vielä n. 20:50 Tuomi oli kättelemässä sisääntulijat.

Setin erikoisuus oli Sunflower, joka siis nyt kuultiin Tuomen laulamana ja ero oli kyllä hurja verrattuna alkukesän On the Rocksin keikkaan, jolla Jouni Markkanen kävi kähisemässä sen epävireisesti. Onkohan Suburban Tribe ylipäänsä juurikaan soittanut Tuomen kanssa noita Markkasen aikaisia biisejä edes varsinaisella aktiiviurallaan.

Tuomi heitti keikan aikana pari sen suuntaista kommenttia, että ehkä jatkamishalujakin olisi, mutta taisi ainakin taannoisessa Hesarin haastattelussa sanoa seuraavaksi keskittyvän soololevyyn.
 
Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Subbareissa tuli oltua torstaina koska nimeni ilmestyi mystisesti listalle. Samanlaista tunteenpaloa keikka ei aiheuttanut kuin kesällä Tuhdimmissa Tahdeissa. Kaikki kuulosti ja näytti kyllä hyvältä mutta itse kaipasin kovasti niitä Markkasen aikaisia biisejä Villen laulamana. Ymmärrän kyllä tämänkin konseptipäätöksen. Eilisen toissapäiväisestä erottava herkku oli mainittu Sunflower. Ehkä ihan hyvä näin sillä sen olen omistanut exälleni hänen hyväksynnällä jo 12 vuotta sitten. Nyt tuoreen eron jälkeen ois voinut olla liian kova paikka kuunnella livenä...
 
Ite tein saman omistuksen 30 vuotta sitten silloiselle tyttöystävälle :) No, se ei toki enää kaiherra, tuo suhde hiipui jo syksyllä -95.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tuomi heitti keikan aikana pari sen suuntaista kommenttia, että ehkä jatkamishalujakin olisi, mutta taisi ainakin taannoisessa Hesarin haastattelussa sanoa seuraavaksi keskittyvän soololevyyn.

Tämä jotain sellaista, mitä allekirjoittanut toivoo. Tai siis molempia: soololevy kelpaisi, kuten pari keikkaa noilta vielä. Ville Tuomi itselle niin uniikki laulaja, että skippaan tänään Turun Raskaan Joulunkin ihan tuon takia, ettei Ville sinne ehtinyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Moto
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös