HIFK:n kausi on kuin kehnot treffit, joissa ensin piti mennä daamin kanssa syömään kunnon ravintolaan, niin luvattiin nettimainoksessa. No, kaikki pöydät ovat täynnä, kun pöytävaraukset oli kadotettu, joku Fahey ei tullutkaan paikalle sovitusti hommia hoitamaan. Ilmoitat daamille, että "eikö ollut kuitenkin hyvin yritetty". Ovella pari pokea tappelee. Menette vähän vaatimattomampaan paikkaan ja kaadat alkudrinkiksi valitun "Longhill"-drinkin daamin syliin. Päätät tilata uudet samanlaiset ja moka toistuu, kun Walsh-niminen tarjoilija sählää drinkkien kanssa. Ravintolan hovina on Nybari-niminen kaveri, joka kieltäytyy keskustelemasta ravintolan ruokalistasta, koska hän ei tullut tänne töihin asiakaspalveluun, vaan hoviksi. Tilaat näkemättä listaa pippuripihvit, jotka ovat Stadin kalleimmasta päästä. Maistuvat tosin vähän oudoille, puolet syömäkelvottomia. Ravintolan ikkunassa lukee: "Jos sä et haluu pippuripihviä, niin skaffaa joku toinen safka, jossain toisessa mestassa." Välillä nautitaan ihan hyvää viiniä ja jälkiruokakin on erinomainen. Nybari-hovi tulee yllättäen sanomaan jälkiruoan aikana, että "Musta tää etenee juuri oikeaan suuntaan koko ajan." Baaritiskillä on lauma lätkäpelaajan näköisiä tyyppejä ja karjuu toisilleen: "Jee, me ollaan Stadin Ykkösiä, kumoten tuoppejaan." Lopulta paikalle tulee turkulainen heppu ja vie daamisi mukaansa parin minuutin jutustelun jälkeen ihan "suikkasena". Treffit ohi ja kotiinlähdön aika. Saat nöyränä laskun, joka on n. 400 euroa. Kun ihmettelet laskua, niin paikalle tulee johtaja Valtanen, joka kertoo, että rahoja ei tule takaisin, mutta saat saman annoksen pas... ...sori, pippuripihviä, esittämällä laskun 9 kertaa syksyllä 2009.