Ihan samaa on kirjoitettu kymmenistä eri Leafs-veskareista aiemmin. Enkä nyt varsinaisesti näe miksi juuri Saros tekisi tässä kohtaa sellaisen Midaan kosketuksen, mitä ei aiemmin ole nähty vaikka Eddie Belfourilta tai Curtis Josephilta tai niiltä kaikilta muilta kymmeniltä kokelailta, jotka ovat tuon paineen alla murtuneet. Vesa Toskalalta voisi kysyä lisää, mutta hän varmaan selittäisi vieläkin jostain käsikaasusta Hervannan rampilla tai jotain.
Millä lailla CuJo ja Eddie murtuivat Toronton paineessa? CuJo pelasi aika lailla läpi Leafs-aikansa sillä tasolla, millä hän nyt yleensäkin primensä pelasi, eli hyvissä kyttäysasemissa siinä juuri NHL:n absoluuttisen veskarikärjen takana. Eddie tuli Leafsiin has been -statuksella, mutta niin vain hänestä saatiin vielä pätkä hyvää kiekkoa ulos - jos jotain, niin paransi odotusarvoista. Leafs-uran lopussa he olivat myöskin ikämiehiä ja Belfourilla oli tosiaan se "uusi kevätkin" jo käytetty.
Toskala oli NHL-tason kakkosmaalivahti, joka sai ainoan saumansa ykköseksi Torontossa. Ei onnistunut siinä roolissa, mikä tuskin kovin montaa miehen uraa seurannutta yllätti. Häntä ja vastaavia romahtaneita toivotaan toivotaan -kavereita kohden on vastinkappaleeksi heittää aina joku felixpotvin, jamesreimer tai jackcampbell: kakkosveskari tai Potvinin tapauksessa välimallin ykkönen, joiden urahuippu osui nimenomaan Leafsiin. Jos käytetään toivotaan toivotaan -porukkaa, niin siinä jo ihan määritelmällisesti odotusarvo on, että saattaapi käydä kuinka vain ja kertoimet ovat sen puolella, että käypi huonosti.
Nyky-Leafsilla on sama homma kuin Oilersilla, ensin hylätään Suomi-termein "yhteistyön jääkiekko" tähtikultin edessä, ja sitten ihmetellään kun yksin jätetty maalivahti päästää paljon maaleja (tai vaikkei edes päästäisi, vaikka pelattaisiin päin helvettiä ja hävittäisiin maagisesta maalivahtipelistä huolimatta 2-1, niin on muutama kaupunki, joissa se on sen veskarin vika kun meni päästämään sen toisenkin). Sitten kun molemmissa mainituissa organisaatioissa melko samantahtisesti huomataan, että ei tällä lailla muuten voiteta pelejä, vaan pitäisi sitoutua puolustuspeliinkin ainakin suurin piirtein, niin aletaan hankkia maalivahdit Tokmannin poistolaarista. Ja sitten se on taas sen halpismolarin syytä, että pelaa sillä tasolla millä halpismolarit nyt pelaa.
Ja jos katsotaan isommalla aikajanalla, niin uskoisin käsityksen maalivahdin hautuumaasta pohjaavan kahteen asiaan: hankitaan odotusarvoisestikin paskoja maalivahteja (tämä sivumennen sanoen koskee niin ikään maalivahdille huonoksi paikaksi koettua Philadelphiaa suurimman osan viime vuosikymmenistä myös) ja sitten on muka kauhea yllätys kun ne ovat paskoja, ja tuo mihin ylempänä viittasin, että paikallisessa kulttuurissa tappio on aina maalivahdin syy. Jos se pelasi hemmetin hyvin niin ei ole, mutta tuota käsitystä ei ikinä saa, mikäli uskoo torontolaisia toimittajia tai nettikirjoittelijoita. Toki pohjoisamerikkalainen meikäläisiä voimakkaampi käsitys voitosta maalivahdin henkilökohtaisena tilastona on 99% tapauksista vinossa jo itsessään.