Kaupat, waiverit ja uudet sopimukset 2019–2020

  • 729 318
  • 2 100

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Vaikea olisi ollut uskoa että Vasilevskiy tulee saamaan identtisen jatkosopimuksen Kucherovin kanssa mutta niin pääsi käymään. Ennen tuota ne tuoreimmat ykkösmaalivahtien RFA-statuksella tehdyt pidemmät isot jatkosopimukset olivat viime kesältä John Gibsonin ja Connor Hellebuyckin sopimukset joissa AAV jäi sinne $6 ja $6.5 miljoonan välille joten nyt otti laadukkaiden RFA-ykkösmaalivahtien sopimukset kertaheitolla ison harppauksen ylöspäin. Toki on sieltä useampi vuosi taaksepäin mentäessä löydettävissä ainakin Raskin nykyinen ja Bobrovskyn juuri päättynyt sopimus jotka solmittiin RFA-statuksella ja joissa oltiin seitsemässä miljoonassa tai sen päällä arvon osalta. Niihin nähden ei kovin suurta nousua tapahtunut %-osuuden osalta. Kuitenkin kyllähän tuossa nyt RFA-tason kärkiluokan ykkösmaalivahtien hintaluokka otti pari askelta ylöspäin tämän myötä. Erityisesti jos vielä alkaa huomioida verotusasioita jotka tosiaan Floridan osavaltiossa edullisimmasta päästä. Penguins on kärsijänä tässä kun Murray on seuraavana vuorossa oman jatkonsa kanssa ja eivät saaneet sitä aikaiseksi ennen Vasilevskiyn sopimusta.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Onhan tuolla tosiaan Bobin ja Raskin lisäksi vielä isomilla prosenteille Price ja Lundqvist, vaikka eivät toki tainneet noita RFA-statuksella tehdä? Sen lisäksi isoa (>9%) prosentuaalista osuutta on ainakin Varlamov, Luongo, Rinne, Quick ja Crawford nauttineet.

Kuitenkin kyllähän tuossa nyt RFA-tason kärkiluokan ykkösmaalivahtien hintaluokka otti pari askelta ylöspäin tämän myötä.

Toisaalta taas eipä kukaan muu olekkaan tainnut Vezinaa napata tuossa iässä, kuin Vasy ja Bobi. Aika uniikki tilanne, mutta silti kanssa aika yllättävä sopimus, kun ei nuo vastaavat nyt ihan ongelmattomia ole myöskään olleet. Bobihan sai myös aikanaan 2 vuoden sillan aika korkealla cap hitillä (8,75%) vaikka näyttöjä ei ihan hirveästi ollut ehtinyt tulla. En kyllä oikein muita verokkeja keksi, kuin Bobrovskyn. Pituuden puolesta RFA-maalivahdeille ei olekkaan taidettu tehdä hiljattain vastaavia sopimuksia, kuin Gibsonin ja Raskin kanssa?

Murrayn tuleva sopimus tulee kyllä olemaan myös aika mielenkiintoinen, jos ei nyt tämä kausi mene ihan penkin alle.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Onhan tuolla tosiaan Bobin ja Raskin lisäksi vielä isomilla prosenteille Price ja Lundqvist, vaikka eivät toki tainneet noita RFA-statuksella tehdä? Sen lisäksi isoa (>9%) prosentuaalista osuutta on ainakin Varlamov, Luongo, Rinne, Quick ja Crawford nauttineet.

Pricen ja Lundqvistin edelliset sopimukset olivat RFA-statuksella tehtyjä ja siten olisivat hyviä vertailukohteita tuoda esille. Kummassakin %-lukema yli 10%, Lundqvistin osalta jopa yli 13% eli siihen nähden Vasin nykyinen sopimus halvempi. Toki noissakin kummassakin AAV jäi alle seitsemän miljoonan kun sen verran vanhoja sopimuksia, joten puhtaasti dollarilukemaa katsoessa niihinkin nähden iso harppaus ylöspäin sopimuksen arvossa nyt Vasin osalta.

Toki sekin pitää huomata että eihän Vasin uusi sopimus osta pois kuin yhden RFA-vuoden eli valtaosa siitä on UFA-vuosia. Silti on tuossa nyt se pieni joukkueelle kontrollia antava tekijä mukana RFA-statuksen vuoksi. Menettää toki kokoajan enemmän merkitystään kun RFA-vuosien hinnat alkavat melkein jo ajaa kärkipelaajien osalta UFA-vuosien edelle (tai vähintään tasoihin) moneltakin osin.

Toisaalta taas eipä kukaan muu olekkaan tainnut Vezinaa napata tuossa iässä, kuin Vasy ja Bobi. Aika uniikki tilanne, mutta silti kanssa aika yllättävä sopimus, kun ei nuo vastaavat nyt ihan ongelmattomia ole myöskään olleet. Bobihan sai myös aikanaan 2 vuoden sillan aika korkealla cap hitillä (8,75%) vaikka näyttöjä ei ihan hirveästi ollut ehtinyt tulla. En kyllä oikein muita verokkeja keksi, kuin Bobrovskyn. Pituuden puolesta RFA-maalivahdeille ei olekkaan taidettu tehdä hiljattain vastaavia sopimuksia, kuin Gibsonin ja Raskin kanssa?

Murrayn tuleva sopimus tulee kyllä olemaan myös aika mielenkiintoinen, jos ei nyt tämä kausi mene ihan penkin alle.

Tuo on toki hyvä pointti. Harvassa ylipäänsä ne maalivahdit jotka RFA-vuosien aikana ehtivät pelaamaan usean vuoden ykkösmaalivahtina ja siten RFA-statuksella vielä pääsevät tekemään pitkän jatkosopimuksen. Vielä harvemmassa sitten kunnollisia meriittejä ykkösmaalivahtina (Vezina tai ihan vaan finalistinkin paikka, Stanley Cup tai ykkösmaalivahtina ihan vaan finaaleissa...) RFA-vuosina hankkivat maalivahdit. Vasilevskiy, Bobrovsky, Price, Rask, Gibson, Murray - puhutaan ihan spesiaaleista talenteista tässä suhteessa siis.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Varmistus. Devilsin Twitter-tili:
The Devils acquired left-wing Nikita Gusev from the Vegas Golden Knights in exchange for New Jersey’s third-round pick in the 2020 NHL Draft and the club’s second-round pick in the 2021 NHL Draft.

Samalla 2 x 4,5 M sopimus Guseville.
 

Puke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Björneborg Moderators
Nice. Alkaa toi Devilsin nippu kyllä näyttämään oikeinkin hyvältä. Innolla odotan tulevaa kautta!
 

fakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL/Liiga/KHL
Niin siinä vaan sitten kävi, että yksi viime kausien tylsimmistä joukkueista on ensi kaudella ehkä se koko sarjan mielenkiintoisin. Alkaa olla pelaajia, joiden paitamyynti käy muuten aika kuumana...Hughes, Hall, Subban, Gusev etc.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Lähtipäs Gusev halvalla. Kai se sitten on mukavampi Vegasin pitää Holden ja Eakin.

Nyt alkaa Devilsillä olemaan kyllä kaksi kovaa ketjua ens kaudeksi. Josko se Hall suostuisi sitten jäämään?
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Nyt alkaa Devilsillä olemaan kyllä kaksi kovaa ketjua ens kaudeksi. Josko se Hall suostuisi sitten jäämään?
Toi viimeinen on muuten varmaan aika hyvä pointti nostaa esille näiden hankintojen myötä. Devilsin on pakko näyttää Hallille ettei tämän tarvitse tuhlata koko uraa altavastaajajoukkueissa. Hyvä pitää mielessä kun välillä mietitään miksi joku joukkue haalii pelaajia vaikka kenties (lähi)tulevaisuuden näkymät ei juuri sillä hetkellä olisikaan kovin hohdokkaat. Parhaat pelaajatkin on pidettävä tyytyväisinä jos he halutaan pitää jatkossakin omissa väreissä.

Devilsillä nyt tosin alkaa ihan lähitulevaisuudenkin osalta olemaan aika mielenkiintoinen hyökkäyskalusto.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Naurettava hinta Gusevista, joka oletettavasti olisi ollut kiinnitettävissä myös nautettavan alihintaisella (4.5M AAV) sopimuksella myös Vegasiin.

Onnea Devilsin väelle ryöstöstä.

Edit: jaa, katon kanssa ongelmia Vegasilla. Eipä ole niin tarkkaan tullut seurattua. Siitä huolimatta dominoivalle pelinrakentajalle olisi pitänyt löytää parempi hinta.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Seuraavat huonot kaupat tulee tekemään sitten Calgary ja NY Rangers. Joku lähtee liian halvalla johonkin.

***

Nämä Vegasin kaupat pitäisi kasata kaikkine vaikuttiminen yhteen:

Koska Markku tuli ja pidettiin, niin muut joutui lähtemään.

Saivat:
RW Mark Stone
2nd 2021 NJD (Gusev)
2nd 2021 BUF(STL) (Miller)
3rd 2020 NJD (Gusev)
5th 2022 BUF (Miller)
(saivat myös yhden playoff-yrityksen Markun kanssa jo viime keväälle)

Menettivät:
RD Colin Miller
LW Nikita Gusev
LD Erik Brännström (Stone)
Oscar Lindberg (Stone)
2nd round (DAL) (Stone)
 
Viimeksi muokattu:

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Naurettava hinta Gusevista, joka oletettavasti olisi ollut kiinnitettävissä myös nautettavan alihintaisella (4.5M AAV) sopimuksella myös Vegasiin.

Onnea Devilsin väelle ryöstöstä.

Edit: jaa, katon kanssa ongelmia Vegasilla. Eipä ole niin tarkkaan tullut seurattua. Siitä huolimatta dominoivalle pelinrakentajalle olisi pitänyt löytää parempi hinta.
Ei siellä yksikään joukkue mitään hyväntekeväisyyttä rupea tekemään Vegasille. Tiimi joka kamppailee palkkakaton kanssa joutuu pakolla luopumaan pelaajista halvalla.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei siellä yksikään joukkue mitään hyväntekeväisyyttä rupea tekemään Vegasille. Tiimi joka kamppailee palkkakaton kanssa joutuu pakolla luopumaan pelaajista halvalla.

Ja kaiken lisäksi Vegas sai laajennusdraftissa ihan liikaa hyvää talenttia. On oikeus ja kohtuus, että se nyt virtaa hieman poispäin muihin jengeihin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Vakuuttavaa duunia Sherolta kesän aikana, Devils on vahvistunut hurjasti kesän aikana ja on nyt myös paljon mielenkiintoisempi joukkue kun kausi starttaa.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Vakuuttavaa duunia Sherolta kesän aikana, Devils on vahvistunut hurjasti kesän aikana ja on nyt myös paljon mielenkiintoisempi joukkue kun kausi starttaa.
Eiköhän Hallin lähtöhaluja saadaan hillittyä näillä liikkeillä ja (mahdollisella) menestyksellä. Mitenhän paljoon enemmän Gusev tekee pisteitä tulevalla kaudella kuin Panarin?
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Siitä huolimatta dominoivalle pelinrakentajalle olisi pitänyt löytää parempi hinta.
Pitkään huhuiltiin että vain kakkoskierroksen varausta on Gusevista tarjottu joten toi että mukana tuli myös kolmonen jo melkeen tuplasti enemmän. Gusevin kiinnostuksen tasoon vaikkutti miten toi KHL:lässä loistanut Shipachyov NHL:lässä pärjäs eli vaikka Gusev on kova pelaaja niin hänessä on vielä sitä arpa-factoria mukana. Sitten ei kovin monella jengillä ole cäpissä enää varaa palkata 4,5 miljoonan pelaajaa kun osalla on vielä joku tärkee RFA ilman sopparia. Lisäksi Gusevilla ei ollut voimassa olevaa sopparia vaan piti sitten vielä olla varmuus että suostuu pelamaan oikeudet hommaavassa seurassa. Tossa on se kombinaatio jonka takia Gusevista markkinat ei nyt ollu kovin suuret ja se nyt sitten näky siinä saadussa korvauksessa.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Melkeinpä huvittavaa kuinka Devils ja Rangers vaikuttaisivat kilpavarustelevan toisiaan varten, vaikka kyseessä onkin sattuma ja molemmat toki todellisuudessa vain vahvistavat jengejään parhaansa mukaan. Tässä saadaan vanhaan rivalryyyn vielä enemmän vastakkainasettelua kun näitä vertailtavia kaksikkoja löytyy useita:

Nuoret tähdet Hughes vs Kakko
Nimekkäät pakkihankinnat Trouba vs Subban
Venäläistaiturit Gusev vs Panarin

Metro on kyllä tulevalla kaudella mielenkiintoisempi kuin vuosiin, hienoa!
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
On muuten mielenkiintoisia kamppailuja tulossa Rangersin ja Devilsin osalta. Toiselle Trouba ja toiselle Subban. Draftin ykkönen ja kakkonen. Ja nyt sitten Panarin ja Gusev. Tulee muuten tiukkaa vääntöä Metron pudotuspelipaikoista!

Nähtävästi Nakkifakiiri oli samaan aikaan samoilla ajatuksilla
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Jesse Granger kirjoitti The Athleticin jutussaan, että Vegas sai Devilsin lisäksi vakavasti otettavan tarjouksen ainoastaan Columbukselta, ja että se neuvotteli kaupasta noiden joukkueiden kanssa parin viikon ajan. Muut joukkueet olivat joko varuillaan Gusevin ei-eliittiluistelusta ja pienestä koosta tai sitten niillä ei ollut tilaa palkkakatossa kaupantekoon.

Jutun mukaan Vegas kyseli muilta joukkueilta, olisiko näillä ollut kiinnostusta Holdeniin ja Reavesiin. Ei ollut, joten Vegasin GM-kaksikko ei halunnut maksaa noiden kahden pelaajan ulkoistamisesta ja maksaa neljää miljoonaa pelaajalle, jolla ei ole vielä näyttöjä NHL:stä.
 
Nämä Vegasin kaupat pitäisi kasata kaikkine vaikuttiminen yhteen:

Koska Markku tuli ja pidettiin, niin muut joutui lähtemään.

Saivat:
RW Mark Stone
2nd 2021 NJD (Gusev)
2nd 2021 BUF(STL) (Miller)
3rd 2020 NJD (Gusev)
5th 2022 BUF (Miller)
(saivat myös yhden playoff-yrityksen Markun kanssa jo viime keväälle)

Menettivät:
RD Colin Miller
LW Nikita Gusev
LD Erik Brännström (Stone)
Oscar Lindberg (Stone)
2nd round (DAL) (Stone)

Kaipa tuohon pitää Haula lisätä menopuolelle. Ja tulopuolelle sitten vastaavasti samassa treidissä tullut Nic Roy. Eihän Haulaa ilman cap-ongelmia olisi treidattukaan. Ja jos oikein lähdetään pilkkua viilaamaan, niin tulopuolelle myös yksi playoffkevät Gusevin kanssa, vaikka ei valmennus peliaikaa antanutkaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kaipa tuohon pitää Haula lisätä menopuolelle. Ja tulopuolelle sitten vastaavasti samassa treidissä tullut Nic Roy. Eihän Haulaa ilman cap-ongelmia olisi treidattukaan.

Juu näinpä, aika tarkalleen samoihin menee palkat.

Stone 9.5M
toinen rosteripaikka ~750k
kolmas rosteripaikka ~750k
------------
Yht. 11 miliä

Haula - 2.750M
Gusev - 4.500M
Miller - 3.875M
---------------
Yht. 11.125M
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Mitäpä ei Ottawa tekisi muutaman dollarin tähden. Nyt oiskin sitten 11 miljoonaa tilaa capissa, eli Pointin sopimus on varmaan hiljalleen tulossa?

E: Käytännössä Ottawan LTIR ja Bobby Ryanin cap hitit ovat suunnilleen yhtä paljon kuin koko muun hyökkäyksen cap hitit yhteensä tai vastaavasti LTIR (15,3m) on isompi kuin koko pakisto (12,6m).
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
CapFriendly olikin tehnyt aiheesta mainion kuvan, käytännössä siis Ottawa maksaa tuolle rosterilla palkkoja sen 47,5 miljoonaa ja kattoon lasketaan tuo 65,9 miljoonaa. Näköjään olivat jo laskeneetkin kuinka paljon Ottawa säästi tuolla rahaa, kun Callahanin palkoista 80% maksaa vakuutusyhtiö, eli pyöreät 2 miljoonaa dollaria.

Twiitti: CapFriendly on Twitter
Suora linkki kuvaan: https://pbs.twimg.com/media/EAvI7UnX4AYrXmH.jpg:large
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
CapFriendly olikin tehnyt aiheesta mainion kuvan, käytännössä siis Ottawa maksaa tuolle rosterilla palkkoja sen 47,5 miljoonaa ja kattoon lasketaan tuo 65,9 miljoonaa. Näköjään olivat jo laskeneetkin kuinka paljon Ottawa säästi tuolla rahaa, kun Callahanin palkoista 80% maksaa vakuutusyhtiö, eli pyöreät 2 miljoonaa dollaria.

Tämä kauppa määritteli aika hyvin nyt skaalan tämän tyylisille kaupoille.

Callahanissa oli palkkaa jäljellä 4.7M, mutta 80% vakuutettuna, joten vain 940k joutuu Senators maksamaan dollareissa.
Condonilla taasen oli 3M kallis vika vuosi jäljellä, eli Tampa joutuu tässä kaupassa maksamaan noin 2M enemmän.

Tampan hyöty tässä kaupassa oli noin miljoonan caphitti-tilan tekeminen. Just eilen satuin katsomaan miten paljon Pointille ja Ernelle jäisi cap-tilaa, jos miehet kikkailee rosteriin Callahanin LTIR:n kautta. 8.9M sinne jäi tilaa,

Nyt kuitenkin, vaikka Condon olisi waiveroitu AHL ja siitä jää cap-penaltya 1.325M, niin Tampalla on silti capissa reilu miljoona enemmän (10.05M) tilaa. Aika pitkälle Pointin on arvioitu saavan 9M lapun ja Erne on 1 miljoonan mies, joten tällä muuvilla rosteri saadaan valmiiksi.

Pointti kuitenkin on, että 1 miljoona cap-tilaa maksoi 2 miljoonaa oikeita dollareita. Tuohon tyyliin varmaan jatkossa muutenkin kaupat väännetään raha vs. caphit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös