Amatööripuuhastelua
Olin poissa Suomesta tammikuun puolestavälistä aina TPS-sarjan alkamiseen saakka. Tuon sarjan jälkeen en ole jaksanut tänne vilkuilla kuin silloin tällöin unohtaakseni hetkiseksi rakkauteni, suurimman vitutukseni aiheuttajan, HIFK:n. Oli hienoa palata kotikamaralle heilansa luokse, joka lähti ennakkosuosikkina uskomattoman passiivisesti vastustaajansa vastaan huippukoutsin luotsaamana. Näköjään Jalonenkin voi vielä mestaruuksia voitettuaan joutua oppimaan jotain kantapään kautta. Nybarin kausi ei ollut menestys. Silti, kuten olen jo täälläkin miljoonasti toitottanut, haluan nähdä hemmon käden jäljen ensikauden osalta. Nyt on aikajana kohdallaan täysin oman kädenjäljen esiintuomiseksi. Johto saa näyttää tälle kaudelle myös jotain uutta - en tiedä mitä, mutta jotain.
Loppujen lopuksi ei HIFK:n menestys ole yhdestä Nybarista tai Penasta kiinni. Kannattaa aukaista silmät ja miettiä milloin HIFK on oikeasti ollut menestyksekäs joukkue - lukuunottamatta Kekäläisen työtä - ja jatkuvasti huipulla. Niin, se oli silloin aikana jolloin kiekkoilu oli amatöörien hommia. Tällä hetkellä ollaan noista päivistä huikeasti edellä osaamisessa eri osa-alueilla valovuoden edellä. Ammatimaistuminen suomalaisessa kiekkoilussa alkoi 1990-luvun alussa. Itse näen suuren muutoksen alun pisteiksi turkuun valmistuneen hallin, Hjalmarin mukaan tulon kiekkoskeneen, höpöhöpö mm-kullan ja jne. HIFK sai ammattimaisuuteen vähän otetta, mutta päästi siitä samantien irti erään henkilön lähettyä organisaatiosta. Surullista.
Se miksi olen ollut tyytyväinen (ja olen edelleenkin) organisaatiossa tapahtuvaan muutokseen on se, että ainakin muutosta tapahtuu edes pikkuhiljaa. Countryclub-henki on ihan vitun todellista meidän organisaatiossa ja se kumpuaa aivan pyramidin päästä lähtien. Siis niistä pienistä asioista, kuten Pappa Mobergin Jeren hoivaamista jne. Näissä asioissa ei tietty ole mitään pahaa, mutta ne heijastuu tavalla tai toisella seuran kulttuurin eri tavoin sekä positiivisessa että negatiivisessa. Mitenkään muuten ei voi selittää HIFK:n olemassaoloa pikkuseurana. Kyllä, menestykseltään HIFK on yksi Sm-liigan pikkuseuroista. Mahdollisuuksia olisi pääkaupunkiseudun resursseilla, mutta ei se enää ole todennäköisyyksien mukaista sattumaa, että näillä mahdollisuuksilla ja varannoilla varustettu seura on vittu dyykannyt kymmeniä vuosia. HIFK menestyi silloin, kun kiekko oli yhtä vitun amatööripipellystä ja silloin Helsinki paikkana jo toi huomattavaa etua. Ne, jotka kaipaavat menestystä jostain sieltä 70-luvulta, niin unelmoikaa vain, samoillla resepteillä se ei ikinä tule onnistumaan. Valitettavasti meidän johto on näin kuvitellut jo vuosikymmenien ajan.
Pentti silloin, Nybari nyt, joku toinen seuraavaksi. Ei tämä homma muutu loppujen lopuksi kuin hetkeksi mikäli edistystä ei meidän pyramidin yläpäässä tapahdu. Onneksi toivoa on, koska uusia vaikuttajia on tullut lisää ja se tarkoittaa ainakin mahdollisuuksia. Eri asia on tuleeko mitään koskaan tapahtumaan. Esim. Nybondas on tällä hetkellä pieni tekijä HIFK:n tulevaisuuden suhteen. Kaikenalaisia vaihdoksia niin pelaajissa, valmentajissa, toimareissa ja jne. on taphtunut, mutta HIFK on menestyksellisesti aika nolla. On joitain asioita mitkä ei ole vaihtunut ja menestys on niistä kiinni.
