Kirjoitin keväällä kasvatustieteestä kandidaatintutkielman, aiheena Jokelan koulusurmien käsittely kasvatus- ja opetusalan lehdissä ja julkaisuissa. Siteeraan nyt tuota tutkielmaa, eli siis itseäni, hieman:
Kasvatustieteen opiskelijana mielenkiintoni tapausta kohtaan on tavallaan kaksinkertainen; ajattelen asiaa sekä tavallisena, kauhistuneena kansalaisena, että myös tulevana opettajana. Jos kerran yhdessä suomalaisessa oppilaitoksessa voi sattua tämänkaltainen tragedia, voi sellainen sattua muuallakin. Ehkä jopa tulevassa työpaikassani.
..................
Kerätessäni aineistoa tätä tutkielmaa varten nousi mielessäni yksi kysymys kirkkaasti ylitse muiden: miksi Jokelan tapahtumista on opetusalan lehdissä kirjoitettu niin vähän? Ainakin minun näkökulmastani kyseessä on monessa suhteessa käänteentekevä tapaus koko suomalaisen koulutuksen ja kasvatuksen historiassa, ja siltikään alan julkaisut eivät tunnu haluavan koskea siihen kepilläkään. Toki aihe on arka, ilman muuta se on tuore. Juuri siksi siihen tulisikin tarttua! Nyt kun Jokela on kansakunnan tuoreessa muistissa on oikea hetki nostaa asiat pöydälle. Kasvatusalan julkaisuja lukevat ihmiset - opettajat, kasvattajat, vanhemmat, opiskelijat - takuulla odottaisivat ja tarvitsisivat tragedian tiimoilta muutakin tietoa kuin sitä, mitä sanoma- ja aikakauslehdistö pystyy tarjoamaan. Asiantuntijoiden, luotettavien auktoriteettien painavia sanoja siitä, että asiat ovat menossa hyvään suuntaan. Selkeitä viestejä sen puolesta että tapahtumista on otettu opiksi, ja että päättävissä elimissä tehdään konkreettista työtä mahdollisten tulevien murhenäytelmien ennaltaehkäisemiseksi.
.........
Laaksola kirjoittaa, että jo kauan on pelätty kouluväkivallan puhkeamista tragediaksi, ja että nuorten pahoinvointi on ollut tiedossa pitkään mutta sitä ei ole otettu vakavasti. Haluaisin kysyä häneltä: mikset itse ole tehnyt asialle jotain, jos se kerran on ollut yleisesti tiedossa? Mikset ole ottanut vakavasti? Sinulla on käytössäsi vakavasti otettava tiedotusväline. Olisiko pitänyt kirjoittaa pahoinvoivasta nuorisosta enemmän, yrittää saada vaikkapa jonkinlainen kasvattajien kansanliike tekemään asioille jotakin? Eihän se välttämättä Auvista olisi estänyt, mutta voisi ainakin sanoa yrittäneensä. On mielestäni turhaa hurskastella jälkeenpäin, jos oikeasti olisi voinut tehdä jotain.
.........
Kuitenkin kasvatusala haluaa näköjään hyssytellä Jokelan unholaan. Mitä ihmiset pelkäävät? Sitäkö että tapauksia tulee lisää jos asiasta puhutaan? Luulenpa että totuus on päinvastainen. Niitä tulee, jos asioista ei puhuta!
Kun tragedia saa näin suuret mittasuhteet joukkotiedotusvälineissä, kasvaa mahdollisten jäljittelijöiden määrä eksponentiaalisesti. Voimme olla varmoja, että Suomessa kasvaa kokonainen leegio pieniä, päähän potkittuja ja yhteisöjensä syrjimiä teinejä joille amokia juossut Auvinen on sankari ja roolimalli. Kasvatuksen, mielenterveystyön ja välittämisen ammattilaisten neuvot ja puheenvuorot olisivat nyt kultaakin kalliimpia. Kasvatus- ja opetusalan julkaisut tarjoaisivat niille erinomaisen kanavan, suoran vaikutustien ruohonjuuritason opettamistyötä tekevien tietoisuuteen. On sääli, jopa suoranaisesti rikollista, jättää tällainen mahdollisuus käyttämättä.
.............
Meillä tulevilla opetus- ja kasvatustyön ammattilaisilla on käsissämme tikittävä aikapommi. Sen purkamiseksi olisi tehtävä työtä jo nyt. Auvinen oli yksittäistapaus, kyllä, mutta niin oli Charles Whitmankin vuonna 1966. Nykyisin tilanne Yhdysvalloissa on toinen kun ammuskelutapauksia kouluissa sattuu vuosittain. Ei välttämättä kulu kauaakaan kun yhteiskunnassa vallalla oleva välinpitämättömyys, hedonismi ja väkivallan ihannointi kantaa synkkää hedelmäänsä täälläkin. Suomi on vielä toistaiseksi sekä koululaitoksen osalta että muutoinkin suhteellisen turvallinen maa asua ja elellä. Jotta se pysyisi sellaisena on jokaisen tehtävä osansa.
Pekka-Eric Auvisen motiiveista on jokaisella oma käsityksensä. Kiusaaminen, internet, Nietzsche, aselakien löyhyys, henkiset ongelmat… Totuus on kaikkia näitä ja paljon muuta, ei sillä väliä. Tärkeää on se, että ymmärrämme Auvisen motiivien olleen nimenomaan Auvisen motiiveja. Analysoimalla yksittäistapausta voidaan kyetä ennakoimaan joku toinen yksittäistapaus, tai sitten ei voida. Seuraavalla aseen kouluun tuovalla oppilaalla saattaa olla täysin eri syyt ja toimintamenetelmät. Ei ole valmista kaavaa jonka mukaan opettaja tai ihminen voi toimia. Voimme vain tehdä parhaamme ja yrittää välittää jokaisesta oppilaasta, jokaisesta ihmisestä. Meidän ehdoillamme ja heidän ehdoillaan. Ei se niin vaikeaa voi olla.
