Mainos

Katsomokulttuuri Mestiksessä

  • 329 906
  • 1 518

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Kajaanissa on pikkuhiljaa lähdetty tuomaan järjestäytyneempää fanitoimintaa katsomoihin. Siellä on se n.10 hengen porukka, joka kannustaa läpi ottelun. Käytössä taitaa olla lisäksi 1-2 rumpua tahtia tuomassa.

Parannettavaahan tässä on vielä paljon, mutta eteenpäin on tällä(kin) saralla menty parin vuoden takaisesta.

Vaasan porukoista on mieleen jäänyt männävuosilta kerta, jolloin paria nyrkkipukaria ei päästetty sisään halliin ja tästä touhtuneina nämä älypäät olivat runnoneet hallin pihalla pari autoa. Lisäksi tulee mieleen Hokin bussin kivitystä tappiopelin jälkeen yms.

Sääli, että tällaisten idioottien myötä koko vaasalainen fanikulttuuri leimautuu ikävästi. Kun siellä kuitenkin on tämän sarjan ehdottomasti paras kannattajaryhmä.
 

Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
Noniin, en malta olla kertomatta. Tänään se taas tapahtui, vääntö "tavallisten rivikatsojien kanssa"...

Eilen tuli taas nähtyä katsomokulttuuria ihan tarpeeksi.
Käytiin sitten reippaalla karjalistyylisellä laulanta-, kannustus- ja ennenkaikkea rumpujenhakkausreissulla (alussa 2, lopussa 1 ruNpua) Savonlinnassa. Suurta hupia/häiriötä faniporukalle aiheutti ensikädessä paikallinen järjestyshenkilö, joka oli komennettu vahtimaan meidän "huutavaa ja riehuvaa" (toisen järkkärin komento: Älkää huutako ja riehuko niin paljon) kriminaalijoukkoa.

Homma meni lyhykäsiyydessään näin: Järjestyksen_valvoja kävi jokaisen Jokipoikajääyn ja Sapkon maalin (onneksi vain kaksi) kuittailemassa ja vi**uilemassa meidän faniporukalle erinäisin sanankääntein kentällä tapahtunuttta. Omasta mielestään varsin nasevat kuittailut hän osoitti varsinkin mukana olleille naispuolisille faneille. Rohkeaa. Oli mukava seurata tätä viiksivallua, kun hän pääsi kerrankin ihan innosta täristen reippain askelin lähestymään meidän porukkaa... Voi sitä intoa. Kyseinen järjestyshenkilö ei sitten toisaalta ollut kykeneväinen hoitamaan omaa tehtäväänsä siinä tapauksessa, kun paikallisväestö alkoi 2-5 -tilanteessa repimään lippuamme pois kannattajaien käsistä. Saihan siinä hetken herrasväki vääntää, ennenkuin muualta saatiin paikalle pari järjestyksenvalvojaa joka eroitti toisistaan meidän lipun, jokipokannattajan ja kotikatsomon edustajan. Aika sekava tilanne, mutta onneksi tapauksesta saatiin talteen myös huvittava kuvatallennesarja.

Edelleen peräänkuulutan hyviä/asiallisia järjestyksenvalvojia tupaan. Joensuussa homman taitaa hoitaa ihan ostopalveluna toimiva virma. Korjatkaa vain, jos olen väärässä. Kyllähän tuosta kannatushommasta saattaa maku mennä osalla porukasta, jos lähtökohta ennen ottelua on se, että olemme saapuneet tänne riehumaan ja metelöimään (no toki, mutta emme pahantahtoisesti).

Muuten kyllä oli aika nasakka reissu. Hyvin saatiin pystyyn laulut ja huudot, taisi jotain nelisenkymmentä henkeä olla mukana matkassa.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Järjestyksenvalvojien laatuun tulisi Mestiksessäkin kiinnittää huomiota. Asiallinen, neutraali ja ammattimainen käytös pelastavat yleensä paljon.

Mitään paikallisen painiseuran viiksivalluja sun muita ei pitäisi yleensäkään palkata, vaikka "halvalla saisi", jos ammattiosaamisen taso on heikko tai käytös ei ole asianmukaista. Riffsin kertomus naisille vittuilevasta viiksivallusta oli melkoisen karua luettavaa siitä, miten asioita ei pitäisi hoitaa.

Sen tietysti ymmärtää, ettei Mestis-seuroilla ole valtavasti rahaa ja moniin työtehtäviin otetaan talkoohengessä porukkaa, mutta järjestyksenvalvonta ja katsojien turvallisuus on asia, josta ei pidä tinkiä eikä siinä säästää. Kyky painia tai oikean urheiluseuran/puolueen kantakortti eivät ole sama asia kuin kyky ylläpitää järjestystä.

Suomessa vain tuntuu valitettavasti edelleen olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että kun tietyt tyypit saavat ylleen keltaisen liivin, niin sen jälkeen myös keltainen neste lirahtaa päähän samalla kun naama muuttuu punaiseksi aggressiosta ja valtaisasta vallantunteesta. Ilmiö on tuttu festareilta, isommista urheilutapahtumista, kiekkopeleistä ja hieman eri työpuvussa toisinaan myös portsarien ja muiden järjestyksenvalvojien joukoista.

Sen olen vuosien varrella havainnut, että vaikka hormonihirviöisellä siilitukalla olisi ruista ranteessa, niin yleensä naispuoliset järjestyksenvalvojat pystyvät paremmin hoitamaan tilanteet siten, että sitä ruista ranteessa ei ylipäätään tarvita. Ehkä suomalainen känninenkin mies kuuntelee naista asiallisemmin, tai ei ainakaan lähde tälle samalla tavalla rähjäämään - tai sitten järkkärinaiset osaavat ilmaista asiansa verbaalisesti paremmin, koska heille voimankäyttö ja vittuilu ei ole ensisijainen optio.

Ei toki pidä tuotakaan yleistää: iso kyrmyniskainen karpaasikin voi olla erittäin asiallinen ja jämpti olematta provosoiva, mutta "vittuilevat viiksivallut" ja paikalliset He-Manit saattavat joskus aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkaista niitä. Siksi peleihin kaivattaisiin entistä ammattimaisempia ja paremman koulutuksen saaneita järjestyksenvalvojia, ei hyvää (tai pahaa) tarkoittavia amatöörejä, jotka eivät aina osaa erottaa työtehtäviään oman seuran kannattamisesta.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Parhaita JärjestykenRäjäyttäjiä saadaan suoraan erilaisilta saleilta. Selkään kirjoitus OHRANA tai kotoisammin Security, asianmukaiset mustat työvaatteet (etteivät roiskeet näy), korvanappipuhelimet tai muut yhteydenpitolaitteet selkeästi näkyville ja varmistettaan että nämä ovat edellisenä iltana viettäneet ratkiriemukasta aikaa jollain clubilla tai yökerhossa tappiin asti jääden ilman kaikkea muuta paitsi kevyttä vääntöä.

Sitten on tämä porukka valmiina vetämään puoleensä jokaisen jolla itselläänkin on viimeaikaisten tapahtumien osalta paljon saamapuolella.

"Näillä eväillä luulisi pärjättävän, vaikka stetson sitten aika-ajoin lerpahtaisikin ja hanuri lakkaisi naukumasta" (Velipuolikuu 1983 -84).

Tuohon Mehtimäen -järkkäriproblematiikkaan kommentoisin, että ainakin yksi pariskunta viihtyy sekä keltaliivisenä että ihan katsojanakin hallissa. Eivät kyllä ainakaan kaikki Mehtimäen järkkärit vaikuta "ostetuilta" ellei tämä ostopalvelu ole sitten hankittu joltain 3. sektorin organisaatiolta (urheiluseurat, yhdistykset...).
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Muuten kyllä oli aika nasakka reissu. Hyvin saatiin pystyyn laulut ja huudot, taisi jotain nelisenkymmentä henkeä olla mukana matkassa.

Kiitos teille, todella surullista luettavaa oli tuo muu teksti. Seurasin toisella erätauolla, että siellä oli jotain menossa, mutta enpä tohtinut lähemmin tutkiskella ja kysellä.
Todellista paskaa! SaPKo - Jokipojat on minulle kuitenkin hienoin ottelupari koko sarjassa kun juuria on vähän molemmista maakunnista ja isäukon pihalle lepattaa punamusta viiri. Omassa se tosin on keltamusta.
Tämä nyt oli ihan sivujuonne tarinaan, mutta kyllä minusta tuollainen järjestyhenkilön toiminta on täysin asiatonta ja tuomittavaa. Samoin teidän lippuihin tarkertuneiden nulkkien. Mikä helvetti siinä on, ettei suomalaiset voi vaan keskittyä kannattamaan omiaan ja antaa toisten kannattaa omiaan?
Jäähallissa sitä sitten ilmeisesti oikeutetaan itselle hölmöily kun joku valvoo, ettei satu omaan nokkaan.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Muuten kyllä oli aika nasakka reissu. Hyvin saatiin pystyyn laulut ja huudot, taisi jotain nelisenkymmentä henkeä olla mukana matkassa.

Tattista varoituksesta. Kajaanista todennäköisesti on bussi Savonlinnaan lähdössä revanssiviikonloppuna, mukava päästä pitkästä aikaa reissuun jääkiekon tiimoilta! Toivottavasti ei sama järkkäri satu taas tuonne. Pilaa kyllä totaalisesti fiiliksen tuollainen.

Kiitokset Sarvisklubille vierailusta Kajaanissa pitkästä aikaa! Mikkeliläisten kanssa olemme me kajaanilaiset perinteisesti tulleet hyvin juttuun. Pahoittelut erään ilmeisesti liikaa juhlajuomia nauttineen miekkosen paikoin uhkaavastakin käytöksestä vieraskannattajia kohtaan. Välikohtauksilta kuitenkin onneksi vältyttiin.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Pitääpä ilmeisesti miettiä mitä tekee kun ensi viikon lauantaina pitäisi lähteä Savonlinnaan kattomaan Sapko-Kooko. Varmaankin pieni iskujoukko täältä Kouvolasta sinne matkaa, luulen,että bussia ei saa matkaan.

Onko niin,että joka hemmetin pikkuseuralla on noi rummut noissa peleissä. Heinolassa se on aivan järkyttävää kuunneltavaa kun ne pikku pennut paukuttaa niitä rumpuja ilman mitään muuta. Keravan kolkossa pikku hallissakin tuo on karmeaa kuunneltavaa tuo rumpujen paukutus, vaikka ei niin paha kuin Heinolassa. Jyväskylässä en ole käynyt,mutta streamiin ohessa kuunnellu sitä pauketta ja jyskettä. Oma mielipide,että rummut hiiteen katsomosta jos ne on kuin jotkut musiikki treenit kuten Heinola.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Kyllähän tuollaisesta "järkkäristä" on mahdollisimman nopeasti mentävä ilmoittamaan järjestysmiesten esimiehelle. Ihan vaan hymyssä suin kertomaan mitä kaveri siellä puuhaa. Ja vaikka pyytämään lähettämään toisen samanlaisen.

Sitten lähetellään seuralle sähköpostia tapahtuneesta kun ollaan reissusta ja muutenkin selvitty.

Tällaiset toimethan ovat ihan peruskauraa. Kun on järkkäriesimiehelle käyty ilmoittamassa niin hänkään ei voi sitten jälkeempäin sanoa että mitäänhän ei ole tapahtunut.

Tietysti toimeen laitetaan joku muu kuin kaikkein kovimmassa vauhdissa ja parhaat päällä oleva. Ihan joku rivikannattaja ja jos kerran naisia on häiritty niin sitten nainen.

Näin meillä huolehdittaisiin kannattajien viihtyvyydestä jos joku "järjettömyyshenkilö" menettäsi loputkin järjestään.
 

Rocco

Jäsen
Jyväskylässä en ole käynyt,mutta streamiin ohessa kuunnellu sitä pauketta ja jyskettä. Oma mielipide,että rummut hiiteen katsomosta jos ne on kuin jotkut musiikki treenit kuten Heinola.
Jyväskylään kiitosta, että ne osaa sentään rumpuja hakata jollakin tavalla rytmissä. Mutta kun rumpuja on enemmän kuin kannattajia, niin sitten mennään pieleen. Iso halli on lähes tyhjä, ja kolme ihmistä hakkaa kymmentä rumpua, niin luulisi että paikalla olisi Saab 96:n kokoontumisajo.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Myös Keravalla on selkeä rumpukulttuuri, jossa noudatetaan selkeästi Tamin 60 minuutin painetta. Samoin Jukuri-kannattajat ovat löytäneet voittajansa yksipuolisessa kannatushuudossa "Jukurit, Maaleja, Jukurit" nimittäin kaatuu kirkkaasti Keravalla kuullun "HCK"-kannatushuudon edessä, myös tässä noudatettiin 60minuutin painetta.
 
Ei nyt suoranaisesti tähän ketjuun kuulu, mutta kun tässä nyt on tuota keskustelua ollut järjestyksenvalvonnasta mestispeleissä, niin heitetäämpä tähän sitten.

Tänään Mikkelissä eräs järjestyksenvalvoja herätti toiminnallaan lähinnä myötähäpeää. Ensin juoksee n. 5 kertaa samasta syystä katsomon toiselta laidalta toiselle, vain sen vuoksi että pääsee häätämään ihmisiä istumapaikoilta. Istumapaikoilla olleet olivat nuoria, jotka tuskin niille paikoille kuuluivat. Seurasin pelin aikana sen verran, että niille paikoille joilta nuoret häädettiin, ei tullut istumaan ketään. Toivottavasti järkkärille nyt sentään tuli hyvä mieli, kun pääsi näyttämään omaa arvovaltaansa.

Lisäksi tämä samainen järjestyksenvalvoja takavarikoi toiselta nuorisoporukalta jokusen avaamattoman limsapullon ja energiajuomatölkin. Jos pullot olisi ollut avattuja, se olisi saattanut herättää epäilyjä ja olisin takavarikon ymmärtänyt. Jäähallilla olen niin monen nähnyt juovan mukaan otettuja limsoja, eikä niistä ole nostettu tuollaista haloota. Käsittämätöntä virkaintoisuutta tältä papparaiselta.

Tämä juttu vain sen vuoksi esiin, kun yleisesti ottaen järjestyksenvalvojat katsovat vain ottelua juoden kahvia/syöden makkaraa siinä ohessa. Jos jotain oikeaa ongelmaa katsomossa on esiintynyt, näiden samaisten järjestysmiesten tilanteeseen väliin saapuminen kestää aivan uskomattoman kauan.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Järjestyksevalvonnasta jäi minullekin jokseenkin outo elämys viimeviikonlopun pelistä Jukurit-Leki. Viereeni pöllähti(kahdelle tyhjälle penkille) äiti ja kaksi taaperoa. Äiti nappasi toisen syliinsä ja esti helkutin tehokkaasti näköyhteyden toiseen päätyyn. En kehdannut siitä sen kummemmin tilittää vaan nieliskelin kohteliaasti tapahtuneen ja odotin erän loppuun kaula jäykkänä ja vieressä olevien tuhahduksia kuunnellen.

Kävin siinä vieressä seisovalta järkkäriltä kysymässä erätauolla vinkkiä/neuvoa em tapahtumaan ja miten tapahtunut estetään erätauon loputtua, jos asetelmat ovat samat.
JV-liiviä kantanut (ikämies)talkoolainen ohitti taidokkaasti kysymyksen olla tekemättä mitään vieressäolijoiden mukavuusolotilan stabiloimiseksi - kehoitti meitä vaihtamaan paikkoja, jos olot näkyväisyyden kannalta ei miellytä, näin on kuulema helpoin tie.

Meitä oli siinä useita paikkavarauksen tehneitä jotka sitten katsoivat pelin loppuun samoista asetelmista.
Tuskin lipunmyyjä myy samaa paikkaa kahdelle, mitä ainakin itse epäilen.

Toinen jopa vaaratilanteeksi luokiteltava tilanne sattui muutama viikko Jukurien fanipäädyssä, jossa erittäin päihtynyt katsoja tuli humalaisen tuurilla alas katsomosta suuntana ilmeisesti anniskelupaikka, välissä oli vielä portaikko.
Surullisinta tässä oli se, että JV-liiviä kantaneet naisihmiset eivät puuttuneet millään tavoin kaverin saattamiseen turvallisesti alas - pysyivät lähinnä turvallisuusetäisyydellä kaverista, katsekontaktia pidellen. Tämä oli todella pahannäköinen tilanne vastapäisestä katsomosta nähtynä.

Tässä muutama tapahtuma, mikä itseäni jollain lailla koskettanut. JV-hommia Mikkelissä ilmeisesti tehdään ammattilaisten ja talkoolaisten panoksella ja nämä järkkärit, jotka mukana em tilanteissa olivat talkoolaisia.
Nuokin tilanteet olisivat soljuneet kuin laineilla, kun vähän olisi vähän käytetty sitä talonpoikaisjärkeä ja palvelualttiutta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Myös Keravalla on selkeä rumpukulttuuri, jossa noudatetaan selkeästi Tamin 60 minuutin painetta. Samoin Jukuri-kannattajat ovat löytäneet voittajansa yksipuolisessa kannatushuudossa "Jukurit, Maaleja, Jukurit" nimittäin kaatuu kirkkaasti Keravalla kuullun "HCK"-kannatushuudon edessä, myös tässä noudatettiin 60minuutin painetta.

Suokaa anteeksi meille maalaisuutemme... Valitettavasti seuramme katsomokulttuuri on vielä niin lapsenkengissä, ettei se yksinkertaisesti ole ehtinyt kehittymään perinteisten Mestis-seurojen tasolle.

Nykyisen HCK:n juurethan juontavat toki pitkälle 80-luvuille edesmenneeseen Shakers-seuraan, mutta on kuitenkin vasta jalostunut 90-luvun puolen välin jälkeen III-divarista aloittaneesta Sherwood Playboys joukkueesta. Molempien seurojen kannatusryhmää olen ollut perustamassa ja tarkoitan tällä sellaista kannatusryhmää joka käy myös vieraspeleissä. Tänne Keravan perähikiälle on alkanut monen vuoden kiivaan pohjatyön jälkeen perustumaan kannatuskulttuuria oikeasti vasta kun joukkue muutti nimensä HC Kerava muotoon v. 2005. Tällöin alkoi muodostumaan se ydinjoukko joka myöhemmin ja nykyisin tunnetaan nimellä Viides Ketju. HC Keravan aikana yhdessä seuran manageri henkka Virlanderin kanssa aloimme tietoisesti kehittämään katsomokulttuuria, koska silloin Keravalla vallinnut katsomokulttuuri oli lähinnä yksittäistä räävittömyyksien huutelua. Varsinaisen katsomokulttuurin ja faniryhmän voidaan oikeasti katsoa alkaneen v. 2008 kun joukkue vaihtoi nimensä nykyiseen HC Keski-Uusimaa muotoon.

Eli olemme vasta noin neljä vuotta olleet kasassa ja yrittäneet kehittyä ns. oikeaksi faniryhmäksi. Intoa on paljon, mutta ryhmän koko on vielä todella pieni jos verrataan näihin isompien seurojen kannatusryhmiin. Käymme jatkuvaa keskustelua ryhmässä kannustuksen kehittämiseksi, mutta ymmärtänette ettei vielä muutaman vuoden kannatuskulttuurilla tehdä ihmeitä... ehkä myöhemmin vielä mekin laulamme ja monipuolistamme kannatushuutojamme. Nykyinen Viidennen ketjun vetäjä hra Isorumpu on hyvinkin altis kaikelle uudelle ja äänekkäälle =)

Itse vertaan aina tätä nykyistä tilannetta siiihen mistä aloitin v. 88, kun vanhalla '64 jenkki-Fordillani 6 hengen jätkäporukalla kiersimme kannustamassa Shakersia kolmosesta kakkoseen ja myöhemmin kun parin frendini kanssa kävimme kannustamssa Playboysia ylöspäin. Mistä on lähdetty ja mihin nyt on tultu, niin tilanne on hyvä, ja henk. koht. olen siitä onnellinen. Mutta paljon on vielä tehtävää. Mutta me teemme sen. Siis kaikki vieraat tervetuloa mahdollisimman isolla porukalle Keravalle näyttämään mallia miten homma voidaan myös tehdä.

Kiitos ja anteeksi

teidän

Morten Halsted
Sherwoodilaisen katsomokannatuksen
flatus motor since 1988
 
Kävin Keravalla katsomassa SaPKo-pelin ja kyllä se rummutus rasitti. Hyvä, että kannustetaan, eikä rummutkaan pahasta sinällään ole. Mutta joko rummut itsessään tai rumpali aiheuttaa sen, ettei se kuulosta kovin mukavalta. Jostain syystä ainut rumpu, joka ei ärsytä, on Joensuulaisten muhkeasaundinen rumpu. Sillä sopivasti tahdittamalla fiilis katsomossa paranee, vaikka Savonlinnassa se onkin vastustajan kannustusta. Meillä Savonlinnassa on tapana kannustaa omaa joukkuetta ja vastaavasti aiheuttaa vastustajassa pelonsekaista kunnioitusta katsomon jäätävällä hiljaisuudella. Maalin tullessa kohteliaat n. 12 läpsäystä käsillä/katsoja katsotaan soveliaaksi äänettömyyden rikkomiseksi.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Mitä tulee Keravaan,Heinolaan ja Jyväskylään niin rumpuja on liikaa. Keravalla on pieni porukka,mutta kyllä se huuto sieltä toisesta päästä kantautui KooKoo fanien päähän, mutta rummut hävittää suuren osan huudoista alleen. Kyllä siitä Keravalla hyvä tulee kunhan saadaan tietoa ja taitoa muilta fanitoiminnan kehittämiseen. Kouvolassa kun olitte huutamassa niin rumpu hävitti sen suurimman huudon.
Heinolassa tämä on tosi kuin vesi koska halli on sellanen,että rummut sielä oikein kaikuu ja niitä on kuten alussa mainitsin liikaa. Heinolassakin kannattaisi kokeilla otteluita ilman rumpuja tai vain yhdellä rummulla joka tahdittaa, ainiin,mutta onko siellä ketään huutajia kun junnut hakkaa pelkkiä rumpuja?
Eli oikein käytettynä rumpu toimii hyvin,mutta jos niitä on liikaa se ei toimi.
Yksi rumpu tahdittamaan, ei mitään bändiharjoituksia peliin.
 
Myös kuvaruudun välityksellä rumpukaupungeista on ikävä katsoa lähetystä, kun joutuu ottamaan äänen kokonaan pois käytöstä. No, sattumoisin Jyväskylä taitaa olla tällä hetkellä näistä kaupungeista ainoa josta sambaa on edes mahdollista tilata.
 

wilma

Jäsen
Itse pyrin välttämään Keravan hallia juuri tuon monotonisen, mutta sitäkin intensiivisemmän rummunpaukutuksen vuoksi. Onhan Tikkurilassakin rumpu, mutta sitä ei paukuteta koko aikaa. Tikkurilassa muutenkin viihtyisämpää katsoa peliä (lue: hyvä näköala ravintolasta).
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jyväskylään niin rumpuja on liikaa.

Itsellenipä kävi viime talvena niin, että yhtäkkiä tuo Jyväskylän taukoamaton rummutus herkesi ja alkoi (asiallinen)kilvan huudanta rumpuryhmästä meidän kolmen hengen faniryhmään. Oltiin kyllä nii pleksit ettei äänen päästölle ollut muuta rajoitetta kuin loppusummeri - jos sekään, mutta onnellisena voin todeta, että hallin rummut joko hiljeni tai sitten minun pää hiljeni. Onnellinen olin kuitenkin. Vedettiinpä siinä tumuissa muutamat kerran Tsekeiltä kopsattu ja muunnettu "kuka ei hypi, ei ole pässi(tsekki)hop hop hop". Tässä vaan se pointti, että kyllä rummutkin saa hiljennettyä jopa ilman vittuilua.

Tuo on muuten yksi hienoimmista jutuista mitä olen jäähallissa koskaan nähnyt, siis alkuperäiskansan tekemänä kun loikkijoita oli useampi tuhat. Tosin oli se meistä kolmestakin hauskaa, hienosta en tiedä.

Nuo rummut tosiaan ovat hyvin kaksijakoinen juttu. Oikein käytettynä täyttävät tarkoituksesnsa, mutta Mestiksessä ne lähes aina ärsyttävät lukuunottamatta tuota Jokipoikain kannua. Kaikki muutkin voisivat vaihtaa virvelit veks ja ottaa kunnon tompat ja ehkä tavallista kapulaa jykevämmät pamput.
Olen nähnyt, tosin maaotteluissa, kun ihmisiä "rummutetaan" hallista ulos, eikä se varmaan ole itse rumpaloinnin päätarkoitus.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nuo rummut tosiaan ovat hyvin kaksijakoinen juttu. Oikein käytettynä täyttävät tarkoituksesnsa, mutta Mestiksessä ne lähes aina ärsyttävät lukuunottamatta tuota Jokipoikain kannua.

Suoraan sanottuna aika pahalle kuulosti ainakin viimeksi Joensuussa, kun neljä (jos ei useampikin) rumpua pauhasi. Joensuussakin on niin äänekäs, ja vielä kaiketi n.95% miesvoittoinen faniryhmä, niin paljon vähemmillä (1?) rummuilla tulis hyvin toimeen.
 

boxmia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Suoraan sanottuna aika pahalle kuulosti ainakin viimeksi Joensuussa, kun neljä (jos ei useampikin) rumpua pauhasi. Joensuussakin on niin äänekäs, ja vielä kaiketi n.95% miesvoittoinen faniryhmä, niin paljon vähemmillä (1?) rummuilla tulis hyvin toimeen.

Jäätyykö helvetti vai mitä tapahtuu. Harvinaista, että voin olla Tuusan kanssa jostakin samaa mieltä. Todellakin Joensuussa tulisi pärjätä ilman niitä h#lvetin rumpuja. Se yks rumpu (basso) tulee riittää (jos pakko niin sitten lisäksi yksi virveli). Itsekin pidän siitä matalan äänestä, eikä me Joensuussa osattaisi olla ilman rumpuja. Nuo rummut on ihan hyvä sillonku on hiljaista (valitettavan usein) nii voi edes kuvitella, että hallissa on tunnelmaa. Mutta joka tapauksessa jos on liikaa rumpuja niin se tappaa ne vähäiset kannustus yritykset alleen liian herkästi. Tämäkin on huomattu valitettavan monesti, siitä ei tietty voi syyttää rumpalia jos se ei kuule, että takana yritetään välillä huutaa (harvoin myös laulaa) jotakin uutta, kun rumpalin korvat odottaavaan seuraavaa komppia.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jäätyykö helvetti vai mitä tapahtuu. Harvinaista, että voin olla Tuusan kanssa jostakin samaa mieltä.

Tiedoksi, että Jukuri-faneilla ei ole vuosiin ollut kuin yksi (1) rumpu käytössä. Harhakuvitelmat useammista ovat jatkoajan ja muiden palstojen kirjoittajien aikaansaannosta.
 

boxmia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Tiedoksi, että Jukuri-faneilla ei ole vuosiin ollut kuin yksi (1) rumpu käytössä. Harhakuvitelmat useammista ovat jatkoajan ja muiden palstojen kirjoittajien aikaansaannosta.

No kuka on muuta väittäny?? Miks sie vedit tähän Jukuri-fanit. Tietääkseni en kommentoinut sanallakaan Jukureita vaan puhuin JOENSUUN toiminnasta. Henk.koht. ei vois vähempää kiinnostaa mitä siellä Mikkelissä tapahtuu tai on tapahtumatta.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No kuka on muuta väittäny??

En kyllä tarkoittanut tuota viestiä yhtään mitenkään erikoisesti sulle, vaan ihan yleisesti, koska tälläinen yleinen harhaluulo on hyvin monella. Minusta tuo mun kommentti sopi tähän ketjuun aivan hyvin.
 

Konkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Noin yleisesti vain tiedoksi,että KooKoo faneilla ei ole yhtään rumpua,eikä toivottavasti koskaan tule olemaankaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös