Kaupunki nimeltä Turku

  • 228 538
  • 1 281

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Valitettavan hitaasti näyttää Turun raitiotie etenevän. Hesarin toukokuisen jutun mukaan investointipäätös tehdään vasta loppuvuodesta 2025 ja välissähän ehtivät olla kuntavaalitkin. En ihmettelisi, mikäli esimerkiksi Perussuomalaiset lähtisivät isoon ääneen kaatamaan hanketta. Lisäksi toisin kuin Tampereella, aseveliakseli on myös jakaantunut asian suhteen.

Kyllähän raitiotie maksaa, mutta Tampereen lisäksi myös Raidejokerin positiiviset vaikutukset tullaan pian näkemään, että kääntäisikö se turkulaisten päät.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Hyvä, että uutta terminaalia on tulossa. Vikingillä tuli käytyä Tukholmassa ja onhan se Turun terminaali melko karu laitos. Myös jonkinlainen katos junaa odotellessa olisi varmaan nasta juttu. Myönnettävä on, että se Tukholman terminaali ei ollut sen kummempi. Laivat on hienossa kunnossa, mutta puitteet molemmissa päissä on muinaiset.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän raitiotie maksaa, mutta Tampereen lisäksi myös Raidejokerin positiiviset vaikutukset tullaan pian näkemään, että kääntäisikö se turkulaisten päät.
Se on noin miljardi, mitä raitiotien (yksi linja Varissuolta keskustan kautta satamaan) tekeminen Turussa maksaisi; kustannusarvio x 3 on ollut Turussa aika toimiva kaava toteutuneiden kustannusten laskemiseksi julkisissa hankkeissa.

Ei välttämättä tekisi Turun seudulle pahaa harjoitella kiskoliikennettä paikallisjunilla nykyisellä raideverkolla, mutta edes sitä ei saada aikaiseksi kaikenlaisen ämpyröinnin takia.

Ai niin mutta hyvä että Turusta pääsee sitten joskus edes pois puoli tuntia nykyistä nopeammin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tampereella raitiotien ensimmäinen vaihe alitti budjetin ja hitaat hämäläiset saivat hankkeen valmiiksi etuajassa. Toki Turku on Turku, mutten näe mitään syytä, miksei Turku kykenisi samaan.

Itse PK-seutulaisena olen ihaillut Tampere-ilmiötä ja yleistä tekemisen meininkiä. Erittäin mielelläni näkisin saman myös Turussa. Tästä hyötyisi koko rakas isänmaamme.
 
Viimeksi muokattu:

12961

Jäsen
Se on noin miljardi, mitä raitiotien (yksi linja Varissuolta keskustan kautta satamaan) tekeminen Turussa maksaisi; kustannusarvio x 3 on ollut Turussa aika toimiva kaava toteutuneiden kustannusten laskemiseksi julkisissa hankkeissa.

Ei välttämättä tekisi Turun seudulle pahaa harjoitella kiskoliikennettä paikallisjunilla nykyisellä raideverkolla, mutta edes sitä ei saada aikaiseksi kaikenlaisen ämpyröinnin takia.

Ai niin mutta hyvä että Turusta pääsee sitten joskus edes pois puoli tuntia nykyistä nopeammin.

Turun seudun päätöksenteossa näkyy monella tavalla olemassa oleva kaupunkirakenne.

Turun seutu on tilkkutäkki. Tampereen kaupungin kokoisella alueella on 7 kuntaa, jotka vetävät päätöksenteossa ristiin. Yhteistä kaavoitusta ei ole ja esimerkiksi naapurikaupungin puolella olevasta ostoskeskuksesta ollaan kaavoituksessa niin kateellisia, ettei liikenneyhteyksiä sinne vahingossakaan kehitetä.

Kaupunkiseudun vilkkain joukkoliikenneväylä jää raitiotiessä toteuttamatta, koska Raisio ei halunnut osallistua, vaikka 6/7 -bussien linjalle on maakuntakaavaa ja asuinrakentamisen kaavoittamista myöten otettu raitiotietä huomioon.

Nykyinen raideverkko on aivan irrallaan asutuskeskuksista. Uudenkaupungin rata, jossa paikallisliikennettä eniten on puuhattu kulkee keskellä peltoja, kaukana nykyisistä taajamista ja asutuksesta. Autotehdastakaan se ei juuri hyödyttäisi, koska Ugin päässä pitäisi ajaa kuitenkin vielä myös bussilla. Kovin halutaan ja puhutaan paikallisjunista, mutta en ymmärrä miten sellainen onnistuisi nykyisellä rataverkolla järkevästi. Jonkun olisi pitänyt jo kymmeniä vuosia sitten kaavoittaa ratojen ympärille asutusta.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nykyinen raideverkko on aivan irrallaan asutuskeskuksista. Uudenkaupungin rata, jossa paikallisliikennettä eniten on puuhattu kulkee keskellä peltoja, kaukana nykyisistä taajamista ja asutuksesta. Autotehdastakaan se ei juuri hyödyttäisi, koska Ugin päässä pitäisi ajaa kuitenkin vielä myös bussilla. Kovin halutaan ja puhutaan paikallisjunista, mutta en ymmärrä miten sellainen onnistuisi nykyisellä rataverkolla järkevästi. Jonkun olisi pitänyt jo kymmeniä vuosia sitten kaavoittaa ratojen ympärille asutusta.
Toki paikallisliikenne vaatisi liityntäpysäköintiä joka seisakkeelle. Nihkeää voi Suomessa (pääkaupunkiseudun ulkopuolella) olla saada riittävästi käyttäjiä ihan yhdyskuntarakenteen puolestakaan ilman sitä. Kovat tietullit siihen kyytipojaksi, niin itsekin pendelöisin suvereenisti Paimiosta Artukaisten seisakkeelle (no en todellakaan).
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän sitä Myllyä vissiin aikoinaan Turkuun yritettiin, mutta suhmuroinnin ja änkyröinnin ja vuosien nunnuttelun jälkeen Raisio tarjosi tonttia. Ja sinne. Toriparkkia tehtiin kuin Iisakin kirkkoa, nyt sinne meno on tehty helkkarin ikäväksi, punaiset valot joka nurkalla, julkisilla kannattaa mennä. Ai niin, sehän oli kyllä toriparkki henkilöautoille....
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän sitä Myllyä vissiin aikoinaan Turkuun yritettiin, mutta suhmuroinnin ja änkyröinnin ja vuosien nunnuttelun jälkeen Raisio tarjosi tonttia. Ja sinne.
Onneksi Turku on päässyt kostamaan tämän siten että Kauppatorilta Myllyyn nopein reitti menee about päiväkodin pihan läpi.
 
Valitettavan hitaasti näyttää Turun raitiotie etenevän. Hesarin toukokuisen jutun mukaan investointipäätös tehdään vasta loppuvuodesta 2025 ja välissähän ehtivät olla kuntavaalitkin. En ihmettelisi, mikäli esimerkiksi Perussuomalaiset lähtisivät isoon ääneen kaatamaan hanketta. Lisäksi toisin kuin Tampereella, aseveliakseli on myös jakaantunut asian suhteen.
Ei jumalauta! Ratikkasuunnittelu alkoi samana vuonna kuin Tampereella. Mitäs tuossa välissä tapahtuu? Päätetäänkö reitit ennen tuota vai tuon jälkeen?

Täällä Pirkkala haraa kaikessa vastaan mutta käsittääkseni myös se on taipumassa ratikalle.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Toriparkkia tehtiin kuin Iisakin kirkkoa, nyt sinne meno on tehty helkkarin ikäväksi, punaiset valot joka nurkalla, julkisilla kannattaa mennä. Ai niin, sehän oli kyllä toriparkki henkilöautoille....
Millä tavoin toriparkkiin ajo on tehty ikäväksi? Tai tarkemmin, miten sen voisi toteuttaa paremmin? Jos kaupungin ydinkeskustaan rakennetaan parkkiluola, niin eikö siihen ole ihan kohtuullisen luonnollista ajaa ydinkeskustasta sisään? Ei kai kukaan nyt olettanut että sinne rakennetaan joku 4-kaistainen etuajo-oikeutettu moottoritie läpi keskustan? Se, että toriparkki oli kuolleena syntynyt idea jo silloin 70-luvulla, ei nyt mikään suoranainen yllätys ollut, joskin ihan hyvä käyttöastehan tuolla ymmärtääkseni on alun kankeuksien jälkeen ollut.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Millä tavoin toriparkkiin ajo on tehty ikäväksi? Tai tarkemmin, miten sen voisi toteuttaa paremmin? Jos kaupungin ydinkeskustaan rakennetaan parkkiluola, niin eikö siihen ole ihan kohtuullisen luonnollista ajaa ydinkeskustasta sisään? Ei kai kukaan nyt olettanut että sinne rakennetaan joku 4-kaistainen etuajo-oikeutettu moottoritie läpi keskustan?
Olisihan se kivempi, jos sisäänajo olisi vaikka suoraan Helsingin motarilta / Ratapihankadulta, tai edes seuraavasta korttelista, esim Läntiseltä Pitkäkadulta. Jos sieltä pääsisi jalan suoraan kauppatorille tai miksei jopa Yliopistonkadulle, niin olisihan se huimaa.

No joo, nää on näitä. Minusta on hyvä että toriparkki tehtiin, olipa järkeä tai ei, niin ainakin päästiin asiassa eteenpäin ja tori rempattua.
 
Alba

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Packers, Ukraina

En tiedä mitä lisäarvoa sisäänkäynti Läntiseltä Pitkäkadulta toisi, kun sieltä pääsee jo pysäköintilaitokseen, josta on yhteys kauppatorille ja Yliopistonkadulle.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Minusta on hyvä että toriparkki tehtiin, olipa järkeä tai ei, niin ainakin päästiin asiassa eteenpäin ja tori rempattua.
Itse puhisin menneisyydessä, että miksi ihmeessä tämä tehdään. Nyt käytän kyseistä parkkia viikoittain ja pidän sitä Turun parhaana hankkeena ikinä. Minusta sinne ajaminen on melko vaivatonta ja sieltä pääsee erinomaisesti ytimeen, sekä hinta on mielestäni ihan edullinen siihen nähdäen. Voi olla että se S-market on kuitenkin suurin syyllinen siihen miksi tästä hankinnasta pidän, helkkarin helppo tehdä kauppaostokset siinä samalla jos keskustassa piipahtaa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En tiedä mitä lisäarvoa sisäänkäynti Läntiseltä Pitkäkadulta toisi, kun sieltä pääsee jo pysäköintilaitokseen, josta on yhteys kauppatorille ja Yliopistonkadulle.
Se oli vähän niinkuin se vitsi tässä. Koitin kirjoittaa sen jo valmiiksi niin auki kun pystyin, mutta ilmeisesti epäonnistuin.

Itse puhisin menneisyydessä, että miksi ihmeessä tämä tehdään. Nyt käytän kyseistä parkkia viikoittain ja pidän sitä Turun parhaana hankkeena ikinä.
Siis mitä, jopa parempana kuin funikulaari tai Logomon silta? No joo.
Kieltämättä mitä itsekin olen parin keskustan liikkeen yrittäjän kanssa puhunut toriparkista (ja toki vähättelevällä alkuasetelmalla), niin ovat pitäneet sitä kyllä hyvänä juttuna. Ja ehkä se sikälikin on hyvä juttu, että vaikka minulla ei ole koskaan ollut tilannetta että ei keskustasta löytyisi kadulta vapaata ruutua, niin ehkä niitä nyt löytyy vielä paremmin.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Nykyinen raideverkko on aivan irrallaan asutuskeskuksista. Uudenkaupungin rata, jossa paikallisliikennettä eniten on puuhattu kulkee keskellä peltoja, kaukana nykyisistä taajamista ja asutuksesta. Autotehdastakaan se ei juuri hyödyttäisi, koska Ugin päässä pitäisi ajaa kuitenkin vielä myös bussilla. Kovin halutaan ja puhutaan paikallisjunista, mutta en ymmärrä miten sellainen onnistuisi nykyisellä rataverkolla järkevästi. Jonkun olisi pitänyt jo kymmeniä vuosia sitten kaavoittaa ratojen ympärille asutusta.

Toki paikallisliikenne vaatisi liityntäpysäköintiä joka seisakkeelle. Nihkeää voi Suomessa (pääkaupunkiseudun ulkopuolella) olla saada riittävästi käyttäjiä ihan yhdyskuntarakenteen puolestakaan ilman sitä. Kovat tietullit siihen kyytipojaksi, niin itsekin pendelöisin suvereenisti Paimiosta Artukaisten seisakkeelle (no en todellakaan).
Oon varmaan joskus ennenkin tähän tai muuhun asiaa sivuavaan ketjuun tämän laittanut.

Jos tuosta noita subventioasteita katselee, niin en ymmärrä miksi näistä edes keskustellaan vaihtoehtoina. Toki kunnat ja junafanit ovat takajaloillaan huutanut, ettei tuo tutkimus pidä paikkaansa, mutta parempaakaan laskelmaa ei ole pystytty näyttämään(paitsi Pekka Möttö Belmontaskin kanteen).
 
Alba

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Packers, Ukraina
Se oli vähän niinkuin se vitsi tässä. Koitin kirjoittaa sen jo valmiiksi niin auki kun pystyin, mutta ilmeisesti epäonnistuin.
Vähän sitä arvelin ja silti istuin tutkani päällä. No, aina ei voi onnistua tai ymmärtää.
 
12961

Jäsen
Ei jumalauta! Ratikkasuunnittelu alkoi samana vuonna kuin Tampereella. Mitäs tuossa välissä tapahtuu? Päätetäänkö reitit ennen tuota vai tuon jälkeen?

Täällä Pirkkala haraa kaikessa vastaan mutta käsittääkseni myös se on taipumassa ratikalle.
Suunnitellaan ja kaavoitetaan kahteen kertaan (Raision venkoilu ja sen aiheuttamat muutokset) ja investointipäätös tehdään vasta valmiista ja kaavoitetusta suunnitelmasta?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Varmaanhan Lahden tai Oulun pitäisi laittaa oma raitiotiehanke käyntiin, että Turun raitsikka saisi vauhtia.

Raitiotien positiiviset vaikutukset joukkoliikenteen suosion ja kaupunkirakenteen tiivistämisen kannalta ovat kiistattomat, mutta onko Turussa ajateltu, että raitiovaunu olisi myös kaupungin imagon kannalta merkittävä asia? Turkulaiset näyttävät olevan kovin ylpeitä kaupungin eurooppalaisuudesta. Aurajoki, keskiaikaiset tuomiokirkko ja linna, Vanhan suurtorin ympäristö jne. tuovat toden totta tätä eurooppalaisuutta, niin eikö keltainen raitiovaunu olisi looginen jatkumo tälle?
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Olisihan se kivempi, jos sisäänajo olisi vaikka suoraan Helsingin motarilta / Ratapihankadulta, tai edes seuraavasta korttelista, esim Läntiseltä Pitkäkadulta. Jos sieltä pääsisi jalan suoraan kauppatorille tai miksei jopa Yliopistonkadulle, niin olisihan se huimaa.
Niin, saatanan vihervasemmisto kun tämänkin pilasi.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Aurajoki, keskiaikaiset tuomiokirkko ja linna, Vanhan suurtorin ympäristö jne. tuovat toden totta tätä eurooppalaisuutta, niin eikö keltainen raitiovaunu olisi looginen jatkumo tälle?

Turkulaiset (ja naapurit) siitä vaan hauskoja, että heille nämä nähtävyydet ovat tärkeitä. Tuomiokirkolle tullut terassi pilasi kuvausmaiseman Tuomiokirkolle. Saman teki Föli-fillareiden parkki kirjaston edustalle. No, Suomen Joutsentakaan ei olisi saanut siirtää Martinsillan vierestä, koska sitä oli niin kiva ihastella ohi ajaessa. Nämä näitä, mille itse kyllä nauran.

Mutta noin muuten huvittaa myös tyytyväisyyskyselyt mitä tulee vaikka busseihimme. Usein nuo toteutuu niin, että busseja käyttävät vastaa, eli tyytyväisiä ollaan. Mitä jos kysyttäisiin niin päin, miksi ei käytä julkista liikennettä. Eihän sitä joka nurkalle saa kulkemaan, mutta silti olisi kiva hahmottaa hieman niitä muitakin puutteita.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Varmaanhan Lahden tai Oulun pitäisi laittaa oma raitiotiehanke käyntiin, että Turun raitsikka saisi vauhtia.

Raitiotien positiiviset vaikutukset joukkoliikenteen suosion ja kaupunkirakenteen tiivistämisen kannalta ovat kiistattomat, mutta onko Turussa ajateltu, että raitiovaunu olisi myös kaupungin imagon kannalta merkittävä asia?
Onneksi Turussa ei vielä taida muut kuin vasemmistoliito ja vihreät ajatella näin ratikkahaihatteluissaan, että kun noilla muillakin on niin meilläkin pitää olla. Toki kokoomuksen Arve kuuluu tähän samaan porukkaan. Loput sentään tarkastelevat hanketta myös laskennallisesta kannattavuuden näkökulmasta, mikä ei aiheuta suoranaisia hurraa-huutoja Turun raitiotien osalta. Varsinkin Sataman osuus on kaikinpuolin varsin huono, niin kannattavuuden, kuin myös sen ettei se vähennä nykyisten bussien tai henkilöautoliikenteen tarvetta yhtään.

VVM laski Turun ratikan hyötykustannussuhteeksi 0,2, kun Tampereella se oli 1,3. Toki tämä johtui vain Turun toimittamista vääristä luvuista mitkä nyt syksyllä korvataan paremmilla numeroilla.

Onneksi meillä on Ville Valkosen kaltaisia järkipolitiikkoja tässä kylässä, niin äänestyspäätökset on itselle helppoja.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Ei jumalauta! Ratikkasuunnittelu alkoi samana vuonna kuin Tampereella.
Ja Turun ja Tampereen piti hankkia raitiovaunut yhdessä, että tulisi edullisemmaksi. No ehkä sitten, kun Tampereen nykyiset menevät vaihtoon käyttöiän tullessa vastaan niin Turussa aletaan olemaan siinä vaiheessa, että pitäisi hankkia ensimmäiset vaunut niin voidaan tehdä hankinta yhdessä.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pistetään tää nyt tännekin.
Nimby, täällä. Käsi pystyyn. Turkuun halutaan väkisin hankkia raitiovaunut, jotka täältä kerran jo poistettiin 970-luvun alussa. En ole vielä ymmrtänyt tämän hankkeen hienoutta ja nyt luin Turun Sanomista, että linja olis tarkoitus vetää joidenkin suunnitelmien mukaan suoraan kotitaloni edestä, niin olen jatkossa entistä enemmän nounou koko raitsikalle. Ei vaan huvita se viiden vuoden remppa ja kaaos omilla huudeilla.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja Turun ja Tampereen piti hankkia raitiovaunut yhdessä, että tulisi edullisemmaksi. No ehkä sitten, kun Tampereen nykyiset menevät vaihtoon käyttöiän tullessa vastaan niin Turussa aletaan olemaan siinä vaiheessa, että pitäisi hankkia ensimmäiset vaunut niin voidaan tehdä hankinta yhdessä.
Turku voi hankkia halvalla Tampereelta käytöstä poistettavat ratikat. Ovelin juoni.

Jotenkin sitä haluaisi olla ratikan kannattaja, mutta en minä silti tiedä, onko siinä mitään järkeä. Siis käytettävään rahamäärään nähden. Ei sitä toki minua varten tehtäisikään kun olen vain Turussa töissä käyvä, mutta muutaman kerran vuodessa kun käytän Föliä, niin sehän toimii moitteettomasti. Puolet busseista jo sähköbussejakin.
Jos nyt olisi nollatilanne ja pitäisi valita Turun joukkoliikenteeksi joko ratikka ja rakennettavat kiskot a 330M€/linja tai sähköbussit a 0,5M€/kpl nykyisille teille niin ei se kovin hankalalta valinnalta tuntuisi. Toki nämä eivät ole toisiaan poissulkevia vaan tukevia ratkaisuja, mutta oikeastaan sitä suuremmalla syyllä, onko se ratikka hintansa väärti?
Toki kaikki tamperelaiset joiden kanssa on aiheesta jutellut, ovat olleet ratikkaan ihan lääpällään. Yksi jopa oli luopunut omasta autosta, uskotteko kotona.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös