Kaupunki nimeltä Turku

  • 225 476
  • 1 277

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Turun murre on kaunista ja pelkistettyä. Äsken Veritas Stadionin vessassa kuulin seuraavan keskustelun: Mitä äijä? Mitä mittää. Mitä itte?

Tämä hassu itsessä. Olen viime vuosina opetellut kommunikointia varsinkin savolaisten kanssa. Turussa kun näytän tuota, että osaan vastata aika pitkästikin, saan aika hämmästeleviä ilmeitä. Osataanko kuunnella, se on sitten oma juttunsa, ei aina tunnu siltä.

Pinellan tilanne jotenkin naurattaa. Tuossahan on ollut omistajia vaikka kuinka, mutta turkulaiset keskittyy vatvomaan nimeä ja vanhaa Pinellaa. Rakennus ei ole katoamassa, vaan saa uuden ravintolan, eikö tuo ole ihan hyvä asia? Nämä some-kommentoijat usein vielä sellaisia, jotka ei ole hetkeen näitä palveluja käyttänyt, eivätkä tiedä kaikkea viime vuosista.

Jethrokin kuulemani mukaan lähinnä pilannut vanhan Woti'sin. Itse tiedän lähinnä, että hyvää kuvaa hän ei paikasta anna, kun pistänyt ikkunaan ison kuvan omasta päästään. Tuttuni taitaa juosta vaan kauemmas.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners

En ole Wotissa käynyt tuon Jetin mukaan tulon jälkeen. Onkohan konsepti vielä sama? Siis herkullisten kastikkeiden osalta. Eli samat annokset, mutta Jetin pärstä vaan ikkunassa.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
En ole Wotissa käynyt tuon Jetin mukaan tulon jälkeen. Onkohan konsepti vielä sama? Siis herkullisten kastikkeiden osalta. Eli samat annokset, mutta Jetin pärstä vaan ikkunassa.

Vastaan aikas kuulopuheen perusteella. Kuulemani mukaan liha ei ole kovin tuoreen makuista nykyään. Kastikkeet käsittääkseni samat. Aivan alussa tuonnehan luvattiin rullakebuakin, ei ole listoilla vieläkään. Sivut ja FB osin on Wotin nimellä vieläkin, eli vähän vasemmalla kädellä (sori me vasurit) jotain tehdään. Kerran kun ohi kävelin, oli ovessa lappu, että sairaustapauksen takia kiinni. No onneksi Jethro itse ei koittanut kokata.

Tallinnastakin taisin lukea, ettei mitenkään parhaita ruokapaikkoja tuo Jetin ravintola.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
En ole Wotissa käynyt tuon Jetin mukaan tulon jälkeen. Onkohan konsepti vielä sama? Siis herkullisten kastikkeiden osalta. Eli samat annokset, mutta Jetin pärstä vaan ikkunassa.
Wotilla tuli käytyy melko pitkään, Jetille annoin yhden mahdollisuuden noin kk sitten. Kastikkeet ok, kaali ym myös, mutta jotenkin liha ei ihan tuntunu freesiltä. Hinnat oli noussu reilusti, eli hinta/laatusuhde ei ollut enää lähelläkään entistä. Ja Jetin pärstä ei ainakaan parantanu ruokailutunnelmaa. Käyn seuraavaksi ku se on taas Woti.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Originaalin Wotin ongelma oli ainakin joskus juurikin toi liiallinen kaalin käyttö. Kastikkeet oli ainakin joskus hyviä, mutta muuten kohtalainen kebu kärsi siitä ylenpalttisesta kaalin määrästä. Uutta WotiJetiä en ole vielä kokeillu, mutta vaikka henk.koht. mitään ei Jethroa vastaan olekaan (paitsi huhuiltu kokkelin käyttö ja halailu Amirkhanin kanssa taannoisen baarikähinän jälkeen), niin vähän ärsyttää se äijän pärstä siinä ikkunassa.
 
Mä pyysin aina puolikaalilla. Mun kebuun kuuluu kaali, ei missään nimessä kiinankaali tai joku sinne päin.
Siksi Turussa mulla kebupaikat vähissä. Tai en ainakaan tiedä, missä Wotin lisäksi on kaalia.
Mitä tulee kokkeliin, sehän on näppärä keino laihduttaa. Jetin jälkikasvu o laihtunu vieläki enemmän. Ja kaverit.
Kaipa sekin julkiseksi kohta tulee. Jeti tykkää julkisuudesta.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Mä pyysin aina puolikaalilla. Mun kebuun kuuluu kaali, ei missään nimessä kiinankaali tai joku sinne päin.
Siksi Turussa mulla kebupaikat vähissä. Tai en ainakaan tiedä, missä Wotin lisäksi on kaalia.
Mitä tulee kokkeliin, sehän on näppärä keino laihduttaa. Jetin jälkikasvu o laihtunu vieläki enemmän. Ja kaverit.
Kaipa sekin julkiseksi kohta tulee. Jeti tykkää julkisuudesta.

Malmin Kebabista saa ainakin kaalia kebabin pyytämällä.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Jethrosta pidin vielä muutamia vuosia sitten, kun toi esiin jotain naapurikunnan yritystä. Nykyään toilailee jo esim. Savonlinnassa asti, joten aivan kaikessa ei voi fiksuna pitää. Ymmärrän, miksi vaikka Tami niin veljeä Jetin suuntaan.

Turun kebab-piireissä olen nauranut myös tuolle, että eräs Eerikinkadun Milan on joutunut selittelemään laatuaan, kun kaupunkiin on ilmestynyt myös Ravintola Milan.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Malmin Kebabista saa ainakin kaalia kebabin pyytämällä.

Malmin kebabin liepeiltä ja jostain sen takavarastosta on löytyny rottia. Kerran naakat popsi rottaa siinä kadulla 5 metrii kioskista aamusella kun ajelin ohi. Terveysviranomaine on kuulemma tietoinen, mut rattaat on isoi ja hitai.
Näin kuulin duunissa, kun on n. 100 metrii siitä. Ite en oo ko. kioskissa käyny koskaan. En kyl aio käydäkään.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Turun kebab-piireissä olen nauranut myös tuolle, että eräs Eerikinkadun Milan on joutunut selittelemään laatuaan, kun kaupunkiin on ilmestynyt myös Ravintola Milan.

Mikäs juttu tää on? Vanha Eerikinkadun Milan on avannut jokin aika sitten kebulan Humalistonkadulla, mikä Eerikinkadun ikkunoissakin mainitaan. Samat omistajat siis. Kuppiksen parkkipaikan kioskissa taitaa myös olla Milan - niminen karvakäsikebula, minne muuten en ikinä enää mene. En saanut minkäänlaista palvelua siellä, ilmeisesti koska en ollut "bro".
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Mikäs juttu tää on? Vanha Eerikinkadun Milan on avannut jokin aika sitten kebulan Humalistonkadulla, mikä Eerikinkadun ikkunoissakin mainitaan. Samat omistajat siis. Kuppiksen parkkipaikan kioskissa taitaa myös olla Milan - niminen karvakäsikebula, minne muuten en ikinä enää mene. En saanut minkäänlaista palvelua siellä, ilmeisesti koska en ollut "bro".

Joo siis tästä menin enemmän sekaisin jo itsekin, koska taannoin Faceen päivittivät näin:

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joo siis tästä menin enemmän sekaisin jo itsekin, koska taannoin Faceen päivittivät näin:

Tää on kyllä vähän hämmentävä keissi. Tunnen kohtuullisen hyvin nää alkuperäisen Eerikinkadun Milanin omistajat, tosin en oo hirveesti näiden kotikurdien kanssa viime aikoina ollu tekemisissä. Ymmärsin, että myivät tän Eerikinkadun lafkan, joka oli pitkään suljettuna, hemmoille, jotka avasivat samalla nimellä sen Kupittaan kioskin. Vähän aikaa sitten tosiaan Humaliston- ja Puutarhakadun kulmaan kuitenkin avattiin kebabpizzeria Milan ja just pari päivää sitten kuljin Eerikinkadun liiketilan ohi ja ikkunassa luki, että toiminta jatkuu Humalistonkadulla. Täytyykin kysyä veljeksiltä, kun joskus heihin törmään.
 
Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikäs juttu tää on? Vanha Eerikinkadun Milan on avannut jokin aika sitten kebulan Humalistonkadulla, mikä Eerikinkadun ikkunoissakin mainitaan. Samat omistajat siis. Kuppiksen parkkipaikan kioskissa taitaa myös olla Milan - niminen karvakäsikebula, minne muuten en ikinä enää mene. En saanut minkäänlaista palvelua siellä, ilmeisesti koska en ollut "bro".
Itse tilasin tuolta Kupittaan kioskista kesällä omavalintaisen pitsan kotiinkuljetuksella Woltin kautta. Lopputuloksena täysin väärä lätty, ei siis yksikään täyte oikein. Vitutti ja jäi viimeiseksi kerraksi.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
eräs Eerikinkadun Milan on joutunut selittelemään laatuaan, kun kaupunkiin on ilmestynyt myös Ravintola Milan.
Tää on kyllä vähän hämmentävä keissi.
Joo, siltä vaikuttaa. Minähän en siis ole turkulainen mutta satuin (uteliaisuuttani) lukemaan tuota @UnenNukkujan linkittämää face-sivua ja siellä oli seuraavanlainen teksti... Aika sekavaa noiden Milanien kanssa siellä Turussa on... (Sama teksti myös kuvakaappauksia liitteessä).

Avataan tämä asia
lyhyesti kyseinen yritys osti meidän
viereisen liiketilan ja yritti perustaa siihen
ravintolan. Tämä hanke ei kuitenkaan
mennyt läpi, joten he etsivät uuden tilan
johon perustivat Milan nimisen ravintolan.
He laittoivat oman liiketilan ikkunaan
Eerikinkadulle tekstin että Milan ravintola
olisi muuttanut muualle. "Aito ja
alkuperäinen" Milan on edelleen
Eerikinkadulla eikä ole muuttanut muualle
Asia on viety eteenpäin ja se on
viranomaisten käsittelyssä. Valitettavasti
prosessi kestää ja tämän takia
jouduimme laittamaan nyt Facebookin
ilmoituksen, jotta asiakkaat tietävät mistä
on kyse.
 
Liitteet

  • Screenshot_20210925-234357~2.png
    Screenshot_20210925-234357~2.png
    145,6 KB · kertaa luettu: 151

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kerropa @Reverent mitä sanovat. Itsekin juuri mietin, olisinko Eerikinkadulla käväissyt syömässä, kun on hommia lähistöllä. No, ehkä vaihdan ja testaan uuden Unica Kulman. Noin muuten on kebabeja tullut syötyä lähinnä Ilossa Itäharjulla, tuolle peukku.
 
Eli siis Turussa on nyt kolme Milania? Se aito ja alkuperäinen vanhalla paikallaan, humalistonkadulla joku copycat ja Kupittaan parkkiksella vielä joku toinen copycat, niinkö?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja Eerikinkadulla hämäyksen vuoksi liiketila, jonka ikkunassa mainos jonka mukaan "Milan" on muuttanut?
@Mängimies
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Malmin Kebabista saa ainakin kaalia kebabin pyytämällä.

Malmin kebabin liepeiltä ja jostain sen takavarastosta on löytyny rottia. Kerran naakat popsi rottaa siinä kadulla 5 metrii kioskista aamusella kun ajelin ohi. Terveysviranomaine on kuulemma tietoinen, mut rattaat on isoi ja hitai.
Näin kuulin duunissa, kun on n. 100 metrii siitä. Ite en oo ko. kioskissa käyny koskaan. En kyl aio käydäkään.

Malmin kebab on itselleni lähin ruokapaikka työpaikalta katsottuna ja tuli useasti haettua ruokaa sieltä, mutta sen jälkeen, kun työntekijät siellä vaihtuivat niin taso on laskenut hurjasti ja ravintolan ympäristö näyttää siltä kuin ikkunasta heitettäisiin ruuantähteetkin pihalle niin ei ole yllätys, että rotat pyörivät siinä. Ei ole tullut enää muutamaan kuukauteen käytyä.

Malmin kebabin edellinen työporukka on pistänyt toisen Malmin kebabin pystyyn osoitteeseen Eerikinkatu 20, siellä on kuulemma ruoka yhtä hyvää kuin aiemminkin.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Hei mitä ihmettä nyt?
Milanin asiakas olen ollut aina ja tämä touhu menee hämmentäväksi.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Sujuvastihan tuo tuntuu toimivan, valitettavasti myös valikoivasti.

Ongelmien taustalla on Turun kaupungin kesäkuussa käyttöön ottama uusi taloushallintojärjestelmä ja laskuruuhka. Uuden järjestelmän avulla kaupunki halusi tavoitella sujuvampaa ja virtaviivaisempaa toimintaa.

Laskuja on vastaanotettu uudessa järjestelmässä 90 000 kappaletta, ja niistä on maksettu 60 000 kappaletta. Myöhässä olevia, eli eräpäivän ylittäneitä laskuja on 10 000, Mikkola kertoo.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kerropa @Reverent mitä sanovat. Itsekin juuri mietin, olisinko Eerikinkadulla käväissyt syömässä, kun on hommia lähistöllä. No, ehkä vaihdan ja testaan uuden Unica Kulman. Noin muuten on kebabeja tullut syötyä lähinnä Ilossa Itäharjulla, tuolle peukku.
Hei mitä ihmettä nyt?
Milanin asiakas olen ollut aina ja tämä touhu menee hämmentäväksi.

Sekavaa touhua, tosiaan. Olen vain toisen käden tiedon varassa, kun en ole suoraan asianosaisten kanssa ollu jutussa. Juttu menee jotenkin näin, oman käsitykseni mukaan:

Nykyisen Humalistonkadun Milanin omistajat pitivät joskus vuosia sitten Yliopistonkadulla muistaakseni Aso-nimistä kebulaa. Nykyään paikalla taitaa olla joku kiinalainen. Nämä samat ihmiset ostivat sitten Eerikinkadulta Milanin, jota pyörittivät monen monta vuotta ja aika monta rullista yms. tuli tuolta vuosien varrella haettua. Nämä alkuperäiset asolaiset myivät firmansa jokin aikaa sitten joillekin uskon veljille, jotka pitivät jonkin aikaa kebupizzeriaa Milanin nimellä Kupittaan stadionin vierellä. Nykyään tää Kupittaan kioski ei ole enää nimeltään Milan. Asolaiset ovat perustaneet pienen tauon jälkeen uuden Milanin Humalistonkadulle, mutta ymmärtääkseni alkuperäiset Eerikinkadun omistajat ovat ryömineet jostain kivien alta ja pitävät nyt myös kebulaa Milanin nimellä Eerikinkadulla ja tästä on ilmeisesti jotain skismaa.

Sekava tarina, mutta sekavia ovat käänteetkin. Päivitän tilanteen heti, kun pääsen suoraan keskusteluyhteyteen jommankumman veljeksen kanssa. Niin paljon asia ei kiinnosta, että lähtisin herroille varta vasten soittelemaan kysyäkseni asiasta.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Muistanko @Reverent jotain kuinka väärin, vai liittyykö Milanin jonkun vaiheen pyörittäjät myös FC Kebabiin? Sekoitan näitä siis herkästi, koska olen aika myöhään herännyt kebabmaailmaan.

Jeti sai listalleen jonkinlaisen burriton ja rullakebabin sekoituksen. Pitänee testata, kun ohi suhaan, vaikka luotto paikkaan hieman ontuva.
 
Big Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, IPK, Manchester United, San Jose Sharks, NFL
Muistanko @Reverent jotain kuinka väärin, vai liittyykö Milanin jonkun vaiheen pyörittäjät myös FC Kebabiin? Sekoitan näitä siis herkästi, koska olen aika myöhään herännyt kebabmaailmaan.

Muistelen myös kuulleeni että Milanin omistajat omistaisivat myös FC Kebabin. Tai näin ainakin koulukaverini kertoi joskus vuoden 2005 aikoihin. Nykyisestä tilanteesta en tiedä sen enempää mutta eniten tulee nykyään FC:ssä käytyä.
 
Joku kytkös siinä tosiaan tais olla.. Olisko ollu asolaisten serkkuja tai jotain, jotka pistivät pystyyn tai ostivat FC Kebabin (kohtuu typerä nimi, muuten..), mutta sekin paikka on tainnu vaihtaa omistajaa ainakin kertaalleen. Sieltäkin tuli joskus sapuskaa haettua, mutta ei enää vuosiin, kun jossain vaiheessa taso tais laskea ja muutenkin sijainti on omasta näkökulmasta väärällä puolella kaupunkia.
Kai toi Jetikin pitää joskus käydä kokeilemassa, vaikka täälläkin suhtautuminen mestaan on jostain syystä, mitä en itsekään tiedä, vähän nihkeä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös